Kirjoitukset avainsanalla Geron

1990-luvun alussa koko Suomi pyysi Katri Helenalta valoa pimeään ja uskoa elämään – ja taitaa pyytää tälläkin hetkellä.

Kuuntelin Katri Helenaa jo vaunuiässä.

KATRI Helena on lopettamassa yli kuusikymmentä vuotta kestäneen uransa ensi kesänä Helsingin Olympiastadionilla. Viimeinen ilta -konsertin on määrä sinetöidä häikäisevä karrieeri livenä peruuttamattomasti.

Pimenevässä elokuun illassa muistellaan kaihoten suomalaisten rakastamia iskelmäklassikoita: Katson sineen taivaan, Anna mulle tähtitaivas, Puhelinlangat laulaa, Letkis, Katson autiota hiekkarantaa… 

Samalla päätöskonsertista muodostuu väistämättä kahden aikakauden vedenjakaja, jonka jälkeen iskelmätaivas ei tuiki entiseen tapaan. Aika entinen ei koskaan enää palaa.

Konserttipäivä on Katri Helenan 80-vuotissyntymäpäivän aatto. Viimeinen ilta -konsertissa ikonista artistia säestää Leri Leskisen juhlaorkesteri. Kuva: Stadion-säätiö / Wellu Hämäläinen
Konserttipäivä on Katri Helenan 80-vuotissyntymäpäivän aatto. Viimeinen ilta -konsertissa ikonista artistia säestää Leri Leskisen juhlaorkesteri. Kuva: Stadion-säätiö / Wellu Hämäläinen

SUOMI-ISKELMÄN historioitsijat Peter von Bagh ja Ilpo Hakasalo eivät epäröineet kutsua iskelmää kansakunnan salaiseksi historiaksi ja kätketyksi muistiksi. Heidän mukaansa iskelmä rekisteröi yhteisiä sydämenlyöntejä niissä tilanteissa, jotka ovat taiteen ja historiankirjoituksen ulkopuolella. 

Katri Helena on ollut suomalaisten tunteiden tulkki ja saanut meidät pohtimaan elämän arvoituksellisuutta – kaipuuta, toivoa, rakkautta. Vaikka elämän ja unelmien ristiriidat tuntuvat näinä aikoina taas entistä vääjäämättömämmiltä, Katri Helena kehottaa meitä uskomaan yhä sydämen unelmiin ja luottamaan haaveista hulluimpiin.

En tiedä, kuinka monessa Katri Helenan konsertissa olen käynyt, mutta aina kun salin valot ovat alkaneet himmetä, rinnassa on tuntunut ilon läikähdys jo orkesterin ensi tahdeista. Samalla hetkellä elämä on ollut laulu, niin ihana laulu. 

Elä niin kuin sydän sanoo.

KUUNTELIN Katri Helenaa jo vaunuiässä, kun radion Kotimainen puolituntinen soi Kainuussa ikkunanraosta pihalle talvipakkaseen, ja niin vain nämä iskelmät lumoavat edelleen kuuden vuosikymmenen jälkeen. On muistot kuin kukkia varrelta tien…

Vuosia sitten Katri Helena kertoi minulle, että hän on ollut onnellinen ja kiitollinen saadessaan palvella yleisöä laulamalla. Hän on iloinnut siitä, miten kuulijoiden oma mieli on alkanut tehdä töitä näiden laulujen ansiosta: ”Ajattelen, että elämä iloineen ja suruineen pitäisi voida elää niin kuin sydän sanoo.”

Sydämellinen kiitos, Katri Helena, kuuden vuosikymmenen lauluista, jotka ovat antaneet valoa pimeään ja uskoa elämään. Kiitos jo etukäteen siitä, että päätöskonsertissa saamme vielä kerran nauttia vain sinun ainutlaatuisesta lavakarismastasi ja voimaantua myönteisen muistelun siivillä kanssasi. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuolema Venetsiassa -baletissa tanssivat Atte Kilpinen ja Michal Krčmář. Kuvat: Roosa Oksaharju / Kansallisbaletti

Kuolema Venetsiassa -baletti on kunnianosoitus elämälle.

BALETTI | Kuolema Venetsiassa, ensi-ilta Suomen kansallisbaletissa 1.11. Koreografia ja valaistus John Neumeier. Musiikki J. S. Bach ja Richard Wagner. Lavastus Peter Schmidt, pukusuunnittelijat John Neumeier ja Peter Schmidt. Pianosolisti Heini Kärkkäinen. Rooleissa mm. Michal Krčmář, Martin Nudo, Clark Eselgroth, Atte Kilpinen, Rebecca King-Piitulainen, Sergei Popov, Violetta Keller, Jun Xia, Werneri Voitila ★★★★★

KANSALLISBALETIN taiteellinen johtaja Javier Torres ei säästellyt sanojaan kiitellessään koreografi John Neumeierin, 85, mestarillista elämäntyötä ensi-iltayleisölle. Neumeier on maailman tunnetuimpia koreografeja, ja hän toimi Hampurin baletin johtajana yli 50 vuoden ajan. 

John Neumeierin poikkeuksellisen pitkällä johtajakaudella Hampurin baletista tuli maailmankuulu, ja myös Kuolema Venetsiassa sai kantaesityksensä Hampurissa vuonna 2003. Baletti perustuu Thomas Mannin (1875–1955) klassikkonovelliin vuodelta 1912. 

Neumeierin tulkinnassa vanheneva koreografi Gustav von Aschenbach joutuu luomiskriisiin ja matkustaa hakemaan inspiraatiota Venetsiaan. Siellä hän ihastuu Tadzio-nimiseen nuorukaiseen ja tunnistaa oman elämänsä menetetyt mahdollisuudet. Alkaa kuolemantanssi kohti vääjäämätöntä loppua.

Aschenbach valitsee taiteen sijaan elämän – ja kuoleman Venetsiassa.
Aschenbach valitsee taiteen sijaan elämän – ja kuoleman Venetsiassa.

KOREOGRAFI John Neumeier on todennut, että kaikki hänen koreografiansa ilmentävät hänen omaa sisintään ja tanssi ylipäätään on taidemuoto, joka heijastaa ihmisen sielua.

Neumeierin mielestä parhaissa tanssiteoksissa katsoja tunnistaa jotain itsestään, ja katsoessani Kuolema Venetsiassa -balettia näin todella käy. Seuraan tähtitanssija Michal Krčmářin taituruutta ja tulkintaa suorastaan henkeä pidätellen. 

Joissain aiemmissa rooleissa olen pitänyt Krčmářia etäisenä, mutta nyt Aschenbachina Krčmářin läsnäolo yhtäkkiä mykistää ja häikäisee. Katsojana en ole vähässäkään määrin pätevä analysoimaan, mistä osatekijöistä tämä kokemus syntyy, mutta suoritus on kaikessa haikeudessaan mieleenpainuva. 

Teos ei ole realistinen ihmissuhdekuvaus.

KUOLEMA Venetsiassa ei ole realistinen ihmissuhdekuvaus. ”Minun tulkintani mukaan teoksessa ei ole kyse kahden miehen välisestä rakkaudesta, vaan koen sen olevan pohjimmiltaan kunnianosoitus elämälle”, John Neumeier sanoo haastattelussa.

Tanssiteos ei voi koskaan pelkästään kuvittaa kirjallista teosta. Koreografi rakentaa tarinan uudelleen tanssin keinoin, ja Kuolema Venetsiassa -baletissa Neumeier onnistuu mitä mielikuvituksekkaimmalla tavalla.

Teos etenee upean jännitteisesti tunnelmasta toiseen – dionysialaisen unen kiihkeistä orgioista (Martin Nudo, Clark Eselgroth) haikeaan päätökseen ja hyvästeihin. Ensi-iltayleisö palkitsi seisaaltaan taputtaen sekä paikalla olleen John Neumeierin että koko tanssiryhmän.

Kotihoidossa taloudellisen ja sosiaalisen syrjäytymisen riski on merkittävä.

Päätöksentekijät eivät näe elämän loppuvaihetta panostamisen arvoisena.

IKÄÄNTYVIEN palveluihin kohdistuu merkittäviä säästötoimia useilla hyvinvointialueilla. Kotihoitoa saavat iäkkäät jäävät jo nykyisellään herkästi ilman riittävää tukea ja palveluita, ja säästöt tulevat heikentämään tilannetta entisestään. 

Iäkkäät kotihoidon asiakkaat ovat vaarassa jäädä syrjään erityisesti sosiaalisista suhteista ja kodin ulkopuolisesta ympäristöstä. Itä-Suomen yliopiston tutkimushankkeessa on havaittu, että säännöllisen kotihoidon asiakkaat ovat alttiita myös taloudelliselle syrjäytymiselle. 

Lähes puolella tutkimukseen osallistuneista kotihoidon asiakkaista oli vaikeuksia tulla toimeen taloudellisesti ja melkein kolmannes koki yksinäisyyttä melko usein tai jatkuvasti. Säännöllisestä kotihoidosta huolimatta, joka viides koki, ettei saa tarpeeksi apua ja tukea arjessaan. Neljännes toi esiin, ettei saa riittävästi tukea kodin ulkopuolella liikkumiseen.

Tutkijoiden mukaan erilaiset syrjäytymisen muodot, kuten taloudellinen ja sosiaalinen syrjäytyminen, olisi otettava huomioon palveluita ja tukimuotoja kehitettäessä.
Tutkijoiden mukaan erilaiset syrjäytymisen muodot, kuten taloudellinen ja sosiaalinen syrjäytyminen, olisi otettava huomioon palveluita ja tukimuotoja kehitettäessä.

TUTKIMUSTULOKSET vahvistavat huolta siitä, etteivät nykyiset kotihoidon palvelut pysty vastaamaan kotona asuvien ikääntyvien tuen tarpeisiin. Tutkijatohtori Hanna Ristolainen kysyy, onko kotona asuminen mielekäs tai edes turvallinen vaihtoehto tilanteessa, jossa apu on riittämätöntä eikä sosiaaliselle vuorovaikutukselle tarjoudu mahdollisuuksia.

Itä-Suomen yliopiston verkkosivuilla julkaistussa puheenvuorossa Ristolainen kirjoittaa yhdessä apulaisprofessori Elisa Tiilikaisen kanssa, että tosiasiassa päätöksentekijät eivät näe elämän loppuvaihetta panostamisen arvoisena. 

Vanhojen ihmisten hoivasta säästäminen aiheuttaa merkittäviä inhimillisiä kustannuksia, jotka eivät poistu kotona asumisen ensisijaisuutta korostamalla. Eliniän pidentyessä tulisi olla selvää, että ympärivuorokautista hoivaa tarvitaan entistä enemmän eikä omassa kodissa asuminen ole koskaan mahdollista kaikille.

Elämän loppuvaihe on usein turvaton, yksinäinen ja arvoton.

KOTIHOIDON riittämättömyys heijastuu voimakkaasti myös työntekijöihin ja heikentää resurssipulaa entisestään. Elisa Tiilikainen toteaa, että tilanne on kestämätön niin omaishoitajien kuin läheisauttajien kannalta, sillä moni heistä kantaa jo nyt ympärivuorokautista vastuuta läheisensä hoivasta.

Tutkijat muistuttavat, että vanhuspalvelulain mukaan pitkäaikainen hoiva ja huolenpito tulisi toteuttaa siten, että iäkäs henkilö voi kokea elämänsä turvalliseksi, merkitykselliseksi ja arvokkaaksi. Todellisuudessa elämän loppuvaihe on Suomessa usein turvaton, yksinäinen ja arvoton.

Hyvinvointialueilla ratkaisuja etsitään nyt niin sanotusta yhteisöllisestä asumisesta ja digitalisaatiosta, jonka myötä kotihoidon käyntejä ja päivätoimintaa tarjotaan etäyhteyksillä. Kuinka paljon tämä auttaa omassa sängyssään makaavaa vanhaa ihmistä, joka pääsee ylös vain toisen ihmisen avustamana ja joutuu odottamaan vessassa käyntiä epäinhimillisen kauan? 

Vanhuusiän syrjäytyminen – yleisyys, merkitykset ja interventio -hankkeessa tutkitaan iäkkäiden kotihoidon asiakkaiden hyvinvointia ja arkea sekä mahdollisia syrjäytymiseen liittyviä kokemuksia. Elisa Tiilikainen toimii tutkimushankkeen johtajana.
Enkeli vakuuttaa, että aidsiin sairastunut, poikaystävänsä hylkäämä ja epätoivoinen Prior (Aleksi Holkko) on profeetta. Kuvat: Mitro Härkönen

Nuori näyttelijäpolvi tuo modernin klassikon näyttämölle hengettömästi.

TEATTERI | Angels in America, Kansallisteatterin pienellä näyttämöllä 13.12. asti. Käsikirjoitus Tony Kushner, suomennos Juho Gröndahl. Ohjaus ja sovitus Linda Wallgren. Lavastus- ja pukusuunnittelu Tarja Simone, valosuunnittelu Ville Virtanen, videosuunnittelu Ville Virtanen ja Linda Wallgren. Musiikki Joonas Outakoski ja Stina Koistinen, äänisuunnittelu Joonas Outakoski. Koreografi Suvi Kemppainen, naamioinnin suunnittelu Saara Huuhtanen. Muusikko Stina Koistinen. Rooleissa Kristiina Halttu, Markku Haussila, Aleksi Holkko, Leo Ikhilor, Aksa Korttila, Inke Koskinen, Otto Rokka ja Timo Tuominen. ★★

ANGELS in America (1991–92) on moderni, palkittu klassikkonäytelmä, joka vie Kansallisteatterissa 1980-luvun New Yorkiin. Louis (Markku Haussila) saa kuulla, että hänen poikaystävällään Priorilla (Aleksi Holkko) on aids, ja hän pakenee juuri silloin, kun rakastettu tarvitsisi eniten tukea. Kärsivä Prior alkaa nähdä outoja näkyjä, ja enkeli ilmestyy kertomaan hänen olevan profeetta.

Nuorella mormonijuristi Joella (Otto Rokka) taas on edessään lupaava ura politiikassa, mutta oman homouden tiedostaminen sekoittaa elämän. Joen masentunut vaimo Harper (Aksa Korttila) pakenee piinaavaa todellisuutta lääkkeiden tuomiin harhanäkyihin. 

Samaan aikaan kivenkova poliittinen peluri Roy Cohn (Timo Tuominen) joutuu käymään kamppailua menneisyyden haamujensa kanssa. Cohnin hahmo perustuu todelliseen henkilöön, jolla oli vaikutusvaltaa muun muassa Ethel (Kristiina Halttu) ja Julius Rosenbergin oikeudenkäynnissä. Aviopari tuomittiin kuolemaan vakoilusta vuonna 1951.

Roy Cohn (Timo Tuominen) kärsii ja hoitaja (Leo Ikhilor) auttaa hädässä.

MUISTAN, millaisen vaikutuksen Angels in America teki televisiosarjana kaksikymmentä vuotta sitten. Minisarja voitti viisi Golden Globe -palkintoa, 11 Emmyä ja muita palkintoja. Minusta tarina oli paitsi koskettava myös älykäs, pelottava ja kiihottava. 

Erityisen vaikuttavana mieleen jäi Al Pacinon esittämä ristiriitainen Roy Cohn. Aidsiin sairastunut Cohn ei omien sanojensa mukaan ollut mikään homo; hän oli hetero, joka vain sattui harrastamaan seksiä miesten kanssa. Pacino oli hurjassa iskussa, ja hänet palkittiin ansaitusti parhaasta miespääosasta.

Ihmisiä pelotti aids-epidemia, otsonikato ja kylmä sota, eikä kukaan tiennyt, oliko maailma ajautumassa vielä pahempaan katastrofiin. Homofobia ja rasismi rehottivat.

Tämä kaikki taitaa olla jo nähty.

AIKAKAUDEN kollektiivinen pelko näkyy Angels in America -näytelmässä yksilöiden traagisina kohtaloina, jotka kietoutuvat toisiinsa. Jostain sairauden, epäuskon ja ennakkoluulojen alta pyrkii sentään kantautumaan viesti: lisää elämää, enemmän toivoa ja rakkautta.

Kansallisteatterin nykyversiossa tuo viesti ei välity erityisen vahvana. Lopputulos on hengetön nuoren näyttelijäpolven raivokkaasta yrityksestä huolimatta. Yhtymäkohdat tämän hetken todellisuuteen ovat ilmeisiä, mutta tekstimassa hukuttaa näyttelijät. Parhaimmillaan Aleksi Holkko koskettaa omassa roolisuorituksessaan. Vanhat ketut Kristiina Halttu ja Timo Tuominen ovat toki varmaotteisia, ja Cohnin kuolinvuoteella Tuomisen fyysisyys satuttaa. 

Kaikkea on, mutta Angels in America ei lähde oikein kunnolla lentoon. Vaikka Linda Wallgrenin ohjaus lomittaa tapahtumia ja teemoja näppärästi, pitkän ja täyteen ladatun esityksen lopussa paatos saa jo pidättämään haukotusta. Tämä kaikki taitaa olla nähty.

Blogikirjoitus on arvio ennakkoesityksestä 5.10.2024.
Seuraa 

Ari Liimatainen

Olen laillistettu sosiaalihuollon ammattimies ja vapaa toimittaja. Geronomina edistän vanhojen ihmisten hyvinvointia ja terveyttä. Freelancerina kirjoitan mielelläni kulttuurista ja ikääntymisen ilmiöistä. Palveluksessanne! Muuten olen sitä mieltä, että kulttuuri pidentää ikää. – Geron ’vanhus, vanha mies’

geronposti[ät]gmail.com

Blogiarkisto

2018
Joulukuu
2017
2016

Kategoriat

Instagram