Kirjoitukset avainsanalla Geron

Viime vuonna ilmestyneen Rebel Heart -levyn kansikuva. Interscope Records
Viime vuonna ilmestyneen Rebel Heart -levyn kansikuva. Interscope Records

Ystävä kysyi, miltä minusta tuntuu, kun Madonna täyttää 58 vuotta. − Ajattele, Madonna on kohta kuusikymppinen!

Jaa, eipä taida tuntua miltään. Madonna-innostus on hiipunut vuosien mittaan, ja näillä kuolemattomillakin on tapana vanheta.

Aikansa kutakin. Kun seisoskelin vuonna 2009 Jätkäsaaren konsertissa, huomasin haukottelevani useimpien Hard Candy -levyn kappaleiden kohdalla. Viimeisintä Rebel Heart -albumia en jaksanut edes kuunnella. Bitch I’m Madonna. Hohhoijaa, ihanko totta.

Minun musiikkimakuni jämähti jo vuosikymmeniä sitten jonnekin lumoavien melodioiden ja rakkaudesta räytyvien sanoitusten taikapiiriin. Sisäinen soittolistani on kuin kaihon karavaani, jonka kyytiin valtaosa matkustajista hyppäsi viime vuosituhannen puolella. Iskelmä matkustaa ykkösluokassa, jos sävelmän lisäksi teksti on lähtöisin taiturin kynästä.

Mutta poppi soikoon! Kyllähän Madonnan tuotannosta syntyy aikamoinen nostalgiatrippi.

Oma Madonna-maniani alkoi tasan kolmekymmentä vuotta sitten ilmestyneestä True Blue -albumista, joka sisälsi klassikot Papa Don't Preach ja La Isla Bonita.

1980- ja 90-luvulla hittiputki vain jatkui: ensin tuli Like a Prayer, sitten Express Yourself ja upeana kliimaksina Vogue. Onneksi ei ollut somea eikä kännykkäkameroita, sillä tuon ajan tanssimuuvit eivät olisi nyt kaunista katsottavaa. Sen sijaan Voguen video on lajissaan edelleen lyömätön.

1990-luvun jälkipuolella ihastuttivat vielä balladikokoelma Something to Remember, musikaalielokuva Evita ja komea studioalbumi Ray of Light. En edes muista, mihin draamaan This Used To Be My Playground elämässäni liittyi, mutta cd-soitin pyöritti levyä taajaan.

2000-luvulla Madonna on tehnyt joitain kivasti poppaavia biisejä, mutta urasta ja tuotannosta en ole jaksanut enää innostua. Oman elämäni soundtrackiin voisin lisätä kappaleen Bangkokin-matkalta, jolla Give It 2 Me soi koko ajan ilmajunan mainostauluissa.

Ympyrä sulkeutuu. Vuoden 2005 megahittiin Hung Up Madonna lainasi pätkän Abban kappaleesta Gimme, Gimme, Gimme (A Man After Midnight). Ja Abbasta kaikki aikoinaan alkoi.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Currywurst-kioskin seinä Wittenbergplatzilla. KUVA: ARI LIIMATAINEN
Currywurst-kioskin seinä Wittenbergplatzilla. KUVA: ARI LIIMATAINEN

Olen ollut Berliinissä parikymmentä kertaa. Pidän kaupungin ilmapiiristä, jossa otetaan hanakasti kantaa ja jokainen saa taaplata tyylillään. – Leben und leben lassen, sanoisi berliiniläinen juttukaveri. Matkakohteena Berliini sopii kaikenikäisille, sillä pienellä vaivannäöllä itse kukin löytää täältä omat kulmansa ja ainutkertaiset elämyksensä. Tervetuloa mukaan!

Olen kaiketi vihonviimeinen ihminen kirjoittamaan minkäänlaista ruokapostausta. Kotona teen kaurapuuroa tai makaronilaatikkoa. Menen aina samoihin kuppiloihin, syön saman pitsan. En ymmärrä, miksi televisiossa pitää laittaa ruokaa kaikilla kanavilla ja lehdet touhottavat viikoittain trendiravintoloista.

En ole kuullut kenenkään tulleen Saksaan syömään. Aterian – ja oluen – hintaa ylistää kyllä jokainen. Tykkään! On viisi muutakin syytä, miksi täällä ei tarvitse ajatella ruokaa vaan voi keskittyä elämään.

Olen varoittanut. Jos ruoka on elämää suurempi asia, lukeminen eteenpäin on sallittu omalla vastuulla.

1. Imbiss

Nakkikioskilla syödään currywurstia. Yhden tarinan mukaan legendaarinen makkara-annos syntyi Länsi-Berliinissä vuonna 1949, jolloin keksittiin sekoittaa brittisotilaiden ketsupista, Worcestershire-kastikeesta ja curryjauheesta oma kastike grillatulle makkaralle.

Vielä suositumpaa on kuitenkin kebab. Döner-kebabia parempaa mättöruokaa ei ole olemassa. Soosin voi valita kolmesta vaihtoehdosta: Kräuter 'yrtti', Knoblauch 'valkosipuli' tai scharf 'tulinen'. Kyytipojaksi otan Ayran-jugurttijuoman, jolloin aterian hinnaksi tulee 4,70 euroa. Ja taas jaksaa.

2. Tageskarte

Kun kerran rahkeet eivät riitä ruokahifistelyyn, suosittelen vain tutustumaan ravintolatarjontaan edullisesti lounasaikaan. Vanha konsti toimii: astun sivuun turistikadulta ja silmäilen, missä paikalliset näyttävät syövän.

Jos ruoka on kelvollista, hinnat kohdallaan ja palvelu asiallista, palaan tarkistamaan tilanteen joskus ilta-aikaan. Omat suosikkiravintolat seuloutuvat kyllä nopeasti, ja pian isäntä toivottaa tervetulleeksi kuin vanhan tutun – kädestä pitäen, ehkä jopa poskisuudelmin.

Sitten vain nautitaan elämästä kaikessa rauhassa.

3. Kaffee und Kuchen

Täällä Berliinissä tapahtuu semmoinenkin ihme, että vääntäydyn tuon tuosta kahvilaan tai kulmakuppilaan nimenomaan kahville ja kakulle. Suomessa keitän päivittäisen sumppini itse ja keskityn lähinnä parjaamaan ihmisiä, jotka kuluttavat aikaansa tyhjänpäiväisesti kaiken maailman kahviloissa.

Istun pöytään, kerron tarjoilijalle, minkä kakkupalan vitriinistä haluan, ja palvelu pelaa. Itsepalveluhässäkkäkahvila olisi kauhistus.

4. Winterfeldtplatz

Lauantaisin suunnistan Winterfeldtplatzin torille. Ruokakojuista myydään kaikenlaisia suolaisia ja makeita herkkuja, jotka voi mutustella paikan päällä tai ottaa mukaan. Juustovaunujen haju iskee tajun kankaalle.

Kukkakauppiaat tarjoavat silmänruokaa, ja kukkia ostetaan viikonlopuksi sylikaupalla.

5. Brot und Brötchen

Aiemmin kuvittelin, että kunnon leipä osataan leipoa vain Pekka Heikkisen leipomossa Kajaanissa, mutta olen oppinut, että myös Saksassa saa vallan erinomaista leipää ja maukkaita sämpylöitä. Totta puhuakseni vähän liiankin hyvää…

Suomessa Berliinin-kaipuuseen auttaa Lidlistä haettu Pretzel. Kerran yritin tehdä rinkuloita jopa itse. Roskiin meni.

PS Juuuten Appetit! on kai berliiniä, berlinerisch. Taisin lukea toivotuksen jostain currywurst-kioskin seinältä. Hyyyvää ruokahalua!

Luin yötä myöten Antti Eskolan kirjan Vanhuus. Hellyin kyyneliin. Nauroin kuollakseni. Ärsyynnyin raivoon ja lopulta myhäilin taas hyvilläni.

Vanhuus. Helpottava, huolestuttava ja kiinnostava, kuten Eskola aihettaan luonnehtii. Hän kuvaa kirjassaan sitä helpotusta, mikä vanhenemiseen ja eläkkeelle jäämiseen liittyy: yksi suuri urakka on saatu valmiiksi. Se ei kuitenkaan poista kaikkia pelkoja ja murheita, vaan rinnalle nousee huoli siitä, millaisia kärsimyksiä loppuelämä ehkä tuo mukanaan.

Ratkaisuksi Antti Eskola ehdottaa kiinnostumaan siitä, mitä kaikkea vanhetessa tapahtuu. Millaisia ennen kokemattomia ongelmia syntyy iän myötä? Mitä ratkaisuja niihin joutuu kehittelemään?

Kun päivät alkavat olla vähissä, jokainen niistä kannattaa poimia erikseen tarkan ja kiinnostuneen havainnoinnin kohteeksi. Näin erillisistä päivistä rakentuu mielenkiintoinen ja merkityksellinen vanhuus. Carpe diem.

Antti Eskola panee elämäänsä pakettiin muistelemalla ja kertomalla. Samalla tavalla hän kehottaa muitakin selvittämään mieltä painavat asiat. Siitä vain, pakettiin kaikki mistä puhuminen helpottaa! Eskolan mukaan elämä antaa ennakkovaroituksia ja viisas mieluummin tutkii niiden merkitystä kuin vajoaa murheeseen ja ahdistukseen.

Onkohan tänään ketään kivoja kuolleita?

82-vuotiaana ”kokemusasiantuntijana” ja eläkkeellä olevana sosiaalipsykologian professorina Antti Eskola tekee teräviä havaintoja ja tulkintoja vanhenemisesta. Esimerkit ovat paikoin ratkiriemukkaita.

Esimerkiksi kuolinilmoituksia Eskola kertoo lukevansa uteliaan kiinnostuneena. Vanha ihminen saa niistä piristäviä keskustelunaiheita ja hyviä ideoita päivittäisiin pohdintoihinsa. Jopa pieni voitonriemu saattaa häivähtää: tuokin meni ennen minua, vaikka oli paljon nuorempi. Toki Eskola vakavoituu tässäkin irrottelun jälkeen pohtimaan kärsimystä, murhetta ja kaipausta kuolinilmoitusten takana.

Vapaus jostakin, vapaus johonkin

Helpotus, jonka eläkevuodet tuovat mukanaan, voi johtaa elämän merkityksettömyyteen. Antti Eskolan mukaan vanhuus saa arvokasta merkitystä ja sosiaalista sisältöä, kun sitä ei tuhlaa pelkästään omaan itseen – turismiin, golfin pelaamiseen tai kuntosalilaitteiden kanssa peuhaamiseen – vaan toimii muiden ihmisten hyväksi. Kiintymyksen ja kaipauksen tunnustaminen ei kuitenkaan ole suomalaismiehelle helppoa.

Eskola poistaa pistoolistaan varmistimen aina, kun tutkijat puhuvat ”hyvästä”, ”aktiivisesta” tai peräti ”onnistuneesta” vanhenemisesta. Liikkumisvaikeudet, väsyminen ja muistamisvaikeudet kuuluvat vanhuuden monimuotoisten huolien joukkoon.

Tässä maailmassa riittäköön toiveeksi, että saisi vielä vanhanakin ihmisarvoiset olosuhteet ja hyvän hoidon ilman turhaa kärsimystä. Ja Luoja varjelkoon ”tehostetulta palveluasumiselta” tai alati kasvavan vanhuusbisneksen ”palvelupaketeilta”.

Minä, vanhus

Kaiken elollisen kohtalona on kuolla. Antti Eskola pohtii, mahtaisiko ihminen havaita elämässään jotain uutta, jos sitä yrittäisi ymmärtää lopusta käsin eli kuolevaisuudesta. Kun tajuaa, että elinaikaa on vähän, sen käyttöä harkitsee tarkoin ja elämänlaatu paranee. Muutos alkaa jo siitä, että myöntää olevansa vanha ja hyväksyy sellaisen sanan kuin vanhus yrittämättä vältellä sitä typerin kiertoilmauksin, kuten seniori-ikäinen.

Hautajaisensakin voi kuvitella. Eskolan mukaan niiden suunnittelu on mielenkiintoista ja voi lauhduttaa kuolemanpelkoa. Psalmi lohduttaa mielikuvalla, jossa elämästä ei jouduta lähtemään kesken, vaan elämä tulee valmiiksi kenelle missäkin iässä: ”Kuin kutoja minä olen kiertänyt loppuun elämäni kankaan, ja nyt minut leikataan loimilangoista irti.”

Antti Eskola: Vanhuus. Helpottava, huolestuttava, kiinnostava. Vastapaino. 230 s.

Olen ollut Berliinissä parikymmentä kertaa. Pidän kaupungin ilmapiiristä, jossa otetaan hanakasti kantaa ja jokainen saa taaplata tyylillään. – Leben und leben lassen, sanoisi berliiniläinen juttukaveri. Matkakohteena Berliini sopii kaikenikäisille, sillä pienellä vaivannäöllä itse kukin löytää täältä omat kulmansa ja ainutkertaiset elämyksensä. Tervetuloa mukaan!

Jopa 750 000 ihmistä osallistui Berliinin pride-kulkueeseen vajaan vuorokauden kuluttua Münchenin joukkoampumisesta. Muutama päivä aiemmin turvapaikanhakija oli hyökännyt turistien kimppuun Etelä-Saksassa. Ranskan Nizzan joukkomurhasta on kulunut vain viikko. Sitä ennen Pariisi, Bryssel, Orlando, Istanbul...

Kaikesta huolimatta berliiniläiset päättivät lähteä tänäkin vuonna marssimaan seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvien ihmisten oikeuksien puolesta. Sateenkaariliput täyttivät kaupungin, mutta moni oli lisännyt lippuun surunauhan muistuttamaan viime aikojen terrori- ja väkivallanteoista.

"We are unstoppable"

John Lennonin Imagine soi tunnussävelmänä, kun Berliinin homoyhteisö ilmaisi osanottonsa Orlandon homoklubille kesäkuussa tehdyn iskun vuoksi. Seksuaalivähemmistöihin kohdistuneessa viharikoksessa kuoli 49 ihmistä, mutta pride-kulkueessa vihaan ei vastattu vihalla. 

"Imagine all the people, living life in peace"

Pride-kulkue ja -juhla järjestetään Berliinissä vuosittain Christopher Street Day -nimellä. Tapahtuma ottaa vahvasti kantaa seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvien ihmisten oikeuksien ja tasavertaisuuden puolesta. Mukana ovat puolueet, järjestöt, liike-elämä, viranomaiset ja mitä erilaisimmat epäviralliset porukat. Tänä vuonna kulkueessa näkyi paljon sateenkaarisenioreja kertomassa nuoremmilleen, että homoelämää on − uskokaa tai älkää − jopa yli viisikymppisenä. 

Asiapitoisuus saa luvan väistyä CSD-päivän edetessä. Olut ja kuohuviini virtaavat, musiikki pauhaa. Yön kuumuudessa kaikki on mahdollista. Prost!

"I will survive"

KUVAT: ARI LIIMATAINEN
KUVAT: ARI LIIMATAINEN

Huomasithan, että ylimpänä oleva valokuva on kuvakaruselli, jota voi selata kuvan vasemmassa ja oikeassa laidassa olevilla nuolinäppäimillä.

Seuraa 

Ari Liimatainen

Olen laillistettu sosiaalihuollon ammattimies ja vapaa toimittaja. Geronomina edistän vanhojen ihmisten hyvinvointia ja terveyttä. Freelancerina kirjoitan mielelläni kulttuurista ja ikääntymisen ilmiöistä. Palveluksessanne! Muuten olen sitä mieltä, että kulttuuri pidentää ikää. – Geron ’vanhus, vanha mies’

geronposti[ät]gmail.com

Blogiarkisto

2018
Joulukuu
2017
2016

Kategoriat

Instagram