Kirjoitukset avainsanalla Geron

Geriatrinen sairaanhoitaja, geronomiopiskelija Anne-Maarit Koivuniemi on kirjoittanut omakohtaisen kertomuksen vanhempien muistisairaudesta, omaishoidosta ja painajaismaisesta palvelujärjestelmästä.

Muista minut – Vanhempieni Alzheimer on vaikuttava kuvaus taudin vääjäämättömästä etenemisestä ja aina vain suuremmiksi kasautuvista vaikeuksista. Koskettavinta kirjassa ovat ne häivähtävät hetket, jolloin lukija saa vihiä siitä, miltä muistisairaasta ihmisestä saattaa tuntua ja millaista tuskaa hänen läheisensä kärsivät.

Vanhempana vanhemmille

Muistisairausdiagnoosista huolimatta Anne-Maarit Koivuniemen vanhemmat ovat pärjänneet ensimmäiset neljä vuotta kohtalaisesti. Isällä sairaus vaikuttaa enemmän muistitoimintoihin ja käyttäytymiseen, äidillä taas toimintakykyyn.

Viidentenä vuotena ongelmat räjähtävät käsiin ja Koivuniemi päättää muuttaa määräaikaiseksi omaishoitajaksi vanhempiensa luokse. Hän ryhtyy vanhemmaksi omille vanhemmilleen.

Määräaikaisuus osoittautuu alun alkaen hyväksi päätökseksi. Vanhempien hoitaminen on paitsi antoisaa myös erittäin koettelevaa. Koivuniemi tietää pystyvänsä olemaan hyvä omaishoitaja, koska venymiselle on olemassa raja. Loppuelämää hän ei jaksaisi.

Omaishoitajan on opeteltava hillitsemään itsensä ja todelliset tunteensa. Alzheimer on pirullinen sairaus, jota voi yrittää selättää vain viisaudella ja oveluudella. Koskaan ei ole kysymys siitä, mikä on totuus, vaan siitä miten tilanteet hoidetaan.

Vaikka muistisairaus on elämää järisyttävä muutos, se voi olla myös mahdollisuus. Anne-Maarit Koivuniemi kertoo sairauden avoimen kohtaamisen avartaneen omaa ajattelua. Elämään on löytynyt paljon hellyyttä ja syvää rakkautta.

Tuli niin ikävä kotiin

Omaishoitajalla on oikeus kolmeen vapaapäivään kuukaudessa. Yhden tällaisen vapaan aikana Anne-Maarit Koivuniemen puhelin soi ja hän kuulee vanhempiensa karanneen 40 kilometrin matkan seniorikodista.

− Tuli niin ikävä kotiin, äiti sanoo nolona.

Ikävissään, pelästynyt ja hämillään. Epävarma ja turvaton. Musertunut, nujerrettu, allapäin. Vihainen, perrr…ke…le!

Koivuniemi kuvaa riipaisevasti, miltä Alzheimerin tauti tuntuu sairaan näkökulmasta. Suru on yhtä aikaa syvällä ja pinnalla, kun isän kasvot vääristyvät pankissa melkein itkuun asti. Hänen olkansa tärisevät ja kestää hetken, ennen kuin hän saa sanotuksi:

− En osaa enää hoitaa asioitani…

Sairaus riisuu isän päivä päivältä hauraammaksi ja harvapuheisemmaksi. Sanat katoavat mielestä ja tuttu elinympäristö muuttuu tuntemattomaksi.

Anne-Maarit Koivuniemi sanoo silti uskovansa, ettei persoona muutu sairauden edetessä. Alzheimerin tauti muuttaa käyttäytymistä ja olemusta, mutta ihmisen arvo säilyy ja sitä tulee kunnioittaa.

Arvokas vanhuus, haudattu hiljaisuudessa

Muista minut -teoksessa kuvattu vanhuspalvelujen kafkamainen piittaamattomuus on sydäntä hyytävää. Arvokas vanhuus on haudattu, ja jäljellä on pelkkä palvelun irvikuva.

Koivuniemi kertoo, kuinka naiivisti hän kuvitteli saavansa vaikuttaa vanhempiensa loppuelämän suunnitelmiin. Hän luuli voivansa osallistua hoitojärjestelyihin sekä saavansa tietoa erilaisista palvelu- ja asumismahdollisuuksista, mutta todellisuus osoittautui aivan toisenlaiseksi.

Käytännössä omaishoitaja ei pääse keskustelemaan eikä neuvottelemaan kenenkään kanssa. Kunnan virkailijat päättävät asioista keskenään suvaitsematta minkäänlaista osallisuutta tai yhteistyötä. Kaikkeen tarvitaan uusi lausunto ja lääkärintodistus. Henkistä tukea ja apua vaikeisiin tilanteisiin on turha odottaa.

Koivuniemen vanhemmat ovat maksaneet veronsa ja olleet vuosikymmeniä työsuhteessa asuinkuntaansa. Läheisistä tuntuu, että nyt vanhoina nämä ihmiset ovat kunnan ongelmajätettä, josta pitää päästä eroon. Vanhuspalvelut vaikenee kuin muuri, ja päivät − kuukaudet, vuodet − kuluvat. Aika alkaa käydä vähiin.

Ennen talvipakkasia vanhuksilla on edessä kotikunnan vaihto.

Anne-Maarit Koivuniemi: Muista minut – Vanhempieni Alzheimer. Atena Kustannus Oy 2016. 194 s.

► Lue myös: Nyt vanhana, ennen kuolemaani (Antti Eskola:Vanhuus − Helpottava, huolestuttava, kiinnostava)

Kommentit (3)

Vierailija
1/3 | 

Arvostan  Anne-Maarittia  suuresti  ja  varsinkin  sitä  tietoa  ja  rohkeutta  jonka  hän on päästänyt  kirjaksi.   Itse  olen  eläkkeellä oleva kirjanpainaja  jonka  vuoksi  arvostan kirjoja  suuresti.  Kirjat  joissa  kirjoittaja  avaa  myös  omaa  itseään  vaativat  aikamoista  rohkeutta.   Kiitos  Sinulle  Anne  kirjastasi,  jonka  uskon tuovan  lisätietoa monelle sitä  haluavalle.

Ari Liimatainen
Liittynyt4.11.2015
2/3 | 

Kiitos kommentista. Muista minut on samalla myös tietokirja, jossa selitetään monia muistisairauteen ja omaishoitoon liittyviä termejä.

Kyky ajatella tänään toisin kuin eilen erottaa viisaat jääräpäistä. John Steinbeck

Vierailija
3/3 | 

tärkeää asiaa häiritsee minäminä-muotoinen kerronta, ainakin meidän perheessämme dementia koskee koko perhettä

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Muistisairaan läheinen pohti mielipidesivulla, heikentääkö helppo elämä muistia. Monet arkiset asiat on tehty jo niin vaivattomiksi, ettei ihmisen tarvitse enää rasittaa aivojaan.

Geriatrian professori kiirehti vastaamaan aiheellisesti, ettei muistisairauksien syntyä voi selittää aivan näin helpolla. Psykologi taas vakuutti, että ainakaan tietotekniikka ei sairastuta, vaan asianlaita on juuri päinvastoin. Tietokoneet säästävät aikaa älyllisille virikkeille, kuten kirjallisuuden lukemiselle ja vieraan kielen opiskelulle.

En suhtaudu ihan yhtä naiivin luottavaisesti psykologin käsitykseen siitä, että tietotekniikka pienentäisi automaattisesti muistisairausriskiä. Tuhannen taalan kysymys sen sijaan on, pystyykö muistisairautta ehkäisemään millään tavalla.

Ainakin aivoterveyttä kannattaa vaalia monipuolisesti. Asiantuntijat ovat varsin yksimielisiä siitä, että liikunta, henkinen ja sosiaalinen aktiivisuus sekä terveellinen ruokavalio voivat suojata etenevän muistisairauden oireilta ja Alzheimerin taudilta. Tupakointi ja runsas alkoholinkäyttö eivät käy laatuun. Viisi vinkkiä ”aivojen kevätsiivoukseen” postasin jo aiemmin.

Vakavaksi yhteiskunnalliseksi ongelmaksi on noussut se, että muistisairaudet tunnistetaan usein vasta sitten kun iäkäs ihminen on jo ajautunut vanhuspalvelujen käyttäjäksi. Merkittävä osa sairauksista jää diagnosoimatta, vaikka olisi äärimmäisen tärkeää, että taudinmääritys tehtäisiin mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. Oireita voidaan hidastaa ja joissain tapauksissa jopa korjata, kun hoito ja lääkitys aloitetaan riittävän ajoissa.

Vuosi sitten julkaistussa muistibarometrissä kiinnitettiin huomiota siihen, että terveysasemien työntekijöiden kykyä ja osaamista tunnistaa muistisairaudet täytyy kehittää. Heidän tulee osata diagnosoida, hoitaa ja kuntouttaa näitä sairauksia sekä kohdata muistisairaat asiakkaat läheisineen nykyistä paremmin.

Jopa vanhuspalvelujen hoitohenkilöstö tunnistaa muistisairauksia ja sairastuneen henkilön tarpeita yhä liian heikosti. Hoidon vaikuttavuudesta pitää pystyä huolehtimaan tehokkaammin.

Muistisairaudet ovat suurta kärsimystä aiheuttava kansansairaus. Yhteiskunnallisesti niillä on myös valtava taloudellinen merkitys. Esimerkiksi ympärivuorokautisen hoidon kustannuksista yli 70 prosenttia aiheutuu muistisairauksista.

Muistisairauksien ehkäisypilleriä ei ole keksitty. Toistaiseksi on pärjättävä näillä eväillä.

Kyllä ei ollut ennen niin huonosti kuin nyt. Mielensäpahoittaja tietää, että vanhuus ei tule yksin. © Solar Films / Marek Sabogal
Kyllä ei ollut ennen niin huonosti kuin nyt. Mielensäpahoittaja tietää, että vanhuus ei tule yksin. © Solar Films / Marek Sabogal

Ihmiskuntaa ja maapalloa uhkaavina riskeinä on pidetty niin asteroideja kuin ilmastonmuutosta. Ydinsota alkaa. Avaruusolennot hyökkäävät.

Nyt Kauppalehti (13.8.2016) tietää kertoa vaaratekijästä, jonka uskotaan olevan jo voittamaton. Vanhukset valtaavat maailman.

Shokki! Ikäkirous!

Lehti referoi vauhdikkaasti taloustietotoimisto Bloombergin uutista kansainvälisen eliniänodotteen pitenemisestä. Yhä useamman maan väestösuhde on kääntymässä päälaelleen, ja vuoteen 2030 mennessä yli 56 maassa on enemmän vanhuksia kuin lapsia.

Ongelmiahan siitä syntyy.

Minusta tässä vanhusongelmassa on kiinnostavaa se, että kansainvälisen eliniänodotteen kasvattamiseen on pyritty hyvin määrätietoisesti. Lääketieteen edistysaskeleet tautien ehkäisemisessä ja hoitamisessa ovat nostaneet elinikää etenkin Afrikassa.

Euroopan kansalaisista suurin osa voi viettää tervettä ja osallistuvaa elämää pitkälle vanhuusvuosiin ensimmäistä kertaa historiamme aikana. EU:n virallisena tavoitteena on lisätä vielä kaksi tervettä elinvuotta eurooppalaisten keskimääräiseen elinikään vuoteen 2020 mennessä.

Väestön vanhenemista voidaan siis juhlia myös globaalina menestystarinana. Julkilausumissa sukupolvien välinen solidaarisuus mahdollistaa eri-ikäisten ihmisten vahvuuksien tunnustamisen ja arvostamisen.

Vallataan vanhuus!

Vai kuulummeko me vanhukset vuonna 2030 sittenkin paarialuokkaan, jota säilytetään jossain robottien pyörittämissä ongelmajätelaitoksissa? Huoltosuhde ei toiminut. Vallankaappaus epäonnistui.

Olen ollut Berliinissä parikymmentä kertaa. Pidän kaupungin ilmapiiristä, jossa otetaan hanakasti kantaa ja jokainen saa taaplata tyylillään. – Leben und leben lassen, sanoisi berliiniläinen juttukaveri. Matkakohteena Berliini sopii kaikenikäisille, sillä pienellä vaivannäöllä itse kukin löytää täältä omat kulmansa ja ainutkertaiset elämyksensä. Tervetuloa mukaan!

Ruuhi lipuu äänettömästi kanavaa pitkin. Kuljettaja seisoo takaosassa ja työntelee melalla hiljakseen eteenpäin. Vehreät lehtipuut heijastuvat tyynestä vedenpinnasta, ja auringonsäteet leikkivät puiden heittämien varjojen kanssa.

Kanava haarautuu, ja ruuhen edetessä näkee, kuinka sivuhaaroista erkautuu aina vain uusia. Vesi virtaa metsän keskellä kuin jättimäisessä suonistossa.

KUVAT: ARI LIIMATAINEN
KUVAT: ARI LIIMATAINEN

Spreewaldin kosteikkoaluetta ei turhaan kutsuta vihreäksi Venetsiaksi. Reilun tunnin junamatka Berliinistä vie alun perin jääkauden muokkaamaan idylliin, jossa metsien, niittyjen ja peltojen keskellä risteilee lähes tuhat kilometriä kanavia ja pikku jokia.

Kanavien varrella on toinen toistaan viehättävämpiä taloja, joihin asukkaat kulkevat kotimatkansa vesitse. Jopa posti jaetaan ruuhella.

Spreewald on Unescon suojelualue. Sen asutus juontaa juurensa slaavilaissyntyiseen sorbien kansaan, jonka perinteet ja rakennustapa näkyvät yhä alueella. Länsislaavilaista sorbin kieltä tapaa esimerkiksi kylteissä.

Sorbeja on nykyisin noin 60 000. Lübbenaussa heidän kulttuuriinsa voi tutustua Lehden kotiseutumuseossa, jossa on kolme vanhaa sorbiasumusta pihoineen.

Spreewald sijaitsee entisen DDR:n puolella, ja itäsaksalaisista elintarvikkeista moni muistaa nimenomaan Spreewaldin kurkut. Ilmasto ja maaperä soveltuvat hyvin kurkkujen kasvatuksen, ja niiden brändi on edelleen vahva.

Kurkkuja purkitetaan mitä erilaisimmissa muodoissa. Lübbenaussa tarjolla on kurkkusalaattia, kurkkuolutta, kurkkulikööriä… Spreewald-kurkkuja saa kaupoista kautta Saksan.

Lübbenaun pikkukaupunkiin pääsee Berliinistä paikallisjunalla RE2 tai RB24. Asemalta on kävelymatka torille ja ruuhisatamaan.

Lukemattomien järjestäjien kanavaristeilyissä on valinnanvaraa parin tunnin pyrähdyksestä koko päivän retkiin. Ruuhet pysähtyvät myyntikojuilla, joista voi ostaa evästä nousematta maihin. Tarjolla on paitsi kurkkutuotteita myös kahvia ja virvokkeita. Ruuhiretkeen kuuluu ainakin yksi jaloittelu ruokailumahdollisuuksineen.

Seuraa 

Ari Liimatainen

Olen laillistettu sosiaalihuollon ammattimies ja vapaa toimittaja. Geronomina edistän vanhojen ihmisten hyvinvointia ja terveyttä. Freelancerina kirjoitan mielelläni kulttuurista ja ikääntymisen ilmiöistä. Palveluksessanne! Muuten olen sitä mieltä, että kulttuuri pidentää ikää. – Geron ’vanhus, vanha mies’

geronposti[ät]gmail.com

Blogiarkisto

2018
Joulukuu
2017
2016

Kategoriat

Instagram