Kirjoitukset avainsanalla Geron

Puoliso kysyi perjantai-iltana, mihin aikaan suosikkiohjelmani alkaa. Minulta loksahti suu auki, koska olen vakaasti sitä mieltä, ettei televisiosta tule mitään katsottavaa. Äänekäs mielipiteeni asiantilasta lienee tiedossa naapureita myöten: verorahoillani ruutuun tehdään nykyisin pelkkää sontaa.

Hyvä on, myönnettäköön, että minäkin olen alkanut vaivihkaa katsoa Sohvaperunoita. Loppujen lopuksi ohjelma on aika koukuttava, koska porukalla on kiva kommentoida maailman menoa ja arvostella muita ihmisiä.

Esimerkiksi Laajasalon seniorikodin miehet ja Ranuan Marja ovat osoittautuneet niin mainioksi viikonloppuseuraksi, ettei paremmasta väliä. Muutaman jakson jälkeen toisetkin sohvaperunat tuntuvat jo tutuilta, joiden luona voisi pistäytyä vaikka iltakahvilla. Sen yhden pissiksen ja läppäriäidin ovikelloa en soittaisi, mutta tuskin hekään jäävät kaipaamaan kyläilyäni.

Oikeastaan minulla olisi jo niin paljon sanottavaa näistä rakastettavista ihmisistä, että ehdotan Ylen TV2:lle kauden loppuhuipennusta: kuvatkaa Sohvaperunoiden päätösjakso, jossa me tavalliset televisionkatsojat katsomme tavallisia suomalaisia sohvaperunoita, jotka katsovat tavallisen huonoja televisio-ohjelmia. 

Ketju voisi jatkua äärettömiin sosiaalisessa mediassa, vähän niin kuin kahdesta peilistä näkyy loputon määrä kuvia. Lopulta koko Suomi istuisi sohvannurkassa ja katsoisi itseään televisiosta.

Mutta älkää päästäkö Marja Hintikkaa ja Ruben Stilleriä mihinkään väliin, kiitos. 

Kuva: Yle/Juha Niemelä

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Aivoterveydestä kannattaa pitää huolta. Onneksi keinot aivojen kevätsiivouksen aloittamiseksi löytyvät läheltä: omasta arjesta ja ympäristöstä. Viidellä vinkillä pääsee jo hyvään vauhtiin.

1. Nuku hyvin. Uni pitää aivot toimintakykyisinä, mutta unen tehtäviin kuuluu myös kuona-aineiden poisto aivoista. Tiesitkö, että uni siivoaa aivoja?

2. Liiku säännöllisesti. Kaikki, mikä on hyväksi ruumiille, on hyväksi aivoille ja muistille. Liikunta parantaa muistia ja vaimentaa elimistön hiljaista tulehdusta, joka on muun muassa Alzheimerin taudin taustalla. Hiljainen tulehdus liittyy myös diabetekseen sekä sydän- ja verisuonitauteihin.

3. Syö terveellisesti. Muistiystävällisen ruokavalion tulisi sisältää kasviöljyjä, kasviksia, hedelmiä ja marjoja sekä kalaa, kokojyväviljaa, palkokasveja ja vähärasvaisia maitotuotteita. Syö riittävästi ja huolehdi proteiinista. Hanki vitamiinit ravinnosta. 

4. Rasita aivojasi. Ne eivät kulu käytössä, päinvastoin. Jopa arkiset puuhat ovat hyvää aivojumppaa, koska ne saavat aivojen eri osat pelaamaan yhteen. Pitäisikö sittenkin harkita kodin kevätsiivousta? 

5. Ota ilo irti elämästä. Yksinäisyys, masennus ja stressi heikentävät elämänlaatua ja altistavat muistisairauksille. Ole sosiaalinen. Jaettu ilo on kaksinkertainen ilo. 

Aurinkoisia kevätpäiviä ja hyvää aivoviikkoa! 

Lähde: Suomen Aivosäätiö

Jos olisin vastuussa yksityisistä tai julkisista vanhuspalveluista, paketoisin ne ehdottomasti kauniiseen vanhuuspakkaukseen. Tuotteistaisin palvelut helppokäyttöiseksi paketiksi, josta ikäihminen löytäisi kaiken tarvitsemansa tiedon ja bonuksena valikoiman jokapäivästä elämää helpottavia tuotteita.

Esikuvana olisi tietysti äitiyspakkaus, joka on ollut suomalainen menestystarina. Alun perin avustuksella houkuteltiin vähävaraisia äitejä terveydenhuollon piiriin, mutta vuodesta 1949 lähtien tämän sosiaaliturvaetuuden ovat saaneet kaikki vanhemmat. Suomen innoittamana äitiyspakkausta on kokeiltu jo yli 30 maassa.

Kelan uuden vanhuuspakkauksen saisi jokainen vanhuuseläkkeelle siirtyvä suomalainen. Pakkauksessa päällimmäisenä olisi tasavallan presidentin allekirjoittama kirje, jossa uutta eläkeläistä kiitettäisiin vuolassanaisesti tähänastisesta panoksesta yhteiskuntamme hyväksi ja kehotettaisiin keittämään kunnon kahvit mukana olevasta kahvipaketista.

Tuotevalikoimaan kuuluisivat ainakin liukuesteet kenkiin. Mitähän muuta? Pääasia olisi kumminkin ikäihmisen informointi ja ikääntymisen aktiivinen suunnittelu yhteispelillä. Kustannukset pidettäisiin kurissa ennaltaehkäisevällä hoito- ja palvelusuunnitelmalla, johon kaikki osapuolet sitoutuisivat.

Maailmalla Finnish Senior Citizen Box olisi tietysti uutinen. Vanhuuspakkaus houkuttelisi pilvin pimein ulkomaisia toimittajia tutustumaan suomalaiseen vanhustyöhön ja pelastaisi Suomen brändin vanhustenhuollon mallimaana. Lopulta ikääntyvä väestö kautta maailman olisi valmis maksamaan maltaita päästäkseen Suomeen vanhenemaan.

Väestö ikääntyy, työikäisten osuus pienenee ja huoltosuhde heikkenee. Nyt olisivat hyvät neuvot tarpeen. Eiköhän kehitetä vanhuuspakkaus ja panna uuden vanhuustalouden pyörät pyörimään.

Kuva: Annika Söderblom © Kela

Kommentit (2)

70-vuotias
1/2 | 

Paras idea aikoihin!  Hyvänen aika kun en ollut huomannutkaan tätä kirjoitusta. Kun suomessa jaellaan äitiyspakkauksia rikkaille ja köyhille, niin eiköhän olisi aika kehittää tosiaan vanhuksille omaa boxia. Presidentin kirje ja kahvipaketti, tietysti Presidenttiä, hyvä idea mutta villasukat tarvitaan myös. Jonkinlainen turvalaite olisi hyvä koska nykyään nuoret urokset ryöstelevät vanhuksia kun ovat niin raukkoja. Kela kehiin oikealle asialle!

Ari Liimatainen
Liittynyt4.11.2015
2/2 | 

Kiitos kannustuksesta! Tästä ideasta sain aikoinaan päinvastaistakin palautetta.

Kyky ajatella tänään toisin kuin eilen erottaa viisaat jääräpäistä. John Steinbeck

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Muuttolaatikkojen keskellä kahvitellessani aprikoin, milloin uusi asunto mahtaa tuntua taas kodilta. Loppujen lopuksi koti on ennemmin kokemus kuin tila.

Tavarapaljous on onneksi vähennyt muutto muutolta. Aika vähän ihminen oikeasti tarvitsee. On silti hauska pakata mukaan joitain hölmöjäkin esineitä muistoineen ja merkityksineen. Minulle katalonialainen peltirasia, Wanhasta Jokelasta kähvelletty tuoppi ja ystävältä saadut piirrokset ovat aarteita. Jotkin kirjeet säilytän visusti.

Rakastan lukemista, mutta olen alkanut luopua jopa kirjoista. Kulttuurikoti ei tarkoita hyllyyn pölyttyneitä teoksia, kulttuuri elää. Luen sähkökirjoja ja käyn kirjastossa, mutta pidän toki ne kirjat, joihin on syntynyt erityinen suhde: Seitsemän veljestä mummolan kirjahyllystä, Nykysuomen sanakirja opiskeluajoilta, Jukka Virtasen omistuskirjoituksella varustettu Omat ja käännetyt (”Puhtaat munat ja vilpitön mieli niin elämässä kaikki järjestyy”). On niitä muitakin.

Vanhemmuuttani olen huomannut, että kotiympäristössä pitää ehdottomasti olla linnunlaulua. Asuin viime kesänä Berliinissä ja kotouduin saman tien kun sisäpihalta alkoi aamuyöllä kuulua hillitön liverrys ja tuttua raakkumista. Miljoonakaupungissa pääskyset suihkivat ja illalla tulivat vielä lepakot.

Koti syntyy arjesta, lähimmäisistä, elämästä. Kaurapuurosta ja hyvän yön toivotuksesta. Kodilla on luonteenomainen rytminsä ja oma rauhansa, minkä tajuaa viimeistään kun tasapaino järkkyy. Kun joku tai jotain puuttuu.

Kodin merkitys vain korostuu iän myötä. Surullista kyllä en ole ikinä kuullut yhdenkään vanhuksen sanovan palvelutalon huoneistoaan kodiksi. Alakuloinen lausahdus ”Minun koti ei ole täällä” on sitäkin tutumpi.

Seuraa 

Ari Liimatainen

Olen laillistettu sosiaalihuollon ammattimies ja vapaa toimittaja. Geronomina edistän vanhojen ihmisten hyvinvointia ja terveyttä. Freelancerina kirjoitan mielelläni kulttuurista ja ikääntymisen ilmiöistä. Palveluksessanne! Muuten olen sitä mieltä, että kulttuuri pidentää ikää. – Geron ’vanhus, vanha mies’

geronposti[ät]gmail.com

Blogiarkisto

2018
Joulukuu
2017
2016

Kategoriat

Instagram