Kirjoitukset avainsanalla Geron

Kun yksi tonttuovi sulkeutuu, toinen aukeaa

24.12.2017 klo 18:48

Ja niin joulu joutui jo taas Pohjolaan.

Vuosi 2017 on päättymäisillään, joten eiköhän tuttuun tapaan muistella vähän menneitä. Blogimerkintöjä näyttää kertyneen tänäkin vuonna melkein viikoittain, ja kaiken kaikkiaan tämä on jo 130:s Geron-postaus.

Viekää vaipatkin vanhoilta.

Vanhuspalveluista ja sotesta olen kirjoittanut toistuvasti, eikä aiheista ole ollut taas pulaa. Tapaukset eivät ole olleet mieltä ylentäviä, mutta kaiken huippu oli sanomalehdestä huomaamani pikku-uutinen vanhusten vaipoista.

Kirjoitukseni herätti laajempaakin huomiota, mutta pelkään pahoin, ettei asian esille nostaminen johtanut mihinkään konkreettisiin toimiin. Virtsa ja ulosteet valuvat edelleen pitkin vanhojen ihmisten kinttuja. Laillista on.

Tutkija Jari Pirhonen väitteli toukokuussa ympärivuorokautisessa hoidossa olevien vanhojen ihmisten hyvästä elämästä. Väitöstilaisuus sai minutkin pohtimaan, miten yhteiskuntamme näkymättömät vanhukset saataisiin näkyviksi.

Tarvitsemme vanhoja ihmisiä kipeämmin kuin koskaan.

Mukavaa vastapainoa ja positiivisia näkökulmia vanhenemiseen löytyi vuoden kirjauutuuksista. Psykologi ja psykoterapeutti Marja Saarenheimo kirjoittaa viisaasti vanhenemisesta ja sen psykologiasta kirjassaan Vanhenemisen taito.

Vanhoja ihmisiä tarvitaan rohkaisemaan ja kertomaan nuoremmille, että aina ennenkin on selvitty. Heitä tarvitaan vastustamaan nykyajan järjettömimpiä hullutuksia ja epäilyttävimpiä uudistuksia. Vanhoilla ihmisillä on suhteellisuudentajua.

Psykologi Pekka Järvinen pohtii Miten selvitä eläkepäivistä hengissä -kirjassa, kuinka mieli voi sopeutua työvelvoitteista luopumiseen ja vanhenemiseen ylipäätään. Järvinen vakuuttaa, että ihminen pystyy muokkaamaan itseään ja elämäänsä loputtomiin, ja antaa kymmenen hyvää neuvoa.

Vieläkö löytyy sisua?

Kuluneen vuoden aikana olen nähnyt monta hienoa näyttämöesitystä. Yksi vaikuttavimpia oli Florian Zellerin näytelmä Isä Helsingin kaupunginteatterissa. Hieno tulkinta johdatti katsojan muistisairaan mielen ytimeen.

Milko Lehdon ohjaus kysyi painokkaasti, mistä ihmisen minuus rakentuu. Mitä ihmiselle tapahtuu, kun ote arjesta irtoaa ja maailma alkaa kadota ympäriltä? Mitkä ovat lopulta merkityksellisiä ja tärkeitä asioita? Mitä elämän tarkoituksellisuus tarkoittaa muistisairauden eri vaiheissa?

Upea oli myös Kenneth Greven Kalevalanmaa Kansallisoopperan ja -baletin yhteisenä Suomi 100 -juhlavuoden suursatsauksena. Uskokaa tai älkää, esityksen loppupuolella olin myös lavalla. Sellaista tapahtuu vain kerran elämässä.

Ai niin, ne tonttuovet!

Tämän joulun villitys ovat kuulemma olleet pikkiriikkiset ovet, joita on askarreltu seinänvierustoille helpottamaan tonttujen kulkemista.

Huh huh, aikamoista tonttuilua on maailman meno ollut väliin muutenkin. Täytyy kai vain luottaa siihen, että kun yksi tonttuovi sulkeutuu, toinen aukeaa toivoa täynnä. Jokainen vanhentukoon tyylillään.

Rauhallista joulua ja kiitos seurasta. Kaikkea hyvää ja kaunista uudeksi vuodeksi!

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Geron

Onnea ja elämäniloa

klo 22:15 | 13.12.2017

Rakastetut frendit Sanna Sepponen ja Timo Laine juonsivat Kehitysvammatuki 57 -yhdistyksen 60-vuotisjuhlan Helsingin kaupungintalon ravintolassa.

Kehitysvammaiset ihmiset ovat kuuluneet elämääni vuosikymmeniä. Kajaaniin valmistui vielä 1979 kehitysvammaisten keskuslaitos, jossa aloin tehdä pian hoitajan sijaisuuksia. Vaikka ryhdyin sitten lukemaan suomen kieltä, työskentelin opiskeluaikana usein myös Honkalammen keskuslaitoksessa Pohjois-Karjalan Liperissä.

Nyt myöhemmin olen ollut mukana vapaaehtoistoiminnassa, viimeksi Kehitysvammatuki 57:n Senioriklubilla Helsingissä. Klubi tarjoaa leppoisaa yhdessäoloa ja ajanvietettä eläkeikäisille tai kohta eläkkeelle siirtyville kehitysvammaisille. Ja parempaa seuraa saa hakea!

Hyvistä hetkistä hyvä elämä

Kehitysvammatuki 57 on kansalaisjärjestö, joka edistää kehitysvammaisten ihmisten mahdollisuuksia toimia yhteiskunnan tasa-arvoisina ja täysivaltaisina jäseninä. Nimessä oleva luku viittaa perustamisvuoteen, ja viime viikonloppuna oli aika juhlia yhdistyksen 60-vuotista taivalta.

Juhlan kunniaksi olimme kaikki pynttäytyneet parhaimpiimme, mutta pönötyksestä ei ollut tietoakaan. Ehei, näin rattoisille kuusikymmenvuotispäiville en ole eläessäni osallistunut.

Ruoka oli hyvää, kahvia sai santsata ja pöytäseurueessa juttelimme koko illan pienistä ilonaiheista, joita itse kukin voi löytää paitsi juhlapäivistä myös tuiki tavallisesta arjesta. Hyvistä hetkistä syntyy hyvä elämä.

Vapaaehtoistoiminta palkitsee

Suosittu Toisenlaiset frendit -sarja on kuvattu Kehitysvammatuki 57:n Kankurinkulman kotiyhteisössä, joten juhlissa oli mukana myös tv:stä tuttuja kasvoja. Juontajakaksikko Sanna Sepponen ja Timo Laine nostivat tunnelman kattoon.

Kun juhlamieli oli jo valmiiksi korkeimmillaan, ovesta astui sisään vanha herra, joka villitsi kansan lopullisesti.

Joulupukki, joulupukki, valkoparta, vanha ukki.
Eikö taakka paina selkää? Käypä tänne, emme pelkää!
Oothan meille vanha tuttu, puuhkalakki, karvanuttu.
Tääll´ on myöskin kiltit lapset, kirkassilmät, silkohapset.

Seuratessani kaikenikäisten juhlavieraiden vilpitöntä riemua ja silmien säihkettä tiesin saaneeni joulun parhaan lahjan jo etukäteen. Ja mikä parasta, vapaaehtoistoiminnassa – ystävänä – tuosta uskomattomasta elämänilosta pääsee nauttimaan koko vuoden niin kuin olisi joulu ainainen.

Ikääntyminen tuo uusia haasteita

Moni kehitysvammainen ihminen tarvitsee tukea elämäänsä. Vielä 1970-luvun lopussa Suomeen tosiaan perustettiin uusia kehitysvammalaitoksia, mutta onneksi tilanne on parantunut niistä ajoista.

Kehitysvammatuki 57:lla ja muilla vammaisjärjestöillä riittää silti haasteita. Kehitysvammaisten ihmisten keskimääräinen elinikä on noussut samalla tavalla kuin muunkin väestön, ja ikääntyminen tuo mukanaan uusia vaatimuksia palvelujen järjestämisen ja kehittämisen suhteen.

Kun kehitysvammainen ihminen jää eläkkeelle työ- ja päivätoiminnasta, hänen arkensa muuttuu kertaheitolla. Elämänpiiri voi supistua ja elämänlaatu heiketä dramaattisesti.

Ikääntyvän kehitysvammaisen omat vanhemmat eivät liioin voi toimia omaishoitajina loputtomiin.

Kehitysvammaiset ihmiset ovat yksilöitä, ja monet heistä saavat nauttia vanhuudenpäivistä siinä missä muutkin eläkeläiset. Mutta ikääntyville kehitysvammaisille on myös kehitettävä entistä enemmän räätälöityjä palveluja ja tarjottava mahdollisuus elää hyvä elämä loppuun asti.

Kommentit (2)

70-vuotis

1/2 |

klo 13:42 | 20.12.2017

https://www.youtube.com/watch?v=8z-jcPpxM70

Arille hyvää Joulunaikaa Vexi Salmen sanoin ja ilahduta meitä myös tulevaisuudessa!

Ilmoita asiattomaksi

Ari Liimatainen

Liittynyt4.11.2015

2/2 |

klo 18:54 | 24.12.2017

Kiitos! Rauhallista joulua

Kyky ajatella tänään toisin kuin eilen erottaa viisaat jääräpäistä. John Steinbeck

Ilmoita asiattomaksi

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Geron

Vanhukset joutavat kaatopaikalle

klo 11:07 | 2.12.2017

Miltä seksuaalisen hyväksikäytön uhrista tuntuisi katsoa valistuselokuvaa, jossa näytetään raiskaus yksityiskohtia myöten? Miten liikenneonnettomuudessa loukkaantunut lapsi reagoisi tietoiskuun, joka esittää lapsen törkeän yliajon suojatiellä?

Miltä vanhasta ihmisestä tuntuu nähdä mainosvideo, jossa hänet heitetään olan yli roskasäiliöön?

Mainostoimisto Folk Finland on suunnitellut HelsinkiMissio-järjestölle näkyvän kampanjan, jossa aikuinen poika viskaa tyytyväisenä äitinsä jäteastiaan. Vanhus joutaa kaatopaikalle.

Tuntuu hyvin ahdistavalta.

Mainoskampanjalla on hyvä tarkoitus kerätä rahaa järjestön yksinäisyyden vastaiseen työhön, mutta toteutus on epäonnistunut. Väitän, että provosoiva viesti päinvastoin lisää vanhenemiseen liittyviä pelkoja.

En kerta kaikkiaan ymmärrä, millä tavalla vanhuksen roskiin heittäminen antaisi meille rohkeutta ikääntyä. Kampanjassa vanha ihminen on alistettu heittopussiksi, jolla ei ole toivoa eikä vapaata tahtoa.

Olen pahoillani.

Kuka täällä uskaltaa vanheta?

HelsinkiMissio kysyy mainoskampanjassaan, kuka täällä uskaltaa vanheta. Minä teen puolestani vastakysymyksen: ajattelitteko siellä mainostoimistossa yhtään, miltä vanhasta ihmisestä tuntuu nähdä video, jossa hänet heitetään roskasäiliöön? Ja millä tavalla kampanja ylipäätään valmistaa ihmisiä hyvään ja arvokkaaseen vanhuuteen?

Lähes kaikki suomalaiset ovat jo nyt huolestuneita vanhustenhoidosta, ja tilanteen parantamiseksi tarvittaisiin paitsi hyvää tahtoa myös järkeviä vanhuspoliittisia päätöksiä. Vaikka hyvin vanhojen ja huonokuntoisten ihmisten määrä kasvaa yhteiskunnassamme huimaa vauhtia, juuri heidän hoidostaan määrärahoja vähennetään nyt kaikista eniten.

Joulu on monelle kotona yksin asuvalle vanhukselle vuoden ahdistavin juhla. Huolta, tuskaa ja hätäännystä tuskin lievittää samaan aikaan mainostauluissa pyörivä video roskiin heitettävästä vanhasta ihmisestä.

Vanhukset eivät jouda kaatopaikalle.

Valokuva on kuvakaappaus HelsinkiMission videosta.

Kommentit (3)

70-vuotias

1/3 |

klo 21:16 | 3.12.2017

Nyt on HelsinkiMissio on haksahtanut pahemman kerran tyylittömyyteen. Ajatelkaas jos joku lastensuojelujärjestö tekisi mainoksen jossa vauva heitetään roskakoriin koska se ei ollut haluttu? Mutta täysin groteskia on mainostaa vanhusten kohtelua moisella mainoksella. Mainos ei edistä vanhusten asiaa.

Ilmoita asiattomaksi

Vierailija

2/3 |

klo 10:01 | 5.12.2017

Älä heitä vanhusta roskikseen

HelsinkiMissio kantaa huolta siitä, että yleinen asenne vanhuutta ja vanhoja ihmisiä kohtaan ei ole Suomessa tällä hetkellä arvostava.

He saavat lukea olevansa uhka Suomen kansantaloudelle ja että Suomi ei kestä vanhusten määrän kasvua. Lehtijutuissa kerrotaan, kuinka resurssien puute on romahduttanut suomalaisen vanhustenhuollon.

HelsinkiMission kampanja kysyy: Kuka täällä uskaltaa vanheta? Ja vastaa: se uskaltaa vanheta, joka ei jää yksin.

Filmissä yhdistyy pelko hylätyksi tulemisesta, unohduksesta ja siitä, että on valmis poisheitettäväksi. Kampanja tekee näkyväksi, miltä vanhasta ihmisestä tuntuu, kun kukaan ei välitä. Yksinäinen vanhus on valmis poisheitettäväksi.

Jos katsoo filmin yhdessä ikääntyneen kanssa – ja me olemme tehneet niin – yleisin vastaus on huokaus. Ja että tuolta minusta tuntuu.

Oma vanhuusaika tuntuu huolettavan lähes kaikkia täysi-ikäisiä suomalaisia. Tutkimuksessa 84 % vastaa olevan aiheesta ainakin jossain määrin huolissaan. 57 % vastanneista pelkää sitä, että jää vanhana yksin.

Filmi ei pelottele. Näkökulma on siinä, miten paljon vanhenemisen pelkoa suomalaisilla jo nyt on. Kaikki se pelko mitä mainokseen kätkeytyy, on siis jo olemassa. Tarjoamme jokaiselle mahdollisuuden olla mukana lieventämässä tätä pelkoa.

HelsinkiMission tehtävä on auttaa yksinäisiä ja haastaa ihmiset taisteluun yksinäisyyttä vastaan. Mainoksen viesti ja tarina ovat tietoisesti voimakkaita. Hyssyttelemällä nämä asiat eivät parane. Viestimme ydin on selvä: Älä heitä vanhusta roskikseen.

Meistä jokainen voi olla se toinen ihminen – ihminen ihmiselle, naapurille tai yksinäiselle sukulaiselle. Voi ryhtyä vapaehtoiseksi yksinäisen tueksi tai lahjoittamalla yksinäisyyden vastaiseen työhön.

Olli Valtonen, HelsinkiMission toiminnanjohtaja

Ilmoita asiattomaksi

70-vuotias

3/3 |

klo 23:05 | 8.12.2017

Olli hyvä, Helsinki Missio on ihan hyvällä asialla vanhusten puolesta. Eipä suomessa monia järjestöjä olekaan jotka meitä vanhoja puolustavat ja meidän oikeutta hyvään elämään. Jotenkin vain tuo mainos mielestäni ei onnistu luomaan oikeaa mielikuvaa tärkeästä asiasta josta puhutaan. Siihen liittyy liikaa koomisia piirteitä vaikuttaakseen uskottavalta. Haluan kuitenkin kiittää Helsinki Missiota hienosta työstä ja toivottavasti saatte enemmän näkyvyyttä mediassa herättääksenne välinpitämättömät päättäjät, omaiset, ym. tahot huomaamaan mitä vanhukset tarvitsevat tänä päivänä eniten. Hivenen hellyyttä, ystävällisen lauseen, omaisten käyntejä, hoitajien kärsivällisyyttä ja tärkeintä kaikista, vanhukset ovat ihmisiä niin kuin kaikki muutkin.

Ilmoita asiattomaksi

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Geron

Kiitos, omaishoitaja

klo 11:57 | 29.11.2017

Yli miljoona suomalaista auttaa säännöllisesti jotakuta läheistä ihmistä. Valtaosa huolehtii läheisistään työn ohessa, jopa toiselta paikkakunnalta. Vanhusten kotihoidon yleistyessä vastuuta siirtyy myös naapureille ja puolitutuille.

Omaishoito mahdollistaa yhä useamman vanhuksen, vammaisen tai sairaan ihmisen hoidon ja huolenpidon kotona. He eivät voisi selviytyä arjestaan omatoimisesti, ja yhteiskunta säästää omaishoidon avulla vuosittain miljardeja euroja.

Suomalaiset hoitavat hyvin heikkokuntoisia omaisia kotona ilman minkäänlaista tukea. Hoitosuhde on voinut kehittyä hitaasti esimerkiksi vanhemman muistisairauden takia tai yllättää kuin salama kirkkaalta taivaalta puolison sairauskohtauksen tai erityistä hoivaa tarvitsevan lapsen syntymän vuoksi.

Omaishoito ei voi edellyttää loputonta uhrautumista.

Läheisen hoitaminen kotona on aina sitova ja vaativa urakka. Kun hoitajana toimii perheenjäsen, hoitosuhde on samalla rakas ihmissuhde. Hoitajan tulee silti saada mahdollisuus omaan elämään, eikä huolenpito voi edellyttää loputonta uhrautumista.

Omaisen hoitajalla on oikeus lepoon, iloon ja hyvään oloon. Silti vain vähän yli 10 % pääasiallisistakaan omaishoitotilanteista kuuluu lakisääteisen omaishoidon tuen piiriin, ja kaikki muu hoiva järjestyy muilla keinoin.

Tavalliselle kansalaiselle virallinen omaishoidon tuki on mutkikas verkko, johon sotkeutuu helposti ja joka uuvuttaa henkihieveriin. Oikeuksien pykäläviidakko, tuen harkinnanvaraisuus sekä levällään olevat sosiaali- ja terveydenhuollon palvelut muodostuvat monelle läheisestään huolehtivalle painajaiseksi.

Miksi kaikesta pitää aina taistella?

Omaishoitoperheet kysyvät oikeutetusti, miksi kaikesta pitää aina taistella.

Juhlapuheiden ja kaukaisten kärkihankkeiden sijaan omaistaan hoitavat kaipaavat konkreettista tukea enemmän kuin koskaan. Lisäksi heille tulisi tarjota ajantasaista tietoa paitsi omaishoitotilanteen tunnistamisesta myös kuntoutuksesta ja erilaisista hoivan vaihtoehdoista, kuten perhehoidosta.

Parhaillaan vietetään omaishoitajien viikkoa. On syytä edes kiittää omaishoitajia heidän arvokkaasta toiminnastaan. Omaishoidossa ei ole kysymys vain hoivasta ja huolenpidosta. Mukana kulkee rakkaus, kiintymys ja koko yhteinen elämä.

Kiitos, omaishoitaja!

Kommentit (1)

70-vuotias

1/1 |

klo 16:11 | 1.12.2017

Taas Arilta hyvä ja asiallinen kirjoitus joka kannattaa lukea ajatuksella. Täyttä asiaa joka sana. Omaishoitajien työtä ei arvosteta tarpeeksi ja luulen sen johtuvan siitä kun hoidettava on hoitajalleen läheinen ihminen. Katsotaan että senhän kuuluukin hoitaa omaisiaan ja pitäisikö siitä vielä saada korvaus. Omaishoitajan työ ei ole sitä että käy silloin tällöin kurkistamassa vanhusta ja toteamassa että elossa on.

Ilmoita asiattomaksi

Kirjoitukset avainsanalla Geron

Kun yksi tonttuovi sulkeutuu, toinen aukeaa