Mika Kares elää Paavo Ruotsalaisen roolin niin, että kylmät väreet käyvät pitkin selkäpiitä.

SÄVELTÄJÄ Joonas Kokkosen (1921–1996) ainoa ooppera Viimeiset kiusaukset on suomalainen klassikko. Kantaesityksestä tulee tänä vuonna kuluneeksi 50 vuotta, ja Tampereella sai juuri ensi-iltansa Tampereen oopperan ja Savonlinnan oopperajuhlien yhteistuotanto.

Paavo Ruotsalainen (1777–1852) eli Ukko-Paavo oli maallikkosaarnaaja ja Suomen körttiläisen herätysliikkeen johtaja. Oopperaesityksessä Ruotsalainen makaa kuolinvuoteellaan ja alkaa tilittää houretilassa elämänsä ratkaisevia hetkiä. 

Kamppailu ja itsetilitys on tehtävä yksin, mutta henkilökohtainen draama nivoutuu suuriin kysymyksiin uskosta, moraalista ja kuolemasta. Teemat käsittelevät niin syyllisyyttä, anteeksiantoa kuin elämän tarkoitusta. Tapahtumat sijoittuvat Paavon ja hänen vaimonsa Riitan (Silja Aalto) kotiin Nilsiän Aholansaaressa.

Paavo Ruotsalainen kamppailee sisäisten ristiriitojen, uskonkysymysten ja henkilökohtaisten menetystensä kanssa.

JUHLAVUODEN tuotannon on ohjannut Mikko Kouki. Omien sanojensa mukaan häntä on puhutellut erityisesti Viimeisten kiusausten kilvoittelun teema. Tämä kilvoittelu ei ole pelkästään uskonnollista. Se voi yhtä hyvin olla universaali kuvaus ihmisen pyrkimyksestä ymmärtää itseään ja paikkaansa maailmassa.

Mikko Koukin versio on monella tapaa ajaton. Kuten Paavo myös nykyajan ihmiset etsivät tasapainoa velvollisuuksiensa, toiveidensa ja yhteiskunnan odotusten välillä. Paavon hourekuvat tekevät näyttämötulkinnasta unen kaltaisen ja mielikuvitusta kiihottavan.

Tampere Filharmonia runnoi säestyksen ensi-illassa väkevästi Ville Matvejeffin johdolla. Rooleissa Silja Aalto, Petri Lindroos ja Tuomas Miettola tekivät varmasti ensiluokkaista työtä, mutta tässä oopperassa on ylipäänsä mahdotonta nousta Paavo Ruotsalaista esittävän basson rinnalle.

”Voitin, voitin toki.”

OOPPERAN pääosan Joonas Kokkonen sävelsi alun perin Martti Talvelalle. Sittemmin Jaakko Ryhänen lauloi Paavo Ruotsalaisen roolin paitsi Kansallisoopperan lavalla myös New Yorkin Metropolitan-oopperassa ja Tampereen oopperassa.

Ryhänen on sanonut, että Paavon roolista vähintään puolet on näyttelijäntyötä; rooli täytyy elää ja viestiä myös kehonkielellä. Komeaääninen Mika Kares täyttää nämä vaatimukset niin, että hetkittäin kylmät väreet kulkevat pitkin selkäpiitä. Kareksen tulkinta tekee kuolevasta Paavosta kuolevan ihmisen – epävakaana, pelokkaana, toiveikkaana. 

Loppukohtauksessa Ukko-Paavon elämän tilitys saatetaan armolliseen päätökseen. Kiusaukset ovat ohi. Mika Kareksen laulettua Paavon viimeisen repliikin ”Voitin, voitin toki” katsojalle tarjoutuu vuorostaan tilaisuus itsetutkiskeluun oman elämänkatsomuksensa mukaan.

Mikä on minun osani?