Kirjoitukset avainsanalla Geron

Minna Canthin talo sijaitsee Kuopiossa paraatipaikalla Snellmaninpuiston ja tuomiokirkon vieressä. Kuvat: Victor Barsokevitsch, Ari Liimatainen

Kulttuurisesti arvokas Kanttila on täysin kunnostuskelpoinen.

MINNA Canthin kotitalo Kanttila on Kuopion vanhimpia käytössä olevia rakennuksia. Kirjailija asui ja piti kauppaa tuomiokirkon kupeessa 1879–1897. 

Kuopiossa Canthista tuli kirjallisuutemme uudistaja ja suomalaisen realismin uranuurtaja. Maalaiskaupungista käsin hän otti rohkeasti osaa yhteiskunnalliseen keskusteluun niin kirjailijana kuin lehtikirjoittajana. Kielitaitoisena ja uteliaana hän oli uusien eurooppalaisten aatteiden välittäjä ja tärkeä mielipidevaikuttaja.

Aikaa myöten Kanttilasta kehittyi Minnan salonki, kirjallinen ja aatteellinen kulttuurikeskus, jossa vierailivat merkittävät suomalaiset valtiomiehet, kirjailijat ja taiteilijat. 

Ryhmäkuvassa Kanttilan pihassa v. 1896 Ukko Andersin, Pekka Canth, Maiju Canth, Elli Canth, Lyyli Canth, Jussi Canth, Kaarlo Palmroth ja Mari Rothman. Kuva: Kuopion kaupunginkirjasto – Pohjois-Savon maakuntakirjasto
Ryhmäkuvassa Kanttilan pihassa v. 1896 Ukko Andersin, Pekka Canth, Maiju Canth, Elli Canth, Lyyli Canth, Jussi Canth, Kaarlo Palmroth ja Mari Rothman. Kuva: Kuopion kaupunginkirjasto – Pohjois-Savon maakuntakirjasto

 

KANTTILA on tällä hetkellä osittain suojeltu rakennus. Sen vanhimmat osat ovat vuodelta 1820, jolloin paikalla sijaitsi koko Sisä-Suomen ensimmäinen kirjakauppa.

Minna Canthin perilliset jatkoivat yritystoimintaa aina vuoteen 1974 saakka, mutta sen jälkeen Kanttilan omistus ja käyttötarkoitukset ovat vaihdelleet suuresti. Taloa on muokattu kovin kourin aina kunkin ajan mieltymysten mukaan, ja huoli purkamisesta on jatkunut vuosikymmeniä.

Nyt Kanttila tarvitsee tukea ja varoja perinpohjaista kunnostusta varten.

Kuopion kaupunki ei juuri piittaa Minna Canthin perinnöstä.

KUOPION kaupunki ei juuri piittaa Minna Canthin perinnöstä, vaikka sen tulisi jopa lain mukaan edistää kulttuuriperinnön ylläpitämistä ja luoda edellytyksiä ammattimaiselle taiteelliselle toiminnalle.

Onneksi vuonna 2016 perustettu Minna Canthin talo ry pyrkii sinnikkäästi pelastamaan Kanttilan kulttuurikäyttöön. Hallituksen puheenjohtajana toimii emeritusprofessori, säveltäjä Atso Almila. Yhdistys on ilmaissut tänä kesänä jälleen huolensa Kuopion roolista Kanttilan korjaustöissä ja kerää parhaillaan nimiä vetoomukseen yhteistyöstä kaupungin kanssa.

Kulttuurihistoriallisesti arvokas Kanttilan rakennus on asiantuntijaselvitysten mukaan täysin kunnostuskelpoinen, ja toiminnalle on realistiset suunnitelmat. Korjattu Minna Canthin talo voisi toimia innoittavana kohtaamis- ja esiintymispaikkana, toteuttaa kansainvälistä taiteen ja tieteen residenssitoimintaa sekä kehittää uudenlaisia kulttuurin toimintaympäristöjä. 

Kanttilan peruskorjaus ei saa enää viivästyä. 

Kommentit (5)

Turun tauti vaivaa edelleen
1/5 | 

Vanhoja taloja tulee suojella. Suomessa herätään aina liian myöhään suojelemaan vanhoja kulttuurihistoriallisia taloja, koska tavalliset tallaajat eivät välitä ja virkamiehet sekä poliitikot eivät omaa sitä ammattitaitoa ja visuaalista silmää, jota kaunis kaupunkikuva edellyttäisi. Se on todella sääli

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kissa ja kiikkutuoli riittävät monesti arjen ilonaiheiksi. Kuva: Ari Liimatainen

Onneksi elämässä on säilynyt kohtalaisen myönteinen pohjavire koronavuosista huolimatta. 

TILASTOLLISESTI minulla on elämää jäljellä vajaat 20 vuotta. Halutessani voin hakea osittaista vanhuuseläkettä jo vuoden päästä, mutta tavoite-eläkeikä häämöttää vasta 1.1.2029.

Näin edeltäpäin ilahduttaa tieto siitä, että nykyisin valtaosa eläkeläisistä kokee vointinsa ja terveytensä varsin hyväksi. Kolotuksia ja kremppaa on itse kullakin, mutta kai niiden kanssa on vain opittava elämään. Sisu ei anna periksi luovuttaa ennen aikojaan.

Alakuloisten mietteiden olen kumminkin huomannut lisääntyneen vuosien mittaan. Sitä pysähtyy usein pohtimaan sellaisiakin asioita, jotka olisi nuorempana sivuuttanut pelkällä olankohautuksella. Liekö toisaalta jo sitä kuuluisaa vanhuuden viisautta, että pystyy jättämään monet pikkujutut ihan omaan arvoonsa?

Tenori Johan Krogius (keskellä) teki suorastaan järisyttävän vaikutuksen Aidan lähetin roolissa. Kuva: Savonlinnan oopperajuhlat, Valtteri Hirvonen
Tenori Johan Krogius (keskellä) teki suorastaan järisyttävän vaikutuksen Aidan lähetin roolissa. Kuva: Savonlinnan oopperajuhlat, Valtteri Hirvonen

ONNEKSI elämässä on säilynyt kohtalaisen myönteinen pohjavire koronavuosista ja vastoinkäymisistä huolimatta. Tänä kesänä olen päässyt nauttimaan taas matkustamisesta, ja veri veti Saksanmaalle heti tilaisuuden tullen. 

Berliinin taideaarteet ja kulttuurielämä ihastuttivat entiseen tapaan. Neue Nationalgalerie on ollut kuusi vuotta remontissa, mutta nyt tähän minimalistiseen modernin taiteen pyhättöön pääsi jälleen tutustumaan. Avoinna oli myös uusi kulttuurikeskus Humboldt Forum kiinnostavine näyttelyineen.

Kotimaan kamaralla etenkin Savonlinnan oopperajuhlien uusi Aida yllätti positiivisesti. Giuseppe Verdin ooppera esitettiin ajankohtaisena tulkintana valloittajasta ja orjuutetusta sekä kipeistä valinnoista isänmaan ja rakkauden välillä. Koskettava, nautinnollinen Philipp Himmelmannin ohjaus vei klassikon kesäillassa täysin uusiin sfääreihin.

Mikä vanhenemisessa on parasta?

ILOPILLEREITÄ löytyy toki läheltäkin, kun vain pitää silmät auki. Oman elämänsä dosettiin ilomieltä voi täyttää paitsi turuilta ja toreilta myös luonnonrauhasta ja kirjallisuudesta. 

Metsäpolulla vastaan lyllertänyt siili, ikkunan takana rupatteleva naakka ja kainalossa kehräävä kissa ovat ilahduttaneet minua tällä viikolla. Mansikat, mustikat ja lakat maistuvat juuri nyt herkullisimmillaan.

Sähkökirjojen lukulaite on ollut ehtymätön ilonaiheeni jo kymmenen vuoden ajan. Siihen saa luettavaa myös kirjastoista, joten lukuharrastus on käytännössä maksuton. Suosittelen vaikkapa Laura Kolben omakohtaista teosta Keho – Matkoja ikään, mieleen ja minuuteen. Se sai minut pohtimaan, mikä vanhenemisessa on parasta.

Tervetuloa mukaan Geron-blogin uudelle kaudelle! Bloggasin ET-lehden verkkosivuilla vuosina 2015–2018 ja iloitsin runsaasta lukijapalautteesta. Toivottavasti pidetään yhteyttä vastakin. Juttuvinkkejä ja kommentteja voi lähettää osoitteeseen ari.liimatainen[ät-merkki]geron.fi 

Kommentit (3)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Kuva: Ari Liimatainen
Kuva: Ari Liimatainen

Kirjoitin ensimmäisen blogitekstini reilut kolme vuotta sitten. Olin sanonut itseni irti kustannusalalta ja aloittanut vanhustyön opinnot. Alun perin Geron-blogin oli tarkoitus olla projekti, jonka avulla voisin jäsentää ajatuksiani minulle uudesta ammattialasta.

Sain geronomiopinnot päätökseen ja nyt olen työskennellyt jo toista vuotta omaishoitoyhdistyksessä viestinnän asiantuntijana. Työpaikan valinta osui naulan kantaan, koska valtaosa omaishoitajista on iäkkäitä puolison hoivaajia ja saan yhdistää kaksi ammatillisen intohimoni kohdetta: viestinnän ja vanhustyöt.

Tarvitaan asenteenmuutos

Väestön ikääntyessä hyvä vanhustyö ja vanhuspolitiikka kaipaavat äänekkäitä puolestapuhujia enemmän kuin koskaan. Vanhustenhoito herättää kyllä vilkasta mielenkiintoa. Media uutisoi epäkohdista kärkkäästi, mutta jääkö homma aina sikseen? Miten vanhusten asemaa voi parantaa todellisuudessa?

Juhlapuheissa vanhuus on viisautta, vaikka käytännössä vanhoihin ihmisiin suhtaudutaan meillä hyvin väheksyvästi ja jopa vihamielisesti. Suomi on ikärasistinen maa, jossa tarvitaan kipeästi asenteenmuutosta.

Tietoa, taitoa, tahtoa ja tunnetta

Toistakymmenentä vuotta sitten Vanhustyön keskusliiton silloinen toiminnanjohtaja Pirkko Karjalainen kiteytti hyvän vanhustyön määritelmän neljään t-kirjaimeen: tieto, taito, tahto ja tunne.

Tuo nelikko on edelleen paras tietämäni muistisääntö sekä vanhustyön että vanhuspolitiikan tekijöille. 

Olen Karjalaisen kanssa samaa mieltä myös siitä, että vanhustyö on nyt ja tulevaisuudessa ihmisten työtä ihmisten kanssa. Teknologia on hyvä apulainen, mutta se ei voi koskaan korvata ammattitaitoista henkilöstöä. 

Olkoon viimeinen sana toivo

Yhden t-kirjaimen haluaisin omasta puolestani vielä lisätä. Olkoon viimeinen sana toivo. Jotkut miettivät tuonpuoleisia, mutta osaltani haluan elätellä toivoa paremmasta elämästä täällä maan päällä.

Yhteiskuntamme ei kannata hylätä vanhoja ihmisiä eikä yhtäkään saa jättää yksin. Toivo voi löytyä eletystä elämästä tai toisen ihmisen läsnäolosta arjessa. Toivo tekee tästä hetkestä merkityksellisen, meille kaikille.

Tämä on viimeinen tekstini ET-lehden blogeissa. Vastedes puheenvuoroni voi lukea Uuden Suomen verkkosivuilta ja Geron-nettisivulta. Kiitän kaikkia lukijoita näistä vuosista ja toivotan hyvää vanhuutta. Kiitos palautteista ja kohtaamisista!

Vanhentukoon jokainen meistä rohkeasti tyylillään. 

Kommentit (6)

Terhi
1/6 | 

Kiitos Ari näistä blogiteksteistäsi, ikävä että niitä ei fiidiini jatkossa enää tule. Omaishoitajuuden alkumetreillä nämä kaikki kertomasi ovat koskettaneet vahvasti. Toivo on hyvä lisäys, sitä ja tietoa tarvitsen, tunne on aina mukana, taito...sitä toivon ammattiosaajilta. Kaikkea hyvää sinulle❤️

Terhi
2/6 | 

Tahto muuttui taidoksi:) mutta tahtoakin toivon ammattiosaajilta, meillähän sitä jo on.

Ari Liimatainen
Liittynyt4.11.2015
3/6 | 

Kiitos! Onnea uudeksi vuodeksi

Kyky ajatella tänään toisin kuin eilen erottaa viisaat jääräpäistä. John Steinbeck

Tuulikki
4/6 | 

Mielestäni blogisi on ollut yksi et-netin parhaista. Harmi, että se loppuu täällä, missä on paljon vanhuksia sitä lukemassa. Hyvät jatkot sinulle ja kiitos , että jaksoit näinkin pitkään kirjoitella tänne.

Ari Liimatainen
Liittynyt4.11.2015
5/6 | 

Kiitos! Työtä kyllä riittää. Viimeksi tänään Helsingin Sanomat opasti, että on parempi välttää sanaa vanhus, joka on muuttunut loukkaavaksi. 

Kyky ajatella tänään toisin kuin eilen erottaa viisaat jääräpäistä. John Steinbeck

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Vanha kunnon Tina Turner onnistui järjestämään yhden loppuvuoden hienoimmista yllätyksistä. Luin muistelmat Tina Turner– Minun rakkaustarinani ja näin Lontoossa musikaalin Tina – The Tina Turner Musical. Täydellinen yhdistelmä! 

Turner täyttää ensi vuonna 80 vuotta, ja hän on lopettanut esiintymiset jo kauan sitten. Voisi kuvitella, ettei tarinasta irtoaisi enää uutta kerrottavaa.

”Tina, kyllä me tiedämme jo kaiken sinusta ja Ikestä ja helvetistä, jonka läpi kuljit. Tiedämme, että pakenit hirveästä suhteesta ja pidit pintasi. Ja loppu onkin historiaa.”

Elämäkertansa alkusanoissa Tina Turner lupaa silti yllättää lukijansa, ja sen hän totta vie tekee. Kirja on paitsi vahva selviytymis- ja rakkaustarina myös tunteita nostattava kertomus vakavien sairauksien kanssa kamppailevasta ikääntyneestä tähdestä. 

Ennen kaikkea Tina Turnerin muistelmat kertoo kuitenkin artistista, joka on aina kulkenut omia polkujaan. En yllättynyt siitä, että Turner halusi kuulla omissa häissään 73-vuotiaana Frank Sinatran My Way -kappaleen: "The record shows I took the blows / And did it my way."

On mahdollista muuttaa myrkky lääkkeeksi

Tina Turnerin elämäkerta päättyy Aldwych-teatteriin Lontooseen. Turner kertoo, miten oudolta tuntuu nähdä elämänsä ihmiset näytelmän hahmoina. Nutbush City Limits käynnistää show’n ja lähes kolmetuntinen tunne-elämän vuoristorata voi alkaa.

River Deep – Mountain High on musikaalin huippukohtia. Proud Mary villitsee yleisön laulamaan, taputtamaan ja keinumaan mukana. Private Dancer, Let’s Stay Together, The Best… Pääosan esittäjä Adrianne Warren ei vain esitä Tina Turneria, hän on Tina Turner.

Kirjassa Tina Turner istuu katsomassa omaa tarinaansa ja muistelee vanhaa buddhalaista sanontaa: on mahdollista muuttaa myrkky lääkkeeksi. Matka jatkuu.

Minä taas istun Aldwych-teatterissa ja nautin täysin rinnoin teatterin taikapiiristä. Uskon joka sanan ja elän joka sävelen.

I call you when I need you, my heart's on fire
You come to me, come to me wild and wired
Oh, you come to me, give me everything I need

Tina Turner, Deborah Davis, Dominik Wichmann: Tina Turner – Minun rakkaustarinani. Suom. Juha Ahokas ja Ari Väntänen. Like 2018
 
Tina – The Tina Turner Musical. Aldwych Theatre, Lontoo. Ohjaus Phyllida Lloyd, kapellimestari Tom Kelly, koreografia Anthony Van Laast. Keskeisissä rooleissa Adrienne Warren, Kobna Holbrook-Smith, Madeline Appiah, Lorna Gayle, Tom Godwin, Francesca Jackson. ★★★★★
 
Kuvat ja video: Tina Turner – Minun rakkaustarinani -kirjan kansi; Tina – The Tina Turner Musical, Manuel Harlan
Seuraa 

Ari Liimatainen

Olen laillistettu sosiaalihuollon ammattimies ja vapaa toimittaja. Geronomina edistän vanhojen ihmisten hyvinvointia ja terveyttä. Freelancerina kirjoitan mielelläni kulttuurista ja ikääntymisen ilmiöistä. Palveluksessanne! Muuten olen sitä mieltä, että kulttuuri pidentää ikää. – Geron ’vanhus, vanha mies’

geronposti[ät]gmail.com

Blogiarkisto

2018
Joulukuu
2017
2016

Kategoriat

Instagram