/etlehti.fi/s3fs-public/wysiwyg_images/mauno_koivisto_mv.jpg?itok=OlsoJpsH)
Rouva Tellervo Koivisto kertoo Muisti-lehdessä 2/2017 puolisonsa presidentti Mauno Koiviston muistisairaudesta. Huhtikuun alussa tehty haastattelu on koskettava tarina surusta, mutta ennen kaikkea kertomus rakkaudesta ja elämästä.
Presidentti Mauno Koivisto kuoli perjantaina 12. toukokuuta Helsingissä 93-vuotiaana. Siunaustilaisuus pidetään Helsingin tuomiokirkossa helatorstaina 25. toukokuuta. Presidentti Koivisto haudataan Hietaniemen hautausmaalle alueelle, jossa sijaitsevat myös presidentti Urho Kekkosen ja Risto Rytin haudat.
Avoimuus vapauttaa.
Rouva Tellervo Koivisto on kertonut avoimesti miehensä muistisairaudesta. Pari vuotta sitten presidentti Koivisto alkoi käydä Helsingin Alzheimer-yhdistyksen ryhmässä ja puhua itsekin Alzheimerin taudista. Vertaistuki teki hyvää.
Tellervo Koivisto toteaa saaneensa paljon hyvää palautetta avoimuudesta. Alzheimerin tauti on kuin mikä tahansa muu sairaus. Ei sitä tarvitse peitellä.
Rouva Koivisto on halunnut vapauttaa myös muut puhumaan.
– Alzheimerin tauti voi olla yhtä luonnollinen tai luonnoton – miten sen nyt ottaa – kuin mikä tahansa muu sairaus. Ei niitä voi sillä tavalla luokitella, että tämä olisi erityisen pelättävä tai vaikea.
Asenteenmuutos on suuri. Vielä 1980-luvulla presidentti Urho Kekkosen ja presidentti Ronald Reaganin sairauksia piiloteltiin.
Yhteys säilyy.
Presidentti Mauno Koivistolla todettiin Alzheimerin tauti vuonna 2008. Elämänsä loppuajan hän asui hoitokodissa.
Tellervo Koivisto kuvaa, että kaikki kävi pikkuhiljaa. Muisti heikkeni kaiken aikaa, mutta kesti kauan, ennen kuin piti esimerkiksi alkaa kirjoittaa muistilappuja.
Rouva Koivisto kertoo, että lopulta yhteiset keskustelunaiheet muuttuivat. Enää ei voinut jutella hiljan tapahtuneista asioista eikä tehdä tulevaisuudensuunnitelmia. Yhteys oli silti tallella.
– Mieheni oli se sama ihminen. Yhteyden löysi, kun vähän kosketti ja höpisi, niin kuin kaiken ikää yhdessä olleet avioparit tekevät.
Vanhukset tarvitsevat it-tukea. Tässä olisi vapaaehtoisjärjestöillä tilaisuus auttaa. Palvelutaloissa ja hoitokodeissa hoitajia on ihan liian vähän. Heillä ei ole aikaa kohdata vanhuksia yksilöinä. Kaikkien on sopeuduttava rutiiniin.
Kaikkeen muuhun kyllä löytyy rahaa, mutta ei vanhustenhoitoon. Tämä on niin turhauttavaa. Koska täällä Suomessa aletaan hoitamaan vanhuksia rakkaudella ja arvostuksella?
Kiitos kommentista. Digitalisaatio voisi helpottaa ikäihmisten arkea, mutta suuri osa vanhoista ihmisistä jää edelleen sähköisten palvelujen ulottumattomiin, kertoo myös Ikäteknologiakeskuksen tuore selvitys. Kohtaamiseen tarvitaan silti aina ihmistä.
Kyky ajatella tänään toisin kuin eilen erottaa viisaat jääräpäistä. John Steinbeck
Mutta, mutta..... miksi vapaaehtoiset eivät ole kiinnostuneita suomalaisista vanhuksista? Nuoret, Punaisenristin vapaaehtoiset, muutamat lääkärit, ym. kiiruhtavat auttamaan maahanmuuttajia, paperittomia, mutta omat mummot ja papat unohdetaan ikään kuin heitä ei olisi olemassakaan. Ei riitä että Lions Club jouluna jakaa kukkia vanhainkodissa.
Kiitos kommentista. Vapaaehtoistoimintaa on jo paljon, mutta olette oikeassa siinä, että lisää tarvittaisiin. Myös vertaistuki on tärkeää, esimerkiksi Ystäväpiirit http://www.vtkl.fi/fin/toimimme/ystavapiiri_toiminta/
Kyky ajatella tänään toisin kuin eilen erottaa viisaat jääräpäistä. John Steinbeck
Vanhukset ovat se kansanosa joka ei enää jaksa/ymmärrä nousta barrikadeille ja ne jotka jaksavat eivät suinkaan aja vanhusten asioita. Olen odottanut terävämpää otetta etenkin vanhemmilta päättäjiltä ikäihmisten palvelujen kehittämisessä, mutta hiljaista tuntuu olevan sillä rintamalla. Ketä kiinnostaa vanhukset?
Palvelutalot, nyt kehittämään "Lasiseinäinen palvelutalo" blogeja.
Ainakin muutamissa palvelutaloissa on vapaaehtoisia opastajia joiden kanssa palvelutalojen asukkaat voisivat tehdä näkymättömyydestä riemastuttavan lasiseinäisen arjen postauksen. Palvelutaloissahan asustaa vanhuus ja viisaus joten antaa kuulua ja näkyä!
Loistava idea! Pankaapa toimeksi.
Kyky ajatella tänään toisin kuin eilen erottaa viisaat jääräpäistä. John Steinbeck