Istun Tegelin lentokentällä Berliinissä ja mietin elämän tarkoitusta. Kuulostaa ehkä pateettiselta, mutta odottakaahan kun kerron.

Nukuin huonosti ja luin aamuyöllä loppuun Merete Mazzarellan viimeisimmän kirjan Elämän tarkoitus. Sepä osoittautuikin inspiroivaksi opukseksi.

Mazzarella esittää kirjassaan paljon kysymyksiä, joihin hän haastaa etsimään vastauksia ja keksimään uusia näkökantoja. Hän tarinoi elämään aina sisältyvästä sattumasta, kohtalosta ja valinnoista sekä pohtii pahuutta, anteeksiantoa ja surua.

Niin, mitä on hyvä ja merkityksellinen elämä?

Kirja päättyy Merete Mazzarellan henkilökohtaiseen uskontunnustukseen, joka ei tietenkään vastaa kysymykseen, onko elämällä tarkoitusta. Mazzarella on kuitenkin listannut asioita, jotka tekevät hänen elämästään mielekkään ja joihin hän sanoo uskovansa.

Miltä näyttää lentäjän maailmankuva?

Kuluttaessani tässä aikaa en ole pohtinut elämän tarkoitusta yleensä, vaan tarkkaillut lentokentällä ohi kulkevia ihmisiä ja arvuutellut, mitä he vastaisivat, jos kysyisin elämän tarkoitusta heiltä.

Vastaisivatko nuo töihin palailevat suomalaiset eri tavalla kuin kesälomansa vasta nyt aloittavat saksalaiset? Mitä sanoisi isä, jonka pikkupojat tuossa hihkuvat riemusta elämänsä suurella seikkailulla.

Vähän kauempana istuu lentokapteeni odottamassa konettaan. Miltähän tuntuu katsella elämää maapallolla hänen perspektiivistään? Eroaako lentäjän maailmankuva jo pohjimmiltaan tällaisen tavallisen maanpinnan tallaajan käsityksistä?

Kuka meistä on rohkea?

Nyt istun jo lentokoneessa, exit-paikalla. Valitsen taikauskoisesti aina penkin, joka on mahdollisimman lähellä varauloskäytävää. Katsoin aikoinaan dokumentin, jossa väitettiin, että lento-onnettomuuden sattuessa voi pelastua vain, jos istuinpaikalta on alle kuuden penkkirivin matka ovelle.

En silti pidä siitä, että heti nousussa mieleen tulee Merete Mazzarellan pohdinta sattumasta, sattumuksista, yhteensattumista, onnesta ja epäonnesta.

Hän käyttää esimerkkinä Barcelonasta Düsseldorfiin matkanneen Germanwings-yhtiön lentokonetta, joka murskautui vuorenseinään. Matkustajat kuolivat, koska koneen nuori lentoperämies oli päättänyt riistää hengen itseltään ja ohjasi lentokoneen päin vuorta, kun lentäjä lähti käymään vessassa.

Nykyään pyrimme kaikin keinoin kesyttämään sattumaa ja olemaan jatkuvasti tietoisia riskeistä. Merete Mazzarellan mielestä rohkeus on sitä, että pystyy pelkäämään antamatta pelolle ja riskiajattelulle yliotetta.

Miksi elämällä pitäisi olla tarkoitus?

Ja sitten se kysymys, joka on mielestäni kaikista kiinnostavin: pitääkö elämällä olla tarkoitus?

Esimerkiksi kirjailija Geoff Dyer ei tyytynyt vain julistamaan, että juuri mikään ei ärsytä häntä niin paljon kuin väite, jonka mukaan lapset antavat elämälle tarkoituksen. Dyer ei ylipäätään ymmärtänyt, miksi elämällä pitäisi olla tarkoitus.

Geoff Dyer pystyi aivan hyvin ajattelemaan, että elämä on täysin merkityksetöntä ja tarkoituksetonta. Olisi paljon tylsempää, jos sillä olisi jokin tarkoitus.

Merete Mazzarella ei usko, että meidän todellakaan tarvitsee kaiken aikaa pohtia elämän tarkoitusta. Heti kun pysähtyy kysymään elämänsä tarkoitusta, ottaa arvottavaa etäisyyttä siihen, mihin vielä äsken uppoutui iloisena ja tyytyväisenä.

Mazzarellan mukaan viimeisen sanan tässä asiassa ansaitsee saada runoilija Rainer Maria Rilke: ”Suhtautukaa kärsivällisesti kaikkeen ratkaisemattomaan ja pyrkikää rakastamaan kysymyksiä sinänsä.”