Kirjoitukset avainsanalla Geron

Kirjailijat ovat käsitelleet teoksissaan ihmisyyttä, rooliodotuksia, elämää. © Kustantajien kirjailijakuvia

Kirjavuosi on sisältänyt hienoja matkoja ikään, mieleen ja minuuteen. 

OLEN isännöinyt tänä vuonna omaishoitajien lukupiiriä, joka on tarjonnut kimmokkeita vapaamuotoiseen kirjallisuuskeskusteluun niin kotioloissa kuin vertaisryhmissä. Kuukauden kirjan valinta on ollut itselleni mieleinen tehtävä ja saanut tarttumaan myös sellaisiin teoksiin, jotka olisivat ehkä muuten jääneet lukematta. 

Esimerkiksi professori Laura Kolben omakohtainen kirja Keho (Kirjapaja 2022) avarsi näkemystäni ikääntymisestä ja sai pohtimaan, mitä haluaisin vielä tavoitella elämässä. Pystynkö jo hyväksymään oman inhimillisyyteni ja haavoittuvuuteni?

Kolben teos sysäsi kiinnostavalle ja polveilevalle matkalle ikään, mieleen ja minuuteen. Suhde vanhenemiseen ja kehoon kertoo niin muistoista ja toiveista kuin häpeästä ja arvostuksista – kaikesta siitä, mistä minuutemme muodostuu.

Muistisairaudet ja ihmisten erilaisuus puhuttivat lukupiirissä.
Muistisairaudet ja ihmisten erilaisuus puhuttivat lukupiirissä.

KIRJAILIJA Antti Tuuri tunnetaan Etelä-Pohjanmaata ja siirtolaisuutta kuvaavista teoksistaan, mutta Mies kuin pantteri – Wahlroosin elämä (Otava 2022) on vilpitön kuvaus kehitysvammaisen Jukka Jalmari Wahlroosin elämänvaiheista.

Tuuri on seurannut Wahlroosin elämää läheltä yli viiden vuosikymmenen ajan ja toimii tämän edunvalvojana. Kirja on paitsi tärkeä puheenvuoro ihmisyydestä ja Down-ihmisten oikeuksista myös humoristinen kuvaus elämänmittaisesta ystävyydestä.

Kun Wahlroos syntyi vuonna 1955, lääkäri suositteli pojan antamista hoitolaitokseen, ettei tämä pilaisi perheen elämää. Vanhemmat päättivät kuitenkin toisin. Wahlroos sai kasvaa kotona rakkauden ja huolenpidon ympäröimänä ja käydä erityiskoulua. Aikuisena Wahlroos kutoi monet hienot matot ja ryijyt suojatyöpaikassa. Nyt on eläkepäivien aika ja uudet haasteet.

Hän oli vain erilainen – siis vääränlainen.

SKOTLANTILAIS-AMERIKKALAISEN Douglas Stuartin omaelämäkerrallinen esikoisromaani Shuggie Bain (WSOY 2022) kertoo pienestä skottipojasta Shuggiesta ja hänen äidistään Agnesista, joka hukuttaa toivottomuuttaan alkoholiin. 

Agnes ei tunne kuuluvansa ankean näköalattomaan työläisyhteisöön 1980-luvun rähjäisessä Glasgow’ssa. Vaikka elatusmaksut hupenevat juomiseen, äiti on yksinäiselle pikkupojalle rakas. Agnesin pelastaminen osoittautuu kuitenkin mahdottomaksi tehtäväksi.

Herkkää Shuggie Bainia kiusataan julmasti koulussa ja naapurustossa. Hän yrittää olla normaali poika, mutta erilaisuus paistaa hänestä jo kauas. ”Hänestä tuntui että jokin oli pielessä. Tuntui kuin jokin hänen sisällään olisi koottu väärin. Tuntui kuin kaikki olisivat nähneet sen, mutta hän olisi ollut ainoa, joka ei tiennyt, mistä oli kysymys. Hän oli vain erilainen – siis vääränlainen.” 

Omaishoitajien lukupiiri 2022

Douglas Stuart, Shuggie Bain (WSOY)
Ane Riel, Tiima (Aula & Co)
Tommi Kinnunen, Pimeät kuut (WSOY)
Minna Maijala, Pirkko Lahti – Kuuntelija (Otava)
Olli Sinivaara, Puut (Teos)
Laura Kolbe, Keho - Matkoja ikään, mieleen ja minuuteen (Kirjapaja)
Antti Tuuri, Mies kuin pantteri - Wahlroosin elämä (Otava)
Eppu Nuotio, Leinikkimekko (Gummerus) 

Kommentit (3)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Laura Voutilaisen konsertin alkuosa onnistui lunastamaan kaikki odotukset. Kuva: Janita Autio

Aistikkaat, intensiiviset tulkinnat suurista hiteistä kruunasivat illan.

VIIHDETAITEILIJA Laura Voutilainen kuuluu suomalaisen musiikkitaivaan kirkkaimpiin tähtiin. Monialainen ja taitava esiintyjä on parhaillaan konserttikiertueella, joka ulottuu suurimpiin saleihin kautta maan.

Kuopion musiikkikeskuksessa alkupuolen kappalelista koostui Voutilaisen suurista hiteistä yli neljännesvuosisadan ajalta. Aistikkaat, intensiiviset tulkinnat Lasse Piiraisen upeina sovituksina kruunasivat illan. En tiedä, ovatko Palaa ja Kaksi karttaa koskaan kuulostaneet näin hyviltä yleisön edessä. 

Laura Voutilaisen voimakas läsnäolo loi saliin intiimiä tunnelmaa. Juonnot olivat hallittuja, ja miellyttävänä yllätyksenä saatiin nauttia jopa sellonsoitosta. Konsertin alkuosa onnistui lunastamaan kaikki odotukset.

Kaksituhatluvun alkupuolella Laura Voutilainen julkaisi ison liudan kevyen musiikin helmiä. Kuva: Janita Autio
Kaksituhatluvun alkupuolella Laura Voutilainen julkaisi ison liudan kevyen musiikin helmiä. Kuva: Janita Autio

ISKELMÄ- ja viihdekonsertit ovat olleet minulle aina mieleen, mutta nykyisin pääsylippuja tulee ostettua entistä harvemmin. Syynä on se, että valtaosa artisteista pakottaa yleisönsä mitä eriskummallisimpiin temppuihin ja pelkkä musiikista nauttiminen livenä on jo vaikeaa.

Katsomo patistetaan heiluttamaan käsiä, välkyttämään kännykän valoja, tekemään aaltoja tai huutamaan, että kaikilla on varmasti kivaa. Pylly ylös penkistä ja lässyn lässyn! Iltapukuinen juhlayleisö kyykkää, ja hiki helmeilee kuin jumppatunnilla. Kertosäkeen ajan mikrofoni sojottaa katsomoon ja epävireinen ölinä täyttää konserttisalin. 

Edes tähtiesiintyjät eivät luota enää itseensä ja taiteellisiin näkemyksiinsä, vaikka yleisö on maksanut elämyksestä suuriakin summia ja tullut kuuntelemaan tulkintoja ihan vapaaehtoisesti. Konsertin väliajan jälkeen myös Laura Voutilainen sortui tökerösti vedettyyn yleisöjumppaan ja rikkoi siihen asti hienovireisen tunnelman täysin. Loppuaika oli mautonta sekametelisoppaa, ja koko show päättyi ikävästi mahalaskuun. 

Kadoksiin ovat joutuneet melodiat, sanoitukset ja tyylitajunkin. 

IHAILIN Laura Voutilaisen esityksiä kovasti vielä 2000-luvun alkupuolella, jolloin hän julkaisi ison liudan kevyen musiikin helmiä, kuten Kosketa mua, Palaa, Rakkautta ei piiloon saa, Vaarallinen yllätys ja Monta, monta. Jo yhdeksänkymmenluvulla olivat ilmestyneet Prinsessa, Kaksi karttaa sekä läpimurtohitti Kerran.

Viimeisimmät albumit ovat osoittautuneet järjestään pettymyksiksi ja viime vuosien singlejulkaisut täysin yhdentekeväksi höpönhöpöksi ja trendipelleilyksi. Kadoksiin ovat joutuneet kunnon melodiat, sanoitukset ja tyylitajunkin. Tuore single Me antoi kuitenkin uutta toivoa paremmista päivistä. 

Ennätin jo haaveilla, että Laura Voutilaisen nousu uudestaan huipulle alkaisi tästä kiertueesta. Viihteen kentällä olisi nyt tilaa arvonsa tuntevalle ja tyylitietoiselle aikuiselle naiselle. Toive toteutui vain puolittain, mutta konsertin alku sentään osoitti, että varmoissa käsissä Voutilaisella olisi taitoa ja taiteellista luomiskykyä vaikka muille jakaa. 

Mitähän seuraavaks? -konsertti 3.12. Kuopion musiikkikeskuksessa. Solisti Laura Voutilainen. Muusikot Lasse Piirainen, Kari Hulkkonen, Riku Karvonen, Risto Rikala ja Mirkka Paajanen

Kommentit (2)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen historia on pidetty usein piilotettuna. Kuva: Työväenmuseo Werstas

Tarjotaanko kaikille vieläkään mahdollisuutta olla kokonainen ihminen?

ILOKSENI huomasin, että Helsingissä on nykyisin tarjolla myös sateenkaarisertifioituja vanhuspalveluja. Kampin ja Kinaporin palvelukeskukset sekä kaupungin seniori-info ovat sitoutuneet edistämään sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöihin kuuluvien ikäihmisten, eli sateenkaarisenioreiden, yhdenvertaisuutta ja tasa-arvoa. 

Parhaillaan vietetään sateenkaarihistorian teemakuukautta. Vaikka sateenkaari-ihmisten historia on aina ollut olemassa, se on pidetty usein piilotettuna. Silti se on läsnä kaikkialla, kaikissa aikakerrostumissa, yhteiskuntaluokissa ja kulttuureissa, mutta löytäminen vaatii herkkyyttä ja toisin katsomista.

Viime vuonna tuli kuluneeksi 50 vuotta homoseksuaalisten tekojen dekriminalisoinnista ja 40 vuotta homouden sairausleiman poistosta Suomessa. Transvestisuus ja fetisismi poistettiin sairausluokituksesta vuonna 2011. Ajatella, että Tom of Finlandin kotimaassa nahkahomot ovat olleet terveiden kirjoissa vasta reilun vuosikymmenen!

Poliisimuseon Rikos ja rakkaus -verkkonäyttely kertoo lainmuutosten merkityksestä poliisin toiminnalle ja seksuaalivähemmistöjen oikeuksille. Kuvituskuva: Poliisimuseo, Kuopion poliisilaitoksen henkilökuntaa vuonna 1913
Poliisimuseon Rikos ja rakkaus -verkkonäyttely kertoo lainmuutosten merkityksestä poliisin toiminnalle ja seksuaalivähemmistöjen oikeuksille. Kuvituskuva: Poliisimuseo, Kuopion poliisilaitoksen henkilökuntaa vuonna 1913

VANHUUTTAAN nyt elävät sateenkaariseniorit on ehditty leimata eri vuosikymmenillä niin rikollisiksi kuin sairaiksi. Syrjinnän ja epäasiallisen kohtelun pelko on ollut arkipäivää. Nykyisin ymmärretään, että seksuaalinen suuntautuminen, identiteetti, sukupuolen ilmaisu tai fetissit ovat osa normaalia ihmislajin kirjoa eikä niistä voi tai tarvitse parantua.

Vaikka tieto on lisääntynyt ja asenteet muuttuneet, monet vanhustyön käytännöt ja toimintamallit ovat edelleen heteronormatiivisia. Sotejärjestelmään kuuluu yhä vahva hetero-oletus, mikä tulee esille vaikkapa hoitajan tiedustellessa lähiomaisen nimeä. Miehiltä kysytään lähes poikkeuksetta vaimon nimeä ja naisilta aviomiestä. 

Vanhuspalvelujen asiakkaina on aina ollut näkymättömiä sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöihin kuuluvia ihmisiä, mutta tarjotaanko kaikille vieläkään mahdollisuutta olla kokonainen ihminen? Ei kai vanhana joudu palaamaan takaisin kaappiin? 

Oikean tiedon levittäminen ei ole keneltäkään pois. 

VANHUSTYÖN heteronormien purkamiseen ei tarvita taloudellisia tai ajallisia resursseja, eikä oikean tiedon levittäminen ole keneltäkään pois. Sateenkaari-ihmisten huomioiminen vaatii ainoastaan motivaation päivittää luutuneita ajattelutapoja. 

Ovatko sukupuolen ja seksuaalisen suuntautumisen moninaisuuteen liittyvät käsitteet tuttuja kaikissa sotepalveluissa? Tiedetäänkö hyvinvointialueilla, millaisia ovat sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöihin kuuluvien ikäihmisten ongelmat ja tarpeet? Osataanko edes ajatella, mitä kaikkea iloa ja vaihtelua sateenkaariseniorien monimuotoisuus voisi tuoda vanhustyöhön?

Lopulta kysymys on pienistä teoista, joilla on suuri merkitys. Kyse on kansalaisten perus- ja ihmisoikeuksien edistämisestä. Siksi haluan toivottaa hyvää sateenkaarihistoriakuukautta ja entistä parempaa HLBTQ+-tulevaisuutta kaikille, ikään katsomatta.

HLBTQ+ on lyhenne sanoista homo, lesbo, biseksuaali, transsukupuolinen ja queer. Plusmerkki viittaa sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöihin, jotka lyhenteessä jäävät muuten mainitsematta. 

Kommentit (2)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Eeva ja Petter Pulkkinen kamppailivat herra Alzheimerin kanssa 2002–2020. Kuva: Susanna Kekkonen

Petter Pulkkinen muistelee kiitollisena vaimoaan – sankaria ja ilopilleriä.

RAKKAUSTARINA alkoi Tullinpuomin ravintolasta Helsingissä syksyllä 1973. Vanha ruotukaveri oli houkutellut Petter Pulkkisen oluelle, ja tämä päätti hakea tanssiin kauniisti hymyilevän naisen viereisestä pöydästä. Nainen oli Eeva, Töölön sairaalan teho-osaston hoitaja, joka teki nuoreenmieheen lähtemättömän vaikutuksen.

Eeva palasi Petterin mieleen päivittäin, mutta ujo ja hiljainen maalaispoika rohkeni soittaa ihastukselleen vasta joulun alla. Onnelliset tapahtumat lähtivät vyörymään. Kesällä 1974 nuoripari meni kihloihin, seuraavana jouluna jo naimisiin. Perhe kasvoi, työt sujuivat ja vuodet vierivät puuhakkaasti. 

Iloisilla viisikymmenvuotispäivillä kukaan ei voinut aavistaa, että 2000-luku hupenisi kamppailussa herra Alzheimerin kanssa. Eeva sairastui alle 60-vuotiaana.

"Rakkauden hinta on suru", Petter totesi Elossa 24h -ohjelmassa. Kuva: Yle / Itv Studios Finland Oy
"Rakkauden hinta on suru", Petter totesi Elossa 24h -ohjelmassa. Kuva: Yle / Itv Studios Finland Oy

VUONNA 2002 alkoi tulla merkkejä siitä, että Eevan muisti ei toiminut kunnolla. ”Tajusimme järkyttyneinä, että nyt olimme tosi pulassa”, Petter toteaa painotuoreessa omakustanteessa Täyttä elämää – Alzheimerin kanssa.

Petter pohti herkeämättä, miten hän voisi taata, että Eevalla olisi sairauden kehittyessä mahdollisimman turvallinen olo. Tuska rakkaimman ihmisen hyvinvoinnista oli raastavaa, ja hän päätti alkaa laatia muistisairaan elämänlaatumallia, jota muutkin voisivat soveltaa.

Kevääseen 2007 mennessä Alzheimerin tauti oli edennyt vaikeaan vaiheeseen, ja Petter ymmärsi viimein hakea omaishoidon tukea. Yhteiset kaupunkilomat suuntautuivat yhä muun muassa Budapestiin, Bukarestiin, Wieniin ja Roomaan. Vatikaanissa Eeva katosi tyystin Pietarinkirkon väkijoukkoon. ”Säikähdin pahanpäiväisesti, mutta Eevan löydyttyä olin pakahtua onnesta”, Petter kertoo tapahtumasarjasta kirjassaan.

Elämänlaatu muodostuu asioiden hallinnasta.

UNELMA Thaimaan matkasta toteutui vielä vuonna 2008. ”Emme uskaltaneet kertoa matka-ajatuksistamme edes Eevan lääkäreille, koska ne kuulostivat niin mahdottomilta”, Petter tunnustaa jälkikäteen. 

Vaikka taistelu herra Alzheimeria vastaan oli häviöön päättyvää viivytystaistelua, Petter ymmärsi, että myös sairausaikana elämisen laatu muodostuu asioiden hallinnasta, vapaudesta, turvallisuudesta ja ilosta. Toivo ja unelmat ovat tärkeitä sekä muistisairaan ihmisen että hoitajan näkökulmasta. 

Eeva Pulkkinen nukkui pois kotonaan 19. joulukuuta 2020. Omakustanteisen teoksensa ensimmäisessä osassa Petter muistelee nyt kiitollisena vaimoaan – sankaria ja ilopilleriä. Kiitollisuus on sydämen muisti. 

Täyttä elämää – Alzheimerin kanssa -kirjan julkistamistilaisuus on 12.11. Täysii-seminaarin yhteydessä Tampere-talossa. Lisätietoja voi lukea Petter Pulkkisen elamanlaatu.fi-sivuilta. ET-lehti kertoi Eevan ja Petterin tarinan vuonna 2019.

Kommentit (2)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Ari Liimatainen

Olen laillistettu sosiaalihuollon ammattimies ja vapaa toimittaja. Geronomina edistän vanhojen ihmisten hyvinvointia ja terveyttä. Freelancerina kirjoitan mielelläni kulttuurista ja ikääntymisen ilmiöistä. Palveluksessanne! Muuten olen sitä mieltä, että kulttuuri pidentää ikää. – Geron ’vanhus, vanha mies’

geronposti[ät]gmail.com

Blogiarkisto

2018
Joulukuu
2017
2016

Kategoriat

Instagram