Kirjoitukset avainsanalla Geron

Koskelan työ- ja vaivaistalo perustettiin vuonna 1912. Vuonna 1914 nimi muutettiin Helsingin kaupungin kunnalliskodiksi, jonka oli määrä huolehtia köyhistä, sairaista ja vanhuudenheikoista. Nykyisin paikalla on Koskelan monipuolinen palvelukeskus.

Kunnalliskodissa oli viljelystoimintaa ja kotieläimiä. Hoidokkien odotettiin osallistuvan töihin kykyjensä ja voimiensa mukaan. Kunnalliskodin järjestyssääntö vuodelta 1938 valottaa vanhustenhuollon arkea vuosikymmenten takaa.

Elämä on ollut kovaa ja ympäristö karu, mutta kunnalliskodissa ei taidettu valittaa päivätoiminnan puutetta tai pitkäveteisyyttä. Vetelehtiminen oli suorastaan kiellettyä.

Helsingin kaupungin kunnalliskodin järjestyssääntö

Kunnalliskodin hoidokin tulee noudattaa järjestystä, puhtautta, siveellisyyttä ja rauhallisuutta, käyttäytyä kohteliaasti ja siivosti sekä tarkoin seurata järjestyssääntöä, päiväjärjestystä ja annettuja määräyksiä.

Hoidokit saavat laitokselta täysihoidon, vaatteet ja jalkineet. Omien vaatteiden ja jalkineiden käyttö on sallittu, mikäli ne ovat hyväksyttävässä kunnossa. Korjauttamisesta ja pesettämisestä huolehtii osastonhoitajatar.

Hoidokin, joka haluaa sairauden vuoksi lääkärin tarkastettavaksi, tulee arkipäivisin aamulla ilmoittautua osastonhoitajattarelle.

Osallistuminen jumalanpalveluksiin, hartaushetkiin ja valistustilaisuuksiin on vapaaehtoista. Laitoksen kirjasto ja lukusali ovat avoinna joka arkipäivä sanomalehtien lukemista ja kirjojen lainausta varten. Lukusalin sulkemisen jälkeen jaetaan päivän lehdet osastoille.

Lomaa haluavan hoidokin tulee ilmoittautua osastonhoitajattarelle, joka esittää asian johtajan harkittavaksi. Lomalle lähtiessään tulee hoidokin olla siististi puettu.

Hoidokin, paitsi sairaana olevan tai muuten siihen kykenemättömän, on

– noustava aamuisin herätysmerkin jälkeen vuoteestaan, laitettava vuoteensa ohjeiden mukaiseen kuntoon, peseydyttävä, pukeuduttava sekä huolehdittava siitä, että asunto ja kalusto ovat siisteinä ja järjestyksessä

– suoritettava kykynsä ja voimainsa mukaan hänelle osoitettua työtä päiväjärjestyksen määrääminä aikoina sekä taloudenhoitoon ja puhtaanapitoon kuuluvia ja satunnaisia tehtäviä määräysten mukaan muulloinkin

– suoritettava vapaa-aikoinaan yksinkertaisimmat vaatetuksensa kunnossapitoa koskevat työt ohjeiden mukaisesti

– kylvettävä heti laitokseen tullessaan ja sen jälkeen kerran viikossa laitoksen saunassa, tai ellei hän kykene saunassa käymään, ammekylvyssä osastollaan.

Hoidokilta on ankarasti kielletty 

– luvaton poistuminen laitoksesta tai työpaikalta

– tupakanpoltto muualla kuin laitoksen pihamaalla ja sitä varten määrätyissä huoneissa osastolla

– sylkeminen lattialla huoneissa, käytävissä tai portaissa

– uhkapelin, korttipelin tai muiden sopimattomien pelien harjoittaminen

– vetelehtiminen laitoksen aitauksen ulkopuolella tai läheisessä metsässä loma-aikana.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Vanhustenviikon juhlapuheissa vanhuus on viisautta. Presidentin suojeluksessa muistamme kiitollisina yhteiskuntamme kunniajäseniä, jotka ovat uhrauksillaan hankkineet meille itsenäisyyden, hyvinvoinnin ja koko nykypolven elämän.

Seuraavalla viikolla astuvat taas voimaan suomalaisen ikärasismin perussäännöt. Vanha ja vanhus ovat kirosanoja, joiden käyttö on kielletty niin kansalaisilta kuin virkakielessä. Voimme huokaista helpotuksesta ja ummistaa silmät ikävältä tosiasialta, että vanhenemme ja kuolemme joka ainoa.

Nyky-Suomessa vanhukset eivät todellakaan kuulu vanhainkotiin. Ensinnäkään kukaan ei halua olla vanhus ja toiseksi ei ole vanhainkotejakaan. On asumispalveluyksikköjä, palveluasuntoja, senioritaloja, ryhmäkoteja, hoivakoteja, kotiutusryhmäasuntoja, ympärivuorokautisia palvelutaloja.

Päivisin ikäihmiset kyyditään monipuolisten palvelukeskusten iloisiin toimintatuokioihin ja seniorikeskusten virikehetkiin. Kultaisen iän menojen kiivas tahti saa hien pintaan pelkästä ajatuksesta. Aktiivinen ikääntyminen on pop.

Jos omahoitoportaali ei riitä lonkkamurtuman sattuessa, iäkästä asiakasta kehotetaan ottamaan yhteyttä seniorineuvolaan. Hoito- ja kuntoutussuunnitelman sekä väestöllisen huoltosuhteen sallimissa rajoissa hänelle tarjotaan mobiilia kotihoitoa ja virtuaalikuntoutusta. 

Ja palvelu pelaa! Muistikuntoutuja saa asiakaslähtöistä palvelua muistipalvelukeskuksista ja joustavaa puhelinpalvelua muistipalvelupiiristä. Fysioterapeutin konsultaatiopalvelun ja ateriapalvelun pikavisiitin välissä pitää muistaa varata aika palvelutarpeen arviointipalveluun.

Yleistyneissä senioritaloissa ei tosin ole palvelua eikä henkilökuntaa. Niihin muuttavan täytyy ostaa palvelupaketti vielä jäljellä olevaan henkilökohtaiseen palvelutarpeeseensa, jota entisaikaan kutsuttiin vanhuksen loppuelämäksi.

Teksti on julkaistu Iltalehdessä 7.10.2015

Kirjailija Minna Lindgren kuvailee vanhustenhoidon uljasta uutta maailmaa teoksessaan Ehtoolehdon tuho. Palvelutalossa ei tarvita enää hoitajia, koska niin kutsuttu geronteknologia huolehtii vanhuksista: lattia-anturi hälyttää kaatumisesta, älyhousut kertovat hädän laadun reaaliajassa ja ruokakin saadaan tulostimesta.

Hilpeän hyytävä geronteknologia-sana ei ole kirjailijan mielikuvitusta, vaan todellisuus on jälleen tarua ihmeellisempi. Geronteknologiaa opetetaan muun muassa ammattikorkeakouluissa vanhustyön opiskelijoille.

Kieli ohjaa ajattelua. Geronteknologia on paitsi virheellisesti muodostettu myös terminä hämärä. Tämän vuoksi esimerkiksi Lääketieteen sanastolautakunta suosittelee ikäteknologia-sanaa. Ikäteknologian tavoitteena on tutkia ja kehittää hyvän ikääntymisen tukemiseen suunnattuja laitteita, palveluja ja ympäristöjä. Taidatkos sen selkeämmin sanoa.

Arkkiatri Risto Pelkosen asiantuntijaryhmän mukaan hyvin suunniteltu ja oikein toteutettu teknologia on iäkkäälle kelpo apu. Ikäihmisten on oltava mukana teknologian ja digitalisaation suunnittelussa.

Tänä syksynä piipahdin vanhusten palvelukeskuksessa kertomassa tietotekniikan mahdollisuuksista. Hetken aprikoituaan 90-vuotias navigoi karttaohjelmassa jo neuvokkaammin kuin opastajansa. Tuota pikaa ajauduimme järkeilemään porukalla, miten isoveli valvoo internetissä ja mitä kaikkea siitä saattaa seurata. Tablettikin osoittautui hauskaksi vimpaimeksi.

Vanhus oppii käyttämään tietotekniikkaa, kun joku vain malttaa opettaa. Mutta älkää herran tähden tarjotko geronteknologiaa.

Seuraa 

Ari Liimatainen

Olen laillistettu sosiaalihuollon ammattimies ja vapaa toimittaja. Geronomina edistän vanhojen ihmisten hyvinvointia ja terveyttä. Freelancerina kirjoitan mielelläni kulttuurista ja ikääntymisen ilmiöistä. Palveluksessanne! Muuten olen sitä mieltä, että kulttuuri pidentää ikää. – Geron ’vanhus, vanha mies’

geronposti[ät]gmail.com

Blogiarkisto

2018
Joulukuu
2017
2016

Kategoriat

Instagram