Kirjoitukset avainsanalla Ari Liimatainen

Tehdään ajatuskoe. Oletetaan, että vanhusten hoitokodin ovesta astuu sisään luovaa työtä tekevä henkilö tai vallan kulttuuripersoona.

Millaisen ihmisen näette nyt sielunne silmin? Onko punertaviksi hennatut hiukset? Kierrätyskankainen olkalaukku ja itse tehdyt korvakorut? Kirjottu isonappinen villakangastakki ja huovutetut lapaset?

Niinpä, typeriä stereotypioita. Anteeksi.

Vanhustyössä käytetään paljon sanoja luovuus ja kulttuuri. Samaan hengenvetoon puhutaan luovasta arjesta, taidetoiminnasta ja kulttuurisesta vanhustyöstä. Työotteen pitäisi olla luova, ammatillisen lähestymistavan taidetta hyödyntävä ja näkökulmien kulttuurisia.

Apua, huomaan olevani tosi vajavainen näiden käsitteiden kanssa. Ensimmäiseksi tulee mieleen, että luova ihminen käyttää henkisiä kykyjään taiteelliseen työhön, kuten kirjoittamiseen tai maalaamiseen. Kulttuuriharrastukset liittyvät mielikuvissani vaikkapa elokuvien katseluun ja konsertteihin.

Tiedän, että näkemys on rajoittunut ja yksinkertainen, niin kuin esittäjänsäkin. Oma arkeni ei taida olla järin luovaa.

Hyvää vointia, rikasta elämää

Käsitteiden määrittelyn ongelma johtaa helposti siihen, että toinen puhuu aidasta, toinen aidanseipäästä. Luovuuden ja kulttuurin kanssa ollaan usein heikoilla jäillä.

Pitäisi kai olla itsestäänselvää, että vanhusten mielipiteet huomioidaan vanhustyön arjessa. Asiakas on kuningas. Mutta mitä ihmettä tapahtuu, kun vanhustyön asiakaslähtöistä toimintakulttuuria syvennetään luovuuden, osallistavan taidetoiminnan sekä kulttuuria arvostavan näkökulman mahdollisuuksilla?

Tapahtuu varmasti todella paljon todella hyviä asioita. Oikeasti.

Todennäköisesti silloin kuunnellaan vanhusten toiveita ja otetaan ne huomioon entistä paremmin. Toimitaan yhdessä. Innostutaan, opitaan ja koetaan mielenkiintoisia asioita. Tehdään asioita eri tavalla, löydetään uusia juttuja. Nautitaan työstä ja arvostetaan ympärillä olevia ihmisiä. Vaikututaan, tuotetaan iloa. Voidaan hyvin ja eletään rikasta elämää.

Pieniä tekoja, yhteisiä kokemuksia

Painotuoreessa tutkimusraportissa Kohti luovaa arkea – Kulttuurinen vanhustyö asiakaslähtöisyyden edistäjänä selväpäiset vanhustyön ammattilaiset kertovat, että hoitokodissa luovuus näkyy pieninä tekoina ja spontaaneina hetkinä, jolloin yhteinen arki koetaan hyväksi. Silloin jaetaan jokin merkityksellinen kokemus yhdessä, esimerkiksi muistellaan tai kuunnellaan musiikkia. Joskus pelkkä katse tai kosketus riittää.

Sepä onkin osuvasti sanottu. Jopa minä alan päästä jyvälle.

Tai en ehkä sittenkään. Samassa raportissa tutkijat taas harmittelevat, että ”vaikka käsitys kulttuurin, taiteen ja luovuuden mahdollisuuksista myös iäkkään ihmisen elämän merkityksellistäjänä on jo laajasti jaettu, on kuitenkin vielä matkaa siihen, että tämä ymmärrys ohjaisi käytäntöjä erilaisissa toiminta- ja palveluympäristöissä”.

Taival lie hankala, mutta mitä jos ihan ensimmäiseksi pidetään luova tauko. Sitten selvitetään vähän päätä ja mietitään, tarvitseeko kaikkea kääriä johonkin luovuuden ja kulttuurin sekamelskaan.

Sen jälkeen kääritään hihat. Rakennetaanko yhdessä linnunpönttöjä?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kajaanilainen Tuomo Seppo (s. 1937) on omistanut elämänsä suomalaisen taiteen keräilylle. Nyt hän on lahjoittanut ainutkertaisen kokoelmansa Ateneumin taidemuseoon, kaikille suomalaisille.

Valo muuttaa kaiken -näyttelyn ensimmäisenä aukiolopäivänä Ateneumissa on kova ihmisten vilske. Tuomo Seppo opastaa taiteenharrastajia henkilökohtaisesti ja ottaa yleisönsä, kuten vanhan lehtorin sopiikin.

Seppo lausuu runoja ja viihdyttää anekdooteilla. Mukana on dramatiikkaa ja liikuttavia omakohtaisia tarinoita. Teokset herättävät tunteita ja ajatuksia. Innostavan kierroksen jälkeen katkeamaton puheensorina täyttää salin.

Tuomo Sepon kokoelma on uskomaton läpileikkaus 1900-luvun suomalaiseen taiteeseen aina 2010-luvulle asti. Esillä on maalauksia, veistoksia, grafiikkaa, piirustuksia ja luonnoksia. Mukana on teoksia näyttävistä maalauksista hienovaraisiin grafiikanlehtiin.

Kokoelman selkärangan muodostavat Ina Colliander, Reino Hietanen, Pentti Kaskipuro, Tapani Raittila, Nina Terno ja Ellen Thesleff. Yksi kohoaa kuitenkin ylitse muiden. Veikko Vionojan Porraspuu on Tuomo Sepolle erityisen rakas.

Seppo sanoo halunneensa aina kauneutta ympärilleen: kukkia, kauniita esineitä ja taidetta. − Säästöni ovat menneet taiteeseen. Olen oppinut säästeliään elämäntavan, hän kertoo elämäntyöstään.

Kajaanilaiset ovat tunteneet Tuomo Sepon paitsi lehtorina myös osaavana puutarhurina ja räsymattojen kutojana. Keräilijänä Seppo on luottanut tunteisiin ja omaan näkemykseensä. Kokoelmasta on muodostunut hänen omakuvansa taiteen puutarhurina, jota kiehtovat milloin hehkuvat värit ja rentous, milloin taitavat viivat.

Tuomo Seppo on tutustunut taiteen tekijöihin ja seurannut heidän uraansa pitkäjänteisesti. Hän on kiinnostunut teoksiin liittyvistä pienistä sattumanvaraisuuksista täydellisen lopputuloksen sijaan.

Seppo kertoo, että hän on antanut kokoelmansa Ateneumiin, koska hän tuntee olevansa velkaa Suomelle. Hän on saanut tältä maalta paljon, ja nyt hän haluaa antaa lahjan kaikille suomalaisille.

Tuomo Sepon lahjoitus hakee vertaistaan Ateneumin historiassa. Museonjohtaja Susanna Pettersson toteaa, ettei ole tavannut mitään vastaavaa. Kun hän näki kokoelman ensimmäistä kertaa, kokemus tyrmistytti sanattomaksi.

Petterssonin mukaan keräilijät sanovat, että hyvän teoksen pitääkin tuntua. Yksi viittaa vatsanpohjaan, toinen sydämeen, kolmas saattaa puhua siitä, että iho nousee kananlihalle. Hyvän taideteoksen tunnistaa heti.

Tuomo Seppo toivoo, että katsojat nauttivat Ateneumissa teosten väreistä ja sävyistä. − Antaa niiden virrata kuin sinfoninen musiikki.

Valo muuttaa kaiken – Tuomo Sepon kokoelma nähdään Ateneumin kolmannessa kerroksessa 16.4.2017 asti. Näyttelyyn voi tutustua Tuomo Sepon henkilökohtaisella opastuksella ke 1.3. klo 11 ja 13, la 25.3. klo 15.30 sekä su 26.3. klo 11 ja 13. Kuvat: Kansallisgalleria/Ateneumin taidemuseo

Kommentit (1)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Kirja | Erja Rappe ja Taina Koivunen: Hoitokodin kasvit. Ikäinstituutti. 91 s.

Heitän haasteen joka ainoalle hoivakodille, palvelutalolle ja vanhustenhoidon järjestäjälle kautta Suomen niemen: mitäpä jos tänä keväänä panisimme hoivakodit kukkimaan ja ottaisimme kaiken ilon irti uuden kasvun ihmeestä.

Erja Rappen ja Taina Koivusen kirjoittaman Hoitokodin kasvit -oppaan selkeillä ohjeilla aloittelevakin multasormi pääsee vauhtiin. Jokainen syy, joka estää kasvien kasvattamisen, on nyt tekosyy.

Erinomainen kirja tarjoaa tutkimukseen perustuvaa tietoa kasvien käyttämisestä hoitotyössä ja käytännön neuvoja tavallisten puutarhakasvien kasvattamiseen. Liikkeelle voi lähteä vaikka ikkunalaudan ruukkuviljelyllä, mutta oppaan lajivalikoimasta saa myös kelpo puutarhan.

Värikkäät vihannekset, tuoksuvat yrtit, mehukkaat marjat, herkulliset hedelmät ja kauniit kukat luovat kodikkaan ja viihtyisän ympäristön niin sisälle kuin ulkotiloihin.

Kasvit vahvistavat puolustuskykyä.

Kasvien käyttö hoitoympäristössä ei ole uusi keksintö. Puutarhojen kauneutta, kasvien tuoksua ja veden solinaa on käytetty tuhansia vuosia rauhoittamaan sairaiden ja heikkojen mieltä. Valtaosa nykyisistä hoitoympäristöistä taas on suunniteltu yksioikoisen palvelutuotannon ja näennäisesti tehokkaan hoidon näkökulmasta, vaikka luonto tarjoaisi kokonaisvaltaista hyvinvointia edullisesti.

Hoitokodissa kasvien käyttöä ei tarvitse rajoittaa mikrobien tai muiden pöpöjen pelossa, päinvastoin. Mullassa elävät homesienet ovat kasvien ja ihmisen terveyden kannalta useimmiten hyödyllisiä. Puolustuskykyä voi suorastaan vahvistaa työntämällä sormet multaan, syömällä marjoja pensaasta, haistelemalla kukkia ja halaamalla puita.

Kasvit eivät homehduta rakennuksia, vaan parantavat sisäilman laatua ja tarjoavat mahdollisuuden olla vuorovaikutuksessa terveyttä tukevien pieneliöiden kanssa.

Hoitokodin kasvit -kirja sisältää tärkeää tietoa myös allergioista ja myrkyllisistä kasveista. Esimerkiksi oleanterilla on kauniit kukat, mutta syötynä yksi lehti voi tappaa. Samoin risiinin ja ukonhatun kaikki osat ovat myrkyllisiä.

Elämänilo syntyy innostuksesta.

Erityinen merkitys luonnolla on vanhusten pitkäaikaishoidossa. Vanhenemiseen liittyy monia toimintakykyä heikentäviä sairauksia, mutta viherympäristön avulla niiden kielteisiä vaikutuksia voi lievittää.

Ajatelkaa nyt. Jos vaipat ja lääkkeet ovat koko ajan silmissä ja sängystäkin näkee pelkän valkoisen seinän, kuka tahansa voi päätellä yksin maatessaan, että asiat ovat huonolla tolalla. Jos katse sen sijaan kohdistuu edes pöydällä olevaan joulukaktukseen, jonka on saanut vuosia sitten naapurilta, mieli alkaa matkata myönteisiin muistoihin ja olo koheta.

Kukka voi olla jopa ainut ystävä, jolle toivottaa hyvää yötä iltaisin.

Ympäristö vaikuttaa hyvinvointiin. Jokainen luo käsitystä itsestään, kyvyistään ja osallisuudestaan ympäristön tarjoamien mahdollisuuksien mukaan. Kasvit kuntouttavat ja tarjoavat näitä mahdollisuuksia. Paras hyöty saavutetaan, kun ne kuuluvat jokapäiväiseen elämään ympäri vuoden.

Hoitokodin kasvit -kirjan asiantuntevat kirjoittajat Erja Rappe ja Taina Koivunen rohkaisevat käyttämään kasveja luovasti ja ennakkoluulottomasti kaikenlaisissa hoitoympäristöissä: Innostu ja anna muiden innostua. Puutarhatöissä ei ole yhtä oikeaa tapaa.

Kasvun ihme tarjoaa elämäniloa ja tulevaisuudenuskoa kaikille.

Hoitokodin kasvit -kirjan voi tilata Ikäinstituutista (25 euroa + postitus- ja käsittelykulut) tai ladata ilmaiseksi internetistä. Kuvat: Hoitokodin kasvit -kirjan kuvitusta

Kommentit (7)

anna kaikkien kukkien kukkia
1/7 | 

Luin joskus Helsingin Sanomista artikkelin palvelukeskuksen "kukkahotellista", jossa vanhukset hoitavat naapureiden ja lomalla olevien kasveja. Tässä olisi hieno idea toteutettavaksi hoitokoteihin.

Ari Liimatainen
Liittynyt4.11.2015
2/7 | 

Loistava idea, kukat saisivat parasta mahdollista hoitoa!

Kyky ajatella tänään toisin kuin eilen erottaa viisaat jääräpäistä. John Steinbeck

anna kaikkien kukkien kukkia
3/7 | 

Samalla vanhukset tuntisivat itsensä hyödyllisiksi ja voisivat vaikka löytää jopa uusia ystäviä!

Ari Liimatainen
Liittynyt4.11.2015
4/7 | 

Kyllä, juuri näin!

Kyky ajatella tänään toisin kuin eilen erottaa viisaat jääräpäistä. John Steinbeck

Puutarhuri
5/7 | 

Dementoituneet voivat nopeasti syödä viherkasvit.. Muuten ajatus on hieno.

Ari Liimatainen
Liittynyt4.11.2015
6/7 | 

Kiitos kommentista. Tämän perustelun olen kuullut joissakin hoivakodeissa, mutta olen varma, että tiloihin voi rakentaa kukkahyllyjä tms. niin ettei kasveja voi syödä. Kukat kukkimaan vain!

Kyky ajatella tänään toisin kuin eilen erottaa viisaat jääräpäistä. John Steinbeck

anna kaikkien kukkien kukkia
7/7 | 

Tämä artikkeli oli palvelukeskuksen ei hoivakodin "kukkahotellista".
En ole koskaan aikaisemmin kuullut, että dementoituneet söisivät viherkasveja. Olen varma jos halua riittää, niin tämä idea voidaan toteuttaa monessa paikassa.

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Teatteri | Yksin Berliinissä – Annan ja Oton tarina. Suomen ensi-ilta, Teatteri Avoimet Ovet 22.2.2017. Teksti Hans Fallada. Dramatisointi ja ohjaus Mikko Roiha. Rooleissa Tiina Weckström ja Jukka Pitkänen.

Toisen maailmansodan Berliinissä osa saksalaisista pani henkensä alttiiksi taistellessaan natsien hirmuvaltaa vastaan. Tästä tavallisten ihmisten vastarinnasta kertoo Hans Falladan romaanijärkäle Yksin Berliinissä (Jeder stirbt für sich allein), joka ilmestyi vuonna 2013 Ilona Nykyrin uutena, hienona suomennoksena.

Tositapahtuviin perustuvassa tarinassa vanha pariskunta Otto ja Anna Quangel saa kuulla, että heidän poikansa on kaatunut länsirintamalla. Menetys avaa silmät näkemään, mitä Saksassa todella tapahtuu, ja aviopari ryhtyy maanalaiseen vastarintaan.

Quangelit alkavat kirjoittaa natsivastaisia postikortteja rappukäytäviin ihmisten löydettäviksi. Kun kortit päätyvät Gestapoon, käynnistyy peräänantamaton takaa-ajo.

Falladan menestysromaanista on tehty useita teatteriversioita, ja viime vuonna sai ensi-iltansa Vincent Pérezin ohjaama elokuva Alone in Berlin. Nyt Vapaa Teatteri on tuottanut näytelmän Suomen kantaesityksen.

Tapahtumat sijoittuvat natsiajan Berliiniin, mutta pelkistetty näyttämösovitus sallii katsojan laventaa teemoja haluamaansa suuntaan. Kyse on yhtä lailla tästä ajasta ja tästä elämästä, jossa jokainen kuolee lopulta yksin. Mitä omantunnon ääni kuiskuttaa lähdön hetkellä?

Ensi kuulemalta vanhojen ihmisten jakamat postikortit saattavat tuntua vähäiseltä vastarinnalta diktatuurissa. Ne osoittautuvat kuitenkin hyvin merkityksellisiksi, sillä pohjimmiltaan tärkeintä on nousta vääryyttä vastaan.

Hiljainen hyväksyntä tai silmien ummistaminen tarkoittaa alistumista pelon ja väkivallan puolelle. Anna ja Otto nousevat vastarintaan ja kantavat seuraukset.

Heidän yhteisellä elämällään oli merkitys.

Mikko Roihan ohjaama Yksin Berliinissä – Annan ja Oton tarina on vahva puheenvuoro tasavertaisuuden ja ihmisarvoisen elämän puolesta. Tiina Weckström ja Jukka Pitkänen näyttelevät Annaa ja Ottoa väkevästi asiaansa uskoen.

Giljotiinin uhallakin. Tärkeintä on nousta vastarintaan.

Yksin Berliinissä – Annan ja Oton tarina sai ensi-iltansa Berliinin Brotfabrik-teatterissa 10.2.2017. Suomen ensi-ilta oli Teatteri Avoimissa Ovissa 22.2. Seuraavat ensi-illat ovat 2.3. Kuopiossa ja 10.3. Riihimäellä. Produktio nähdään ensi kesänä Kajaanin runoviikolla. Valokuva: Moe Mustafa.
Seuraa 

Ari Liimatainen

Olen laillistettu sosiaalihuollon ammattimies ja vapaa toimittaja. Geronomina edistän vanhojen ihmisten hyvinvointia ja terveyttä. Freelancerina kirjoitan mielelläni kulttuurista ja ikääntymisen ilmiöistä. Palveluksessanne! Muuten olen sitä mieltä, että kulttuuri pidentää ikää. – Geron ’vanhus, vanha mies’

geronposti[ät]gmail.com

Blogiarkisto

2018
Joulukuu
2017
2016

Kategoriat

Instagram