
Katri Helenan juhlakonsertissa laulu yhdisti sukupolvet. Myös bloggaaja vilkuttaa jäähyväisiksi.
ISKELMÄLAULAJA Katri Helena täyttää tänään 80 vuotta. Parhaat onnittelut!
Eilisiltainen Helsingin Olympiastadionin konsertti sinetöi yli 60 vuotta kestäneen elämäntyön unohtumattomasti. Viimeinen ilta -konsertti oli kaunis sukupolvia yhdistävä kokemus, joka tallentui myös kansallisen kulttuuriperintömme omintakeiseksi osaksi.
Jäähyväiskonsertissa oli 42 000 ihmistä, ja Katri Helena teki konsertillaan historiaa. Kukaan hänen ikäisensä kotimainen artisti ei ole aiemmin täyttänyt Olympiastadionia – eikä vastaavaa ole nähty kovin usein edes maailmanlaajuisesti.
/etlehti.fi/s3fs-public/wysiwyg_images/katri-helena-viimeinen-ilta-geron-ari-liimatainen.jpeg?itok=vzKAn2kK)
KONSERTISSA kuultiin ehtymätön hittiputki. Katri Helena aloitti show’n hieman arkaillen mutta vapautui silminnähtävästi Katson sineen taivaan -avauksen jälkeen. – Tervetuloa! hän huikkasi katsomoon.
Rakastettu artisti sai yleisön syömään kädestään. Laulut olivat yhteisiä meille kaikille. Esityslistalta kuultiin klassikkoja kerta toisensa perään: Nuoruus on seikkailu, Vasten auringon siltaa, Puhelinlangat laulaa, Paloma Blanca, Katson autiota hiekkarantaa, Johnny Blue ja Kai laulaa saan.
Kyynelkanavat aukenivat viimeistään siinä vaiheessa, kun Suvi Teräsniska astui taustakuorosta esittämään Sing & Shine -lapsikuoron kanssa sodanvastaisen kappaleen Äänesi mä kuulen. Kuului historian siipien havinaa, kun yleisö sai nähdäkseen Katri Helenan manttelinperijän ja valtakunnan uuden iskelmäkuningattaren.
Muu häviää, mutta jäljelle jää
vain sateenkaaremme tää.
Me teimme sen silmät kimmeltäen,
tuon sillan kahden sydämen.
Me saimme aikaan sen.
KATRI Helena herkisteli vielä Almaz, onnen lapsi -kappaleen ajan, mutta sitten irroteltiin Leri Leskisen 20-henkisen orkesterin säestyksellä Kesän lapsi, Vie minut, Letkis ja Minne tuuli kuljettaa. Ikävä vain, että Golden Circle -alue katsomon etuosassa oli myyty aivan liian täyteen ja ihmiset joutuivat taituroimaan parituntisen ahtaasti sulloutuneena.
Hilpeiden muisteloiden jälkeen syysillan haikea tunnelma tiheni taas käsin kosketeltavaksi – vielä viimeisen kerran. Joulumaa, Syysunelma, Ei kauniimpaa, Mun sydämeni tänne jää, Lintu ja lapsi… Yhdessä edettiin vääjäämättä jo kohti loppuhuipennusta ja ilotulitusta.
Katri Helena lauloi Juha Vainion sanoittaman Me teimme sen ja Jukka Kuoppamäen Anna mulle tähtitaivas. Laulajan testamenttina kuultiin Elämän tie, jonka Elton John teki alun perin Leijonakuningas-elokuvaan vuonna 1994. Valojen himmetessä lavan laidalta vilkutti onnellinen iskelmälaulaja.
Tämä on viimeinen kirjoitukseni ET-lehden blogeissa. Kiitos mieltä ilahduttaneista palautteista ja kohtaamisista lähes kymmenen vuoden ajalta! Ystävällisesti tervehtien Ari Liimatainen, geron.fi
Olemme tava kansalaisia jotka yritämme saada muutosta aikaiseksi adressillamme Arvokas Vanhuus Kaikille.
http://www.adressit.com/arvokas_vanhuus_kaikille
Nyt pyrimme saamaan edes keskustelukontaktin aikaiseksi Hallituksen ja Eduskunnan kanssa, jotta saisimme äänemme kuuluville. Olemme tällä hetkellä jonkun asteisessa julkisuuspannassa, lehdistö ja radio sekä TV eivät ole koko kampanjointimme aikana korvaansa lotkauttaneet asiallemme. Olemme kampanjoineet Vanhustenhoidon puolesta jo yli vuoden. Koska meillä ei ole takana puoluetta, järjestöjä eikä mitään muutakaan, olemme vain tava tallaajia Suomessamme. Meitä on noi 100 henkeä jotka yritämme viedä asiaa eteenpäin. Apuja siis tarvitaan.
Osallistu allekirjoittamalla Adressi Arvokas Vanhuus kaikille sekä viemällä tietoutta adressista kaikille Suomen kansalaisille.
Adressi on tehty yli puoluerajojen ikäihmisten hoitoa ja hoitajien työtä ajatellen.
Adressi Arvokas Vanhuus kaikille
Vireillepanijat
Anneli Koivunen Jokela/ Tuusula
- Työkyvyttömyyseläkkeellä oleva entinen yrittäjä, omainen, edunvalvojana omaiselleen
Kirsti Leskenmaa Riihimäki
- Vanhustyöhön erikoistunut hoitaja, vanhusneuvoston jäsen
ROLLAATTORIMARSSI su 5.6 2016 KLO. 12-16 HELSINGISSÄ KANSALAISTORILLA
Yli puoluerajojen, ilman eläkeläisjärjestöjä, täysin puolueettomasti eläkeläisten hyväksi
Kokoontuminen Sanomatalon kulmalla, josta lähtee kulkue torille. Kaikki mukaan rollaattorilla tai ilman, näitä nykyhallituksen aina vain lisääntyviä leikkauksia vastaan.
Nyt kaikki kerhot ym. askartelemaan näyttäviä Banderolleja, joissa ilmaisemme vastalauseen leikkauksille samalla annamme mielipiteemme.
Samalla haastamme koko SUOMEN KAIKKI SENIORIT MUKAAN ja heidän omaisensa ja tuttavat sekä kaverit, koska tämä ei ole yksistään pääkaupunki seudun ongelma/asia. Meitä Seniorikansalaisia on Suomenmaassa paljon, meissä on vielä voimaa toimia…
Nyt kaikki turuille ja toreille osoittamaan se.
Raili Lajunen Yksityinen eläkeläinen Helsingistä
Anneli Koivunen Adressi Arvokas Vanhuus Kaikille vireillepanija, eläkeläinen
https://www.facebook.com/events/688089444662849/
( sivu näkyy ilman kirjautumista )