Kirjoitukset avainsanalla Geron

Tuskailin Geron-blogissa äskettäin sitä, että vanhustyön henkilöstö koostuu lähes pelkästään naisista. Kiitos palautevyörystä! Somessa, sähköpostitse ja kasvokkain on ollut ilo vaihtaa ajatuksia.

Valtaosa yhteydenotoista on myötäillyt käsitystäni alan miespulasta. Oma persoona on hoiva- ja hoitotyössä tärkeä työväline, ja jos työntekijät edustavat vain yhden sukupuolen näkökulmaa, toiminta jää toispuoliseksi.

”Paras kombo kaikissa työyhteisöissä saavutetaan, kun niissä on eri-ikäisiä ja erilaisissa elämänvaiheissa olevia naisia ja miehiä.”

”Olen aikoinaan johtanut vaativan tason hoivayksikköä, jossa kolmannes hoitajista oli miehiä. Siitä hyötyivät kaikki osapuolet. Molemmilla sukupuolilla on toisistaan opittavaa.”

Lukijat kertovat viesteissään, että useimmat vanhukset pitävät mieshoitajista. Miesnäkökulma avaa uusia mahdollisuuksia myös asiakkaille.

”Papan omahoitaja oli mies ja hän oli todella hyvä työssään.”

”Edesmennyt äitini tykkäsi kovasti niistä kahdesta mieshoitajasta, jotka hoivasivat häntä monta vuotta.”

”Miehet ovat miehiä vanhanakin. Jos ei ole askarrellut ennen, ei ehkä halua askarrella vanhanakaan. Ihanne olisi, että saisi tehdä sitä, mistä tykkää – tai olla tekemättä sellaista, mistä ei ole koskaan tykännyt.”

Moni pohtii palautteessaan sitä, millä ilveellä poikia saataisiin ylipäänsä hakeutumaan hoitoalalle ja alan koulutukseen. Kiintiöitäkin väläytellään.

”Kyllä miehiä kiinnostaa, mutta he eivät tule valituiksi. Eivät läpäise testejä.”

Myös koulutusta on kehitettävä ja laatu turvattava, sillä viime aikoina on käyty julkista keskustelua hoitajakoulutuksen heikentymisestä. Ammattikorkeakoulujen sosiaali- ja terveysalan opetusta ei valvo kukaan. Etä- ja verkko-opiskelu valtaavat alaa, vaikka hoitotyössä asiakkaan kohtaaminen on kaiken perusta.

”Täysremonttiin koko systeemi.”

”Koulutukseen pitäisi ottaa soveltuvuuskokeen kautta monenlaisia ihmisiä, miehiä ja naisia.”

Muna vai kana? Pienipalkkainen työ ei kiinnosta miehiä, ja palkkakuopassa hoivataan niin kauan kuin ala pysyy naisvoittoisena.

”Sehän on palkkakysymys, naiset tekevät työn halvemmalla!”

Lukijat sanovat suoraan, että miehet karttavat hoivatyötä, koska pelkäävät joutuvansa työpaikallakin naisvaltikan alle. Toimintatapojen pitää muuttua.

”Aikamoinen nokkimisjärjestys monessa paikassa on. Miehet eivät jaksa seurata edes sivusta sitä naisten jatkuvaa keskinäistä valtataistelua.”

Väestö ikääntyy ja vanhustyössä on pian huutava ammattilaisten tarve. Tänään julkaistun selvityksen mukaan lähi- ja perushoitajista 70 prosenttia on harkinnut alan vaihtoa. Loput jäävät ilmeisesti eläkkeelle.

Vanhustenhoitoon ei riitä pieni pintaremontti. Ruvetaan hommiin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Teleoperaattoreiden myyntitykeiltä pitäisi katkaista kieli. Sivistyneempi vaihtoehto olisi kieltää heitä lähestymästä senioreja, ellei yhteydenotto tule iäkkään ihmisen omasta aloitteesta.

Kauppakeskuksissa nuoret myyjät käyvät kimppuun kuin hyeenat. Liittymän vaihtajalle luvataan yhdeksän hyvää ja kahdeksan kaunista.

”Rouva, nyt päivitetään tuo mummoluuri halvalla! Tulee kertaheitolla 4G Super, WLAN, MMS ja Data Security Antivirus 24/7. Premium Next FlashPlayerilla voitte peilata Emmerdalen vaikka leivänpaahtimeen, ja televisioon vaihdetaan WboxHD3/4.6.2 ja Netflix XL ja Pro Extra Total. ZTE FullHD 1920 x 1080 ja iPad Air 2 64GB ja DigiPlus 150 Mbps. Ajatelkaa, kolme kuukautta melkein ilmaiseksi.”

Vaikka rouva ei ihan käsitä, mistä nuorimies puhuu, hän allekirjoittaa sopimuksen kauppareissullaan puolipyörryksissä. Reipas ja mukava poika… Ja onhan se Sipilä puhunut uutisissa jostain digiloikasta.

Ikävä kyllä myyntitykkien lupaukset ikäihmisille osoittautuvat tyhjiksi ja ennen kaikkea kalliiksi. Olen ollut mukana perumassa kauppoja ja nähnyt sopimuspapereita, joilla olisi kannattanut enintään pyyhkiä takapuolta.

Kallishintaiset laitteet lojuvat joutilaina piironginlaatikossa, koska käyttöönotto on mahdotonta ilman sähköpostia. Vaaditaan PIN-koodi tai tunnusluku. Olemattomat ohjeet on painettu liian pienellä präntillä. Kukaan ei neuvo, ainakaan ilmaiseksi.

Vaikea on sitäkin ymmärtää, mihin pappa tarvitsee nopeaa laajakaistaliittymää ilman tietokonetta. Myyntiargumentit ovat täyttä puppua: ”Se on nykyaikaa. Voitte katsoa televisiota kaikilla laitteilla. On kaista valmiina, jos hankitte vaikka tabletin.”

Vanhuksilla ei ole tietoa laitteiden ja liittymien järkevistä hinnoista, ja mukaan myydään kaikki lisämaksulliset herkut. Vuotuiset kustannukset nousevat pilviin. Kaiken kukkuraksi paperilaskusta ja sen maksamisesta saa pulittaa kiskurihinnan.

Turhan rahanmenon lisäksi iskee katumus ja nolouden tunne. Huijaus harmittaa niin, että vanha ihminen ei saa öisin enää unta. ”Kauppakeskuksen reipas ja mukava poikakin käskee vain soittaa johonkin operaattorin asiakaspalveluun. Eivät ne suostuneet vastaamaan.”

Yhdet kaupat sain purettua, kun kysyin myyjältä, eikö edes hävetä. Valtaosa nauraa partaansa.

Kommentit (1)

Voi ihmiset kun tietäisitte se...
1/1 | 

Näin juuri...myyjät käyvät kimppuun ja ihan ekaksi kysytään kaikki tiedot..myös sosiaaliturvatunnus.Ei tule kauppoja mutta tiedot jää operaattorille.Näin ne päätyvät vilpillisille henkilöille ja rikostenteko välineiksi.Valitettavasti operaattorien henkilökunta ei kaikilta osin ole rehellistä ja monenlaista sivubisnestä pyöritetään asiakkaan kustannuksella.On omaguru toimintaa ohi operaattottorin.kaapattujen modernien jakamista asiakkaalle ja paljon muuta.Asiakas kuulema vastaa laitteiden turvallisuudesta mutta tämä on kohtuuton vaatimus vanhojen ihmisten ollessa kyseessä.Monetkaan ikäihmiset eivät ymmärrä hölkäsen pöläystä tietotekniikasta ja näin avautuu mainio rahastusväylä operaattorille ynnä muille yrittäjille.Minkäla
Inen seula on henkilöitä valittaessa töihin jossa päästään ihmisten kaikkiin tietoihin...valitettavasti ei ole mitään seulaa...näiden sanojeni takana minä seison ja sanoistani vastaan sekä voin kertoa paljon muutakin operaattoreihin liittyvää.

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Melkein kaikki sosiaali- ja terveyspalvelujen työntekijät ovat naisia. Kun naisenemmistö lähentelee jopa 90:tä prosenttia, ei haittaisi, vaikka kentälle eksyisi jokunen mies lisää. Vanhustyössä liputetaan nyt motivaation, työhyvinvoinnin ja tuloksen puolesta. Vapaus, veljeys ja tasa-arvo ei olisi hassumpi iskulause sekään.

Muodollisesti laki velvoittaa työnantajia edistämään sukupuolten tasa-arvoa, mutta miestyövoimaa ei kannata huutaa pykäläviidakosta. Suomessa tasa-arvolain tarkoitus on parantaa naisten asemaa erityisesti työelämässä. Koulun käytännötkään eivät juuri lievitä sukupuolittuneisuutta. Tytöt hakeutuvat edelleen hoitoalalle, ja pojat miehittävät vanhaan tapaan tekniikan ja liikenteen koulutuspaikat.

Joka tapauksessa vanhustyössä on pian huutava ammattilaisten tarve. Ainakin oma kokemukseni on, että myös miehiä halutaan ja tarvitaan mukaan. Välillä kuitenkin tuntuu kuin olisi joutunut pelaamaan naisten joukkueeseen. Ei uskalla taklata ja pukukopista puuttuu äijämeininki.

Vieraskäynnillä pysähdyin kerran jututtamaan minulle tuntematonta hoivakodin ukkokööriä. Vanhat herrat olivat taloon kovin tyytyväisiä, mutta syntyi pitkä hiljaisuus, kun kerroin olevani geronomiopiskelija ja kysyin, millaista vanhustyöntekijää he eivät minusta haluaisi. Lopulta yksi sanoi: ”Jos tulet jonain päivänä vanhainkotiin töihin, älä touhota turhia äläkä ainakaan kailota koko ajan.”

Miehet vaihtoivat merkitsevän katseen, ja minulle jäi vaikutelma, että nyt tuli sanottua ääneen jotain tärkeää − jotain sellaista, mitä he eivät voi herrasmiehinä kertoa heidän hyväkseen uhrautuville naishoitajille.

Merkityksellisintä on, että miesnäkökulma avaa uusia mahdollisuuksia ja uudenlaisia perspektiivejä myös asiakkaille. Oma persoona on vanhustyössä intensiivisesti mukana, ja jos työntekijät edustavat vain yhtä sukupuolta ja yhden sukupuolen näkökulmaa, toiminta jää väistämättä suppeaksi.

Miesten ei myöskään pidä alistua vanhaan naisvaltaiseen työskentelytapaan. Työpaikoilla täytyy sallia rohkeasti niin monta mieltä kuin on miestäkin. Kupletin juoni on monipuolistaa vanhuspalvelujen sisältöä, ja keskustelemalla yhteinen sävel kyllä löytyy ajan mittaan. Kirjailija George Bernard Shaw taivutti kultaisen säännön aikoinaan muotoon ”Älä tee toisille kuten haluaisit heidän tekevän sinulle. Heillä voi olla erilainen maku."

Lue myös: Palautevyöry! Vanhustenhoitoon ei riitä pieni pintaremontti

Kommentit (2)

Miesasia
1/2 | 

Erinomainen kirjoitus ja juuri tätä tarvittaisiin lisää vanhus hoitoon. Miehet eivät mieluusti puhu naisille ja kun olisi mies hoitajia saisivat vanhemmatkin miehet puhua vapaammin ja juttu lentäisi mallikkaammin. Tämä tarkoittaisi myös elämänlaadun parantumista monelle vanhalle miehelle.

Ari Liimatainen
Liittynyt4.11.2015
2/2 | 

Kiitos kommentista! Toivottavasti vanhusten pariin saadaan monenlaisia miehiä ja naisia. Miehitys taitaa olla kaiken kaikkiaan jo minimissä.

Kyky ajatella tänään toisin kuin eilen erottaa viisaat jääräpäistä. John Steinbeck

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Kenenkään ei tarvitse hyväksyä väkivaltaa ja huonoa kohtelua. Puhuminen luotettavan henkilön kanssa on avuksi ja auttaa jaksamaan, koska yhdessä on helpompi löytää uusia keinoja tilanteen ratkaisemiseksi.

Aina kyse ei ole kaltoinkohtelusta. Puhumisen tarve voi syntyä muutenkin. Meistä jokainen kaipaa toisen ihmisen läsnäoloa ja kuulijaa, mutta etenkin iäkkäänä on vaara jäädä yksin. 

Onneksi tukea, palvelua ja neuvontaa saa myös puhelimitse kotiin, ja puheluista peritään yleensä vain soittajan oman operaattorin sopimuksen mukainen paikallisverkko- tai matkapuhelinmaksu.

Kannattaa kokeilla ja keventää sydäntään. Yksi ainoa puhelinsoitto voi olla uuden alku.

Turvallisen vanhuuden puolesta

Suvanto-linjalle voi soittaa kaltoinkohtelua, hyväksikäyttöä, väkivaltaa tai niiden uhkaa kokeneet ikääntyneet tai kuka vain ikääntyneen hyvinvoinnista ja turvallisuudesta huolestunut. Suvanto-linjalle saa soittaa myös nimettömänä. Turvallisen vanhuuden puolesta - Suvanto ry.  − Suvanto-linja päivystää tiistaisin ja torstaisin klo 12–16 numerossa 0800 06776.

Aamukorva kuuntelee joka aamu kello 5–9

Aamukorva on yli 60-vuotiaille tarkoitettu puhelinpalvelu, joka päivystää vuoden jokaisena aamuna klo 5–9. Puhua voi mistä tahansa aiheesta. Kyse saattaa olla esimerkiksi ikääntymiseen, sairauteen, yksinäisyyteen, turvattomuuteen, toimeentuloon tai ihmissuhteisiin liittyvistä asioista. Läheisen ihmisen menetys tai elämänmuutosten tuomat ongelmat voivat myös olla syy soittamiseen. Kaikki aiheet ovat yhtä tärkeitä. HelsinkiMissio − Aamukorva päivystää joka aamu klo 5–9, puh. 045 341 0504.

Tukea omaishoitotilanteisiin

Omaishoidossa tarvitaan monenlaisia palveluja ja tukimuotoja. Jaksaakseen tehtävässään omaishoitajan on hyvä huolehtia myös itsestään ja omien voimavarojensa riittävyydestä. Henkisen väsymyksen kanssa ei saa jäädä yksin. Omaishoitajat ja läheiset -liitto ry. − Omaishoidon neuvontaa tarjotaan ma–to klo 9–15, puh. 020 7806 599.

Tukea muistisairaan läheiselle

Vertaislinja-tukipuhelin tarjoaa neuvoja ja tukea muistisairaan omaisille arjen tilanteisiin vuoden jokaisena päivänä. Puheluihin vastaavat kokeneet ja koulutetut omaishoitajat. Muistiliitto − Vertaislinja palvelee klo 17-21 numerossa 0800 9 6000.

Tietoa muistisairauksista

Muistineuvo-tukipuhelin tarjoaa muistisairauksiin liittyvää ohjausta ja neuvontaa. Muistineuvossa vastaavat aina muistityön ammattilaiset. Muistiliitto − Muistineuvo palvelee ma, ti, to klo 12–17 numerossa 09 8766 550.

Valtakunnallinen kriisipuhelin

Oletko sinä tai läheisesi vaikeassa elämäntilanteessa tai kokenut järkyttävän tapahtuman? Tuntuuko sinusta ettet jaksa enää? Onko sinulla itsemurha-ajatuksia? Kriisipuhelin tarjoaa keskusteluapua kriisissä oleville. Suomen mielenterveysseura − Kriisipuhelin päivystää arkisin klo 9–07, viikonloppuisin ja juhlapyhinä klo 15–07 numerossa 010 195 202.

Löydä oikea viranomainen

Kansalaisneuvonta auttaa kansalaista löytämään oikean viranomaisen asiansa hoitamiseen. Lisäksi Kansalaisneuvonta vastaa yleisluontoisiin julkisia palveluita koskeviin kysymyksiin. Palvelussa ei ole mahdollista saada vireille viranomaisasioita, vaan se ohjaa oikean viranomaisen luokse. Yksi palvelun tavoitteista on vähentää yleiseen hätänumeroon tulevia kiireettömiä ohjaus- ja neuvontapuheluita. Valtiokonttori − Kansalaisneuvonta palvelee ma–pe klo 8–21 ja la klo 9–15 numerossa 0295 000

Kuvat: HelsinkiMissio ja Turvallisen vanhuuden puolesta - Suvanto ry

Seuraa 

Ari Liimatainen

Olen laillistettu sosiaalihuollon ammattimies ja vapaa toimittaja. Geronomina edistän vanhojen ihmisten hyvinvointia ja terveyttä. Freelancerina kirjoitan mielelläni kulttuurista ja ikääntymisen ilmiöistä. Palveluksessanne! Muuten olen sitä mieltä, että kulttuuri pidentää ikää. – Geron ’vanhus, vanha mies’

geronposti[ät]gmail.com

Blogiarkisto

2018
Joulukuu
2017
2016

Kategoriat

Instagram