Kirjoitukset avainsanalla Geron

KUVA: ARI LIIMATAINEN
KUVA: ARI LIIMATAINEN

Palasin mökiltä ihmisten ilmoille ja erehdyin selaamaan sanomalehdet.

Päivän lehdessä maalailtiin ruusuisia kuvia virtuaalitodellisuudesta, joka sulkee katsojan digitaalisesti luotuun ympäristöön. Toimittaja oli päässyt leikkimään keinotekoiseen maailmaan, ja häntä turhautti saman tien, etteivät tyylikkään futuristiset yhdistetyn todellisuuden silmälasit ole vielä kuluttajien saatavana.

Pokémon Go -pelin kaltainen lisätty todellisuus tuo tietokonegrafiikkaa todelliseen näkymään, mutta lehtijutun ihannoimassa yhdistetyssä todellisuudessa virtuaalitodellisuuden ja lisätyn todellisuuden raja vielä hämärtyy.

Aloin voida pahoin pelkästä ajatuksesta. Menin makaamaan pimeään kerrostalosaunaan ja harkitsin paluuta korpeen.

Kaipaan pelkistettyä todellisuutta, aitoja asioita.

Vietin viikonlopun Kainuussa. Aurinkoisen syksyn jälkeen sateisena alkanut mökkireissu ei tuntunut yhtään hassummalta. Lisäilin puita uuniin ja kuuntelin kun sade ropisi kattoon.

Sään seljettyä pilvipoudaksi lähdin käppäilemään märkään metsään. Söin puolukoita. Istuskelin kannonpäässä ja kuuntelin korpin vaakkumista. Haistelin silmät kiinni viereisen ohrapellon juurevaa tuoksua.

Pari kaurista juoksi keveän näköisesti tien yli. Teeret tuntuivat kukertavan jossain kauempana. Kun alkoi taas sataa, palasin mökille ja lämmitin saunan.

Aamuyöstä saunaoluet pakottivat ulkosalle. Seisoin säkkipimeässä märkänä ja kananlihalla, mutta sitä paremmalta tuntui taas kääriytyä saunakamarissa peitteiden sisään.

Puuro ja kahvi kelpasivat makeasti nukutun yön jälkeen. Aurinkokin pilkahti. Varis tuli kerjuulle ja huvitti keikistelyllään.

Voisin jatkaa viipyilevää kerrontaa päivän tapahtumista, mutta jääköön. Syksyinen maisema muistutti, että kaikella on aikansa. 

Mikään lisätty, yhdistetty, virtuaalinen tai muu digitaalinen todellisuus ei voisi nyt vähempää kiinnostaa. Kaipaan luontoa, aitoja asioita. Pelkistettyä todellisuutta.

▶︎ Lue myös: Nyt vanhana, ennen kuolemaani

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Tapasin vanhan rouvan, joka kertoi eläneensä avioliiton hyvin yksinäisenä.

Rakkaus vain hiipui. Kun lapset lähtivät kotoa, mies alkoi vieraantua omiin oloihinsa. Hiljaisuus tiheni vuosi vuodelta ja vuosikymmen vuosikymmeneltä.

Mies luki lehteä ja katsoi televisiota olohuoneessa, rouva leipoi ja teki käsitöitä keittiössä. Päivät kuluivat yksin yhdessä.

Rouva sanoi, että kun mies kuoli, hänestä ei oikeastaan tuntunut miltään. Ikään kuin kaikki tunteet olisi aikojen mittaan pakastettu niihin pullapusseihin, joita pakastin oli täpötäynnä.

Lähes 150 000 suomalaista tuntee yksinäisyyttä parisuhteessa.

Tapaamisestamme on jo aikaa, mutta keskustelu muistui elävästi mieleen, kun luin painotuoretta Yksinäisten Suomi -kirjaa. Tutkijat Osmo Kontula ja Juho Saari kirjoittavat, että Suomessa on lähes 150 000 naista ja miestä, jotka tuntevat yksinäisyyttä parisuhteestaan huolimatta tai sen takia.

Parisuhde on ihmisen hyvinvointiin, onnellisuuteen ja terveyteen eniten vaikuttava sosiaalinen suhde. Tutkijoiden mukaan yksinäisyys voikin olla syvintä ja ahdistavinta juuri parisuhteessa, koska yksinäisyyttä ei ”pitäisi” tuntea yhdessä. Yksinäisyyttä hävetään ja se saatetaan kokea henkilökohtaisena epäonnistumisena.

Miehet ovat keskimäärin tyytyväisempiä parisuhteeseensa kuin naiset. Naisilla on suuremmat odotukset parisuhdetta ja siihen kuuluvaa vuorovaikutusta kohtaan, ja myös naisten yksinäisyyden tunteet ovat yleisempiä kuin miehillä. Toisaalta suomalaiset miehet eivät ole tottuneet paljastamaan intiimeimpiä asioitaan muille, ja heidän suppeampi sosiaalinen verkostonsa tuottaa yksinäisyyttä.

Yksinäisyyttä yritetään lievittää surffaamalla netissä.

Kun toiveet kumppanilta saatavasta sosiaalisesta ja henkisestä tuesta eivät toteudu, yksinäisyyden tunnetta pyritään lievittämään monin tavoin. Yleisin tapa on surffata netissä. Sekä miehet että naiset katsovat paljon televisiota, mutta muuten keinovalikoimassa on huomattavia eroja sukupuolten välillä.

Miehet helpottavat yksinäisyyttä alkoholilla, itsetyydytyksellä ja pornolla tai seksillä muiden kanssa. Naisille tyypillisiä tapoja taas ovat syventyminen kirjallisuuteen, ystävien tapaaminen, liikunta ja lemmikkien hoito.

Parisuhteessa yhteinen vapaa-ajan vietto on todettu tärkeäksi. Myös fyysinen läheisyys ja tyydyttävä sukupuolielämä ehkäisevät yksinäisyyttä. Moni pyrkii täydentämään puolison puuttuvaa tukea muiden sosiaalisten suhteiden avulla, mutta tutkijoiden mukaan kehnon parisuhteen aiheuttamaa yksinäisyyttä ei ole mahdollista poistaa muilla suhteilla.

Parisuhde tarjoaa tukea ja läheisyyttä, joita ei saa muualta, ja yksinäisyys on usein viimeinen askel siinä puolisoiden ”erilleen kasvamisen” prosessissa, joka vähitellen johtaa eroamiseen.

Osmo Kontula ja Juho Saari uskovat, että vuorovaikutuksen parantaminen voi vähentää yksinäisyyttä parisuhteessa ja lisätä luottamusta suhteen toimivuuteen. Parisuhdeneuvonnasta tai pari- ja seksuaaliterapiasta saattaa olla apua.

Juho Saari (toim.): Yksinäisten Suomi. Gaudeamus 2016

▶︎ Lue myös: Yksin yksinäinen

 

Kommentit (2)

Vierailija
1/2 | 

Yksinäiset miehet ovat myös deittisivustojen pääkohderyhmä, tai siis niiden sivustojen, joissa luvataan seksiseuraa ja niin sanottujen pettämissivustojen. Pettämissivustoilla on pääkäyttäjinä juuri nämä miehet, jotka ovat yksinäisiä parisuhteessa... Jotenkin surullista, mutta varmasti niin totta. Naisilla voi olla muita tapoja lievittää yksinäisyyttä, mutta miehillä yksinäisyys tiivistyy usein seksin puutteeseen. Pettämissivustoista varoitellaan tässä mainiossa jutussa: https://www.mynewsdesk.com/fi/aika/news/ovatko-ulkomaiset-treffisivut-hu... Monilla treffisivuilla ihmisten yksinäisyyttä käytetään häikäilemättä hyväksi, luvataan paljon, otetaan rahat, mutta mitään ei saa rahalle vastineeksi.

Ari Liimatainen
Liittynyt4.11.2015
2/2 | 

Kiitos kommentista. Kannattaa tosiaan pitää varansa. Huijareita on liikkeellä pilvin pimein.

Kyky ajatella tänään toisin kuin eilen erottaa viisaat jääräpäistä. John Steinbeck

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Kun Ulla Tapaninen tuli selkä edellä näyttämölle ja kertoi tekevänsä comebackin, ehdin jo säikähtää, että nyt on Tapanisen tonkka tyhjenemässä. Pliis, ei enää sit down -komiikkaa eikä kökköjä sanaleikkejä.

Ja kas, toive täyttyi! Tapaninen kääntyi yleisöön päin ja polkaisi vauhtiin kaikkien aikojen ammunnan. Viidennessä Lava-ammuntaa-monologissa Tapaninen ei tyydy muistelemaan vanhoja, vaan jurnuttaa ajan ilmiöistä aiempaa napakammin.

Lavalla on vanha tuttu maitotonkka, mutta jutut kuulostavat tuoreilta. Näyttämölle päätynyt tutkimus ikämiesten seksielämän hengenvaarallisuudesta oli sattunut silmiin vielä saman aamun lehdestä.

Ulla Tapaninen tiirailee maailmanmenoa tarkkasilmäisesti kainuulaisen kansannaisen näkövinkkelistä. Nykyinen teknologiakouhotus on lempiaiheita. Äppsit saavat kylmää kyytiä, eikä digitekniikan edistyksellisyys enää vakuuta Tapanisen tv-termiluennan jälkeen.

Ulla Tapanisen verraton mimiikka pääsee parhaiten oikeuksiinsa tarinassa sappikivileikkauksesta pääsiäisaikaan. Koomikolle tauti on lahja.

Elämän kipupisteet

Elämässä meillä kaikilla on niitä kipupisteitä, mutta julkkiksilla ne vain ovat kipeämpiä.

Ulla Tapaninen suomii hilpeän armottomasti paitsi julkisuudenkipeitä tyrkkyjä myös taiteilijuutta – ja sehän passaa mainiosti omassa 40-vuotistaiteilijajuhlassa. Ihan vielä hän ei kumminkaan pääse Hietaniemen taiteilijakukkulan multiin purnaamaan näyttelijäkollegan paremmasta tammiarkusta.

Tapanisen silmissä armon saavat vain Tarmo Manni ja Hannes Hynönen. Maanviljelijä, sotaveteraani Hynönen tuli tunnetuksi osallistuttuaan vuonna 2014 itsenäisyyspäivän vastaanotolle 101-vuotiaana, ja hänen elämänasennettaan Tapaninen kuvaa liikuttavasti esityksen suvantovaiheessa.

Kaikki loppuu aikanaan. Jokaisessa Lava-ammunnassa on ollut mantra, joka auttaa meitä pieniä ihmisiä oman pienen elämämme kipupisteissä ja ristiaallokoissa. Ehkä tämänvuotinen enteilee viisaasti myös Lava-ammunnan päätöstä huipussaan, tonkka täynnä.

Lava-ammuntaa V. Lavalla: Ulla Tapaninen. Käsikirjoitus: Raila Leppäkoski ja Ulla Tapaninen. Ohjaus: Raila Leppäkoski. Kantaesitys Helsingin kaupunginteatterin Pengerkadun näyttämöllä 7.9.2016. Esityksiä on tänä syksynä myös Kuopiossa ja Oulussa.

Meidän vanhenevien miesten erektiohäiriöt ovat kaikkien tiedossa. ”Mies kun tulee tiettyyn ikään, niin ei sillä pelaa mikään.” Joopa joo.

Tottahan se on, että iän myötä aktiivisuus heikkenee monestakin syystä. Sairaudet ja lääkkeet voivat aiheuttaa jopa impotenssia. Myös psykososiaaliset tekijät ja asenteet vaikeuttavat vanhenevan miehen sukupuolielämää. Että kehtaatte, vanhat irstailevat pukit...

Kuitenkin, jos ikämiehellä on seksikumppani, todellisuudessa yli 90 % 60-vuotiaista ja yli 60 % 80-vuotiaista miehistä on seksuaalisesti aktiivisia. Huippusuoritus, äijät!

Haluatteko kuulla huonot uutiset?

Tiede-lehti uutisoi tuoreesta amerikkalaistutkimuksesta, joka väittää, että seksi käy vanhenevan miehen sydämelle ja lisää kuolemanriskiä.

Kerran viikossa harrastettu seksi jopa tuplaa sydänoireiden riskin ja poikkeuksellisen vaarallista on, jos mies pitää seksiä erityisen miellyttävänä.

Tutkija tyynnyttelee, että maltillinen määrä seksiä voi olla hyväksi myös vanhoille miehille, mutta tähdentää, että liian usein harjoitettu tai liian nautinnollinen seksi on riski sydämelle.

Miehenä vanhenemiseen liittyvät vaaratekijät tuntuvat kasvavan päivä päivältä. Jos välttyy sepelvaltimotaudilta tai eturauhassyövältä, iskee dementia. Jos ei viina ja tupakka ota hengiltä, tappaa seksi.

Orgasmin on sanottu olevan kuin pieni kuolema. Kaiken uhalla olen valmis ottamaan suuren riskin.

▶︎ Lue myös: Vanhukset valtaavat maailman

Seuraa 

Ari Liimatainen

Olen laillistettu sosiaalihuollon ammattimies ja vapaa toimittaja. Geronomina edistän vanhojen ihmisten hyvinvointia ja terveyttä. Freelancerina kirjoitan mielelläni kulttuurista ja ikääntymisen ilmiöistä. Palveluksessanne! Muuten olen sitä mieltä, että kulttuuri pidentää ikää. – Geron ’vanhus, vanha mies’

geronposti[ät]gmail.com

Blogiarkisto

2018
Joulukuu
2017
2016

Kategoriat

Instagram