Kirjoitukset avainsanalla Ari Liimatainen

Cabaret-musikaalissa pankin räjäyttävät seremoniamestari Antti Lang ja tanssiryhmä. Kuva Teppo Järvinen.

HYVÄN tilannekomedian tunnistaa naurusta.

Yleisö alkaa reagoida spontaanisti hörähdellen näyttämöllä toljaileviin tyyppeihin ja sukkelaan sanailuun. Nauru palkitsee näyttelijöitä, jotka innostuvat panemaan parastaan. Katsomo lämpenee entisestään, ulvoo pian katketakseen ja ilonkyyneleet vierivät pitkin poskia. Esiripun sulkeuduttua itse kukin huomaa kokemuksen olleen ihmeellisellä tavalla vapauttava.

Suku on todella syvältä Tampereen Työväen Teatterissa.

TAMPEREEN Työväen Teatterin Suku on syvältä ei ole hyvä tilannekomedia. Sen sijaan suurelle näyttämölle on kyhätty vitkasteleva puskafarssi, jota seuraa pelkästään vaivaantuneena. Ei naurata.

Suku on syvältä (Fish in the Dark) sai ensi-iltansa viime vuonna Broadwaylla ja rikkoi kaikki kassaennätykset. Tuomas Parkkinen on ohjannut pläjäyksen tuoreeltaan Tampereelle.

Tilannekomedia vaatii tutut hahmot ja tapahtumapaikat, ja tällä kertaa vanhan isän kuolema suistaa suvun raiteiltaan. Tuskin on arkku ehtinyt sulkeutua, kun perhesalaisuudet ponnahtavat esiin. Kumpi pojista, Norman vai Arthur, huolehtii äidistä? Kuka saa Rolexin? Kumpaa miniää isä vihasi? Ja kenen kanssa hän muhinoi pyykkihuoneessa?

Vaikka näyttämöllä tullaan ja mennään ovet paukkuen, kummasti siellä ehditään seisoskelemaankin. Amerikassa muka ollaan, mutta kun menoon yhdistyy joidenkin näyttelijöiden puheesta kuultava hämäläismurteiden sävelkulku, saadaan esitykseen tilkka huumoriakin – tahattomasti. ★

Cabaret on totta

Cabaret-musikaali on jälleen ajankohtainen klassikko. Videot: Tampereen Työväen Teatteri.

EI NAURATA toinenkaan tamperelainen Broadway-tulkinta, mutta luojan kiitos tällä kertaa ei ole edes tarkoitus. Syyskuussa ensi-iltansa saanut klassikkomusikaali Cabaret täyttää TTT:n suuren näyttämön komeasti.

Kertomus on tuttu. Vuonna 1930 Kit Kat -klubilla sykkii Berliinin legendaarinen yöelämä, kunnes juhlat on juhlittu ja aina vain pahempaa on tulossa.

Tiina Puumalaisen ohjauksessa korostuvat kahden erilaisen ihmissuhteen tarinat: nuori kabareelaulajatar Sally Bowles (Emmi Kaislakari) ja kirjailijanalku Cliff Bradshaw (Juha-Matti Koskela) löytävät toisensa, samoin iäkäs asuntolanpitäjä Fräulein Schneider (Jaana Oravisto) ja vanha hedelmäkauppias Herr Schultz (Auvo Vihro).

Kaislakari ja Koskela panevat parastaan ja laulavat kuin satakielet, mutta miksihän tässä jäädään rakentamaan valjua heterosuhdetta? Ja miksi koko musikaalin kaunein kappale Maybe This Time on jätetty TTT:n esityksestä kokonaan pois? Rakkauden ja hyväksymisen kaipuu − toiveet, halut ja unelmat − ovat Cabaret-musikaalin keskeistä ainesta.

Varsinaisesti pankin räjäyttävät hurja seremoniamestari, MC Antti Lang sekä upean rietas tanssiryhmä. Myös näyttämökuva efekteineen on huikea, vaikka mielelläni olisin nähnyt myös kulisseihin piilotetun orkesterin.

Siis tervemenoa Tampereelle, Berliiniin. Cabaret on totta ja tapahtuu nyt. ★ ★ ★ ★

▶︎ Lue myös: Willkommen, bienvenue, welcome! Elämä on kabaree

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Nuoriso-ongelma meillä on ollut seuranamme kautta aikain, mutta nyt Kiinasta kuuluu kummia. Shanghailaiset vanhukset ovat alkaneet notkua joutilaana kauppakeskuksessa ja häiritä muita asiakkaita.

Vanhukset ovat hengailleet paikallisessa Ikeassa, ja huonekaluliike on saanut valituksia niin mummojen syljeskelystä kuin papparaisten tappelunnujakoista. Henkilökunta on pannut merkille, että sinkkuvanhukset tulevat kauppaan vain deittailemaan ja kahvilassa on pyöritetty jopa laitonta sokkotreffiryhmää.

Nyt vanhusjengit ovat saaneet porttikiellon. Vastedes Ikeaan pääsevät vain ostoksia tekevät asiakkaat ja kahvilassa on vanhusten vetelehtiminen kielletty.

Valtaa vanhuus

Ostarilla hengailevat vanhukset herättivät minussa toivonkipinän. Mieleen tuli vanhusjärjestöjen taannoinen eurovaalikampanja, jossa kehotettiin valtaamaan vanhuus. Teeseihin kuului muun muassa se, että kaikilla on oikeus itselle sopivaan vanhuuteen. Jokainen vanhenee omalla tavallaan. Vanha on yksilö.

Entä jos ikääntyvä väestö ottaa kehotuksen kirjaimellisesti?

Jos kaikki eivät tulekaan kiltisti askartelemaan kultaisen iän korttelikerhoon tai laulamaan maakuntalauluja palvelukeskuksen kuoroon? Ehkä jotkut vanhukset haluavat käyttäytyä holtittomasti ja viettää huonoa elämää.

Oi aikoja, oi tapoja

Ai kamala, entä jos aktiivinen vanhuus tarkoittaa rötöstelyä jossain vanhusjengissä. Etteivät vain ongelmavanhukset palvelutaloissaan punoisi jo juonia meidän kunniallisten veronmaksajien pään menoksi – ihan vain piruuttaan jotta eivät kuolisi tylsyyteen.

Kiinni jääminen ei pelota näitä paatuneita vanhusrikollisia, koska vankila ei ole mikään rangaistus moneen hoivakotiin verrattuna. Toisin kuin vanhuspalvelulakiin vankeuslakiin on kirjattu lokoisat oltavat: kirjasto, harrastustoimintaa, vähintään tunnin ulkoilu päivässä ja suhteiden ylläpito omaisiin tai muihin läheisiin.

Taisin ajautua sivuraiteelle.

Jotenkin tuo uutinen Ikeassa deittaavista yksinäisistä vanhuksista sai minut elättelemään toivoa paremmasta vanhuudesta. Ei ehkä rikollisesta mutta oman näköisestä. Ainakin he yrittävät vallata vanhuuttaan.

Samoin Malmin Prisman eteisaulassa tai Myyrmannin kauppakeskuksessa aikaansa viettävät eläkeläiset saavat päivittäin kaikki sympatiani. Vanhana minustakin olisi mukava päästä ihmisten ilmoille rupattelemaan.

Olisi mukava saada olla oma itsensä.

▶︎ Lue myös: Vanhainkoti ei ole vankila

Kommentit (1)

Huru-ukko
1/1 | 

Nauroin pitkään. Minä tuleva vanha kapinallinen.

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Marraskuu 2022. Kansainvälinen hoivakonserni CareMedica Oy ilmoittaa ylpeänä ostaneensa jo 348 vanhusten hoivakotia Suomesta. Yrityksellä on yhteinen laatukäsikirja kaikille toimipaikoille, joten työntekijöiden, asiakkaiden tai omaisten ei tarvitse huolehtia hoivan laadusta. Osaamista kyllä löytyy!

Huhtikuu 2030. Sote-alueiden vanhuspalvelujen kilpailutuksen voittanut CareMedica Oy on yllättäen irtisanonut 70 % työntekijöistään. Yritys on tehnyt valtavan investoinnin hoivarobotteihin, jotka alkavat tehdä suurimman osan töistä heti seuraavan vuoden alusta. Noin 10 000 työntekijää saa lopputilin.

Maaliskuu 2046. Hoivapalveluyritys CareMedica on vetäytynyt huonosti kannattavilta Suomen markkinoilta, ja vanhuksia on alettu myydä muille palveluntarjoajille yksilöllisesti hinnoiteltuina. Huutokaupassa tarjoukset ovat asettuneet 1 750 ja 2 000 euron välimaastoon. Huonoiten on käynyt sellaisten riskivanhusten kauppa, joiden hoivakustannuksia ja jäljellä olevaa elinikää kukaan ei pysty arvioimaan tarkasti. Muuten suomalaisesta vanhuksesta on tullut varsin tuottoisa hyödyke ylikansallisille hoivamarkkinoille.

Onko kauhukuva totta vai tarua 30 vuoden päästä? Myydäänkö meillä vanhuksia pian kuin huutolaisia 1800-luvulla?

Viva-kollektiivi – Hanna-Kaisa Hoppania, Olli Karsio, Lena Näre, Antero Olakivi, Liina Sointu, Tiina Vaittinen ja Minna Zehner – on kirjoittanut vuoden tärkeimmän ja kiinnostavimman puheenvuoron suomalaisen hoiva-alan murroksesta.

Teoksessaan Hoivan arvoiset – Vaiva yhteiskunnan ytimessä tutkijat nostavat esille sellaisen määrän vanhusten hoivapolitiikan vaiettuja ja väisteltyjä kysymyksiä, että lukeminen on paitsi hirvittävä myös valtavasti ymmärrystä lisäävä ja innostava kokemus.

Tutkijat ovat huolestuneita siitä, että hoivaa tarkastellaan nykyään pelkkinä numeroina. Hoivan ja vanhenemisen maailmaan kuuluva vaivaisuus, tarvitsevuus ja ruumiillisuus sivuutetaan 2010-luvun vanhuspolitiikassa, vaikka ihmisen elämä on pohjimmiltaan vaivaista. Vaiva on osa ihmisyyttä.

Nykyinen hoivapolitiikka ei kohtele vanhuksia ihmisarvoisesti.

Käytännössä hoivapolitiikka kehittyy koko ajan taloudellisia arvoja ja tehokkuutta korostavaan suuntaan. Sijoittajien tavoite on voitto. Päätökset saadaan näyttämään humaaneita, inhimillisiltä ja edistyksellisiltä, mutta ikään kuin sattumalta ne ovat aina säästö- ja tehokkuustavoitteiden mukaisia. Edes nykyinen hoivapolitiikkamme ei kohtele vanhuksia enää ihmisarvoisesti.

Viva-kollektiivi penää muutosta, sillä muuten heikoimmat ja hauraimmat jäävät yhteiskunnassa heitteille.

Tutkijaryhmä uskoo, että hyvä ja oikeudenmukainen vanhushoiva on mahdollista. Se haluaa luoda parempaa todellisuutta hoivapolitiikan ja toimintatapojen syvällisellä muutoksella. Kollektiivi tarjoaa lähtökohdaksi viisi teesiä:

  1. Hoivapolitiikassa on luovuttava kapeasti ymmärretystä taloudellisen tehokkuuden ideaalista.
  2. On luotava hoivajärjestelmä, joka takaa kaikille avoimen, tarpeenmukaisen ja yksilöllisen hoivan.
  3. On taattava järjestelmä, jossa työskentelevillä on hyvät työolot.
  4. Hoivasuhteen osapuolilla on oltava mahdollisuus määrittää hoivan sisältöä ja sitä, mitä kohtaamisessa tapahtuu.
  5. Työelämä tulee järjestää siten, että se ottaa huomioon vaivaisuuden. Huoli vanhemmista sukupolvista kuormittaa siinä missä omien lasten sairastaminen.

Hoivapolitiikassa on kyse paitsi vallasta myös siitä, miten olemme ihmisiä. Valinta vaihtoehtojen välillä ei ole kuitenkaan tutkimuksen vaan nimenomaan politiikan tehtävä.

Hanna-Kaisa Hoppania, Olli Karsio, Lena Näre, Antero Olakivi, Liina Sointu, Tiina Vaittinen ja Minna Zehner: Hoivan arvoiset – Vaiva yhteiskunnan ytimessä. Gaudeamus 2016

▶︎ Lue myös: Robottikädet irti vanhuksista

Kommentit (1)

vastuu vanhuksista
1/1 | 

Eläkeläisille oma puolue tätä hoivapolitiikkaa ajamaan! 

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Vanhustyössä viriketoimintaa on alettu karttaa kuin ruttoa.

Pari vuotta sitten Taiteen edistämiskeskuksen julkaisu neuvoi vanhuspalvelujen järjestäjiä luopumaan viriketoiminnan käsitteestä ja aloittamaan harrastus- ja kulttuuritoiminnan. Moni kunta teki työtä käskettyä.

Ylen Hoivakoti kuntoon -projektissa taas todettiin, että viriketoiminnassa itsessään ei ole mitään vikaa, paitsi jos aikuiset pannaan askartelemaan vessapaperirullilla. Työyhteisöjä kehotettiin hautaamaan laitostunut sana ja ideoimaan uusia.

Vika on siis käsitteessä, ei toiminnassa.

Viriketoiminnan painolasti tulee askartelun ja kädentaitojen perinteestä. Termin uudelleen määrittelyn sijaan toiminta on leimattu lapselliseksi puuhasteluksi, ja kun korvaavaa käsitettä ei ole ilmaantunut, lapsi on heitetty pesuveden mukana.

Olkoon menneeksi, unohdetaan viriketoiminta. Mutta mitä tilalle?

Ihminen tarvitsee virikkeitä hyvään elämään.

Fakta kumminkin on, että ihminen tarvitsee virikkeitä hyvään elämään kaikenikäisenä. Hoitokodeissa virikkeillä voidaan ehkäistä laitostumista ja tukea vanhuksen identiteettiä. Virikkeet edistävät vuorovaikutusta ja suuntaavat huomiota myönteisiin asioihin.

Pakonomainen virike-sanan välttely johtaa hakoteille. Vanhustyön laadun parantaminen edellyttää, että ammattilainen ymmärtää virikkeellisyyden kokonaisvaltaisena toimintakulttuurina ja osana kaikkien työtä.

On myös oivallettava ammatti- ja yleiskielen ero. En ole ikinä harjoittanut viriketoimintaa vanhusten kanssa, vaikka paljon olemme tanssineet, laulaneet ja muistelleet. Etsin sopivia virikkeitä, mutta en toteuta niitä minään viriketoimintana. Puutöitä kutsutaan puutöiksi ja luontoretkeä luontoretkeksi.

Vanhustyön keskusliitto ylläpitää internetissä maksutonta Vahvike-aineistopankkia, jossa kuka vain voi tutustua virikkeellisen vanhustyön mahdollisuuksiin. Nyt vanhustenviikolla uutiskirje alkaa vinkata myös ajankohtaisista teemoista ja ideoista.

Siis ronskisti vain lisää virikkeitä ja enemmän toimintaa! Vanhukset ansaitsevat taidetta, liikuntaa, kulttuuria, elämyksiä, tietotekniikkaa, käsitöitä, viihdettä, harrastuksia – iloa arkeen itse kunkin omien toiveiden mukaan. 

Toivotan virikkeellistä vanhustenviikkoa.

▶︎ Lue myös: Suomessa vanhus on kirosana

Kommentit (1)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Ari Liimatainen

Olen laillistettu sosiaalihuollon ammattimies ja vapaa toimittaja. Geronomina edistän vanhojen ihmisten hyvinvointia ja terveyttä. Freelancerina kirjoitan mielelläni kulttuurista ja ikääntymisen ilmiöistä. Palveluksessanne! Muuten olen sitä mieltä, että kulttuuri pidentää ikää. – Geron ’vanhus, vanha mies’

geronposti[ät]gmail.com

Blogiarkisto

2018
Joulukuu
2017
2016

Kategoriat

Instagram