Kirjoitukset avainsanalla vanhuus

Kyllä ei ollut ennen niin huonosti kuin nyt. Mielensäpahoittaja tietää, että vanhuus ei tule yksin. © Solar Films / Marek Sabogal
Kyllä ei ollut ennen niin huonosti kuin nyt. Mielensäpahoittaja tietää, että vanhuus ei tule yksin. © Solar Films / Marek Sabogal

Ihmiskuntaa ja maapalloa uhkaavina riskeinä on pidetty niin asteroideja kuin ilmastonmuutosta. Ydinsota alkaa. Avaruusolennot hyökkäävät.

Nyt Kauppalehti (13.8.2016) tietää kertoa vaaratekijästä, jonka uskotaan olevan jo voittamaton. Vanhukset valtaavat maailman.

Shokki! Ikäkirous!

Lehti referoi vauhdikkaasti taloustietotoimisto Bloombergin uutista kansainvälisen eliniänodotteen pitenemisestä. Yhä useamman maan väestösuhde on kääntymässä päälaelleen, ja vuoteen 2030 mennessä yli 56 maassa on enemmän vanhuksia kuin lapsia.

Ongelmiahan siitä syntyy.

Minusta tässä vanhusongelmassa on kiinnostavaa se, että kansainvälisen eliniänodotteen kasvattamiseen on pyritty hyvin määrätietoisesti. Lääketieteen edistysaskeleet tautien ehkäisemisessä ja hoitamisessa ovat nostaneet elinikää etenkin Afrikassa.

Euroopan kansalaisista suurin osa voi viettää tervettä ja osallistuvaa elämää pitkälle vanhuusvuosiin ensimmäistä kertaa historiamme aikana. EU:n virallisena tavoitteena on lisätä vielä kaksi tervettä elinvuotta eurooppalaisten keskimääräiseen elinikään vuoteen 2020 mennessä.

Väestön vanhenemista voidaan siis juhlia myös globaalina menestystarinana. Julkilausumissa sukupolvien välinen solidaarisuus mahdollistaa eri-ikäisten ihmisten vahvuuksien tunnustamisen ja arvostamisen.

Vallataan vanhuus!

Vai kuulummeko me vanhukset vuonna 2030 sittenkin paarialuokkaan, jota säilytetään jossain robottien pyörittämissä ongelmajätelaitoksissa? Huoltosuhde ei toiminut. Vallankaappaus epäonnistui.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Luin yötä myöten Antti Eskolan kirjan Vanhuus. Hellyin kyyneliin. Nauroin kuollakseni. Ärsyynnyin raivoon ja lopulta myhäilin taas hyvilläni.

Vanhuus. Helpottava, huolestuttava ja kiinnostava, kuten Eskola aihettaan luonnehtii. Hän kuvaa kirjassaan sitä helpotusta, mikä vanhenemiseen ja eläkkeelle jäämiseen liittyy: yksi suuri urakka on saatu valmiiksi. Se ei kuitenkaan poista kaikkia pelkoja ja murheita, vaan rinnalle nousee huoli siitä, millaisia kärsimyksiä loppuelämä ehkä tuo mukanaan.

Ratkaisuksi Antti Eskola ehdottaa kiinnostumaan siitä, mitä kaikkea vanhetessa tapahtuu. Millaisia ennen kokemattomia ongelmia syntyy iän myötä? Mitä ratkaisuja niihin joutuu kehittelemään?

Kun päivät alkavat olla vähissä, jokainen niistä kannattaa poimia erikseen tarkan ja kiinnostuneen havainnoinnin kohteeksi. Näin erillisistä päivistä rakentuu mielenkiintoinen ja merkityksellinen vanhuus. Carpe diem.

Antti Eskola panee elämäänsä pakettiin muistelemalla ja kertomalla. Samalla tavalla hän kehottaa muitakin selvittämään mieltä painavat asiat. Siitä vain, pakettiin kaikki mistä puhuminen helpottaa! Eskolan mukaan elämä antaa ennakkovaroituksia ja viisas mieluummin tutkii niiden merkitystä kuin vajoaa murheeseen ja ahdistukseen.

Onkohan tänään ketään kivoja kuolleita?

82-vuotiaana ”kokemusasiantuntijana” ja eläkkeellä olevana sosiaalipsykologian professorina Antti Eskola tekee teräviä havaintoja ja tulkintoja vanhenemisesta. Esimerkit ovat paikoin ratkiriemukkaita.

Esimerkiksi kuolinilmoituksia Eskola kertoo lukevansa uteliaan kiinnostuneena. Vanha ihminen saa niistä piristäviä keskustelunaiheita ja hyviä ideoita päivittäisiin pohdintoihinsa. Jopa pieni voitonriemu saattaa häivähtää: tuokin meni ennen minua, vaikka oli paljon nuorempi. Toki Eskola vakavoituu tässäkin irrottelun jälkeen pohtimaan kärsimystä, murhetta ja kaipausta kuolinilmoitusten takana.

Vapaus jostakin, vapaus johonkin

Helpotus, jonka eläkevuodet tuovat mukanaan, voi johtaa elämän merkityksettömyyteen. Antti Eskolan mukaan vanhuus saa arvokasta merkitystä ja sosiaalista sisältöä, kun sitä ei tuhlaa pelkästään omaan itseen – turismiin, golfin pelaamiseen tai kuntosalilaitteiden kanssa peuhaamiseen – vaan toimii muiden ihmisten hyväksi. Kiintymyksen ja kaipauksen tunnustaminen ei kuitenkaan ole suomalaismiehelle helppoa.

Eskola poistaa pistoolistaan varmistimen aina, kun tutkijat puhuvat ”hyvästä”, ”aktiivisesta” tai peräti ”onnistuneesta” vanhenemisesta. Liikkumisvaikeudet, väsyminen ja muistamisvaikeudet kuuluvat vanhuuden monimuotoisten huolien joukkoon.

Tässä maailmassa riittäköön toiveeksi, että saisi vielä vanhanakin ihmisarvoiset olosuhteet ja hyvän hoidon ilman turhaa kärsimystä. Ja Luoja varjelkoon ”tehostetulta palveluasumiselta” tai alati kasvavan vanhuusbisneksen ”palvelupaketeilta”.

Minä, vanhus

Kaiken elollisen kohtalona on kuolla. Antti Eskola pohtii, mahtaisiko ihminen havaita elämässään jotain uutta, jos sitä yrittäisi ymmärtää lopusta käsin eli kuolevaisuudesta. Kun tajuaa, että elinaikaa on vähän, sen käyttöä harkitsee tarkoin ja elämänlaatu paranee. Muutos alkaa jo siitä, että myöntää olevansa vanha ja hyväksyy sellaisen sanan kuin vanhus yrittämättä vältellä sitä typerin kiertoilmauksin, kuten seniori-ikäinen.

Hautajaisensakin voi kuvitella. Eskolan mukaan niiden suunnittelu on mielenkiintoista ja voi lauhduttaa kuolemanpelkoa. Psalmi lohduttaa mielikuvalla, jossa elämästä ei jouduta lähtemään kesken, vaan elämä tulee valmiiksi kenelle missäkin iässä: ”Kuin kutoja minä olen kiertänyt loppuun elämäni kankaan, ja nyt minut leikataan loimilangoista irti.”

Antti Eskola: Vanhuus. Helpottava, huolestuttava, kiinnostava. Vastapaino. 230 s.

Sade lakkasi juuri parahiksi. Metsässä tuoksuu kevät, vaikka huhtikuun alussa luonto ei ole vielä räjähtänyt viheriöimään kunnolla. Istun kannon nokassa ja katselen ensimmäisiä hentoja sinivuokkoja. Kuuntelen mustarastaan tummaa huilua. Oravat kisailevat kuusen oksilla. 

Lasken katseeni ja vasta nyt panen merkille jalkojen juuressa helmeilevän torvijäkälän. Tapailen Helvi Juvosen tuttua runoa.

Luuk 17:21

Jäkälä nosti pikarinsa hauraan,
ja sade täytti sen, ja pisarassa
kimalsi taivas tuulta pidättäen.

Jäkälä nosti pikarinsa hauraan:
Nyt malja elämämme rikkaudelle.

Vanhuuttaan ihmisestä tulee niin hauras. Elämänpiiri kapenee, matka väsyttää. Moni jää ypö yksin.

Täältä metsän siimeksestä kohotan kiitollisena pikarijäkälän maljan: Malja pienille ja hauraille, yksinäisille. Malja kauneudelle ja mielikuvitukselle. Malja muistoille. Malja ystävyydelle ja inhimillisyydelle. Malja vanhoille ja viisaille. Malja armolle, ymmärrykselle ja anteeksiannolle.

Nyt malja elämämme rikkaudelle.

Jos olisin vastuussa yksityisistä tai julkisista vanhuspalveluista, paketoisin ne ehdottomasti kauniiseen vanhuuspakkaukseen. Tuotteistaisin palvelut helppokäyttöiseksi paketiksi, josta ikäihminen löytäisi kaiken tarvitsemansa tiedon ja bonuksena valikoiman jokapäivästä elämää helpottavia tuotteita.

Esikuvana olisi tietysti äitiyspakkaus, joka on ollut suomalainen menestystarina. Alun perin avustuksella houkuteltiin vähävaraisia äitejä terveydenhuollon piiriin, mutta vuodesta 1949 lähtien tämän sosiaaliturvaetuuden ovat saaneet kaikki vanhemmat. Suomen innoittamana äitiyspakkausta on kokeiltu jo yli 30 maassa.

Kelan uuden vanhuuspakkauksen saisi jokainen vanhuuseläkkeelle siirtyvä suomalainen. Pakkauksessa päällimmäisenä olisi tasavallan presidentin allekirjoittama kirje, jossa uutta eläkeläistä kiitettäisiin vuolassanaisesti tähänastisesta panoksesta yhteiskuntamme hyväksi ja kehotettaisiin keittämään kunnon kahvit mukana olevasta kahvipaketista.

Tuotevalikoimaan kuuluisivat ainakin liukuesteet kenkiin. Mitähän muuta? Pääasia olisi kumminkin ikäihmisen informointi ja ikääntymisen aktiivinen suunnittelu yhteispelillä. Kustannukset pidettäisiin kurissa ennaltaehkäisevällä hoito- ja palvelusuunnitelmalla, johon kaikki osapuolet sitoutuisivat.

Maailmalla Finnish Senior Citizen Box olisi tietysti uutinen. Vanhuuspakkaus houkuttelisi pilvin pimein ulkomaisia toimittajia tutustumaan suomalaiseen vanhustyöhön ja pelastaisi Suomen brändin vanhustenhuollon mallimaana. Lopulta ikääntyvä väestö kautta maailman olisi valmis maksamaan maltaita päästäkseen Suomeen vanhenemaan.

Väestö ikääntyy, työikäisten osuus pienenee ja huoltosuhde heikkenee. Nyt olisivat hyvät neuvot tarpeen. Eiköhän kehitetä vanhuuspakkaus ja panna uuden vanhuustalouden pyörät pyörimään.

Kuva: Annika Söderblom © Kela

Kommentit (2)

70-vuotias
1/2 | 

Paras idea aikoihin!  Hyvänen aika kun en ollut huomannutkaan tätä kirjoitusta. Kun suomessa jaellaan äitiyspakkauksia rikkaille ja köyhille, niin eiköhän olisi aika kehittää tosiaan vanhuksille omaa boxia. Presidentin kirje ja kahvipaketti, tietysti Presidenttiä, hyvä idea mutta villasukat tarvitaan myös. Jonkinlainen turvalaite olisi hyvä koska nykyään nuoret urokset ryöstelevät vanhuksia kun ovat niin raukkoja. Kela kehiin oikealle asialle!

Ari Liimatainen
Liittynyt4.11.2015
2/2 | 

Kiitos kannustuksesta! Tästä ideasta sain aikoinaan päinvastaistakin palautetta.

Kyky ajatella tänään toisin kuin eilen erottaa viisaat jääräpäistä. John Steinbeck

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Ari Liimatainen

Olen laillistettu sosiaalihuollon ammattimies ja vapaa toimittaja. Geronomina edistän vanhojen ihmisten hyvinvointia ja terveyttä. Freelancerina kirjoitan mielelläni kulttuurista ja ikääntymisen ilmiöistä. Palveluksessanne! Muuten olen sitä mieltä, että kulttuuri pidentää ikää. – Geron ’vanhus, vanha mies’

geronposti[ät]gmail.com

Blogiarkisto

2018
Joulukuu
2017
2016

Kategoriat

Instagram