Kirjoitukset avainsanalla matka

Maapallolla on yksi aivan erityinen paikka. Sen nimi on koti.

Tehtyäni töitä toisaalla neljänviikon ajan kotiinpaluun päivä koitti, mieleni täytti suunnaton riemu. Mikä ihme kodissa onkin niin ihanaa? Mitä vanhemmaksi tulen, sitä enemmän arvostan kotona oloa. Olen matkustanut ammatikseni noin kolmekymmentä vuotta. Parhaimmillaan tai pahimmillaan  olin työmatkoilla 310 päivää vuodesta. Nuorempana se ei niin paljon haitannut. Mieleni janosi koko ajan uusia asioita ja virikkeitä. Ahneus nähdä ja kokea uutta oli kaikkein tärkein. Nuoruuteen kuuluu siinä mielessä itsekkyyttä, varmasti tervettä sellaista, että sitä ikään kuin haluaa kaiken tiedon ja kaikki kokemukset omakseen tästä ihanasta maailmasta. Edesmennyt isoäitini näki minussa tällaisen ahneuden siemenen jo hyvin nuorena, ettenkö sanoisi pienenä. Hän varoitti jatkuvasti: älä polta kynttilääsi kahdesta päästä. Kuka on yhtä kuuro, kuin maailmaa kaipaava ja ahnehtiva nuori?

Jossain vaiheessa ikä laannutti. Pikkuhiljaa ja huomaamatta tapahtui muutos. Hotellihuone alkoi tuntua hieman yksinäiseltä. Ystävien sanonnat: onnellinen sinä, saat taas mennä ja nähdä, eivät tuntuneet enää niin hienoilta. Huomasin, että olen erimieltä.  Mielessäni ajattelin, kuinka hienoa heillä on, kun he saavat olla kotona. En ole koskaan ollut suuri ruoan rakastaja, mutta sekin vähä kiinnostus ravintolassa syömiseen, mikä ikinä minussa oli ollut, alkoi laantua. Neljä museota päivässä vaihtui vähitellen yhteen hitaasti kuljettuun museoon. Havaitsin, että vaikka pidän työstäni aloin odottamaan kotiinpaluuta samoin, kuin ennen olin odottanut matkallelähtöä.

Edes jonot kentällä eivät haittaa, kun tietää lentävänsä kotiin.

Matkoilla kaipaan luonnollisesti ihmisiä, mutta myös yksinkertaisesti seiniä, matkamuistojani ja erityisen paljon kirjojani. Tunne siitä, kun tarvitsee tietoa ja voi mennä kirjastohuoneeseensa etsimään teosta. Vaikka teos ei löytyisi heti, jo sen etsimisessä on tuttuuden tunteen suloisuutta. Olin ennen aivan vakuuttunut siitä, että kaiken omani mukanani kannan. Enää en ole. Tämä ei tarkoita sitä, että olisin arka muuttamaan. En kiinny välttämättä seiniin sinänsä. Kiinnyn siihen, mikä niiden seinien sisällä on. Mikä tekee juuri tietystä talosta erityisen talon juuri minulle: sellaisen talon, jonka nimi on koti. Kotiin kuuluu muistoja, kotona tapahtuneita asioista ja esineistäni, jotka kertovat omasta elämästäni.  En voi kuin ajatella, että minulla on ollut, ja on hieno elämä. Entisen uutuuden ahnehtimisen sijalle on tullut tarve ahnehtia omaa elämääni. Kotoa löydän oman elämäni kaikkein aidoimpana, minuimmillaan. Koti olen minä, matkoilla ollessani kaipaan koti-minääni, omaa elämääni. Koti konkretisoi minut!

Nykyisin matkalaukun purkaminen on mukavampaa kuin pakkaaminen. Ennen oli toisin.

Kun kone laskeutuu kotikentälle mielen täyttää jo autuuden tunne, rinnassa läikähtää. Matka kentältä kotiin tuntuu hienolta. Tuttuus on ihastuttavaa, kiinnostavaa ja ehdottomasti myös kaunista. Kotiinpaluussa kiteytyy kiitollisuus. Minulla on koti mihin palata. Minulla on elämä, myös mennyt elämä, josta kotini muistuttaa. Minulla on hieno, ainutkertainen, liisamainen elämä.

Siksi kotiinpaluu päivä on aina hyvä päivä. Se on loistava päivä! Se on paras päivä!

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Ihmiskunnan vapaa-ajan ja lomien historia herättää ainakin minussa kovin paljon ajatuksia. Elämäämme kuuluvat asiat ovat usein muka itsestäänselvyyksiä. Sitten, kun mietimme niitä enemmän, huomaamme, ettei esimerkiksi kesäloma tai vapaa-aika yleensäkään ole ihan niin yksinkertainen asia. Hyvä kysymys onkin: mitä loma merkitsee sinulle? Oletko koskaan miettinyt?

Vapaa-ajan käsite sellaisena, kuin me nykyisin sen miellämme, on uusi asia. Vapaa-aika lähtee erottumaan työajasta vasta teollisen vallankumouksen myötä. Se, mikä minua askarruttaakin on, kun nyt elämme jälkiteollista aikaa, muuttuuko vapaa-ajan konsepti kokonaan? Luulen, että kyllä. Omalla kohdallani huomaan sen itseasiassa jo tapahtuneen. Rakkaat ystävät ja perheeni, jotka huolehtivat jaksamisestani kysyvät minulta usein: muistathan pitää vapaata tai pidäthän lomaa. Silloin joudun aina kysymään itseltäni: mistä minä pidän vapaata? Mistä asiasta olen lomalla? Voinko yleensä olla lomalla?

Vuosilomailu alkoi monin paikoin Eurooppaa ranta-kolonioista.

Vapaa-aika syntyy silloin, kun alkaa teollistuminen. Vuosiloman esittelevät Euroopan maiden kansallissosialistiset liikkeet 1920-luvuilla saadakseen ääniä vaaleissa. Sitä ennen lomaa, irtautumista arjesta olivat tarjonneet lähinnä uskonnolliset ja kansalliset juhlapyhät.  Vuosilomaan kuului tuolloin käsitteenä paitsi aika, myös sitä tarjoavaien puolueiden kannalta kontrolli. He tarjosivat mahdollisuuksia lomanviettoon. Esimerkiksi Italiassa rakennettiin niin sanottuja loma kolonioita, joihin työntekijät saattoivat mennä perheineen. Silloin oli kyse lomasta, mutta oliko kyse vapaa-ajasta? Ei välttämättä, jos mietimme, että vapaa-aika on sellaista aikaa jolloin me itse päätämme, mitä me teemme. Se saattaa näyttää vapaalta-ajalta, mutta miten vapaata on aika, jolloin toinen saa päättää, mitä minä teen? Ohjattiin sitten avoimesti tai piilotellusti tekemisiäni. Lomaan usein liittyvä matkustaminen oli varattu vuosisatojen ajan hyvin pienelle yläluokalle.

Matkailu oli pitkään yläluokan huvia.

 

Vapaa-aikaan liittyy paitsi aika, jolloin teen, mitä haluan, myös kysymys siitä, mistä vapaudun. Teollistumista pidetään vapaa-ajan syntymisen ajankohtana juuri siksikin, että siihen liittyi poistuminen kotoa. Koti tai vapaa-ajan ympäristö ja työpaikka olivat eri. Toinen suuri muutos teollistumisen myötä liittyi kellon orjuuteen. Kello toki on keksitty jo keskiajalla, siis nykyisen tyyppinen kello, joka jakaa aikaa. Kuinka ollakaan se keksittiin juuri Euroopassa korvaamaan Aasian ja Lähi-Idän vesikelloja, joissa aika oli valuva. Tiimalasin tyylisissä kelloissa, liikkui niissä vettä tai hiekkaa ovat luonteeltaan erilaisia. Niissä materiaalia säilyy samana: menneisyys on läsnä nykyisyydessä ja siitä muodostuu tuleva. Kun Euroopassa keksittiin liipotin, syntyivät viisarikellot. Niissä aika jakautuu pieniksi palasiksi. Viisarin pysähtyy ja sitten loksahtaa eteenpäin (siitä äänestähän monen eurooppalaisen kielen sana clock, kello juontaakin). Viisarikellojen maailman aika ei ollut enää jatkuvaa. Jo 1400-luvulla ovat nähtävillä ensimmäiset käsityöläissopimukset, joissa laskutetaan: ei valmiiksi tulleesta työstä, vaan ajasta, joka siihen oli käytetty. Muutos oli valtava! Se vaikuttaa yhä kaikkien meidän elämässämme. Teollistumisen myötä ihmiset lähtevät kotoaan toisaalle tekemään töitä. Käsityöläisvaltaisessa kaupungissahan käsityöläisillä oli usein samassa rakennuksessa paja alhaalla, koti yläkerrassa ja varastot ylimpinä. Maaseutu ympäristössä koti ja työ olivat ja ovat paikallisesti vieläkin lähempänä toisiaan. Teollisessa maailmassa mentiin töihin toisaalle määrättynä kellonaikana ja samoin palattiin kotiin tietyllä kellonlyömällä. Läheskään aina kellonajat eivät noudattaneet enää ihmisen biologista rytmiä tai yleensäkään luonnon eli yön ja päivän tahtia.

Minun, kuten niin kovin monen vapaan ammatinharjoittajan tai etätyötä tekevän ihmisen elämä on monessa mielessä palannut varhaisempaan. Oma elinympäristö on myös työympäristöni. Kellonaikoja minun ei tarvitse katsoa. Minulla on esimerkiksi erään kirjantekstin luovuttamisen aika määrätty tämän kuunloppuun. Ei ketään kiinnosta, milloin minä sen kirjoitin: aamukuudelta, yöllä neljältä, maanantaina vaiko sunnuntaina. Todellisuudessa minä saatankin usein herätä yöllä, johonkin kirjaan koskevaan ideaan. Silloin nousen sängystä, käyn sen kirjoittamassa. Sen jälkeen jatkan sitten untani. Viheliäisten selkävaivojeni tähden, minä katkaisen parintunnin välein kirjoittamistyöni. Saatan viedä koirat lenkille ja palata sitten työni ääreen.

Usein kuulee pohdiskeltavan sitä, voiko esimerkiksi eläkeläinen tai työtön olla vapaalla tai lomalla? Minulle matkailualalla työskennellessäni on jäänyt mieleen useampi kuin yksi asiakas, jonka saatoin kentälle kotimatkaa varten. Kun hyvästelin heitä, he sanoivat minulle: hyvää loman jatkoa. Tällöin loma tai vapaa on selkeästi paikkaan, ei aikaan tai tekemiseen sidottua. Toivottajat eivät tulleet ajatelleeksi sitä, että minun arkipaikkani oli se heidän lomansa paikka.  Jos vapaa-aika alkaa siitä, kun lähtee pois työpaikalta. Silloin voisi ajatella, että loma ja vapaa onkin arjesta pois olemista. Silloin toki loma on eläkeläisillä tai muillakin, jotka eivät työtä tee. Loma on heille sitä, että he pääsevät pois oman arkensa piiristä.

Lieneekö risteilyjen suosion takana se, että merellä ei ole missään ja siis taatusti irti tavanomaisesta?

Vapaa-aika on harvoin ei-minkään tekemistä. Kuka meistä ei olisi palannut lomamatkalta todeten, että nyt tarvitsen viikon loman toipuakseni kaikesta tekemästäni ja näkemästäni. Toisaalta myös jatkuvat harrastukset, vaikka kuuluvatkin vapaa-aikaamme saattavat toisinaan olla sellaisia, että tarvitsemme niistäkin vapaata. Nykyihmistä vaivaa usein horror vacuum: tyhjyyden pelko. Loma vakuumissa voisi kuitenkin olla hyvä mielellemme ja kehollemme. Vapaata ilman mitään suunniteltua ja suorittamista on harvinaista herkkua kenellekään.

Horror Vacuum! Onko tyhjyys pelottavaa vai hyväksi meille?

Antiikin Roomassa otium eli vapaa oli varattu vain rauhan aikaan ja vain ylhäisölle. Otiumin tarkoitus olla aikaa, jolloin vallanpitäjät rikastuttavat mieltään tuoden sitten sen hedelmät otiumin päätyttyä kaikelle kansalle. Kreikan klassisella ajalla on olemassa termi σχολή eli skhole. Sanalle kehittyi kaksi merkitystä: koulu sekä vapaa-aika. Nykyihmisestä merkitykset saattavat tuntua päinvastaisilta, mutta itse asiassa ne ovat olleet sama asia. Silloin, kun oppiminen miellettiin vielä vahvasti etuoikeudeksi, tämä oli helpompi ymmärtää. Toisaalta kyllä yhä esimerkiksi kesäyliopistojen kurssit täyttyvät lomailevista ja oppimisenhaluisista ihmisistä. Filosofi Aristoteles mainitsee skholen aikana, jolloin ihmisellä on aikaa vapaaseen toimintaan eli pohdiskelemiseen. Näennäinen ei-mitään tekeminen onkin ihmistä jalostuneimmillaan: mietiskelyä sekä ajattelua.

Otium vaiko skhole?

 

Jälkiteollisen yhteiskunnan kehittyminen tuo suuria muutoksia kaikkien meidän ja ennen kaikkea tulevien sukupolvien elämään. Yksi niistä muutoksista on taatusti vapaa-ajan ja työhön käytetyn ajan uudelleen määritteleminen. Mistä me tosiaan otamme lomaa ja vapaata? Paikasta, ajasta, tekemisestä? Oli sinun lomasi millainen tahansa, toivon sen olevan hyvän! Ja tietenkin kauan eläköön Aristoteles ja ajattelu!

 

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

52-vuotias tietokirjailija ja symbolitutkija Liisa Väisänen ihmettelee ihmistä ja maailmaa. Eri viikonpäivinä on temoiltaan vaihetelevia kirjoituksia. Siten lukijoiden on helpompi löytää omat kiinnostuksen kohteensa. Teemat ovat seuraavat: symbolisunnuntai, taidetiistai, kuvan keskiviikko ja toisinaan persoonallinen perjantai. 

Blogiarkisto

2017
Joulukuu
2016

Kategoriat