Suuret tapahtumat vyöryvät uutisten kautta ylitsemme. Toiset jopa moittivat suomalaisia: Britannian äänestyksen Brexit-vaalivoitto muutti kaiken ja suomalaiset vain viettävät juhannusta. Mutta niinhän me aina teemme. Niin ihmiset ovat aina tehneet kaikissa maailman myllerryksissä.

Minä jo nuorena mietin usein, miltä ihmisestä tuntui, suurten kansainvaellusten aikana? Tai mitä yksittäinen, pieni ihminen mietti Ranskan Suuren Vallankumouksen aikoihin? Varmasti aivan samaa, kuin minäkin sinä päivänä, kun Iso-Britannian vaalitulos selvisi tai nyt Espanjan vaalien aikaan. He miettivät esimerkiksi, mitä syön tänään?

Edesmenneellä anopillani oli tapana sanoa aterian päätteeksi, kuin hiljaisena kiitoksena: no niin, tänäänkin me söimme. Se tuli lapsuutensa fasismin ajan Italiassa eläneeltä naiselta luonnostaan, kuin hiljaisena kiitoksena. Muistutuksena myös siitä, ettei se syöminen ihan aina ole itsestään selvääkään ollut.

Se on kovin rauhoittavaa keskittyä omaan elämäänsä maailman tapahtumien keskellä. Emme me kuitenkaan voi huomisesta tietää. Se tekee huomisesta murehtimisen aika turhaksikin. Maailma on suuri ja tapahtumat voivat hyvinkin olla epokaalisia, mutta me ihmiset olemme pieniä. Meidän maailmamme ulottuu siihen, mihin minun raajani yltävät ja katseeni riittävät. Minun maailmani rajoittuu minun janooni, nälkääni ja väsymykseeni. Kukin voimiensa ja kykyjensä mukaan.

Me inhimillistämme maailmaamme kokoajan. Se on meille lajityypillistä. Olen huomannut itsestäni senkin, että kunkin maan tai alueen asiat alkavat kiinnostaa ja koskettaa minua aivan toisella tavoin, kun olen käynyt kyseisessä paikassa. Olen nähnyt, haistanut, maistanut, koskettanut kyseistä aluetta. Minun katseeni on kohdannut kaltaiseni ihmisen katseen. Silloin paikka, niin kaukana kuin maapallolla olisikin, on heti minulle lähempänä, silloinkin, kun olen palannut kotiini. Siksikin olen aina kokenut nuorempien sukupolvien mahdollisuuden matkustaa siunauksena ja rauhaa edistävänä. Mitä enemmän meillä on esimerkiksi avioliittoja valtiorajojen ylitse, sitä enemmän meillä on perhettä ympäri maailmaa. Se tavallaan pienentää maailmaa ja suurentaa meitä. Tämä voi vain edistää ymmärrystä, rauhaa ja vastuuta yhteistä pallostamme. Mitä kansainvälisempi oma henkilökohtainen maailmamme on, sitä rohkeammin me siihen suhtaudumme. Pelko nousee aina tuntemattomasta, ei tunnetusta ja läheisestä.

Toisaalta kaikkia maailman asioita ei voi kukaan hartioillaan kantaa. Olen huomannut hyväksi matkoilla ollessani, että en lue oman kotimaani lehtiä matkalla ollessani. Kussakin paikassa pyrin olemaan mahdollisimman läsnä. Siispä Italiassa ollessani luen Italian lehtiä, Suomessa ollessani luen suomalaisia, Espanjassa luen Espanjan uutisia ja Ranskassa Ranskan. Sillä tavoin saan pidettyä maailman sen kokoisena, kuin minä sen voin hallita. Pyrin pitämääni maailmani ihmisen kokoisena.

Muutokset pelottavat, mutta muutokset ovat tarpeellisia. Olen miettinyt Iso-Britannia uutisia kuin joidenkin näkemieni huonojen avioliittojen kannalta. Ei huonoa avioliittoa kannata väkisin jatkaa. Euroopan Unionin ja Ison Britannian avioliitto oli huono, epätasapainoinen ja riitaisa. Miksi sitten pitäisi erosta niin kovin huolestua? Pitää vain tehdä erosta hyvä ja sopuisa.

Tämäkin oli varmasti niin sanottuja suuria tapahtumia maailman historiassa, josta jälkipolvet puhuvat. Miltä minusta sitten nyt tuntuu. Minusta tuntuu, että syön viikunan, kun on viikuna aikakin. Luulen, että Ranskan Suuren Vallankumouksenkin aikana oli jossain joku Liisa jossain, joka söi viikunoita. Parempi syödä se nyt, kun huomisesta ei tiedä. Se on saattanut napata rastaskin puusta huomiseen mennessä. Pieni ihminen tekee suuresta maailmasta kuitenkin aina oman kokoisena. Sen pidemmälle eivät katseemme ja kosketuksemme riitä. Omasta pienestä maailmastani kiitollisena tänäänkin, aloitan tämän uuden viikon. Parasta kaikille, ihan kaikille meille: avioerolapsille!

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

52-vuotias tietokirjailija ja symbolitutkija Liisa Väisänen ihmettelee ihmistä ja maailmaa. Eri viikonpäivinä on temoiltaan vaihetelevia kirjoituksia. Siten lukijoiden on helpompi löytää omat kiinnostuksen kohteensa. Teemat ovat seuraavat: symbolisunnuntai, taidetiistai, kuvan keskiviikko ja toisinaan persoonallinen perjantai. 

Hae blogista

Blogiarkisto

2017
Joulukuu
2016

Kategoriat