Saamelaisuuden päivän kunniaksi kaunis esine Lapista, saamelaiskulttuurista eli noitarumpu.

Kaikissa Suomen alueen saamelaisissa noitarummuissa on aina kuvattu kolme maailman eri tasoa.

Niin sanottu ylinen on jumalten ja valoisten henkien maailma. Keskinen on se, jossa me elämme, mutta noitarummun ollessa kyseessä se on meidän maailmamme henkinen, ei konkreettinen puoli. Alinen on meidän esi-isimme ja tuonelan jumalien sekä toteemi eli voimaeläinten maailma. Se ei ole samalla tavoin negatiivinen kuin en esimerkiksi Helvetti. Se viittaa yksinkertaisesti kuolleeseen.

Rummuissa on sen lisäksi kaksi puolta. Ulospäin näkyvä, joka tässäkin näkyy, on julkinen puoli. Mehän voimme kaikki nähdä sen. Rummun sisäpuoli oli vain noidalle. Se oli salattu ja mystinen puoli. Siellä saattoi olla ripustettuna apuhenkiä noidalle.

Noitarumpuja käytettiin ennustamiseen ja näkemiseen, yhteyteen jumalien kanssa. Ne saattoivat olla hyvin konkreettisiakin ennustuksia, joita niillä tehtiin. Mihin porot ovat menossa tai millainen sää on ensi talvena.

Niitä lyötiin yleensä poron sarvesta tehdyllä välineillä. Rummun kalvon päällä oli esine, jonka liikkumista kuviosta toiseen seurattiin. Siitä noita pystyi lukemaan vastauksia, neuvoja, enteitä.

Tässä kuvassa lukemisen helpottamiseksi olen värein merkinnyt asioita.

Vihreä: alinen, sininen: keskinen, punainen: ylinen

Oranssi alhaalla: noita rumpu kädessään.

Keltainen: aurinko

Bordeaux, viininpunainen: Jumalolentoja, joiden yllä on sädekehää vastaava katos

Fuksia: Ukkosen jumala, Tiermes

Turkoosi: Liebolmai, eläinten ja metsästyksen jumala.

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

52-vuotias tietokirjailija ja symbolitutkija Liisa Väisänen ihmettelee ihmistä ja maailmaa. Eri viikonpäivinä on temoiltaan vaihetelevia kirjoituksia. Siten lukijoiden on helpompi löytää omat kiinnostuksen kohteensa. Teemat ovat seuraavat: symbolisunnuntai, taidetiistai, kuvan keskiviikko ja toisinaan persoonallinen perjantai. 

Hae blogista

Blogiarkisto

2017
Joulukuu
2016

Kategoriat