Kirjoitukset avainsanalla onnettomuus

Miksi kolmastoista päivä, joka osuu perjantaille, on muodostunut kulttuurissamme pahaenteiseksi? Syitä siihen on lukuisia. Ehtoollisella oli kolmetoista osallistujaa ja kaikki tiedämme, mitä ehtoollisen jälkeen tapahtui. Sen lisäksi juuri perjantaille osuva kolmastoista päivä oli myös vuonna 1307 lokakuussa, kun Ranskan kuningas Filip IV määräsi Temppelinherrat pidätettäviksi. Siitäkin seurasi aikamoinen verilöyly. Perjantaikaan ei ole suosituin päivä historiallisesti muutoinkaan. Perinteen mukaan Jeesus ristiinnaulittiin juuri perjantaina. Samoin pitkääperjantaita on pidetty Adamin ja Eevan syntiinlankeemuksen päivänä. Silti vahva legenda perjantaista, joka osuu 13. päivälle onnettomuuksien päivänä yleistyy vasta 1900-luvulla. Kauhukertomukset ja elokuvat toivat sen yleiseen tietoisuuteen.

Hämmästyttävän paljon näkee Anglosaksisten maiden lentoyhtiöissä ja hisseissä tapaa, jossa kolmastoista penkkirivi tai kerros hypätään ylitse. Hisseissä on 12. kerros ja heti sen jälkeen 14. Lentokoneista tai teattereista saattaa puuttua 13. penkkirivi kokonaan.

Välimeren maissa tällaista traditiota ei ole. Heillä pahaa merkitsevä päivä on perjantai 17. Siitä sitten, kun sellainen päivä osuu kohdalle.

Kommentit (1)

Timo K
Liittynyt1.1.2017
1/1 | 

Ei pelota :) 

Perjantai on toisesta syystä ainakin muutamille huonon onnen päivä oli se kolmastoista tai kolmas.

Työpaikoilla perjantai on viikon viimeinen työpäivä ja monella onkin iltapäivällä tai illalla  jo kiire kotiin tai muualle. Tämä kiire voi johtaa kiirehtimiseen myös työtehtävissä tai kotimatkalla ja silloin voikin se vahinko sitten sattua. Tapaturmat ja onnettomuudet tapahtuvat perjantai-iltaisin ehkä hieman useammin kuin muina viikonpäivinä.

Timo Kantola

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

52-vuotias tietokirjailija ja symbolitutkija Liisa Väisänen ihmettelee ihmistä ja maailmaa. Eri viikonpäivinä on temoiltaan vaihetelevia kirjoituksia. Siten lukijoiden on helpompi löytää omat kiinnostuksen kohteensa. Teemat ovat seuraavat: symbolisunnuntai, taidetiistai, kuvan keskiviikko ja toisinaan persoonallinen perjantai. 

Blogiarkisto

2017
Joulukuu
2016

Kategoriat