Minulle kävi vuoden 2017 kannalta positiivisesti. Niin positiivisesti, että siitä oli tulla ongelma. Vapaana ammatinharjoittaja, vaikka en olekaan kalastaja, olen tottunut laittamaan paljon koukkuja veteen. Yleensä koukuista joka toinen saa saaliin. Vuoden 2017 osalta minulle kävin siten, että sain kaikkiin koukkuihin kalan, muutamaan kaksikin. Elinkeinon kannalta se on loistavaa, yksityiselämän kannalta katastrofaalista.

Sain taas muistutuksen siitä, että unenpuutteen ainoat seuraukset eivät ole silmäpussit. Nekin toki kasvoivat. Jopa niin paljon, että valokuvaava mieheni sanoi jo poistavansa niitä fotoshopilla. Ilmoitin kyllä heti, ettei se ole reilua, minä olen valvonut jokaisen tunnin ja minuutin niiden eteen, nyt hän poistaisi ne hetkessä. Valvominen aiheuttaa muutakin: huminaa päässä, kyvyttömyyttä innostua, huonotuulisuutta ja huonomuistisuutta. Ajatukset  takeltelevat kuin rämpisin suossa. Väsyneenä itsensä motivoiminen on valtavan rankkaa.

Kesän lopussa alkoivat voimanikin loppua. Tiesin jo etukäteen viimeisessä kesän isossa työrupeamassa, että päivät ovat kuvauksia, illat opetusta ja yöt oikolukua. Pelotti, mistä löytyy motiivi. Näissähän käy aina siten, nytkin, että kun vihdoin kolmelta olisin saattanut nukkua muutaman tunnin, eivät aivot enää pysähtyneet. Ne kävivät ylikierroksilla ja nukkuminen oli mahdotonta. Näissä tilanteissa, vaikka se on väärin ja tiedän, ettei se auta, minä tartun suklaaseen. Jostain se energia on saatava.

Enemmän kuin suklaa auttoivat kuitenkin kesän opiskelijaryhmät. Mikään ei ole niin innostavaa, eikä muuten kaunistakaan, kuin innostunut oppilas. Näin valaistumisen heidän kasvoillaan. Näin, kuinka he oivalsivat jotain. Se on parempaa energiaa kuin yksikään suklaapatukka on ikinä ollut. Sitä paitsi pääsin todistamaan nykyaikana todellista ihmettä. Vedin kolme kurssia, osallistujia oli paljon. Kurssit olivat täynnä, jopa 60 oppilaaseen saakka. En nähnyt yhdenkään näpertelevän kännykkäänsä luentojen aikana. En yhdenkään! 

Luennoitsija kiittää. Se on paras palaute, kun luento kiinnostaa enemmän kuin älypuhelin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

52-vuotias tietokirjailija ja symbolitutkija Liisa Väisänen ihmettelee ihmistä ja maailmaa. Eri viikonpäivinä on temoiltaan vaihetelevia kirjoituksia. Siten lukijoiden on helpompi löytää omat kiinnostuksen kohteensa. Teemat ovat seuraavat: symbolisunnuntai, taidetiistai, kuvan keskiviikko ja toisinaan persoonallinen perjantai. 

Hae blogista

Blogiarkisto

2017
Joulukuu
2016

Kategoriat