Kirjoitukset avainsanalla sivistys

Yksi asia, joka jaksaa ihmetyttää on sivistymättömyydellä rehvastelu. Minusta yksi tyypillinen tapa on kehua, ettei koskaan lue muuta kuin tekstejä, joissa on alaviitteet. Ihan varmasti kaikki meistä olemme kuulleet lauseen: Minun elämäni on niin lyhyt, ettei se riitä sellaisten tekstien lukemiseen, joissa ei ole alaviitteitä. Uskomattominta on se, että kyseisen asian esittäjät luulevat tekevänsä oppineen ja sivistyneen vaikutuksen näin sanoessaan. Toki jokainen lukee tai on lukematta juuri sitä, mitä itse haluaa. Mutta että ylentää itsensä lauseella, joka minusta itsessään on riittävä klassisen sivistymättömyyden määritelmäksi.

Minulla on ollut elämässäni aikoja, jolloin valitettavasti ei ole ollut aikaa lukea, muuta, kuin niitä alaviitteellisiä tekstejä. Se oli surullista. Tietenkin niillä on arvonsa. Se nyt puuttuisi, että sen kieltäisin. Alaviitteet auttavat tarkistamaan tietoa ja luovat turvallisuuden tunnetta. Mutta sitten on tekstejä, joissa lukijan oletetaan olevan niin fiksu, että hän osaa itse löytää rivien väliin piilotetut alaviitteet. Uskallankin väittää, että vaikkapa Umberto Econ, Nabokovin tai vaikkapa Calvinon kaltaiset kirjailijat luottavat yleisönsä sivistykseen ja älykkyyteen niin vahvasti, että he voivat jättää alaviitteet ja alluusiot merkkaamatta luvun loppuun. He uskovat, että lukija huomaa ja tunnistaa ne heidän tekstistään. Siinä mitataan lukijan todellinen tieto ja havaintokyky. Puhumattakaan siitä, että tällaisen alaviitteettömän kirjallisuuden kautta ihminen oppii parempaa ja värikkäämpää sekä rikkaampaa kielenkäyttöä ja sen lisäksi tunneälyllistä osaamista. Kaunokirjallisten teosten kautta ihminen pääsee nimittäin eläytymään toisten elämäntilanteeseen ja tulee osalliseksi erilaisten ihmisten maailmaa ja tapaa ajatella.

Näiden tekstien joukkoon kuuluvat kuvataideteokset. Niissä on alaviitteet piilotettuna tekstuuriin. Kuva ei synnyt tyhjästä. Taiteilijan mieli ei ole valkea taulunpohja. Viittaussuhteiden löytäminen auttaa ottamaan viestin paremmin vastaan. Kun ensi kerralla olet vaikkapa Tampereen Tuomikirkossa ja kastelet Hugo Simbergin köynnöstä kantavien poikien edessä lentävää mustavalkeaa lintua ja muistat nähneesi saman linnun Hieronymos Boschin teoksessa, olet aivan oikeilla jäljillä. Simberg ei kirjoittanut teoksensa alareunaan: 1) H. Bosch: Pyhiinvaeltaja. Hänen ei tarvinnut. Hän luotti siihen, että hänen yleisönsä on riittävän sivistynyttä huomaamaan sen ilmankin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Panem et circenses oli sanonta, jonka Antiikin Rooman ajan satiirikirjailija Juvenalis otti käyttöön. Hän tarkoitti sillä tilannetta, jossa kansa, jolla oli ollut valta, oli luopunut siitä. He olivat luovuttaneet kaiken vaikutusvaltansa keisarille. Kansalaiset pyysivät vastineeksi ainoastaan leipää ja sirkushuveja. Vastapuolelta tarkasteltuna taas valtiovalta tai hallitsijat yleensä voivat taas käyttää sitä siinä mielessä että he tekevät mitä lystäävät, kunhan vievät kansan huomion pois päätöksistään tarjoamalla heille huvituksia ja leivän.

Kaksi tasapainotaiteilijaa harjoittelee Italian Genovassa.

Sirkushuvit ovat erilaisina historiallisina aikoina saattaneet olla monenlaisia. Antiikissa gladiaattorit laitettiin taistelemaan tosiaan vastaan. Nykyajan versio sirkushuveista voivat olla vaikkapa television viihdeohjelmat, joiden asiallinen sisältö saattaa olla nolla. Useilta italialaisilta olen kuullut teorian, jonka mukaan Italian televisiossa uutisten jälkeen tulee jalkapallo tuloksia vain siksi, että sillä ihmisten aivot nollataan. Siten he eivät muista ja ajattele kapinoida niitä uutisia vastaan, joita oli juuri ennen jalkapalloa tarjottu. Pettäköön vaan poliitikot kansaa ja valehdelkoon, minkä kerkeävät, kunhan minun joukkueeni pärjää. Sirkushuveilla voidaan siis myös kiinnittää kansan huomio toisaalle.

Nuoret opiskelijat poseeraavat Vietnamin hallintopalatsin edessä.

Tällä hetkellä tunnumme olevan jonkinlaisessa päätepisteessä. Kansalle ei enää tarjota edes sirkushuveja saati anneta leipää. Leipä on yksinkertaisesti loppu. Sirkushuviksi on noussut poliitikkojen toiminta itsessään. Näiden poliitikkojen, ei valtiomiesten, valtiomiehet ovat loppu sen leivän kanssa, toiminta voisi naurattaa, jos se ei itkettäisi niin paljon. Egoismi on saavuttanut huippunsa. Minun etuni ensin, toisten edut eivät tule edes minun jälkeeni toisena. Niillä toisten eduilla tai tarpeilla ei vain ole mitään merkitystä. Se on kiusallista, kun tuli koulutettua kansaa liian hyvin menneinä vuosina. Koulutetut ovat vaikeampia hallittavia. Heillä voi olla omiakin ajatuksia. Tulevia sukupolvia varten onkin hyvä korjata tilanne ajamalla koulutus ja sivistys alas. 

Tutkiessani hymyn historiaa törmäsin mielenkiintoiseen seikkaan. 1970-luku oli se, jolloin hymyn merkitys tuli merkittävämmäksi nimenomaan politiikassa. Kukapa meistä ei muistaisi vuonna 1977 Yhdysvaltain presidentiksi valitun Jimmy Carterin leveän hymyn aiheuttamia tunteita? Nykyisin sellaiseen hymyyn ei kiinnitetä huomiota enää edes Suomessa. Kaikki hymyilevät samoin, ehkä vieläkin leveämmin: valkaistuin hampain. Minäkin pidän hymyilevistä ihmisistä sinänsä. Se mikä pelottaa on, että hymystä on tullut poliittisen ja yhteiskunnallisen liikehdinnän ainoa sisältö. Samanaikaisesti itse hymy on täysin sisällötön, se on oikeastaan hymytön hymy.

Tämä täysin hymyä vailla oleva hymy löytyi Laosista. Hymy on erityisen tyypillinen poliitikoille.

Sisällöttömän hymyn vastakohdaksi meille tarjotaan raivoa. Kuten aina, raivo on sivistymätöntä. Raivo näytetään sivistymättömän kielenkäytön, törkeän huonon käytöksen ja agressioiden kautta haukkumalla kaikkia, jotka eivät kuulu omaan joukkoon.

Ehkä on ymmärrettävääkin, että sisällöttömän hymyn ja vihan välimaastossa suuri osa ihmisistä valitsee sirkuksen. Sirkus vaan ei täytä vatsaa ja itseasiassa klovnit ovat lopultakin hyvin surullisia hahmoja. Heidän hymynsä on maalattu räikeällä. Kiiltävän ja loistavan punaisen tarkoitus lienee juuri harhauttaa. Sen takaa emme erota niin hyvin surullista suuta ja tyhjyyteen tuijottavaa katsetta.

Vietnamilaista vesiteatteriakin on käytetty kansan huvituksina ohjaamaan katsetta muualle.

 

Näitä miettiessäni en voi olla ihailematta sitä, kuinka tarkkanäköinen taiteilija Andy Warhol oli jo 1960-luvulla. Hän julisti jo silloin teoksillaan meille niin sanottua kannibalistisen kapitalismin tyhjiötä. Hän teki teoksen Marilynistä, jossa tältä maailman kauneimmaksi kutsutulta naiselta riisuttiin kaikki arvo. Pienissä ruuduissa on vierekkäin lukemattomia Marilyneitä. Yksi on vihreä, toinen on violetti, kolmas on vaaleanpunainen. Hän kertoo kuviensa kautta talousrakenteemme muutoksesta sodan jälkeen. Tilannehan on sama, kuin jos menemme kauppaan ostamaan farmareita, joita on valmistettu miljoonia kappaleita. Silti myyjä haluaa uskotella minulle: nämä on tehty juuri sinulle ja sinulle ja sinulle. Uskottelu on tarpeen, koska tilanne oli muuttunut. Ennen tehdas tai paja valmistin, mitä minä tarvitsin. Nyt tavaraa tehtiin ilman, että kukaan tarvitsi sitä. Tavara juoksikin ihmisen perässä ja meille luotiin tarpeita, joita meillä ei oikeasti edes ollut. Warhol osoitti meille jo tuolloin myös sen, kuinka aatteet tyhjenivät merkityksistään. Ihmisille tarjottiin värikkäitä esineitä ja sokeripullaa. Usein mietin, mitä Warhol, joka kuoli 1987, sanoisi tämän hetkisestä maailmastamme, jossa sokeripulla on kerääntynyt harvojen taskuihin ja leipä alkaa olla lopuillaan, tyhjät hymyt täyttävät median ja sirkushuviksi ovat tulleet maailman päättäjät itse. Heitä ei voi edes verrata vanhoihin, viisaisiin kylän vanhimpiin, jotka ohjasivat rakkaudella ja kokemuksella läheistensä toimia.

Warhol maalasi tämän teoksen Italian matkansa jälkeen todeten, ettei Italian kommunistisella puolueella ollut minkäänlaista ideologiaa. Hän totesin tilanteen olevan saman kaikissa puolueissa.

 

Lentokoneessa vieressäni istui kaksi pikkupoikaa. he pelasivat koko lentomatkan ajan videopelejä. Korviini kuului seuraavia huudahduksia: -Pitääks mun tappaa tuo? – Nyt mä tapan ton ihan heti. – Hahaa noita kuoli nyt viisi. – Kato nyt mä teen näitä pommeja. Mä tuhoon noin kaikki? Kuuntelin tätä neljän ja puolen tunnin ajan. En edes uskalla ajatella, kuinka paljon kaksi noin kuusi vuotiasta poikaa tappoi siinä ajassa. Mietin pitkään onko mahdotonta rakentaa pelejä, joissa rakennetaan tuhoamisen sijasta?

Juuri silloin, kun sirkus alkaa itkettää pahimmin soi puhelimeni. Ystäväni kysyy, koska seuraavalla Suomen reissullani menisin tapaamaan häntä. Hänellä on ideoita projekteista. Emmehän me voi vain vierestä katsella, kun kaikki sivistys valuu hiekkaan. Jutellaan, mitä me voisimme tehdä? Niin tosiaan, mitä minä voisin tehdä?

Tämän Länsi-Afrikkalaisen kyläpäällikön silmissä on kokemuksen tuomaa viisautta. Miten on eurooppalaisten poliitikkojemme laita?

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

On olemassa yksi asia, joka saa suonet ohimoillani pullistumaan välittömästi ja kiihtymyskäyräni nousemaan tappiinsa alta aikayksikön. Se on niin sanotut tositelevisio-ohjelmat. Ei, en minä ole viihdettä vastaan. Ei kaiken tarvitse olla tiedettä, sivistävää tai suurta kulttuuria. Viihde on tervetullutta ruudunkin kautta, mutta mieluummin ammattilaisten tekemä viihde.

Kamalinta useista tuttavistani on, että minä tuomitsen katsomatta. En ole koskaan katsonut tositelevisiota. Turha pyytää! En aio edes katsoa. Eikä minulle kannata sanoa, että en voi tuomita, jos en ole katsonut. Kyllä voin. Minä tuomitsen myös ehdottomasti, kategorisesti ja ilman epäilyksen häviääkään esimerkiksi heroiinin käytön, siitä huolimatta, etten ole koskaan heroiinia, saati mitään muutakaan päihdeainetta koskaan käyttänyt. En aio koskaan käyttää, edes kokeillakseni, ja silti tuomitsen, halveksin, en hyväksy! Täsmälleen saman vastaväitteen esitän heille, jotka väittävät, että eihän se niin pahaa ja huonoa voi olla, kun sitä niin paljon katsotaan. Niin sitä heroiiniakin moni käyttää. Minusta sitä ei saisi edes valmistaa saati levittää.

En minä toki täysin pohtimatta näin vahvaa mieltä ole asiasta. Olen miettinyt useasti, miksi minun on mahdotonta hyväksyä tositelevisiota. Harkittuani olen löytänyt kyseisten televisio-ohjelmien täydelliseen väheksymiseen lukuisia syitä. Aloitan niiden listaamisen sieltä lievimmästä päästä.

Minua ärsyttää se, miten niiden avulla maksimoidaan tuotot televisioyhtiöille harrastelijoiden työtä hyväksi käyttämällä. Minusta se on ihan sama, kuin laittomien taksiautoilijoiden kohdalla. Hyviä käsikirjoittajia, loistavia näyttelijöitä on olemassa pilvin pimein. Heidän palkkansa säästetään ja otetaan tilalle ei-ammattilaisia. Tehdään ohjelmia minimikustannuksilla maksimivoittojen saavuttamiseksi. Sen nimi on hyväksikäyttöä samaan tapaan, kuin lapsityövoimankäyttö kolmansissa maissa. Se on eettisesti kyseenalaista.

Halveksin huijareita yleensäkin, miksi en siis myös televisiohuijareita. Joitain vuosia sitten olin Kambodzassa. Asuimme muutaman päivän pienellä saarella olevassa hotellissa. Eräänä päivänä poliisit estivät päivittäisen kävelymme saaren ympäri viidakon kohdalla. He kertoivat, että siellä oli Tanskasta tullut televisioryhmä kuvaamassa, jotain: selviydy viidakossa -tositelevisiosarjaa. Näimme osallistujien muka taistelevan villiä viidakkoa vastaan muka autiolla saarella. Kaikki tämä tapahtui noin 200 metrin päässä hotellistamme. Ihmeellisten urotöiden jälkeen, kuten sen viidakon lävitse kulkeminen, jonka halki me kävelimme päivittäin lenkillämme, tapahtui jotain aivan kamalaa. Häviäjät joutuivat syömään koppakuoriasia. Niitä samoja, joita sikäläiset ja monet turistitkin syövät jatkuvasti, sillä ne kuuluvat sikäläiseen ruokavalioon. Tämän nähtyäni jäin miettimään, miksi sen nimi on tositelevisio? Missä on se totuus?

Minua kiusaa se, että näiden ohjelmien avulla pilataan monen ihmisen elämä. Toki osanottajilta käsittääkseni edellytetään ainakin 18-vuoden ikää. He ovat siis täysi-ikäisiä. Mutta kuinka moni on vakavasti sitä mieltä, että 18-vuotiaat ovat järjestään kypsiä kaikkiin päätöksiin? Kuinka moni nostaa kätensä, jos kysyn: teitkö jonkun typeryyden nuorena, joka myöhemmin hävetti? Näissä ohjelmissa nuoruuden typeryyksille laitetaan miljoonia katsojia. Häpeän taakka saattaa olla nuorelle, kehittyvälle ja aikuistuvalle liian kova myöhemmin kannettavaksi. Häpeä ei jää ystävä ja perhepiiriin, jossa se annetaan anteeksi, ymmärretään ja unohdetaan. Nyt sen tietävät kaikki. Tällaiset virheet voivat myöhemmin olla helposti jopa urakehityksen esteitä.

Minua kiukuttaa se, kuinka katsojistakin otetaan esiin se ihmisen kaikkein alhaisin puoli: tirkistelijä. Ennen juoruilu oli halveksittavaa sekä häpeällistä. Nykyisin tämän kaltaiset ohjelmat kutsuvat meitä juoruiluun, sen sijaan, että pyrkisimme välttämään tätä ikävää taipumustamme. Yhtäkkiä onkin sopivaa arvostella toista, tuntematonta ihmistä, mitä hirvittävimmillä tavoilla. Kyllä se K:n nenä on kammottavan iso. J:llä taitaa olla huone suhde isäänsä. N on tyrkky. S pissasi housuunsa pelosta. Katsojista tulee armottomia petoja. Toisinaan tuntuu, että sama armottomuus leviää vielä ruudun ulkopuoliseenkin maailmaan. Koemme oikeudeksemme arvostella tuntemattomia milloin mistäkin syystä. Koko maailmasta on alkanut tulla pahansuopien tirkistelijöiden kenttää. Kohtelemme koko maailmaa kuin meille esitettävää tositelevisiota.

Minua raivostuttaa se, miten vähä-älyllistä ohjelmaa tarjotaan. Viihdekin voi paitsi viihdyttää, niin hyvin tehtynä myös sivistää. Miten minua voi sivistää se, että näen ihmisten käyvän vessassa tai suihkussa tai puhuvan pahaa toisistaan selän takana? Vaikka jättäisin sivistyksen sikseen, niin minun on hyvin vaikeaa edes ymmärtää sen viihdearvoa. Menen vieläkin pidemmälle, uskallan pitää tositelevisiota ihmiskuntaa tyhmistävänä. On ihmisiä, joille televisio on ainut seuralainen erilaisten elämäntilanteiden tähden. Minusta on ala-arvoista tarjota näin surkeaa seuraa kenellekään.

Kaikkein moraalittomin ja rikollisin seikka näissä ohjelmissa on kuitenkin ihmisen alentaminen. Ihmisarvon täydellinen ryöstäminen on järkyttävää. Ihminen ei ole laboratorio-rotta. Ihmistä ei saa käsitellä, kuin laboratorio rottaa. Ihmisiä ei saa käyttää kokeisiin.  Aikuiset ihmiset manipuloivat näissä ohjelmissa heikompiaan. Ohjelmiin etsitään tietyntyyppisiä henkilöitä.  Heitä ohjataan tietynlaisiin tilanteisiin, usein stressaaviin tilanteisiin. Katsotaan, miten he käyttäytyvät. Lopuksi niin sanotut asiantuntijat arvioivat käyttäytymistä. Tämä on aivan selvä tilanne: osallistujat ovat kuin valkoiset rotat häkeissään. Rotille tarjotaan juoksupyörää ja muuta viihdykettä. Parhaiten kokeessa pärjännyt saa namupalan. Näiden kokeiden avulla opetetaan häikäilemättömyyttä. Itse en osaa pitää häikäilemättömyyden opettamista sivistyneen ihmiskunnan merkkinä. Natsisaksan aikana tehtiin ihmiskokeita. Niitä pidetään kammottavina. Sitähän ne ovatkin. Mutta he sentään häpesivät ja pyrkivät tekemään ne salassa. Nyt nämä kokeet esitetään miljoonille ihmisille.

Aikanaan erään yliopiston psykologianlaitoksen laboratoriossa oli pyydetty vapaaehtoisia opiskelijoita tekemään kokeita toisille ihmisille. Siinä yksi ihminen makasi vuoteella, jossa voitiin tuottaa hänelle kipua lähettämällä sähköisesti impulsseja. Opiskelijat vietiin vuorollaan laboratorioon, jossa kokeen ohjaajat kertoivat, kuinka paljon toista sattuu, jos he painavat nappulaa ja samalla kehottivat painamaan. Vain yksi,  yksi ainut kieltäytyi. Hän sanoi, ettei hän missään tapauksessa halua aiheuttaa pahaa toiselle ja koko juttu on aivan älytön.  Kaikki muut tekivät pahaa toiselle tai olivat valmiita siihen, koska joku, jota he pitivät itseään ylempänä, käski heidän tehdä niin. Tämän kokeen tuloshan oli kammottava ja samalla se selitti, miten esimerkiksi 1930-luvulla pääsi tapahtumaan kaikki se, mitä silloin tehtiin. Käsky tuli ylempää. Minä näen tositelevisiossa saman ilmiön. Joku esiintyy asiantuntijana, kukaan ei kyseenalaista, vaan sallivat ihmisillä tehtävät kokeet. Koekaniineiksi houkutellaan ihmisiä vedoten yhteen suurimmista heikkouksistamme: turhamaisuuteen. Mitäpä emme tekisi saadaksemme sen oman osuutemme 15 minuutin julkisuudesta.

Tämä kaikki sotii täydellisesti minun etiikkaani vastaan. En aio jatkossakaan katsoa kyseisiä ohjelmia, vaikka ne olisivat viimeisimmät televisio-ohjelmat maanpäällä. Jos minulta kysyttäisiin, moisen älyttömyyden keksijä pitäisi laittaa tuomiolle ihmisoikeusrikoksesta! Eikä minua edes ihan oikeasti kiinnosta katsoa, kun joku minulle tuntematon ihminen kakkaa.

 

Kommentit (8)

Maija
Liittynyt15.10.2015
1/8 | 

Tosi-tv-ohjelmien katsojat valittavat, että ohjelmat ovat ammattilaisten käsikirjoittamia eivätkä ollenkaan aitoja. Ja ohjelmia katsomaton valittaa, etteivät ne ole ammattilaisten käsikirjoittamia ;)

Eivät nämäkään ohjelmat toki ilman ammattilaisia synny. Käsikirjoittaja tai useampia kuuluu aina tekijätiimiin, kuten ohjelmien lopputeksteistä voi lukea. 

Tekijä
3/8 | 

Hienoa oli ne ajat jolloin me tv-viihteen ammattilaiset saimme tehdä nykyisten tosi-tv ohjelmien sijaan arki-iltoihin mm. studioviihdettä. Paljon nykyistä tarjontaa laadukkaampia ja älyllisempiä ohjelmia kuten esimerkiksi Kymppitonni, Onnenpyörä, Speden Spelit tai vaikkapa Kokkisota ;)  Vai olisiko aika kullannut nuokin viihdeohjelmat?

Nyt tilaajat tilaavat tositv:tä, ei ilkeyttään, vaan koska sitä katsojat katsovat ja näin ollen mainostajat ostavat niistä mainosaikaa ja paikkoja. Syy ei ole siis ole tyhmistyneissä tv:n tekijöissä vaan katsojissa joista enemmistö on sen verran idiootteja että katsovat niitä kakalla kävijöitä. Ihan samoja tekijöitä näillä nykyohjelmilla on kuin entisilläkin, koska joillakin meidänkin on elantomme hankittava. Heti kun tosi tv-ohjelmien katsojat katoavat niin niiden tekeminen lopetetaan koska katsojien myötä häviää ko ohjelmien rahoitus.  Ja on ala mikä tahansa niin aina tulee nuoria kokemattomampia tekijöitä kouluista ja uraa aloittelevat ovat luonnollisesti konkareita edullisempia.  

Ei muuta kuin omilla valinnoilla vaikuttamaan.

Mökin muori
Liittynyt8.5.2014
4/8 | 

Minä katson Selviytyjiä ja Amazing Racea siksi että ne ovat mielestäni viihdyttäviä. Mitenkä minä näiden kirjoituksien jälkeen tunnen itseni hyvin tyhmäksi ja sivistymättömäksi.? Toisaalta onhan se hyvä että meille idiooteillekin tehdään tasoistamme ohjelmaa.

Liisa Väisänen
Liittynyt15.2.2016

Kiitos kommentistasi. Kritisoin niiden tekoa moraalittomana. En koe, etta kenekaan alykkyytta voidaan arvioida sen mukaan, katsooko vaiko ei.

Liisa Vaisanen

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

52-vuotias tietokirjailija ja symbolitutkija Liisa Väisänen ihmettelee ihmistä ja maailmaa. Eri viikonpäivinä on temoiltaan vaihetelevia kirjoituksia. Siten lukijoiden on helpompi löytää omat kiinnostuksen kohteensa. Teemat ovat seuraavat: symbolisunnuntai, taidetiistai, kuvan keskiviikko ja toisinaan persoonallinen perjantai. 

Blogiarkisto

2017
Joulukuu
2016

Kategoriat