Kirjoitukset avainsanalla lahjakkuus

Usein me emme arvosta sitä, mitä meillä on. Etenkin, jos me emme maksa siitä mitään, se saattaa tuntua itsestäänselvyydeltä. Usein itsestäänselvyydet ovat Euroopassa arvokkainta, mitä meillä on. Silti meillä on taipumus halveksua niitä.

Yksi mieleenpainuvimmista tilanteista oli muutamien vuosien takainen kouluvierailuni opettajien tulkkina Beninissä, Afrikassa. Ensinnäkin suomalaiset opettajat menivät sinne kesäkuussa. He olivat toivoneet kouluvierailua ja se oli järjestetty. Koulussa olivat kaikki oppilaat (muutama sata) ja opettajat meitä vastaanottamassa. Vasta vierailun aikana kävi ilmi, että siellä oli lukukausi loppunut jo viikko sitten, mutta kaikki opettajat ja oppilaat olivat jatkaneet koulunkäyntiä viikolla, ollakseen siellä vielä, kun ulkomailta tulee opettajia heitä katsomaan. Opettajat eivät saaneet siitä sen enempää palkkaa eivätkä oppilaat parempia arvosanoja. He kokivat sen ei niinkään velvollisuudekseen, vaan tavaksi näyttää, että he ovat ylpeitä koulustaan.

Tätä vaikutelmaa vahvistivat keskustelut oppilaiden kanssa. Suomalaiset opettajat kyselivät eri-ikäisiltä (oppikoulusta-lukioon ikäisiltä), mikä on sinusta parasta koulussa? Joku sanoi matematiikka, joku vastasi kielet. Hämmästyttävän moni sanoi laajemmin: koulutehtävät tai jopa no tämä koulu yleensä. On ihan parasta, että on koulu ja voi käydä koulussa. Suomalaiset opettajatkin olivat hieman hämmästyneitä. He kertoivat, että Suomen kouluissa (varmasti monessa muussakin Euroopan maassa) oppilaan tyypillinen vastaus samaan kysymykseen on: välitunti, viikonloppu tai kesäloma.

Suomessa koulun ja koulutuksen arvostus on pelottavan heikoilla. Siihen vaikuttaa toki moni asia. Muistan nuorena opiskelijana, olin suorittanut perustutkinnon, mutta tein jatko-opintoja. Silloinen voimakastahtoinen työnantajani kerran kiukunpuuskassaan totesi: ei yliopistoja mihinkään tarvita. Kaiken voi oppia töitä tekemällä ja katselemalla kokeneempia. Mietin silloin mielessäni (en luonnollisestikaan ollut asemassa väittää vastaan), että toivon, ettei kyseinen rouva joudu koskaan vaikkapa sydänleikkaukseen, jonka tekee joku, joka on vain katsellut toisten tekemiä, ilman mitään opintoja. Erään kerran erään artikkelini kommenttiosastossa väitettiin, ettei tutkimustyötä tarvitse kukaan. Tutkimustyö vain maksaa ja siitä ei hyödy kukaan. Se oli tietenkin kiivastuksissaan heitetty kommentti. Kyllähän jokainen meistä arvostaa ruokaa, joka on tutkittu myrkyllisyyden osalta ja rokotuksiakaan ei meillä ilman tutkimustyötä olisi saati historiankirjoitusta.

Liian usein ehkä koulutus on ajateltu vain korkeakouluopintoina. Kaikki koulutus on yhtä tärkeää ja kaikkia tarvitaan. Sellainen itseasiassa syö myös korkeakouluopintojen arvoa eikä lisää sitä. Me laitamme kaiken ruohon liian helposti samaan kasvimaahan. Jos onkin arvokkaita ammatteja, joita voi parhaiten oppia tekemällä esimerkiksi oppisopimuskoulutuksen kautta, siitä ei voi vetää johtopäätöstä, että korkeakoulutukseen heitetty raha menisi hukkaan tai tietenkään toisinpäin. Eri aloille on kaikille sopivimmat tapansa kouluttaa ja sitten työ kouluttaa lopullisesti ammatin. Tuskin kukaan meistä on koulusta valmistuttuaan vielä erinomainen työntekijä ollut. Työnteossa auttavat kokemus ja rutiinit soveltamaan koulussa saatuja oppeja.  Yhtäläinen ja tasa-arvoinen oikeus koulukseen kuuluu sivistysmaahan, aina. Mutta yhtäläistä oppivelvollisuutta ja oikeutta voidaan toteuttaa kovin monin tavoin.

Antonio Giuseppe Santagata: Problemi

 

Yksi asia, mihin olen kiinnittänyt huomiotani, on suomalainen ajatus siitä, että kaveria ei jätetä. Se on kallisarvoinen ja hyvä periaate. Ketään ei saa jättää, siitä seuraa syrjäytyminen. Suomessa on ollut tukiopetusta heikoimmille lenkeille jo kauan. Mikä usein Suomessa unohtuu sen sijaan liian usein, ovat lahjakkaimmat. Ranskassa asuessani kiinnitin huomiota siihen, kuinka tehokas erityisopetus siellä oli eri alojen lahjakkuuksille. Heidät erotettiin omiin ryhmiinsä. He saivat erityistä tukea lahjojensa kehittämiseen. Suomalaisessa mallissa on ollut tapana, että kuljetaan aina heikoimman mukaan. Se ei ole reilua lahjakkaampien kannalta. Eikä se ole välttämättä hyvä yhteiskunnallekaan. Suomessa on hyvä koulu, loistavat oppilaat, erinomaiset opettajat. Suomeen ei silti Nobel-palkintoja Suomeen satele. Kaikkien alojen osaaminen, oli se kädentaitojen tai hengentaitojen hyödyksi käyttäminen on yhteiskuntakehityksen kannalta tärkeää. Kaikki oppilaat eivät ole samanlaisia. Jokaiselle pitää antaa se, mitä he tarvitsevat: oli se apua heikommille tai sitten tukea lahjakkaimmille. Ei meillä ole varaa menettää osaamista, millään alalla. Jos kaikki odottavat toista, kukin omalla lahjakkuusalueella, me emme ikinä saavu maaliin, millään alalla. Tasa-arvo ei saa olla tasapäistämistä. Tasapäistämisen seuraus on tason heikkeneminen. Se näkyy Suomessa lähes kaikilla aloilla jo nyt, valitettavasti.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

52-vuotias tietokirjailija ja symbolitutkija Liisa Väisänen ihmettelee ihmistä ja maailmaa. Eri viikonpäivinä on temoiltaan vaihetelevia kirjoituksia. Siten lukijoiden on helpompi löytää omat kiinnostuksen kohteensa. Teemat ovat seuraavat: symbolisunnuntai, taidetiistai, kuvan keskiviikko ja toisinaan persoonallinen perjantai. 

Blogiarkisto

2017
Joulukuu
2016

Kategoriat