Onko 99 vuotta valtiolle paljon vaiko vähän? Aika on suhteellista. Aika on mitattavissa vain suhteessa siihen, mitä sinä aikana tapahtuu.

Ranskan valtio on syntynyt 800-luvulla, nykyinen kotimaani Espanja 1400-luvun lopussa. Siihen nähden Suomineito on mitä nuorin. Silti me loppujen lopuksi tiedämme kovin vähän edes lähihistoriastamme. Jos menisin suoraan alenevassa polvessa isoisiäni ja äitejäni taaksepäin vaikkapa vain 1700-luvulle saakka, siitä tuskin saisi aikaan edes kunnollista koululuokkaa. Ja silti: mitä minä tiedän heistä?  Noin vähäisestä määrästä omia lähisukulaisiani?

Havahduin tähän ajatukseen jutellessani joitain aikoja sitten noin 10 vuotta nuoremman sukulaisnaisen kanssa. Hän kertoili ystävättärelleen säälinsekaisesti kauhutarinoita minun, itseään vanhemman sukulaisensa lapsuudesta ja vanhemmistani. Kuinka kammottavan köyhissä oloissa olimmekaan eläneet. Nykyajan mittapuulla kyllä toki näin onkin.  Sen sijaan 1960-luvulla, kun minä synnyin, oli enemmänkin tavallista esimerkiksi se, että taloissa oli porakaivo. Minä saatoin itseasiassa lapsena olla jopa onnekas verrattuna moneen muuhun lähiseudun lapseen. Jälleen kerran tämä todistaa kaksi asiaa. Me tiedämme menneestä vähän ja unohdamme nopeasti. Sen lisäksi köyhyys tai vauraus on aina suhteessa vain ja omaan aikaansa.

Ei siitä ole kauaa, kun äitini syksyn tullen säilöi ja valmisteli kellariin koko perheen talvivaran. Nykypäivänä me tuskin osaamme arvioida edes sitä, mitä viikonloppuna kulutamme. Nykyajan mukavuuksien myötä me unohdamme myös monia taitoja.

Keskustelu sai minut myös miettimään aikaa, miten paljon on paljon tai vähän. Kymmenen vuotta ei ole juuri mitään ihmisen iässä, mutta sinä aikana saattaa ehtiä tapahtua kummallisen paljon. Meille 1960-luvun alkupuolella syntyneille on ollut tavallista, että omakotitaloissa oli porakaivot ja koteihin veivät hiekkatiet, Helsingissäkin. 1970-luvulla oli jo kaikki toisin. Taloudellinen nousu ja sen myötä elämän mukavuuksien lisääntyminen on ollut Suomessa valtava juuri tuolloin 1960-luvulla.

Toisaalta muistan senkin, kuinka opiskeluaikanani 1980-luvulla minä olin töissä pankissa. Me siirsimme ihmisten tilitietoja pankkikirjoista tietokoneille. Tietokoneet olivat huoneen kokoisia ja hitaita kuin mitkä. Kaikki tuntui silloin silti niin edistykselliseltä. Mietin omaa, jo edesmennyttä isoäitiäni. Hän oli syntynyt Venäjän tsaarin alla, nähnyt molemmat sodat, sisällissodankin ja tietenkin Suomen itsenäistymisen. Muutokset ovat olleet hänenkin aikanaan valtavia ja suuria. Moni asia, jonka hän oli elänyt, tuntui minusta kummalliselta.

Tämäkin todistaa, että menneisyyteen on hyvä perehtyä. Juoksevaa vettä, nykyajan mukavuuksia ja Suomeakin on helpompi arvostaa, jos muistaa, että ei niin kauan sitten oli kaikki toisin. Itsestäänselvyydet eivät ole itsestäänselvyyksiä.

Suomineito on 99 vuotta nuori, mutta se on jo paljon kokenut neito. Sydämestäni toivotan Suomineidolle hyvää syntymäpäivää. Toivon samalla, että monia asioita ei enää tarvitsisi uudelleen kokea. Meidän kaikkien velvollisuutemme lienee, se, että me emme unohtaisi. Sillä vain muistamalla osaamme pitää katseemme kohden tulevia, uusia 99 vuotta.

Kiitos 99-vuotiaalle Suomi neidolle. Odotan ilolla ja innolla 100-vuotissyntymäpäiviäsi.

Tyttäresi,

Liisa

Kuvituksena kauniita kuvia hehkeästä Suomineidosta