Kirjoitukset avainsanalla paholainen

Hyvän ja pahan taistelu on yksi kristinuskon keskeisempiä sisältöjä. Se kuvataan usein konkreettisesti, kuten tässäkin 1500-luvun kattomaalauksessa. Enkeli on suojellut ja pelastanut ihmisen voittamalla paholaisen. Hyvän ja pahan kuvaamisen välinen ero on tässä klassinen ja selkeä. Paha on kuvattu alastomana, rumana, tummempi ihoisena. Hyvä eli enkeli on kaunis, vaalea ja puettu vaatteisiin. Hyvä konkreettisesti polkee pahan alleen. Paholainen on myös sekasikiö eli bastardi suomullisine jalkoineen.  Paholaisen väline hiilihanko, jolla hän sekoittaa tulisia hiiliä helvetissä on selkeästi esillä. Ylhäällä tilannetta katselee Pyhä Kolminaisuus eli Isä poika ja pyhää henkeä kuvaava valkea kyyhkynen. Hieman heitä alempana on Neitsyt Maria, joka molemmin puolin on pelastettuja autuaita.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Keskiajan paholainen oli usein ruma epäsikiö.

Rakkaalla lapsella on monta nimeä! Onko paholainen sitten meidän lempilapsiamme, kun sillä on lukematon määrä nimiä? Paholainen eli pahan edustaja on hän, joka komentaa demonien joukkoa. Demonit edustavat samaa, kuin enkelit niin sanottujen hyvisten puolella.

Lucifer, Belsebul, Saatana, Perkele, Vihtahousu, Piru, Sielunvihollinen, Vanha kehno, Mefistofele ovat kaikki tuttuja ilmaisuja. Saatana on lähes kaikilla kielillä sama. Sanan taustalla on hepreankielinen sana, joka tarkoittaa vastustajaa. Perkele juontaa muinaispreussilaisesta Percunis-nimestä. Se tarkoitti ukkosenjumalaa. Paholainen on suomalaisessa Raamatussa korvaamassa kreikan diabolosta. Diabolos tarkoittaa sellaista, joka tuo eripuraa. Riidankylväjä saattaisi olla paras suomenkielinen käännös. Mefistofeles on vanha germaaninen sana ja merkitsee häntä, joka ei rakasta valoa.

Lucifer eli valontuoja oli alun perin Kointähti eli aamulla taivaalla näkyvä Venus-planeetta. Jesajan-kirjassa Babylonian kukistumista verrataan taivaalta pudonneeseen Kointähteen. Pian kristityt teologit halusivat nähdä nimen viitaavan siihen tapaan, jolla paholainen eli Lucifer, enkelistä kaunein karkotettiin taivaasta. Belsebul oli alun perin kanaanilaisen kansan Baal jumala. Nimi kokonaisuudessaan tarkoittaa Baal on herra. Juutalaiset jo väänsivät sen pilkkanimeksi Baal-Sebub, mikä tarkoittaa Kärpästen herraa.

Demoni on paholaisen apulainen.

Yleisin kuva, jollaisena paholainen tai piru kuvataan, on sorkkajalkainen, haiseva, sarvekas, tumma ja ruma hahmo. Tämä kuvaustapa on syntynyt Antiikin Pan-jumalan pukinpartaisesta hahmosta. Sillä ilmaistiin, kuinka antiikin pakanajumalat olivat pahoja.

Paholainen tulee kuitenkin muotiin vasta 1000-luvulla. Silloin teologit alkoivat puhumaan siitä suuremmalla äänellä. Miksi silloin tarvittiin paholaista? Paholainen oli oiva keino personifioida paha. Sen kautta pystyttiin myös vastaamaan maailmassa ilmeneviin epäoikeudenmukaisuuksiin. Miksi maan päällä on pahaa? Siksi, koska kaiken pahan aiheuttaa paholainen. Paholainen oli mukava syntipukki. Paholaisen päälle saattoi myös laittaa omia pahoja tekojaan. Enhän minä, mutta kun se paholainen, joka houkutti.

Arkkienkeli Mikael johtaa taistelua paholaista vastaan.

 

Paholaisesta tuli Saatana 1800-luvulla. Samoin Saatanaan liittyvä palvonta paholaisen ruhtinaana yleistyi vasta niin myöhään kuin 1800-luvulla. Romantiikka oli tyylisuuntana tuonut esteettisen maun piiriin makaaberin. Ihmisen elämän tavan ja arvostusten muutos alkoi inhimillistämään paholaista.

Paholaisen inhimillistyttyä, sille ja sen kanssa myös nauretaan.

 

Samalla kun synneistä tuli pieniä paheita ja lopulta nautintoja, myös paholainen alkoi näyttäytymään vastustamattoman kauniina naisena entisen ruman epäsikiön asemesta. Kukapa meistä ei olisi nähnyt vaikkapa nukkeina ihania pikkupaholaisia, jotka ovat suorastaan liikuttavia hymyineen ja pikkuruisine sarvineen. Toisaalta samaan aikaan maailmanpolitiikassa pyritään paholaistamaan poliittisia vastustajia saaden oma puolueensa näyttäytymään hyvää puolustavina enkeleinä.

Sarvipäinen Saatana

 

Mitä kertookaan meistä ihmisistä kaikki tämä? Me tarvitsemme paholaista. Sen selän taakse on kiva paeta, kun teemme pahojamme. Paholainen auttaa ulkoistamaan pahat tekomme. Toisaalta paholainen inhimillistää abstraktia. Sitten olemme käyttäneet paholaisen hahmoa tehdäksemme pahat tekomme sieviksi, söpöiksi ja jopa kauniiksi. Vieläpä paholainen on käypä ase politiikassakin. Madridin Buen Retiro-puiston Lucifer-patsasta väitetään maailman ainoaksi julkiseksi monumentiksi paholaiselle. Mihin kaikkeen olemme paholaista käyttäneetkään siirtääksemme vastuun pois itseltämme. Minusta paholainen ansaitsisi useammankin monumentin. Itsekukin me taas ehkä kaipaisimme hieman enemmän ryhtiä ja suoraselkäisyyttä ottaaksemme vastuuta omista teoistamme.

Madridin Buen Retiro-puiston Lucifer on Ricardo Bellverin tekemä.

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Tänä vuonna vietetään flaamilaisen taiteilijan Hieronymos Boschin ( 1450 – 1516) kuoleman 500-vuotisjuhlia. Hänen kuvansa ovat omaperäisiä. Siinä on ehkä syy uskomattomiin teorioihin hänestä. Mysteeriä on lisännyt se, että hänen elämästään tiedettiin kovin vähän vuosikymmenien ajan. Häntä on väitetty mielisairaaksi, narkomaaniksi, alkemistiksi, kerettiläiseksi, paholaisenpalvojaksi ja salaseuralaiseksi.

Hänen teoksissaan ei ole merkkejä mistään sellaisesta. Hänen teoksensa kertovat päinvastoin hänen olleen nerokkaan, uskoltaan vahvan, humanistisia aatteita kannattaneen ja erittäin sivistyneen. Hän ei kuvastoltaan ole edes aivan niin erikoislaatuinen, kuin voisi kuvitella. Maalaustaiteessa hänen aiheistoaan on vähemmän, mutta ajan piirroksissa sitäkin enemmän. Keskiaika rakasti groteskia. Silloin piirrettiin paljon hullutteluja, jotka kiersivät lukijoiden ja katselijoiden keskuudessa. Niistä ei ole samalla tavoin esillä museoissa ja siksi suuri yleisö ei tunne niitä. Siitäkin syystä Hieronymos Boschin teokset näyttävät niin erilaisilta, koska me vertaamme niitä vain saman ajan muihin maalauksiin. Jos vertaamme vaikkapa keskiajan katedraalien pylväiden koristeluihin tai näihin niin sanottuihin hulluttelu piirroksiin, näemme, ettei hän ollutkaan niin yksin.

Hullutteluissa oli tapana tehdä jako sen mukaisesti, mitä kuvataan. Niissä puhuttiin tyyleinä esimerkiksi alemmasta tyylistä. Niiden tarkoitus oli kuvata moraalisia ja satiirisia aspekteja. Niissä voitiin vaikkapa kuvittaa sananlaskuja. Niiden tekemisessä oli sallittua käyttää mielikuvitusta, sillä niiden tehtävä oli yllättää ja hämmästyttää. Niissä taiteilija oli vapaa. Sitten oli ylempi tyyli, jossa vapaus oli rajoitetumpi. Sillä silloin kuvattiin jumalallisia ja uskonnollisia konsepteja. Bosch toi tätä piirrosten alempaa tyyliä maalauksiinsa. Se ei tarkoita, etteikö hän olisi toteuttanut mestarillisesti myös ylempää tyyliä kuvatessaan Jeesusta. Ne vain nykykatsojalla jäävät usein pienemmälle huomiolle. Meillä ihmisillä on taipumus pysähtyä makaaberin ääreen.

Bosch ei ollut marginalisoitunut hullu. Hän oli taitava, sivistynyt ja arvostettu tekijä omana aikanaan. Hänellä oli oma persoonallinen tyylinsä, mikä teki hänestä suositun. Hän teki ja myi paljon teoksia eläessään. Bosch oli suuri taiteilija! Hänen taiteensa kunniaksi ajattelin esitellä yhden hänen teoksensa: Pyhän Antoniuksen kiusaukset ( n. 1502) nimisen kolmiosaisen alttaritaulun osittaisen tulkinnan. Täydelliseen tulkintaan tuskin kykenisin. Teoksessa on paljon yksityiskohtia, joista osa jää aina huomaamatta. Eikä tilakaan ole loputtomasti. Pyhä Antonius oli egyptiläinen luostarijärjestön perustaja 200-300 –lulujen vaihteesta. Hänen sanotaan erämaahan vetäytyessään kokeneen kiusauksia, aivan Jeesuksen tapaan. Aihe on tyypillinen eurooppalaisessa taidehistoriassa.

Teoksen peruslogiikka on selvä ja noudattaa hyvin tarkasti Pyhän Antoniuksen hagiografioita eli pyhimys elämänkertoja. Boschilla oli taatusti ollut mahdollisuus tutustua niihin luostareissa, joissa kirjoituksia säilytettiin. Teoksen lukusuunta on vasemmalta oikealle. Vasemmassa paneelissa Antonius on lähdössä erämaahan mietiskelemään. Keskipaneelissa hän on siellä, ja kiusaukset, jotka on kuvattu demonein hyökkäävät häntä vastaan. Oikeassa paneelissa hän on löytänyt mielenrauhan. Perusteema näkyy hyvin taivasosuuksissa. Aluksi taivas on vielä sininen, mutta pahaa on tiedossa. Kesiosassa taistelua käydään, vasemmalla vallitsee paha, oikeassa osassa taivas puhuu rauhasta ja viimeisessä paneelissa taivas on seesteinen, kuin Antoniuksen mieli. Antonius on kuvattu jokaisessa paneelissa erikseen.

Vasemmassa paneelissa (katsojasta)  kaksi veljeä ja heidän apunaan oleva, ei veljeskuntaan kuuluva mies, joka on todennäköisesti Boschin omakuva, vievät Antoniusta, joka on voipunut jo silloin tulleista paholaisten hyökkäyksistä sillan ylitse. Silta kuvaa muutosta sekä matkaa. Sehän oli tapahtumassa. Antonius vetäytyi tuolloin maailmasta erämaahan, johon sitten perustu luostarinkin. Taivaalla paholaisen selässä lentelevä Antonius on selkeä kuvitus hagiografiassa mainittuun ekstaasiin. Antonius oli itse kertonut, kuinka hän oli saanut jumalakokemuksen, kun enkeli oli nostanut hänet taivaaseen. Mutta siellä oli paholainen hyökännyt häntä vastaan. Tässä hyvän ja pahan taistelu on kuin ilmataistelu. Antonius jatkaa paholaisen hyökätessä rukoiluaan. Antonius puhui usein kirjoitukissaan jättiläisestä. Tässä jättiläinen on kyykyssä ja hänen takapuolestaan pääsee kuin tavernaan. Taverna, kapakka edusti syntistä elämää. Paha haju liittyi paholaiseen. Piereviä olentoja Bosch kuvaa usein. Tässä kuvassa paholainen pieree oranssina olentona aivan teoksen vasemmassa laidassa, keskivaiheilla kirkontornin alapuolella. Kala, joka kuljettaa kirkontornia muistuttaa siitä, että paholainen yrittää saada kirkkoakin valtaansa.

Paholaisia on myös sillan alla vaanimassa. Sanan paholainen, diabolis tarkoittaa alun perin riidankylväjää, häntä, joka erotta. Tässä paholainen kuvataan nimenomaan viestintuojana. jumalan viesti luo harmoniaa ja rauhaa, paholaisen viesti tuo riitaa ja kaaosta. Pitkäkorvainen demoni kantaa päässään suppiloa. Suppilo viittaa ahdasmielisyyteen ja tyhmyyteen. Se kantaa riidankylväjänä viestiä nokassaan ja kulkee luistimilla. Flaamilaisessa maailmassa oli jo tuolloin sanalasku siitä, kuinka jäällä kulkeminen johdattaa harhaan. Siellä ei ole merkittyä polkua ja jäihinkin voi hukkua, jos ne pettävät.

Keskiosassa voisi ensin ajatella että Antoniusta on jopa vaikea erottaa. Hänet on laitettu sommitelmallisesti siten, että hänen kasvonsa ovat aivan teoksen keskellä. Sen lisäksi hän katsoo suoraan meitä katsojia. Yleinen teema oli tuolloin kaaoksen kuvaaminen maailmana, jossa kaikki on nurinpäin, Esimerkiksi juuri niin, että kalatkin lentävät. Antonius on polvistunut, hänen toinen kätensä, jossa on kaksi sormea pystyssä siunaa. Kaaoksen keskellä hän ottaa voimansa edessään ja yläpuolellaan olevasta kappelista, jossa Jeesus siunaa samoin häntä. Hän tavoittaa Jeesuksen krusifiksin kuvan kautta, joka on siellä kappelissa sisällä. Houkutuksia ympärillä on ja paholainen juonii. Antoniuksen eteen käärmehäntäinen, aatelispukuun pukeutunut nainen tarjoaa hopealautasta, maallista hyvää. Pyöreällä pöydällä Antoniuksen vasemmalla puolella nostetaan ylös lautasta, jossa on sammakko, joka pitää käsissään munaa. Sammakko on yleinen paholaisen symboli. Lautannen viittaa öylätti lautaseen. Nyt öylätin tilalla on muna, elämän symboli. Paholainen eli sammakko tarjoaa siis maallista elämää. Kiertelevä trubaduuri on vihreäasuisena, pöllö päänsä päällä Antoniuksen takana. Pöllö viittaa hulluuteen.  Trubaduurin luuttu ei ole ainut musiikki-instrumentti teoksessa. Näemme muun muassa torven ja harpunnäköisen soittimen myös. ne kaikki viittaavat maalliseen musiikkiin, kirkkomusiikin synnillisenä vastapainona.

Iso tomaatti etualalla pitää sisällään paholaisia. Tomaattia, juuri Amerikoista Eurooppaan tuotua kasvia pidettiin happaman hajunsa ja houkuttavan ulkonäkönsä tähden paholaisen omenana.

Kaksi koiraa johdattaa metsästäjäjoukkoa, joka on teurastanut porsaan. Porsas oli ja on yhä läntisessä taiteessa Antoniuksen symbolieläin. Antonius on nimittäin ensimmäinen tunnettu kirjallinen tapaus vyöruususta. Vyöruusun nimi on kaikilla latinalaispohjaisilla kielillä Pyhän Antoniuksen tuli. Vyöruusua hoidettiin sian ihralla vuosisatojen ajan. Paholaiset ovat siis tappaneet Antoniuksen porsaankin.

Puoliksi sortuneen tornin kohokuvat ovat mielenkiintoiset. Ylimmässä osassa on kuvattuna Mooses, joka saa lainkirjat. Sen alapuolella on nainen, joka kumartaa paholaista eli apinaa. Alimpana on ehtoolliseen viittaava kuva. kaksi miestä kantaa välissään viinirypäleterttua. Siinäkin siis puhutaan hyvästä ja pahasta. Kirkko on puoliksi sortunut, mutta toivoa on yhä. Taustan kaksi metallista rakennelmaa ovat luostari ja kirkko. Sielläkin vietetään mässäilevää ja paheellista ja mässäilevää elämää.

Silmälasipäinen mies tornin edessä kuvaa aikaakin. Silmälasit keksittiin 1400-luvulla flaamilaisilla alueilla. Hän ja hänen seurassaan oleva kartiohattuinen hahmo ovat filosofeja. Näennäisesti viisaita, mutta harhaantuneita. Silmälasipäähän lukee kyllä kirjaa, mutta osoittaa tekstiä vasemman käden etusormella, ei oikean.

Oikeassa osassa Antonius on löytänyt rauhan. Hän keskittyy pyhiin kirjoituksiin, siitä huolimatta, että maailma on vauhdissaan. Taustalla sotilaat käyvät sotaa, hyökäten jonkun kaupungin muureja vastaan. Hänen edessään seksuaalisuus houkuttaa häntä kauniin naisen hahmossa, joka kurkistaa puunrungosta, jonka muoto muistuttaa vulvaa. Vanhempi nainen tarjoilee viiniä puun takana. Kokonaisuutena tämä viittaa porttolaan. Kalan selässä lentävä porvarispariskunta etenee kohden paholaisen kaaosta. He ovat sortuneet syntiin ja jättävät mielenrauhan.

Teos on suljettavissa. Kun se suljetaan, tulevat näkyviin harmaan sävyillä maalatut kohtaukset ristintiestä. Ne täydentävät tematiikaltaan teoksen sanomaa. Ne muistuttavat Kristuksen mallin seuraamisesta.

Vasemmanpuoleisessa paneelissa esitetään kohtaus, jossa Kristus on menossa kohden Golgataa ja kaatuu. Hän ei taistele vastaan, vaan hyväksyy kohtalonsa. Päinvastoin, kuin etualalla oleva sotilaita vastaan taisteleva Pietari. Tilanne on sama, kuin keskipaneelin Antoniuksella, joka on alistunut polvistumalla.

Oikeanpuolen paneelissa on Veronica, joka Jeesuksen kaatuessa on pyyhkinyt hänen kasvonsa liinaansa. Siitä sanottiin jääneen Jeesuksen kasvojen jäljen tähän pyhään hikiliinaan eli Veronican (vera icona= oikea kuva) hikiliinaan. Tässä toistuu kuvan teema, joka tuo lohdusta. Keskipaneelissahan meillä oli krusifiksi kuvana kappelissa antamassa voimaa polvistuneelle Antoniukselle.

Kuvaoikeudet @Marco Peretto

 

Kommentit (2)

Alankomaalainen
1/2 | 

Hieronymus Bosch ( Jeroen Bosch) ei ole flaami, vaan alankomaalainen. Flaamit elävät nykyisen Belgian pohjoisosassa, ja 's Hertogenbosch ( Den Bosch) on alankomaalainen kaupunki, josta Jeroen Bosch on kotoisin.

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

52-vuotias tietokirjailija ja symbolitutkija Liisa Väisänen ihmettelee ihmistä ja maailmaa. Eri viikonpäivinä on temoiltaan vaihetelevia kirjoituksia. Siten lukijoiden on helpompi löytää omat kiinnostuksen kohteensa. Teemat ovat seuraavat: symbolisunnuntai, taidetiistai, kuvan keskiviikko ja toisinaan persoonallinen perjantai. 

Blogiarkisto

2017
Joulukuu
2016

Kategoriat