Kiitos yhteisestä taidematkasta tänä adventinaikana. Taidetta on paljon ja liian moni asia jäi käsittelemättä. Toivon kuitenkin, että hyppäys taiteen kiehtovaan maailmaan ilahdutti kaamostasi. Ehkäpä voimme jatkaa tutustumista taiteeseen myös vuonna 2018 tuttuun tapaan blogini kautta.
Kiitos ja parasta joulunaikaa!
Lämmöllä,
Liisa
Taide on jatkumo. Aloitimme matkamme esihistoriasta ja päädyimme omaan aikaamme. Taide puhuu aina jotain tekijästään ja paljon omasta ajastaan ja kulttuuristaan. Luonnollisesti taide ottaa myös kantaa omaan itseensä: taiteeseen. Niinhän kaikki kielet tekevät. Ne kertovat omasta historiastaan ja näkevät asioita oman aikansa ja uusien tekijöidensä silmin. Taide käy keskustelua oman historiansa kanssa. Siksi jouluaaton viimeisessä luukussa halusin ottaa esiin teoksen, joka ottaa kantaa t historiaan hyvin selvästi. Aaton luukusta löydät Equipo Cronaca nimsen taideryhmän vuona 1967 maalaamaan teoksen, jonka nimi on Kreivi Orgazan hautajaiset. Se on variaatio El Grecon 500-vuotta vanhempaan teokseen, jossa hyväntekijä kreivi kuolleessaan saa ihmeen ja hän et nostetaan suoraan taivaaseen hautajaisväen hämmästykseksi. Tässä teoksessa hautajaisväki on korvattu supersankareilla. heistä on tullut oman ajan pyhimyksiä ja laupeudentekijöitä. Maalaustekniikka on korvattu painotyöllä ja tyyli viittaa pop-taiteeseen, jonka suuri sanoma on kautta linjan ollut arvojen häviäminen maailmasta ja hyveiden sekä ihmisyyden banalisoituminen.
Informalismi syntyy kahden sodan runtelemaan Eurooppaan, täyden pettymyksen keskelle. Taiteilijat olivat nähneet, kuinka ihmisen kulttuuri onkin vain pieni pintasilaus, jonka alta paljastuu toinen toistaan tappava peto. Ihminen oli kuvitellut luovansa suuren sivilisaation, mutta olikin itse valmis tuhoamaan sen silmänräpäyksessä. 1950-luvulla syntyneen informalismin suurin taustavaikuttaja olikin pettymys: pettymys ihmiseen ja ihmiskuntaan. Informalistit ajattelivat, että jotain on mennyt pahasti pieleen jossain kulttuurimme kehitysvaiheessa. Siksi niin moni informalistinen taiteilija palaa varhaisen, primitiiviseen jopa esihistorialliseen graffitien kieleen. Jotain on mennyt pieleen, aloitetaan siis alusta. me emme ole lopulta yhtään sen kehittyneempiä, kuin luolaihmisetkään olivat.
Samoin sota opetti kaiken ohimenevyyden hyvinkin konkreettisesti. Hetki sitten elin, nyt olen kuollut. Eilen tässä oli kaupunki, nyt ovat jäljellä vain savuavat rauniot. Sellaisessa todellisuudessa ei ole mitään järkeä tehdä tai aloittaa teosta, jonka tekemiseen menee aikaa päiväkaupalla tai kuukausi. Enhän edes tiedä elänkö kohta. Informalismin informaali kieli onkin spontaania ja nopeaa. Se ei kuitenkaan ole harkitsematonta. Informalismi ei ole lasten töherrystä. Katsojan on syytä muistaa, että spontaanius ei ole sama asia kuin kouluttamattomuus. Jos minut on koulutettu vaikkapa palomieheksi, kun tulipalo syttyy, osaan toimia oikein, vaikka tilanne on äkillinen. Tavallisena Liisa Väisäsenä tekisin helposti vrheit. jopa kohtalokkaita joutuessani palavaan tilaan. Samoin taiteilija, joka on saanut koulutuksen, reagoi taiten tekemisen ärsykkeeseen toisin. Hän reagoi koulutuksensa pohjalta. Hän osaa välittää sanoman informalismin kielellä, joka saattaa näyttää huolimattomalta. Minä kouluttamattomana sen sijaan, tekisin vain töherryksen ilman sanomaa, vailla viestiä.
Kuinka usein kuulemmekaan sanottavat informalistisen teoksen edessä: minäkin osaisin tehdä tuollaisen. Sellainen lausahdus kertoo katsojan kyvyttömyydestä tulkita, hänen kielitaidottomuudestaan taiteen suhteen, ei taiteilijan kyvyttömyydestä ilmaisuun. Karl Appelin teos vuodelta 1957 kuvaa kuolevaa hevosta. Se kokoaa yhteen vahvoilla väreillään ja voimakkaalla viivallaan koko sodan kauheuden ja pettymyksen tunteisiin vetoavalla tavalla.
Kubismin kehittivät yhdessä kaksi taiteilijaa: Pablo Picasso, joka tuli impressionistiseen Pariisiin Espanjasta sekä Georges Braque, ranskalainen taiteilija. Heille yhteistä yksi asia: kiinnostus tilaan. He eivät halunneet allekirjoittaa vanhaa, historiallista sopimusta perspektiivistä. Matemaattinen perspektiivi oli hallinnut länsimaista taidetta 1400-luvulta alkaen. Siinä maalaaja ja katselija ovat sopineet, että se, mikä on pienempää ja ylempänä on kauempana. Nämä kaksi taiteilijaa olivat erimieltä. Heidän mielestään kolmiulotteinen maailma ei toimi siten. Oikeassahan he ovatkin. Vanhan ajan perspektiivi käsitys pohjaa ajatukseen, jossa sekä kohde, että katselija ovat täysin liikkumattomia. Oikeassa maailmassahan riittää, että minä katselija käännän hieman päätäni tai liikuta silmiäni, niin silloin jo näkökulma eli tarkastelupiste muuttuu. Me ihmiset muodostamme kuvamme ympärillä olevasta maailmasta tarkastelemalla sitä lukuisista näkökulmista. Minä voin katsella toista ihmistä tai esinettä vaikkapa seisoen porrastuolilla ylhäältäpäin, tai menemällä kyykkyyn ja katsomalla häntä alhaaltapäin. Voin myös kiertää toisen ihmisen ja nähdä hänet takaa ja sivulta ja edestä, aina haluni mukaan. Tarkastelupisteet vaihtuvat jatkuvasti.
Tähän kubistit tarttuivat. heidän mielestään saattaa olla vaikkapa mielekästä kuvata kitaraa siten, että sen kaikukoppa kuvataan sisältä käsin. Sieltähän sen äänikin kuuluu. Tai eikö ihmisten sieraimet kannata kuvata alhaaltapäin? Ne näkyvät sieltä parhaiten Pöytälevyn malli on paras näyttää ylhäältäpäin, mutta vaikkapa juomalasi sivusta. Kubismin kantava idea on siinä, että, mitä tahansa kuvataankin, kaikki kuvataan sieltäpäin katsottuna, mistä se on mielenkiintoisinta ja tarkoituksenmukaisinta. Kubistiset maalaukset ovat kuin leikkejä. johon katsoja haastetaan. Niissä nimetään tarkkaan, mistä on kyse ja sen jälkeen katsoja kokoaa palat yhteen. Leikistä voi pitää tai olla pitämättä. mutta taiteen historian kannalta kubistinen leikki on korvaamattoman tärkeä ja mullistava. Picasso kuvaa vuoden 1937 teoksessaan Nojatuolilla istuvaa naista. Tarkkaileva katsoja erottaa naisen vapaana olevat hiukset, korkokengät, kauniin kesäleningin sekä hatun.
Kiitos Liisa mielenkiintoisesta joulukalenterista. Taidettiin molemmat nähdä tämä Picasso Bilbaon taidemuseossa.
Kiitos! Kylla vaan, se oli siella lainassa. Hieno teos!
Liisa Vaisanen
52-vuotias tietokirjailija ja symbolitutkija Liisa Väisänen ihmettelee ihmistä ja maailmaa. Eri viikonpäivinä on temoiltaan vaihetelevia kirjoituksia. Siten lukijoiden on helpompi löytää omat kiinnostuksen kohteensa. Teemat ovat seuraavat: symbolisunnuntai, taidetiistai, kuvan keskiviikko ja toisinaan persoonallinen perjantai.
Kiitos Liisa, myös kirjastasi 🎄🎄🎄
Kiitos Liisa mielenkiintoisesta valaisevasta joulukalenterista. Joulupukki toi lahjaksi toivelahjat 2 kirjaasi. Kiitos myös Malagan taidematkasta.