Kuinka kauan te luulette, että materiaalinen ahneus vielä vetää maailmaamme ennen kuin se on saavuttanut huippunsa? Minä luulen ja toivon että ahneuden päivät alkavat olla luetut. Ihmisen ahneus on vienyt maapallon jo kestokykynsä rajoille. Ahneus on köyhdyttänyt toisia ihmisiä ja alueita sekä rikastuttanut kohtuuttomasti toisia, mikä pahinta toisten kustannuksella. Kaikkein hirvittävintä lienee se, että ahneus on ryöstänyt tulevaisuuden lapsiltamme. Ihmiset sanovat helposti, kuinka paljon he rakastavat lapsiaan, mutta teoillaan he osoittavat aivan muuta. Kulutushysteria takaa joululahjat ja syntymäpäivä lahjat, mutta useat niistä lahjoista ovat eettisesti arveluttavia. Kulutushysteria ryöstää tulevaisuuttamme eli juuri niiden lasten tulevaisuutta, joille annetaan ajan asemesta tavaraa.

Nyt, kun kriisit kasvavat tietyillä alueilla ja yhteistä hyvää pitäisi jakaa niin he, joilla on vähiten hätää kieltäytyvät auttamasta. Senkin syy lienee ahneus. Olen paljon miettinyt ahneutta. Se saa ihmiseen näyttämään kaikkein rumimmat puolet. Miten ihastuttavaa olisikaan, jos me kaiken tavaraturhuuden sijasta ahnehtisimme tulevaisuutta nuorille ja lapsille. Me voisimme ahnehtia rakkautta, hyvää hengitysilmaa, puhdasta vettä ja enemmän aikaa toisillemme.

Hyvänä merkkinä näen sen, että osa taloustieteilijöistäkin jo asettaa sosiaalisen talouden ja kulttuuritalouden rahatalouden edelle. Me luultavasti elämme suurien muutosten aikaa. Ikuisena optimistina näen nuorissa uudet ideologiat, jotka varmasti monessa mielessä paljon terveempiä, kuin oman sukupolveni olivat. Minä kasvoin pahimpaan tavaratalouteen. Paluu yksikertaisuuteen ja välittämiseen, kulttuurin ahneuteen on mahdollinen ja toivottavasti jo lähitulevaisuuttamme.