Kirjoitukset avainsanalla muutos

Ihminen on kummallinen. Me kaikki haluamme, vaadimme, huudamme muutosta. Sitten, kun on muutos ja uutta tarjolla, me emme haluakaan sitä. Uusi pelottaa se on selvää. Tämä näkyy erityisen selvästi politiikassa. Nuoria ei mielellään äänestetä. Toki komeus on hyvästä ja siihen usein vedotaan. Silti on ihmeellistä, kuinka useimmissa Euroopan maissa valtion johtajat ovat selkeästi eläkeikäisiä. Se ei ole kovinkaan johdonmukaista siksikään, että periaatteessa ainakin politiikan pitäisi rakentaa tulevaa. Tulevaisuus on väkisin nuorien polvien, joten olisi loogista, että he rakentavat sitä. Meillä on kuitenkin tapana pitää kynsin ja hampain kiinni menneestä, rakentaa nykypäivää ja valehdella sujuvasti, että huomistahan me ajattelemme.

Tosiasia on, että huominen pelottaa sen verran, että me kuitenkin pyrimme rakentamaan huomisesta täsmälleen samankaltaisen kuin tämänpäiväisestä. Kaikkein pelottavinta on, että samalla, kun puhumme tulevasta me itseasiassa palaamme kohden vanhaa. Maailmanpolitiikassa se näkyy tälläkin hetkellä kammottavalla tavalla. Uudistusten ongelma on siinäkin, että ne väistämättä tapahtuvat hitaasti. Ihminen on samalla varovainen ja samalla malttamaton. Yksi sukupolvi harvoin näkee ja edes ymmärtää kaikkia muutoksia mitä on tekemässä.

Me ihmiset olemme erikoisia. Me kaikki tiedämme, että emme ole ikuisia ja seuraavat sukupolvet seuraavat meitä omilla ehdoillaan. Silti me haluamme maailman jatkuvan samanlaisena, kuin se on ollut meidän aikanamme. Kaiken huipuksi se on juuri se  maailma, josta me emme pidä ja mistä valitamme. Maailman pitää muuttua, mutta ei juuri minun kohdallani, eikä juuri nyt tänään. Mieluummin sitten huomenna, mutta huominen ei ole huominen, se on jossain hieman kauempana.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Mietin usein vanhaa sanontaa siitä, että tekevälle sattuu, tekemättömälle ei mitään. Oman elämäni kohdalla haluan mieluummin, että sattuu.

Olen viime aikoina seurannut ystävieni elämänmuutoksia sivusta ja ollut onnellinen heidän puolestaan. Halunnut kannustaa kaikin tavoin. Eniten on kummastuttanut monien heidän ystäviensä ja tuttujen kommentit heille. Sen sijaan, että muutosta hakevia rohkaistaisiin, heille sanotaankin: ei kannata, ei onnistu, kuitenkin sitten kaipaat entistä elämää.

Ymmärrän, että osa ihmisitä on hyvin turvallisuushakuisia ja muutosvastarintaisia, mutta miksi tällaista pitäisi sanoa ihmisille, jotka eivät samanlaisia? Miten voi olla niin vaikeaa rohkaista varoittelun sijaan. Minä olen impulsiivinen ihmisenä päätöksissäni ja pidän ohjenuoraani aina sitä, että kun päätös on tehty ja suunta valittu, pitää unohtaa, että mitään muita vaihtoehtoja koskaan on ollutkaan. Virheistä oppiminen on terveellistä, mutta katuminen on vain ja ainoastaan hukkaan heitettyä aikaa. Jos ei kokeile ja yritä ei voi koskaan kokea uutta. Elämä, jossa ei kokeile uutta on jatkuvaa vanhaa elämää.

Saattaako kyse olla myös kateudesta, siitä, ettei itse uskalla kokeilla mitään uutta ja lähteä rohkeasti elämänmuutokseen? Tuttu on aina turvallista, mutta turvallinen ei missään tapauksessa ole aina onnellista, se on hyvä muistaa. Mitä lopulta on hyvä elämä? Onko hyvä elämä riskitöntä, tasaista vaiko uusia tuulia ja suuria haasteita. Se on jokaisen meistä päätettävä itse. Minä toivon, että ikinä en olisi ampumassa alas läheisteni uusia tuulia.

Rohkaisemiseen ei kulu yhtään sen enempää energiaa kuin pelotteluun ja moittimiseenkaan. Hyvä idea voisi olla päätös, että joka päivä rohkaisen jotakuta läheistäni.

Kommentit (3)

Anjakaarina
Liittynyt18.10.2015
1/3 | 

Liisa, kiitos hyvästä asian muistuttamisesta. Tätä rohkaisua olen yrittänyt opetella erään läheiseni kohdalla, vaikka jossakin takaraivossa on pieni pelko, mihin valinnat johtavat. Ääneenkin olen sanonut, että hänen elämästään on kyse ja hänen on kuunneltava itseään valintoja tehdessään. Rohkaisevia päiviä toivon ja toivottelen. Anjakaarina

http://www.etlehti.fi/blogiyhteisö/anjakaarina

Anja Pohjanvirta-Hietanen

-valone-Käyttäjä698
Liittynyt11.3.2016
2/3 | 

Kiitos Liisa viisaista, kannustavista ja lohduttavistakin sanoistasi. Eteenpäin elävän mieli, sanotaan! Mutta nilkkoihin potkijoita on enemmän kuin tietä näyttäviä! Tuntuu kurjalta tämä nykyinen ilmanala, pelkkää negatiivista valitusta. Kiitän sinua Liisa, on aina ilo lukea viisaita mielipiteitäsi.

Ansku (Pastorin blogi)
3/3 | 

Jostain syystä meille ihmisille on luontaisempaa latistaa kuin rohkaista... Ikäänkuin toinen menisi pilalle rohkaisusta.

Vai olisiko latistamisessa osaltaan kyse itsesuojelusta? Etten vaan ole sitten jotenkin vastuussa jos uusi asia menee pieleen tai siinä tulee ongelmia. Parempi siis välttää rohkaisua ettei minua vaan voida syyttää.

Tällaisessa kulttuurissa on niiden vaikea elää, joille rohkaisu on tärkeä tapa kokea rakkautta.

Sinua kiitän inspiroivasta blogista!

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

52-vuotias tietokirjailija ja symbolitutkija Liisa Väisänen ihmettelee ihmistä ja maailmaa. Eri viikonpäivinä on temoiltaan vaihetelevia kirjoituksia. Siten lukijoiden on helpompi löytää omat kiinnostuksen kohteensa. Teemat ovat seuraavat: symbolisunnuntai, taidetiistai, kuvan keskiviikko ja toisinaan persoonallinen perjantai. 

Blogiarkisto

2017
Joulukuu
2016

Kategoriat