Michelangelo Buonarottin David patsas kuvaa loistavasti koko renessanssin aikaa. Siinä ajassa on kyse ihmisen luottamuksesta itseensä ja omaan älyynsä sekä kykyihinsä. Renessanssi on aikakausi, jolloin syntyy humanismi. David kuvaa juuri sitä. David oli tavallinen paimen, joka ainoana uskoi riittävästi omiin voimiinsa, niin, että uskalsi lähteä jättiläismäistä goljattia vastaan. Sen lisäksi hän voitti Goljatin järkensä avulla, ei voimalla. Hän tainnutti Goljatin linkoamallaan kivellä.
Michelangelon teos on monessa mielessä nerokas. Nerokas se on jo siksi, että hän teki sen pilatusta marmorista. Marmori oli erään toisen kuvanveistäjän pilaamalla. Hän oli vahingossa lohkaissut lohkareesta liian syvälle menevän palan. Sitä pidettiinkin käyttökelvottomana. Michelangelo harkitsi Davidin asennon tarkasti. David on juuri sellaisessa asennossa, että hänen kylkeensä tulee sellainen kurvi, että hänen kehonsa mahtui lohkeaman pilaaman kiven sisään.
Myös hetki on hyvin valittu. David ei ole vielä voittanut Goljatia. Patsaassa on kuvattu päätöksen hetki. Hänen katseensa on päättäväinen. Se kertoo, että nyt minä lähden taisteluun. Se, mihin mielestäni tässä patsaassa ja Michelangelon teoksissa ehkä liian harvoin kiinnitetään huomiota, on pinnan käsittely. Perinteisesti kuvanveistäjät tekivät vain muotoa. Michelangelo on ensimmäinen kuvanveistäjä, joka kiinnitti huomion myös pinnan käsittelyyn. Kuinka kiiltävä patsaan pinta on mistäkin kohdasta. Se tekee hänen teoksistaan entisitäkin mielenkiintoisempia. Kun hän halusi kiiltävää pintaa, hän hankasi sitä oljilla ja rikillä. Kun hän halusi himmentää pintaa, hän loi siihen taltalla ristikkäisvetoja. Davidissa muun muassa kasoihin on saatu varjo tällä mestarillisella tekniikalla.
Kuvassa on kopio Michelangelon patsaasta Firenzen kaupungintalon edessä. Alkuperäinen on Akatemian museossa.
