Kirjoitukset avainsanalla muotokuva

Pieni muistutus siitä, kuinka kiinnostava kuva voi olla myös siinä, mitä se kertoo omasta ajastaan. Kuvat ovat historiantutkimuksen mielenkiintoisia välineitä. Tämä ihastuttava naisen muotokuva kertoo myös moraalisista arvoista ja siveyteen liittyvistä käsityksistä. Hän on ollut omana aikanaan rohkea, uskalias nainen.

Kuvassa on Robert Lefevren maalaus Äiti ja lapsi- Teos on maalattu 1800 luvun ensimmäisen vuosikymmenen aikana Ranskassa.

Moni meistä tässä vaiheessa kiinnittää huomionsa hänen poveen ja saattaa todeta. No onhan tuo aika rohkea kaula-aukko. Ei sinnepäinkään. Kaula-aukko oli ajalleen aivan normaali. Se ei herättänyt juoruilua. Naisen seksuaalinen voima on kautta vuosisatain ollut sidottu hänen hiuksiinsa. Siveät naiset ovat sitoneet hiuksensa. Otsahiukset olisivat olleet tavaton skandaali. Uskalias rouva on vapauttanut kaksi kiehkuraa otsalleen. Se taatusti herätti puhetta ajan seurapiireissä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Muotokuva ei ole helppo laji, puhumattakaan taiteilijan omakuvasta. Paradoksaalista kyllä muotokuva, joka on vain mallinsa näköinen, ei ole välttämättä lainkaan hyvä muotokuvana. Muotokuvalta sopii ilman muuta odottaa enemmän kuin uskollista peili- tai valokuvaa mallistaan. Jos kyse on vain luonnon toisto, emme voi oikein puhua edes taiteesta.

Hyvä muotokuva kertoo paljon enemmän kuin ihmisen kasvonpiirteet. Taiteilija Giorgio de Chirico kuvaa meille kasvonsa vuoden 1925 teoksessaan varmasti hyvinkin uskollisesti. Nähtyämme tämän hänen omakuvansa, me varmasti tunnistaisimme taiteilijan kadulla, kun hän kävelisi vastaan. Hän on kuvannut itseään yhtään kaunistelematta. Näemme hänen otsansa pitkittäiset rypyt, harmaantuvat ja hieman harottavat hiukset sekä pienen leukansa. Ennen kaikkea hän on kuvannut meille silmänsä. Näemme taiteilijan tarkan katseen. Teosta tarkkaillessa nouseekin mieleen kysymys: kuka katsoo ketä: me häntä vai hän meitä?

Punaiset esiripusta muistuttavat verhot näyttävät meille, että taiteilijalla on tarkoitus paljastaa meille itsensä. Verhot ovat syrjässä. Nyt estradille, nähtäväksemme tulee taiteilija. Hän kertoo myös kuvassaan taiteensa lähtökohdan. Se näkyy teoksen oikeassa alareunassa. Chirico, vaikka italialainen olikin, syntyi Kreikassa. Hänen isänsä oli siellä töissä. Kreikka teki lähtemättömän vaikutuksen Chiricon elämään ja teoksiin. Hän muistuttaa lähes aina katselijaa eurooppalaisen kulttuurimme lähtökohdasta: Antiikin Kreikasta.

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Kolumbialaisen taiteilijan Fernando Boteron (s. 1932) Mona Lisa 12 vuotiaana on Boterolle tyypillinen, herttainen ja naivilta näyttävä teos.

Pulleaposkinen, aikuisuutta lähestyvä lapsi Mona Lisa on sommitelmaltaan samanlainen, kuin Leonardo da Vincin teos. Boteron lapsi Mona Lisa näyttää vievän meidät kuulun esikuvansa salaperäisen hymyn äärelle, lapsuuteen. Teoksessa kaikki tunnistavat heti sen esikuvan. Samalla kuitenkin teos on kovin erilainen. Se ei johdu pelkästään lapsi Mona Lisan pulleudesta. Leonardon Mona Lisa on aito. Voimme kuvitella hänelle tunteet ja ajatukset. Boteron ihmiset eivät ole todellisia. Ne katselevat kaukaisuuteen mitään näkemättä. Lapsi Mona Lisa hymyilee enemmän kuin Leonardon. Silti samalla se ei hymyile lainkaan. Nissä on suunnaton tunteellinen etäisyys. Etäisyyden kautta Boteron teokset näyttäytyvät rauhallisina ja saavuttavat suurten klassikoiden tunnelman.

Botero itse on sanonut: Jotta kaikki ymmärtäisivät, pitää esittää kaikkien tuntemaa. Minä haluan olla universaali, siksi maalaan tuttua. Boteron teokset ovat näennäisen hauskoja. Niiden lähempi tarkastelu saa ne näyttämään vakavammilta. Boteron hahmot ovat prototyyppejä. Niillä ei ole tunteita, ei moraalia eikä psyykettä. ne ovat tyhjiä, kauniita kuoria. Boteron varhaiset teokset kuvasivat Kolumbian väkivaltaista menneisyyttä ja elämää. Hän siirtyy näennäisen kauniisiin ja tyhjiin, todellisuudesta etäisyyttä ottaviin hahmoin kuin pakopaikkana.

Boteron Mona Lisa 12-vuotiaana teos vuodelta 1977 on kuvannut naivin ihastuttavalla tavalla oikealla puolelle (katsojasta) taakse tulivuoren, joka purkautuu. Se lienee teoksen ainut inhimillistävä tekijä. Se muistuttaa lähestyvästä aikuisuudesta.

Teos on myös mielenkiintoinen kannanotto siihen, kuinka Leonardon Mona Lisasta on tullut kollektiivisen tajunnan ja totuuden tuote. Kuinka paljon Botero saattoikaan muuttaa hahmoa ja silti me vielä välittömästi tunnistamme, mistä on kyse. Emme voi katsoa teosta ajattelematta heti Leonardon suurteosta. Taidehistoria koostuu uudelleen tulkinnoista ja kannanotoista. Taide ei koskaan synny tyhjästä. Se rakentuu aina oman menneisyytensä päälle.

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

52-vuotias tietokirjailija ja symbolitutkija Liisa Väisänen ihmettelee ihmistä ja maailmaa. Eri viikonpäivinä on temoiltaan vaihetelevia kirjoituksia. Siten lukijoiden on helpompi löytää omat kiinnostuksen kohteensa. Teemat ovat seuraavat: symbolisunnuntai, taidetiistai, kuvan keskiviikko ja toisinaan persoonallinen perjantai. 

Blogiarkisto

2017
Joulukuu
2016

Kategoriat