Impressionisti mestari Claude Monet maalasi teoksensa Amsterdamin Geldereskade talvella vuosien 1871 ja 1874 välisenä aikana. Teos sijaistee Bogotan taidemuseossa.

Teos pysäyttää helposti katselijan silmän. Jälleen kerran on hyvä jäädä katselemaan teosta vielä ensi ihastuksenkin jälkeen ja analysoida, miksi teos on niin kiehtova. Impressionisti kuvaavat pääasiallisesti valoa. Tässä valo on kiinnostava siksikin, ettei se ole energiaa antava ja helposti ihastuttava Välimerellinen kirkkaus. Valo on itse asiassa ankea pohjoisemman Euroopan valo. Värisävyt ovat ruskeaan taittavan harmaita. Kiinnostava valosta tulee voimakkaiden vesiheijastumien ansioista. Ne ovat tehdyt lyhyillä ja päättäväisillä, lähes valkeilla pensselinvedoilla. Hämärään peittyvä maisema saa syvyysulottuvuuden siten, että Monet on vaihdellut pitkittäin ja poikittain olevia aluksia vuorottain. Kaikkien kauimpana oleva maisema peittyy hämärään. Erotamme hämärästi kellotornin. Teoksen mielenkiintoa lisää, että sen katoamispiste ei ole keskellä, ja sinne ohjaavat rannan viivat eivät ole symmetrisiä. Oikean rannan viiva alkaa alempaa, vasemman keskemmältä teosta. Jos teoksen tarkkailupiste olisi keskellä teosta, se olisi kansakoulumaisen tylsä.

Tämä teos muistuttaa meitä jälleen kerran siitä, että ensimmäinen ja äärimmäisen tärkeä teoksen tekemisen vaihe on sen paikan valinta, mistä maalari maisemaa katselee. Mistä hän teoksensa rajaa? Seuraavaksi tekijän pitää valita sävyt, joiden varaan hän teoksensa rakentaa. Monet´n teoksessa kaikki näyttää hetkelliseltä, välähdyksenomaiselta, impressiolta. Teos on kuitenkin tarkkaan harkittu, ammattilaisen kokonaisuus. Taidemaalaus lähtee silmästä. Voidakseen maalata, pitää ensin nähdä.