Nicola Malinconicon teos, joka kuvaa Isä Jumalaa on hyvä esimerkki barokista. Barokki on tyylisuuntana toteuttamassa yhtä pääasiallista tehtävää ja se on vastauskonpuhdistus. Kamppailu sieluista oli kovaa 1600-luvulla. Kun reformoidut kirkot halusivat puhua järjelle, katolinen kirkko puhui tunteista. Barokki onkin taidetta, joka tähtää mahdollisimman korkeaan tunnereaktioon heti ensisilmäyksellä. Barokki ottaa käyttöönsä aivan kaikki keinot. Tämä tarkoittaa sitä, että parhaimmillaan barokki on aina yhteistaideteoksensa, kuten tässä. Maalaus ja kuvanveisto muodostavat yhteisen kokonaisuuden. Ne eivät ole erillisiä taideteoksia vaan muodostavat kiinteän kokonaisuuden. Näemme kuinka Bolognan koulukunnan ideaaliuskonnollisuus sekä Caravaggion valo-varjo tekniikka yhdistyvät. Sen lisäksi Manierismin tapa liikuttaa ihmisvartaloa voimakkaasti oman akselinsa ympärillä, niin että saadaan aikaan vahva liikkeen tuntu on barokille tyypillistä. Jumalan jalat ovat selvästi dynaamisen ja liikkuvan, kaikkialla vaikuttavan Jumalan jalat.
Tässä Jumala liikkuu kosmoksessa, maailmankaikkeudessa. Hänen toisella puolellaan on aurinko, toisella on kuu. Hänen takanaan on tähtikartan merkit. Hän on suurin. Hän hallitsee myös tähtitaivaan liikkeet. Tässä aihe liittyy myös siihen kiistaan horoskoopeista, jotka kirkko oli taikauskona halunnut kieltää. Kansa vaati horoskooppejaan ja kirkon auktoriteettikin oli vaarassa. Niin päädyttiin kompromissiin: ihmiset saavat uskoa horoskooppeihin, kunhan muistavat, että Jumala määrää taivaan tähtien ja tähtikartan liikkeet.
Jumalan sädekehä tyypillisesti ei ole kehä vaan kolmion mallinen. Tässä sekin on hyvin nähtävissä.
