Pari vuotta sitten olimme mieheni kanssa kesällä Kööpenhaminassa. Silloin oli suorastaan ihmeellisen lämmintä ja hiostavaa. Minulle jäi päivän vierailusta kaikkein voimakkaimpana mieleen kuninkaallisen linnan edessä oleva vartija valtavan karvalakkinsa kanssa. Hänen takkinsa päälle valui hikinoro tukahduttavan kuuman lakin alta. Olin aidosti huolissani siitä saako nuori mies lämpöhalvauksen. Sen lisäksi jäin tosissani miettimään sitä: onko kuninkaallisuudessa nykypäivänä yhtään mitään järkeä?

Keskiajan ihmiskäsitys oli luokkayhteiskuntaan perustuva. Silloin mentiin niin pitkälle, että ajateltiin jopa eri sosiaaliluokkien tarvitsevan erilaista ravintoa. Aateliston oli hyvä syödä riistaa, kun muutenkin sotivat. Teologien piti syödä mahdollisimman paljon lintuja. Heidän ajatuksensahan kohosi taivaaseen. Talonpojille kuuluivat juurekset, he möyrivät maata. Tämä selittää osin senkin, miksi eri sosiaaliluokkien välisiä avioliittoja välteltiin. Mikä olisi esimerkiksi ollut sopivaa ruokaa aatelisen ja talonpojan lapselle?

Ihmiskäsityksemme on muuttunut. Protesteja on tehty kautta aikain. Hauskimpia historiallisia protesteja ovat ehkä sellaiset, joita kuninkaalliset eivät huomanneet. Esimerkiksi Santiago de Compostelassa, Espanjassa rakennusmiesten kädenjäljet kertovat yhä nykyihmisellekin selvästi, mitä ajattelivat silloisesta kuningasparista Isabellasta ja Ferdinandista. Kuningaspari rakennutti kuninkaallisen pyhiinvaeltajien majapaikan kaupunkiin. Heille varattiin luonnollisesti sieltä oma huone. Ajan tavan mukaan rännit katolle tehtiin erilaisiksi hahmoiksi ja hirviöiksi. Kuinka ollakaan, kaikki muut rännit sylkevät veden suustaan. Kuninkaallisten oman huoneen yläpuolella vesi valuu takapuolesta, jota esille pyllistää alaston pojan hahmo. Rohkea pila. Jos kuninkaalliset olisivat olleet tarkkasilmäisempiä, olisivat rakentajat varmasti menettäneet henkensä.

 Ranskan vallankumous tavoitteli tasa-arvosta. Hyvinvointi yhteiskunta on sen jälkeen pyrkinyt takaamaan kaikille sosiaalisen nousun opintojen ja yrittämisen kautta. Siitä huolimatta Euroopassa, on yhä maita, joissa joku hikoilee lämpöhalvauksen partaalla toisen linnan edessä. Tämän sanottuani haluan muistuttaa, että olen ihminen, joka arvostaa historiaa ja traditioita.

Cerveran pikkukaupungin hallitus piti äänestyksen muutama päivä sitten. Äänestyksen tuloksena he ilmoittivat, että Espanjan kuningas on epätoivottu henkilö heidän kaupungissaan. He eivät voi hyväksyä, että joku ihminen saa rahallisia ja yhteiskunnallisia etuja vain sen perusteella, että on sattunut syntymään johonkin perheeseen. Samankaltaisen julkilausuman olivat tehneet Cadizilaiset jo muutamia vuosia sitten.

Satuin olemaan töitteni kautta erään Italialisen kreivittären palatsissa viime viikolla, Italiassa. Hän oli juuri sellainen, kuin kreivittären voi kuvitella olevan. Hän nimittäin oli omaltakin puoleltaan aatelista sukua, mutta hänen vanhempi sisarensa oli perinyt heidän perheensä aatelisarvon. Niinpä hän oli kreivitär miehensä puolelta. Hän pyrki välttämään sen julkituomista kaikin tavoin. Palatsi oli hänen miehensä. Kun yritin kysyä hänen miehensä perheen tulosta palatsiin, hän väisti kysymyksen kertomalla, kuinka hänen sukulaisiaan on aina ollut siellä (avioliittojen kautta, sen hän jätti mainitsematta). Viehättävä ja ystävällinen rouva tämä kreivitär oli. Silti palasin muutaman vuoden takaisen mietteeseeni siitä: onko tässä aatelisuudessa mitään järkeä? Pelkästään Italiassa on noin 75.000 aatelista yhä nykypäivänä. Italia on sentään tasavalta. Miten paljon heitä lieneekään monarkioissa. Yksi Italian aatelisista on muuten entisen kotikaupunkini Genovan pormestari. Hän on markiisi Marco Doria. Hänet on valittu pormestariksi kommunistisen puoleen listoilta. Voi aikoja, voi tapoja voimme ehkä todeta!

Kreivitär vierailun jälkeen kyselin seuralaisiltani, mitä mieltä he ovat tästä aatelis- ja kuninkaallisjutusta. Osa heistä huudahti heti: kyllä Ruotsin prinsessa Victoria on niin ihana ja pikkuprinsessa myös. Varmasti ovat, mutta minä ehkä enemmän mietin: eivätkö kaikki nuoret äidit ja heidän lapsensa ole suloisia? Osa seuralaisistani vakuutti minulle, että kuninkaalliset ovat parasta PRää valtiolle. En toki ole vielä kauaa asunut Espanjassa, mutta olen tehnyt siellä töitä vuosien ajan. Tiedättekö, minun on vaikea kuvitella, että kukaan matkustaisi Espanjaan vain siksi, että siellä on kuningas. Itse en esimerkiksi valitse matkakohteitani kruunupäiden tai niiden puutteenkaan perusteella.

Eurooppalainen kuningaskunta malli kehittyi voimakkaasti 500-luvulla läänityslaitoksen kehittyessä. Silloin jopa Itämaantietäjistä tehtiin Itämaiden kuninkaita. Kyllä kuninkaallisuudessa jokin meitä ihmisiä ilmeisestikin kiehtoo tai ainakin kiehtoi aikanaan. Toisaalta minua tutkimustyötäkin tehneenä kauhistuttaa, kuinka on hienompaa olla kuningas kuin tiedemies ja tietäjä. No täytynee tyytyä osaansa tälläkin kertaa.

Kalliiksihan nuo kruunupäät näyttävät kansalleen tulevan. Eikö joku elokuvatähti voisi olla samalla tavalla glamouria tuova elementti. Heidät sentään voisi irtisanoa tai unohtaa, jos liian pahasti töppäävät. Vai siinä töppäilyssäkö se viehätys onkin? Voimme kiusata ja pilkata julkisesti jotakuta. Voimme tuntea itsemme erinomaisiksi, kun kuninkaatkin osoittautuvat samanlaisiksi, jopa nolommiksi, kuin me itse.

Nyt käydään Suomessakin lävitse skandaalia, jossa nähdään muiden muassa presidenttien, poliitikkojen, valtioiden päämiesten siirrelleen valtioidensa rahaa veroilta piiloon, pois omasta kotivaltiostaan. He jatkavat samalla linjalla kuin Ranskan kuulu kuningas Ludvig XIV, aurinkokuningas ja hänen rakastajattarensa, joka sai kansalta lempinimen Madame Kassavajaus. Heillä näyttää olevan sama ajatus, kuin entisajan kuninkailla. Minä hallitsen, silloin kaikki kuuluu minulle ja minä saan käyttää valtakuntani varoja, miten minua huvittaa. Minusta on masentavaa nähdä jälleen kerran vanhan sanonnan käyvän toteen: valta sokaisee ja absoluuttinen valta sokaisee absoluuttisesti. Rahalla näyttää olevan niin kammottava vaikutus moraaliimme, jotta melkein toivoisin paluuta oravannahkojen aikaan. Niitä lienee vaikeampi piilotella muilta. Toisinaan olisi mukava painaa pysähdysnappia maapallolle ja jäädä seuraavalla pysäkillä pois. Se ei liene mahdollista, niinpä en voi olla miettimättä, että ehkä nytkin voisi tehdä historiaa uudemman kerran samalla tavoin. Ranskan Suuressa vallankumouksessa 1789 oli kyllä puolensa. Ehkä uusi vallankumous ei olisi ollenkaan huono asia. Tekisi mieli palata Kööpenhaminaan, pysähdyttää vartija ja kysyä: oletko ihan tosissasi tuon lakin kanssa?

Viimeisessä kuvassa väriä tuomassa Beniniläinen voodoo-kuningas.

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

52-vuotias tietokirjailija ja symbolitutkija Liisa Väisänen ihmettelee ihmistä ja maailmaa. Eri viikonpäivinä on temoiltaan vaihetelevia kirjoituksia. Siten lukijoiden on helpompi löytää omat kiinnostuksen kohteensa. Teemat ovat seuraavat: symbolisunnuntai, taidetiistai, kuvan keskiviikko ja toisinaan persoonallinen perjantai. 

Blogiarkisto

2017
2016

Kategoriat