KANSIKUVASSA SUOMALAINEN TOREADORS-YHTYE KONSERTTIMATKALLAAN ITALIASSA. HEIDÄN VAPAA-AJAN ASUNSA ILMAISEE HEIDÄN MUSIIKKIMAKUAAN, MYÖS ESIINTYMISLAVAN ULKOPUOLELLA.

Tämän niminen kappale soi radiossa 1980-luvulla. Ei varmasti kukaan osannut silloin ajatella, miten kammottavan todeksi tuo hokema tulevaisuudessa muuttuu. Me elämme sitä tulevaisuutta nyt. Se on hirvittävän totta kahdessakin mielessä. Ensinnäkin usein, liian usein meidän aatteemme näyttää olevan juuri vaate. Tai ainakin heijastamme kaiken energiamme vaatteisiin: niiden pukemiseen, niistä heijastuvaan sanomaan ja niistä pohtimiseen. Käytämme aivan järjettömän energiamäärän niinkin ulkoiseen asiaan, kuin vaatteisiin. Toisaalta me arvostelemme ja toisaalta me ihailemme niitä.

Amissit viettävät vanhanaikaista elämää ja pukeutuvat perinteisesti.

Me kaikki tiedämme, miten järjettömän paljon voi yksi pieni merkki merkitä esimerkiksi vaatteen hinnassa. Kaikki tiedämme myös sen, että samoissa tehtaissa, joissa valmistetaan näitä vaatteita, tehdään samanlaisia tai ainakin samankaltaisia, ilman merkkiä. Silti olemme valmiita maksamaan siitä pienestä merkistä paljon. Miksi? Koska sillä vaatteella on status, jonka se pieni merkki siihen tuo. Me haluamme sen statuksen hinnalla millä hyvänsä. Se kertoo siitä, että muut tarkkailevat vaatteitamme, lukevat niissä hintalapun, vaikka se ei niissä roikukaan. Voin vain toivoa, ettei arvomme ihmisenä ole sen viestin varassa.

Andalusialaiset rouvat kertovat rakkaudestaan maakuntaansa kohtaan pukeutumalla tyypillisen Andalusialaiseen asuun.

Luemme toki vaatteista muitakin viestejä. Me määrittelemme ihmisen moraalia, sivistystä ja ihmisarvoa vaatteiden kautta. Eurooppalaistyylinen pukeutuminen on selkeästi itseisarvo. Me tuomitsemme tietynlaisten vaatteiden käyttäjät. Ranska on ollut kaikkien huulilla ensin huivikieltoineen ja sitten uudenlaisine uima-asuineen. Jälleen kerran on syntynyt kaksi puoluetta. Molemmilla on selkeä ja ainut oikea mielipide asiasta. Joko ajatellaan, että ihan oikein. Kaikkien pitää Euroopassa käyttää eurooppalaista vaatetuskertaa. Jotkut ovat sitä mieltä, että yleensäkään ihmisen uskonto ei saa näkyä vaatteista julkisella paikalla. Toiset ovat sitä mieltä, että tietty uskonto ei saa näkyä Euroopassa. Pelkästään tämä on todella vaikea asia. Ensinnäkin millainen on lopulta Eurooppalainen asu?

Afrikkalaisten naisten asut ovat kauniita ja värikkäitä, mutta myös käytännöllisiä kuumassa ilmastossa.

Minun olisi vaikea kuvitella itseäni tällä pyylevän täti-ihmisen vartalomallilla tyköistuvaan minihameeseen tai vaikkapa goottirockareiden asuun. Meillä kaikillahan on oma persoonallinen tyylimme pukeutua. Minusta tuntuisi kammottavalta, että meillä olisi kaikilla samanlaiset uniformut. Kyse on siis vapaudesta. Toki alastomana ei saa kulkea, eli meillä on joku käsitys siveydestä, jota noudatamme, ja jota ei ainakaan yleisesti tai toistaiseksi kyseenalaisteta. Miten me voimme rajoittaa vapautta, joka koskee pukeutumista? Millä perustein me voimme sen tehdä, loukkaamatta vapauden yleistä periaatetta? Minä itse pidän toisinaan tuulisella säällä huivia. Korvani ovat kovin tuuliherkät. Jos me kiellämme huivit, kielletäänkö ne kaikilta vaiko vain toisilta? Euroopan maat ovat hyväksyneet ihmisoikeuden julistuksen, jossa luvataan kunnioittaa kaikkien ihmisarvoa uskontoon ja väriin ja rotuun katsomatta. Siis vaikkapa nyt huivikiellon pitäisi olla totaalinen, ei vain yhtä ihmisjoukkoa koskeva.

Yhtenäiset esiintymisasut tekevät esityksestä visuaalisesti kiinnostavamman.

 

Sitten meillä on myös mielipiteen vapaus. Mielipiteiden sensuroiminen kuuluu totalitaarisiin järjestelmiin. Se ei noudata demokratian pääperiaatteita. Olemmeko me valmiita luopumaan mielipiteenvapaudestamme, sanavapaudestamme ja demokratiastamme? Jälleen kerran tuskin me voimme rajoittaa vain yhden väestön osan vapautta.  Iso ongelma on myös se, että aatteen, uskonnon, mielipiteen ja ideologian riisuminen ei onnistu vaatteiden tapaan. Jos minä en pitäisikään ristiä kaulassani, en minä silti olisi vähemmän kristitty. Minä itsekin pidän toisinaan ristiä ja tosinaan en. En ole niinä päivinä vähemmän kristitty, kun minulla ei ristiä ei ole, tai toisina enemmän, silloin, kun minulla se on. Ihminen ei voi riisua aatetta kuin vaatetta pois itsestään. Jos minä vaadin jonkin vaatteen poistamista, mitä minä olen silloin ratkaissut? En yhtikäs mitään.

Buddhalaisuus ei poistu ihmisestä oranssin vaatteen riisumisella.

Sitten on se kolikon toinen puoli, josta moni ei halua kuullakaan. Valtiollakin voi olla nimittäin aate. Ranskassa heidän aatemaailmansa pohjaa pitkälle Ranskan Suuren Vallankumouksen aatteisiin. Vapaus, veljeys ja tasa-arvo ovat heille tärkeitä. Onneksi ovat, sillä ne ovat hienoja aatteita. Kysymys ei ole kuitenkaan niin yksinkertainen. Joku jo tässä vaiheessa nimittäin jo varmasti huudahti. No niin, siitäs saitte: vapaus on vapautta käyttää millaista tahansa uima-asua. Meillä on nimittäin sellainenkin ilmiö kuin naisten vapautusliike. Se on tehnyt paljon työtä pitkällä aikavälillä. Suomalaiset syystä ovat ylpeitä esimerkiksi naisten äänioikeuden tulosta Suomeen niinkin varhain. Huivien ja tietynlaisten uima-asujen käyttäminen saattaa toki usein olla vapaaehtoista, tai ainakin näennäisesti vapaaehtoista esimerkiksi kasvatuksen kautta syötettyä. Usein kuitenkin olemme saaneet kuulla uutisia, joissa huiveja ja peittäviä vaatteita on käytetty juuri naisen vapauden estona. Ranskan suuren vallankumouksen aatteen mukaan, silloin uima-asu kielto on looginen, jos kyse on naisen vapauden rajoittamisesta sosiaalisella tasolla. Toisaalta meillä on vastassa yhden naisen ehkä ainut mahdollisuus päästä rannalle eli hänen vapautensa uida. Toisaalta meillä on vastassa yhteiskunnallinen, mahdollinen kategorinen sorronväline, jolloin sortaminen pohjaa sukupuoleen. Silloin kysymys kuuluu: voimmeko me sallia naisten sortamisen yhteiskuntamme sisällä? Siinä mielessä ne hauskatkin kuvat, joissa verrataan vaikkapa nunnia rannalla burkini-pukuisiin naisiin, eivät ole loppuun mietittyjä. Ainakin minun käsitykseni mukaan kaikki nunnat tai sisaret pukevat kyseisen asun aikuisina ja vapaaehtoisesti ilmaistakseen aatettaan, eli heillä kyse on puhtaasti mielipiteen vapaudesta. Toki joku saattaa pukeutua burkiniin tai huiviin samasta syystä.

Derwisheillä, suufijärjestöön kuuluvilla veljillä korkea hattu kertoo yhteydestä korkeampaan. Heille myös valmistusmateraali: aito lampaanvilla on symbolinen.

Ranskalla on aikamoinen ongelma ratkaistavanaan, samoin muulla Euroopalla. Me emme voi toisaalta luopua niin tärkeästä aatteestamme kuin vapaus. Toisaalta me emme voi koskaan lopettaa taistelemasta sen puolesta, että se vapaus kuuluu kaikille, sukupuoleen katsomatta. Tässäkin on näyttänyt tapahtuvan paradoksi. He jotka huutavat musliminaistenvapauden puolesta, unohtavat, että ehkä samalla he juuri rajoittavat sitä. Vapauden riiston symbolista tulikin vapauden symboli. Jälleen kerran keskiössä ovat vaatteet. Ihmisellä täytyy olla vapaus pukeutua siten kuin hän haluaa. Kukaan ei myöskään painostamalla saa, ei edes kotioloissa vaikuttaa siihen, miten ihminen pukeutuu.

Paitsi uskonnosta, voi asullaan kertoa kuulumisestaan kansallisuuteen ja oman valtionsa ihailusta.

Kaikkein eniten minua nykymaailmanmenossa huolestuttaa kuitenkin se, että me emme pelkästään suhtaudu vaatteisiimme kuin aatteisiimme, vaan se, että me myös suhtaudumme aatteisiimme kuin vaatteisiin. Olemme valmiita luopumaan aatteistamme liian helpolla. Me jätämme takin naulaan ja siinä samalla menivät kaikki periaatteemme, etiikkamme ja moraalimme. Suoraselkäisyyttä, sitä ei näy monenkaan valtion johdossa Euroopassamme. Toisaalta, jos itse käyttäydyn samoin, miten voin vaatia muuta valtionjohdoltakaan?

 

 

Joillekin, kuten tälle amerikkalaiselle herralle New Yorkissa pukeutuminen on tapa erottautua joukosta, kertoa yksilöllisyydestään.

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

52-vuotias tietokirjailija ja symbolitutkija Liisa Väisänen ihmettelee ihmistä ja maailmaa. Eri viikonpäivinä on temoiltaan vaihetelevia kirjoituksia. Siten lukijoiden on helpompi löytää omat kiinnostuksen kohteensa. Teemat ovat seuraavat: symbolisunnuntai, taidetiistai, kuvan keskiviikko ja toisinaan persoonallinen perjantai. 

Hae blogista

Blogiarkisto

2017
Joulukuu
2016

Kategoriat