Kirjoitukset avainsanalla opettaja

Olen saanut kunnian ja ilon olla mukana kirjoittamassa muutamaa oppikirjaa tämän vuoden aikana. Sen kautta olen ensimmäistä kertaa elämässäni oikein todella pohtinut opettamista. Suomessa on syystäkin oltu ylpeitä koululaistemme Pisa-tuloksista. Olen toki myös miettinyt sitä, mitä niillä testeillä oikeastaan mitataan. Suomessa on hyvin oppimiskeskeinen ilmapiiri. Oppilaat oppivat määrätyt asiat ja osaavat ne, kun tuloksia mitataan kokeilla. Muistan kuinka valmistautuessani ylioppilaskokeisiin historianopettajamme sanoi: Ylioppilaskokeiden aikaan teidän tietomääränne on laajimmillaan. Koskaan enää elämässänne tuskin tiedätte yhtä paljon kaikenlaista. Nauttikaa tästä hetkestä. Se on ohi jo parin kuukauden kuluttua. Hän oli aivan oikeassa. Minä tiesin vaikka mitä matematiikasta psykologiaan ja kemiasta ruotsin kielioppiin. Siinäkin hän oli oikeassa. Parin kuukauden päästä oli unohtanut ainakin puolet. Ylioppilaskokeet menivät kyllä hyvin. Siitä oli hyvä jatkaa.

Useissa muissa maissa on opetus opettamiskeskeisempää. Tärkeämpää kuin se, että kaikki oppivat juuri samat asiat on se, miten se opetetaan. Se kuulosti minustakin aluksi ihan älyttömältä. Eikö tärkeintä ole tulos? Tarkemmin asiaa mietittyäni, olen päätynyt ajatukseen, että tärkeintä ei ole tulos. Oikealla opetusmetodilla voi opettaa oppilaan pidemmälle elämän varalle. Hänelle voi opettaa arvoja ja kykyä etsiä tietoa sekä tutkia asioita. Sellainen oppiminen lähenee jo ymmärrystä. Minä muistan yhä vuoden, jolloin pähkinäsaarenrauha solmittiin. Paljon muuta olen unohtanut. Mutta kumpi on tärkeämpää: muistaa Pähkinäsaaren rauhan tarkka solmimisvuosi vaiko ymmärtää, mitä seurauksia Pähkinäsaaren rauhasta oli?

Ei tärkeintä ole vain tulos, vaan ymmärrys. Tärkeää ei ole vain oppiminen vaan se, kuinka sen asian opettaa. Tämä on se asia, joka minulle tuottaa eniten iloa myös ikääntymisessä. Jokainen päivä koen ymmärtäväni enemmän asioita. Mitä sitten, jos en jotain numeroa tai nimeä niin tarkasti aina muistakaan. Ymmärrys tuottaa nautintoa: suurta nautintoa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Minulle sattui hassuja eräänä päivänä. Kävelin Firenzessä kadulla ryhmä perässäni. Tunsin kuinka minua työnnettiin takaapäin. Kuulin naisen äänen sanovat: liikettä niveliin. Vilkaisin naista kummissani, mutta hän ei katsonut minua. Jatkoin kävelyä. Hetken kuluttua sama ääni ja sama työntävä käsi: koita nyt liikkua eteenpäin. –Rouva, anteeksi. Miksi te tönitte minua? –Voi hyvä luoja anteeksi, luulin teitä oppilaakseni. Hän oli opettaja, joka yritti saada lukiolaisiaan kävelemään ripeämmin eteenpäin. Arvaattekin, että hänen oppilaansa olivat kuolla nauruun. Voin kuvitella opettajan saavan kuulla tapauksesta koulussaan vielä retken jälkeenkin. Hassunkurisinta, että minua luultiin oppilaaksi juuri silloin, kun olin menossa museoon, johon ryhmäni oli ilmoitettu oppilaiksi ja minut opettajaksi. Tapaus sai minut miettimään opettajana ja oppilaana olemista. Platonin Akatemia oli hieno laitos. Siellä opettaja ja oppilaat kävelivät sisäpihalla jutellen ja pohtien samalla asioita: sanalla sanoen filosofioiden.

Olen opiskellut Sorbonnessa ja olen kyllä ylpeäkin siitä, vaikka minut on suomalaiseen tapaan opetettu siihen, ettei saisi liioin ylpeä olla.. Se on hieno, kunnianarvoisa laitos. Se, kuten muutkin vanhan yliopistot syntyivät siten, että oli ryhmä oppilaita, jotka palkkasivat opettajan itselleen. Itseasiassa, jos tarkkoja olemme, Sorbonne ei ole eikä ole ollut yliopisto. Se on ollut se kolleegio, jossa ylioppilaat asuivat. Opetus tapahtui ulkona. Sateen sattuessa saattoi opettaja kutsua oppilaat kotiinsa. Ryhmät olivat pieniä ja opettaja pystyi olemaan hyvinkin läheisessä kosketuksessa oppilaisiinsa. Hienoa oli se, että juuri oppilaat hakivat itselleen sopivan ja pätevän opettajan.

Parhaimmillaan opettamien ja opiskeleminen on aina vuorivaikutusta. Luulen, että itse olen oppinut eniten juuri opettaessani. Minä en olisi osannut kysyä puoliakaan niitä kysymyksistä, joita oppilaani ja luennoilla kävijät ovat minulta kysyneet. Oppimiseen kuuluu olennaisesti se, että osaa nähdä asiat toisin. Me yksin olemme riittämättömiä: sekä oppilaina, että opettajina.

Kiitos teille kaikille, jota käytte luennoillani ja opetatte minua kysymyksillänne.

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

52-vuotias tietokirjailija ja symbolitutkija Liisa Väisänen ihmettelee ihmistä ja maailmaa. Eri viikonpäivinä on temoiltaan vaihetelevia kirjoituksia. Siten lukijoiden on helpompi löytää omat kiinnostuksen kohteensa. Teemat ovat seuraavat: symbolisunnuntai, taidetiistai, kuvan keskiviikko ja toisinaan persoonallinen perjantai. 

Blogiarkisto

2017
Joulukuu
2016

Kategoriat