Ryhmä ihmisiä kirvisteli lakon kourissa lentokentällä. He eivät päässeet lähtemään, koska lennonjohtajat olivat lakossa. Jono uudelleenreitityksille oli valtavan pitkä. Minä yritin saada kahtakymmentäviittä ihmistä kotiin. Seisoin jonossa kolme tuntia, mutta aika oikeastaan sujui vikkelästi jutellessa. Keskustelu ajautui luonnollisesti siihen, ketkä pääsisivät ensimmäisillä koneilla kotiin, kun kaikki eivät kuitenkaan mahtuisi samaan koneeseen. Puhelimella sai jatkoaikaa koiranhoidolle. Jollakulla oli varattu aika golfkentälle, toisella oli tulossa putkimies kotiin. Se oli selvää, että he, joilla lääkkeet olivat loppumaisillaan pääsisivät kaikkien muiden edelle.  Keskustellessamme yleensäkin lakoista, joku nosti esiin, kuinka kuljetusalanlakko voi tosiaan pysäyttää monta asiaa ja aiheuttaa paljon vahinkoa. Eräs keskustelijoista nosti esiin asian, että voihan lakon kourissa olla vaikka liikemies, joka on menossa tekemään miljoonakauppoja ja ne sitten peruuntuvat. Jostain syystä tämä ohimennen lausuttu lause jäi mieleeni. Se mietitytti siksi, että heti sen kuultuani jäin pohtimaan, että minä en osaa pitää sitä tärkeänä asiana. Ymmärrän, että nykymaailmassa kaikki rakentuu rahan varaan. Silti en osaa pitää miljoonakauppoja mitenkään ihmeellisen isona asiana. Voihan se johtua siitäkin, etten ole itse sellaisia koskaan tehnyt eikä se kuulu minun maailmaani. Lopulta kuitenkin ajattelen, että se ei minusta tuntunut tärkeältä, koska siinä oli niin vähän mitään inhimillistä.

Lakko sai minut taas miettimään tärkeysjärjestyksiä. Niitä on hyvä miettiä aina silloin tällöin. Kenen sinusta kuuluisi päästä ensin lähtevään koneeseen? Miljoonakauppojen tekijän, lapsensa syntymäpäiville menijän, hautajaisiin lähtijän, kenen?