Kirjoitukset avainsanalla terrorismi

Kirjoitan parhaillaan 2017 syksyllä ilmestyvää teostani taiteen vastaanottamisesta. Juuri eilen illalla tarkastelin kuvaa kehrääjästä.

Mieheni perheestä noin puolet asuu Nizzassa. Itse asuin kyseisessä kaupungissa neljän vuoden ajan. Kun näin uutiset Nizzasta, en voinut olla kysymättä jälleen kerran niitä samoja kysymyksiä, mitä useimmat meistä. Miksi? Mitä voin tehdä? Miten tämä saadaan loppumaan.

Niitä pohdiskellessani en voinut olla havahtumatta siihen, että edellisenä iltana tulkitsemani teos tarjoaa vastauksia näihinkin vaikeisiin kysymyksiin. katsotanpa, mitä teoksessa oikein kerrotaan: en tarkoita teoksen aihetta vaan sanomaa. Aihehan on helppo. Siinä on nuori nainen, joka kehrää. Taideteosten sanoma on kuitenkin lähes aina se mielenkiintoinen asia, ei aihe. Miksi maalauksessa on tiettyjä yksityiskohtia ohjaavat meidät aina sanoman juurelle. Gerolamo Indunon teos vuodelta 1836 kuvaa aiheena ja näennäisesti kehrääjää. Teoksen sanomana on taas vielä useisiin valtioihin jakautuneen Italian niemimaan kasvava kansallisuusaate. Kankaan kutomista ja langan kehräämistä on pidetty Antiikin mytologioista alkaen uuden elämän symbolina. Samaa ajatuksen kanta on suomalainen sananlasku, joka puhuu elämänlangasta. Teokseen kätketyissä symboleissa on useita avaimia viittaamassa tällaisen tulkintaan. Lattialla on juuri kuoriutuneet kananpojat, jotka viittaavat siis syntymäisillään olevaan Italian valtioon, jota nuori Italia liike ajoi tuolloin. Uudelle valtiolle kehrätään elämää eli elämän lankaa. Seinällä, pimentoon jäävän takan vieressä ovat avaimet seinällä roikkumassa viittaamassa myös uuteen. Samalla, kun kehrääjättären kasvojen muoto on saatu pyöreämmäksi katsojasta oikealla olevan posken jäädessä hämärään, samalla se hämärä toimii sanoman korostajana. Kehrääjä on oikealla teoksessa olevan pimeän menneisyyden ja vasemmalla olevan tulevan kirkkaan välissä edustamassa silloista nykyaikaa: uuden valtion eli Italian syntyä.

Me pohdimme, luonnollisesti, maailman tapahtumia oman elämämme kautta. Minäkin mietin omia ystäviäni Nizzassa, omaa elämääni siellä. Meidän elämämme täällä on kuitenkin niin valtavan lyhyt. Me elämme seurauksia siitä, mitä meitä edeltävät sukupolvet ovat tehneet. Enkä tarkoita sillä pelkästään sitä, mitä oman esivanhempani ovat tehneet tai Väisälän mäeltä 1500-luvulta olleet Väisäset ovat tehneet. On jo klisee sanoa, että maksamme ristiretkien seurauksia tai Ranska maksaa kolonialismin seurauksia. Toki myös lähihistoriasta näkyy se, miten Persian-lahden sotaan lähdettiin puhtailla tekosyillä. Mitä viimevuosikymmenet Ranska on tehnyt Afrikan sota-alueilla tai Eurooppa yleensä? Syyrian Ranskan-politiikkaa tarkastelemalla näkee jotain syitä ja seurauksia.

Suuremmassa mittakaavassa me yritämme nyt miettiä, mitä tehdä pakolaisten kanssa. Samalla me ulkoistamme asiaa: ongelma tulee sieltä pakolaisten kautta. Ummistamme silmämme siltä, että me länsimaiset olemme sulkeneet silmämme samalta ongelmalta jo vuosisatojen ajan. Kammottavaa sanoa, mutta esi-isämme oivat samanlaisia kuin me olemme nyt. He eivät rakastaneet tulevia sukupolvia riittävästi. Jos jossain on ahdistusta, ja me suljemme siltä silmämme, jossain vaiheessa se ahdistus on omalla kotiovellamme, ei ehkä minun elämäni aikana, mutta joskus tulevaisuudessa on. Ei polkupyörän kumia voi loputtomiin paikata. Jossain vaiheessa se ei vaan kestä enää ja ilmat tulevat pihalle. Meidän itsekkyytemme riittää minun elämäni ja ehkä seuraavan sukupolven suojaamiseen. Hirveää todeta, mutta kyllä se totta on. Mitä minä välitän viidenkymmenen tai sadan tai tuhannen vuoden päästä elävistä jälkipolvista? No en vähääkään. Minähän olen kuollut, en minä silloin enää vastuuta mistään kanna.

Meillä on kova hinku kuolemattomuuteen: mehän taistelemme häviämistämme vastaan kaikin keinoin. Facebook antaa laittaa jälkipolville viestin, jotkut jäädyttävät ruumiinsa, haluamme jättää jälkemme pääsemällä televisioon, kirjoittamalla kirjoja, maalaamalla, otattamalla valokuvia itsestämme. Oikeasti meitä kiinnostaa vain minä ja oma lähipiirini. Onhan se vaikeaa rakastaa jotakuta tulevaa, sadan vuoden päästä syntyvää, jota minä en edes tunne tai osaa kuvitella. Ei kukaan minuakaan rakastanut vuonna 1450. Eihän hän edes arvannut Väisäsen Liisaa tuolloin.

No mitä minä sitten voisin tehdä? Keksin vain tosi mälsiä ajatuksia. Mälsiä, sillä ne ovat hitaita enkä näe tulosta omana aikanani. Hyvä muistaa vanha totuus: hitaasti hyvä tulee. Voin olla vihaamatta, sillä vihasta ei synny koskaan mitään hyvää. Voin rakastaa maailman puhki, ei vain tämänhetkistä minun maailmaani vaan tulevien polvien maailman. Voin estää eriarvoisuutta tai pyrkiä sen pienenemiseen, jotta se paine ei lisäänny kattilassa loputtomiin tulevien polvien kiusaksi. Voin yrittää oppia historiasta ja katsoa tulevaan. Jotta siihen kykenisin minä ja tulevat polvet voin vain tukea yleissivistyksen lisäämistä. Voin katsella Gerolamo Indunon teosta ja yrittää ymmärtää, että minä kehrään lankaa, pitkää lankaa. Minä näen siitä langasta vain alkumetrit, mutta joku tulevaisuudessa jatkaa samaa lankaa. On sääli, jos seuraavat kehrääjät saavat minulta jälkeensä surkean ja katkeilevan langan. Ei minua, pientä ihmistä säästä ikuisuuteen minusta kuolemani jälkeen julkaistavat sanat sosiaalisessa mediassa tai kirjani, jota teen. Minusta jää tulevaan se yksi pieni pätkä sitä lankaa. Mitä voin tehdä? Voin tehdä parhaan mahdollisen langan nyt, tässä elämässäni.

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Onko joku oikeasti niin naiivi, että sotkee uskonnon ja öljylähteen toisiinsa? Hämmästyttävää, mutta totta: kyllä on. Yksi toistetuimmista hokemista nykypäivänäkin on: Jos lopetetaan uskonnot, loppuvat myös sodat. Sehän on älytön väite. Minusta perustellumpaa olisi sanoa: jos lopetetaan sotavoimat ja asetehtaat, sodat loppuvat. Miksi kukaan ei sitten halua sanoa sitä? Koska jo väitteessä uskonnot aiheuttavat sotia itse asiassa lietsotaan toinen toistaan vastaan. Siinä väitteessä tahallisesti ärsytetään ja haetaan riitaa käyttäen uskontoa tai uskonnottomuutta lyömäaseena toista vastaan.

Uskonto ja elämänfilosofia sekä elämänkatsomus yleensä ovat meitä ihmisiä elämän lävitse kantavia voimia. Ne ovat meidän intiimejä vastauksiamme vaikeisiin tilanteisiin, kuten kuoleman kohtaamiseen. Ne ovat väsymyksen ja heikkouden hetkenä voimia, jotka saavat meidät nousemaan ylös aamulla ja yrittämään vielä kerran. Ne ovat meille niin tärkeitä asioita, että niitä hyväksikäyttäen meitä on helppo loukata. Mutta tuskin ketään ihan oikeasti häiritsee se, mihin joku tuntematon Liisa Väisänen uskoo. Sen sijaan vaikkapa Liisa Väisäsellä saattaa olla asia, jonka joku toinen haluaa. Silloin on kiva iskeä siihen kaikkein tärkeimpään kohtaan eli uskontoon ja arvomaailmaan.

Olipa kerran hallitsija, jolla oli vaikeuksia. Hän oli jo sodassa. Samaan aikaan eräs kansa, jonka nälänhätä oli ajanut alkuperäiseltä asuinalueilta pois, etsi parempaa tulevaisuutta. Silloin hallitsija päätti antaa heille palan maata. Tämä toinen kansa asettui sinne asumaan. Se sai alueen kukoistamaan, olihan maa tuottavaa. Tällä välin kyseinen hallitsija sai sovittua rauhan vanhan vastustajansa kautta. Hän näki kukoistavan uuden valtakunnan ja häntä alkoi harmittamaan. Hän halusi sen takaisin. Olisi ollut tosi noloa, nyt sanoa, että haluankin nuo rikkaudet itselleni, kun ensin oli antanut ne pois. Hän keksi tekosyyn, itseasiassa kaksikin. Kohtelitte erästä ystävääni väärin ja teidän hallitsijanne ei oikeastaan ole se, jolle hallintaoikeus kuuluu. Koska minä olen hyvä hallitsija ja taistelen oikeudenmukaisuuden sekä hyvän puolella, niin minäpä tulen sinne palauttamaan vallan hänelle, jolle se kuuluu. Ei minua millään tavoin se teidän rikkautenne kiinnosta, älkää luulkokaan. Minähän vain ajan teidän kansanne etuja ja puolustan hyvää ja oikeaa.

Ei, minä en viittaa nykypäivän Syyriaan tai Lähi-Itään. Puhun 500-luvusta. Oikeamielinen hallitsija oli Itä-Rooman hallitsija Justinianus, jolla oli ollut sota Persiaan vastaan. Kukoistava valtakunta, jonka hän halusi itselleen, oli Vandaalivaltakunta. Itä-roomalaiset olivat itse asettaneet vandaalit asumaan Pohjois-Afrikkaan, tuon ajan viljavimmille ja vauraimmille seuduille.

Meissä ihmisissä ja käytöstavoissamme näyttää olevan jotain surullisen muuttumatonta. Nyt me taas liput liehuen lietsomme erimielisyyttä. Ei sitä kehtaa oikein sanoa, että minua kiinnostaa sinun rahasi tai öljylähteesi. Sehän kuulostaisi siltä, että minä olen ahne. Ahneus on hävettävää. Siispä minä väitänkin, että sinun uskontosi määrää sinut tappamaan ja alistamaan. Sinulla on siis huonompi uskonto kuin minulla. Sittenhän se jo melkein kuulostaa siltä, että Jumalakin on minun puolellani. Totta vieköön, minä olen oikeudenmukainen ihminen, suorastaan hyvä.

Tästäkö johtuu se, että kun uutisoidaan terroristi-iskuista, mainitaan heidän uskontonsa isoin kirjaimin, mutta terroristien rikollinen tausta ohitetaan täydellisesti? Minusta sillä on merkitystä. Ibrahim Abdesalam oli saanut tuomioita huumeiden salakuljetuksesta. Veljekset Khaled ja Ibrahin EL Bakraoui ovat saaneet tuomiota huumekaupasta ja ryöstöistä. Cherif Kouachí oli saanut lukuisia tuomiota varkauksista ja huumeista ennekuin hän oli mukana Charlie Hebdon iskuissa. Terroristeja ei värvätä virallisissa rukoushuoneissa tai moskeijoissa. Heitä värvätään laittomissa, ei virallisissa kokouspaikoissa. Erityisen paljon terroristeja on värvätty ja värvätään vankiloista suoraan. Rikolliset ovat tottuneita aseenkäyttäjiä. Heillä ei ole moraalia ei juurikaan menetettävää. Kumpi on rikollisista enemmän syyllinen: hän joka tekee vaiko hän, joka sallii, maksaa ja mahdollistaa? Useimmiten jälkimmäisinä mainitut kutsutaan maailman neuvottelupöytiin ja heitä puhutellaan kunnioittavasti. He käyttävät heikompien ahdinkoa, miksei tietämättömyyttäkin hyväkseen tehdäkseen pahaa. Voisiko olla niin, että rakenteellinen väkivalta olisi yhtä paha ja jopa pahempi kuin suora fyysinen väkivalta. Rakenteellisen väkivallan tekijät jäävät rankaisematta, vaikka rakenteellinen väkivalta ulottuu paljon laajemmalle, kuin toki myös tuomittava fyysinen väkivalta.

Katselemmepa Meksikoa, Ukrainaa, Venäjää tai Italiaa, niissä toimivat rikollisjärjestöt ovat aina värvänneet joukkoihinsa rikollisia. He eivät tietenkään ole taistelleet vain keskenään. He ovat iskeneet viattomiin ihmisiin esimerkiksi Napolissa, samoin kuin nyt on isketty viattomiin Pariisissa. Rikolliset ovat väkivaltaisia ja aiheuttavat sekasortoa. Niin on aina ollut. Rikolliset pyrkivät saamaan rahaa keinoja kaihtamatta. Rikolliset ovat valmiita tappamaan saadakseen siitä omaa tai järjestönsä etua. Miksi me haluamme vaieta terroristien rikollisesta taustasta? Olisiko niin, että, jos me katselisimme totuutta silmiin armottomana ja ilman asenteita, syytettyjen penkillä ei olisikaan uskonto vaan politiikka, ahneus ja mahdollisuus saada aseita. Olisiko kaiken takana kuitenkin uskontunnustus, joka kuuluu näin: Minä uskon kaikkivaltiaaseen raakaöljyyn, Pyhään aseteollisuuteen, poliittiseen vallanhimoon….

Pelottavan surullista.

Kuvituksena tällä kertaa ihmisiä elämäni varrelta, jotka eivät ikinä tekisi pahaa kenellekään nimenomaan uskonnollisen moraalinsa tähden.

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

52-vuotias tietokirjailija ja symbolitutkija Liisa Väisänen ihmettelee ihmistä ja maailmaa. Eri viikonpäivinä on temoiltaan vaihetelevia kirjoituksia. Siten lukijoiden on helpompi löytää omat kiinnostuksen kohteensa. Teemat ovat seuraavat: symbolisunnuntai, taidetiistai, kuvan keskiviikko ja toisinaan persoonallinen perjantai. 

Blogiarkisto

2017
Joulukuu
2016

Kategoriat