Vanhan Baabelin torni -kertomuksen mukaan ihmiskunnan vitsaukseksi annettiin se, että kaikki puhuvat eri kieltä. Toisinaan mietin, että meidän nykyinen Baabelin tornimme on se, että me puhumme, tai ainakin haluamme kaikki puhua vain yhtä kieltä. Kautta aikain on sivilisaatiossamme toki ollut vallitsevia kieliä, joita ovat puhuneet ainakin kaikki niin sanottuun sivistyneistöön kuuluvat. Latina oli aikanaan vallitseva kieli. 1700-luvulla kaikkien kuului puhua Ranskaa. Nykyisin vaikuttaa siltä, että ainakin Suomessa kielitaidon mitta on englanti: vain ja ainoastaan englanti. Jo vuosikymmeniä olen kuullut suomalaisten moittivan vaikkapa ranskalaisia, että he eivät osaa kieliä. Moitteita osakseen saava ranskalaisparka on saattanut osata oman äidinkielensä lisäksi sujuvaa espanjaa ehkä italiaa tai arabiaakin, mutta kielitaidoton hän on, koska ei osaa englantia. Asenne on samankaltainen kuin antiikin aikana. Jo kreikkalaiset ottivat käyttöön sanan barbaari. Se tarkoitti änkyttäjää. Kaikki ne, jotka eivät puhuneet kreikkaa olivat änkyttäjiä eli barbaareja. Kun latina korvasi sivistyneistön kielenä kreikan tulivat barbaareiksi kaikki he, jotka eivät puhuneet latinaa.

Täydellisen vallan antaminen vain yhdelle kielelle on köyhdyttävää. Minä en ole ymmärtänyt koskaan sitä, miksi kaikkien on pakko osata juuri englantia. Tietyillä sukupolvilla ei ollut mahdollisuutta opiskella kieliä oikeastaan ollenkaan. Minun sukupolvelleni mahdollisuus ennen kaikkea englannin opiskeluun annettiin koulussakin. Minusta on silti hämmästyttävää huomata, kuinka Suomessa perusoletus on, että kaikkien kuuluu osata englantia. Eräs kansainvälinen lentoyhtiö, joka toimii Suomessa, on mennyt jopa niin pitkälle, ettei heillä ole Helsingin lentokentällä henkilökuntaa vastaanottamassa ilmoitusta mahdollisesta kadonneesta matkatavarasta. Ilmoitus täytyy matkustajan tehdä itse koneella. Kyseinen kone ei puhu Suomea lainkaan. Kaikki ohjeet ovat englanniksi. Minusta on kohtuullista vaatia, että kussakin maassa, jossa kansainvälinen yhtiö toimii, heidän täytyy palvella asiakkaitaan myös kyseisen maan virallisella kielellä.

En ole edes ihan varma siitä, onko sen kaikkialla puhuttavan kielen nimi englanti tai english, ehkä parempi nimitys sille olisi globish. Ovathan jo menneiden aikojen viisaat sanoneet syyksi englannin suosioon senkin, että englantia on niin helppo puhua huonosti. On tietenkin hyvä, kun on jonkinlainen globaalikieli, sillä emme me kaikkia maailman kieliä voi kuitenkaan osata. Ongelma on vain se, että se globish on suhteellisen köyhä kieli. Globish on yksinkertaistettua kieltä. Se on kätevää ja tarpeellista, mutta se ei voi korvata muita kieliä. Me yritämme korvata englannin kielellä muita kieli liikaa ja liian usein.

Etenkin Suomessa kaikkien alojen edustajilta suorastaan vaaditaan, että heidän pitää osata sujuvasti englantia. Meidän pitäisi muistaa sekin, että kielitaito ei koskaan voi korvata muuta ammattitaitoa. Jos ihminen on ammatissaan hyvä, ei häntä huonompi ole parempi vain siksi, että osaa globishia.  Muun muassa useiden muiden Euroopan maiden politiikoilla on esimerkiksi tapanaan käyttää EU-kokouksissa tulkkeja. Minusta se on huomattavasti älykkäämpää kuin alistaa oman ajatteluntaso kielelle, jota ei hallitse täydellisesti. Hyvä tulkki ja hyvä asiasisältö ovat parempi vaihtoehto, kuin köyhdytetty sisältö ja oma vieraskielinen puhe.

Kieli on aina tapa ajatella. Me muodostamme ajatuksemme kielen kautta. Jokaisella ihmisellä ajatuksen rakenne muokkautuu jo lapsuudessa hänen oman äidinkielensä mukaan. Kun sitten opimme uusia kieliä, me emme opi vain äänteitä ja sanoja, me opimme ajattelemaan toisenlaisen rakenteen kautta. Jos me tulevaisuudessa keskitymme vain ja ainoastaan englanninkielen ajatusmaailman kehittämiseen ja ylläpitämiseen, me köyhdytämme ajattelunmalleja lähes rikollisella tavalla.

Kommunikaation ja kulttuurin rikkaus tulee juuri siitä, että meillä on erilaisia malleja ja tapoja ajatella. Nykyajan Baabelin tornin vaara saattaakin olla juuri päinvastainen. Kielten köyhtyminen alistumalla globishiin. Kielikysymys on mielestäni mitä ajankohtaisin juuri nyt, kun puhumme kiihkeästi Ison Britannian mahdollisesta lähdöstä pois EU:sta eli Brexitistä, kuten on muodikasta sanoa käyttäen globishia. Ehkäpä Brexit antaa meille tilaisuuden miettiä kieliä Euroopassa jopa ideologiselta kannalta. Jos Iso-Britannia lähtee pois Euroopan Unionista, miksi me annamme valta-aseman olla kielellä, jota puhuu pieni vähemmistä EU-alueen asukkaista: irlantilaiset ja maltalaiset? Heitä ei ole yhteensäkään niin paljoa kuin vaikkapa Slovakkeja. Me puolustamme mielellämme biodiversiteettiä, miksi emme puolustaisi myös kielidiveersiteettiä? Tai tokihan me tiedämme itsekin, miksi emme halua sitä tehdä. Koska me olemme laiskoja. Vaatii enemmän energiaa opetella useita kieliä kuin yhtä ainutta. Mutta onko meillä varaa olla köyhiä vain siksi, että olemme laiskoja? EU:n varhaisia tunnuslauseita on ollut: ´yhdessä erilaisina.´ Se  koskee myös kieltä ja kieliä, joita puhumme. Kielet ovat ajatuksiamme. Ajatuksien yhtenäistäminen on pelottava ajatus: yhtä pelottava, kuin ajatus siitä, että Euroopassa ei olisi enää mitään muuta, kuin kuusimetsiä.

Kuvituksena Baabelin torni, Joos Momberin maalaus vuodelta 1660 sekä eri kieltä ja kulttuuria edustavia ihmisiä: meidän maailmamme rikkaus, kielidiversiteetti.