Kirjoitukset avainsanalla pelko

Ihminen on kummallinen. Me kaikki haluamme, vaadimme, huudamme muutosta. Sitten, kun on muutos ja uutta tarjolla, me emme haluakaan sitä. Uusi pelottaa se on selvää. Tämä näkyy erityisen selvästi politiikassa. Nuoria ei mielellään äänestetä. Toki komeus on hyvästä ja siihen usein vedotaan. Silti on ihmeellistä, kuinka useimmissa Euroopan maissa valtion johtajat ovat selkeästi eläkeikäisiä. Se ei ole kovinkaan johdonmukaista siksikään, että periaatteessa ainakin politiikan pitäisi rakentaa tulevaa. Tulevaisuus on väkisin nuorien polvien, joten olisi loogista, että he rakentavat sitä. Meillä on kuitenkin tapana pitää kynsin ja hampain kiinni menneestä, rakentaa nykypäivää ja valehdella sujuvasti, että huomistahan me ajattelemme.

Tosiasia on, että huominen pelottaa sen verran, että me kuitenkin pyrimme rakentamaan huomisesta täsmälleen samankaltaisen kuin tämänpäiväisestä. Kaikkein pelottavinta on, että samalla, kun puhumme tulevasta me itseasiassa palaamme kohden vanhaa. Maailmanpolitiikassa se näkyy tälläkin hetkellä kammottavalla tavalla. Uudistusten ongelma on siinäkin, että ne väistämättä tapahtuvat hitaasti. Ihminen on samalla varovainen ja samalla malttamaton. Yksi sukupolvi harvoin näkee ja edes ymmärtää kaikkia muutoksia mitä on tekemässä.

Me ihmiset olemme erikoisia. Me kaikki tiedämme, että emme ole ikuisia ja seuraavat sukupolvet seuraavat meitä omilla ehdoillaan. Silti me haluamme maailman jatkuvan samanlaisena, kuin se on ollut meidän aikanamme. Kaiken huipuksi se on juuri se  maailma, josta me emme pidä ja mistä valitamme. Maailman pitää muuttua, mutta ei juuri minun kohdallani, eikä juuri nyt tänään. Mieluummin sitten huomenna, mutta huominen ei ole huominen, se on jossain hieman kauempana.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Viime aikoina on terveyteni reistaillut. Kaksi kertaa ambulanssikyydillä kahden viikon sisällä palauttaa taas arvoja toisenlaisiksi. Arvoista en ole vielä valmis puhumaan. Asioiden käsittely vie aikaa. Sen sijaan kommunikoinnin tärkeys tuli jälleen kerran selväksi. Minun häiriöni ovat verenkierronhäiriöitä. Ohimeneviä, sillähän minä niistä nytkin tässä kommunikoin.

Kokemuksina ne ovat toki pelottavia. Sen lisäksi ne todella laittavat ajattelemaan, miten ensiarvoisen tärkeää ihmisille on kyky kommunikoida. Minulle käy siten, että kuulen ja ymmärrän, mutta en näe enkä pysty puhumaan. Se on hurja tunne. Kuulen, kuinka ympärilläni olevat ihmiset arvelevat: mikä hänelle tuli. Ajatus vastaukseksi muotoutuu aivoissani, mutta suuni, kieleni, puhekykyni ei tottele käskyjä. En pysty kertomaan, mistä kiikastaa, ja että näin on tapahtunut ennenkin. En voi kertoa, että ottakaa puhelin laukustani ja siellä on numero, voi soittaa siihen ja siihen numeroon. Se on ahdistavaa. Kuulen hätäännyksen ihmisissä. Itsekin olen peloissani. Silti haluaisin sanoa, jotain rauhoittavaa ympärilläni oleville, mutta en vain kykene.

Samoin minulle, yleensä näkevälle, näkökyvyn menetys on eristävää. Tunnen uppoavani johonkin aivan omaan maailmaani. Silloin, kun en näe ulospäin, näen jotenkin selvemmin omaan itseeni. Aivan kuin minun olisi pakko katsella, ja kun se ei onnistu ulkopuoliseen maailmaan, katselen sitten omia aivoituksiani. Ympärilläni tapahtuu, kuulen sen äänien perusteella, mutta en koe voivani olla osallisena siitä. Minähän en näe enkä pysty sanomaan mitään.

Totta kai mielessä käy myös ajatus, että palautuuko kaikki tällä kertaa. Jos ei palaudu, olenko sanonut jo kaiken, mikä minun on pitänytkin sanoa tässä maailmassa. Sitten alkaa huoli läheisistä. Toivottavasti he ei nyt heti soita kaikille. Jos kaikki menee ohi, niin huolestuvat turhaan.

Kun kaikki pikkuhiljaa palautuu, tulee sijalle kiitollisuus. Samalla ihmetys ja kysymys: miksi? Miksi minä taas pelastuin? Itse olen sen verran kohtalouskoinen, että olen vakuuttunut siitä, että kaikella on tarkoituksensa. Mutta sen tarkoituksen ymmärrys minulta puuttuu. Oliko se varoitus, muistutus vaiko kehotus, että näin kävi?

Varoitus olisi: saat vielä jatkaa, mutta muuta jotain elämässäsi. Kehotus on: sinun pitää tehdä vielä jotain. Tehtäväsi ei ole valmis. Muistutuksena se toimii sanomalla vahvasti: arvosta sitä, mitä sinulla on. Näkökyky ja puhekykykään eivät ole itsestään selvyyksiä.

Jäljelle jää aina arvoitus ja paljon kysymyksiä.

Kommentit (6)

-valone-Käyttäjä698
Liittynyt11.3.2016
3/6 | 

Ihailen suuresti taitoasi tutkia ja kirjoittaa! Uskon, että sinulla on vielä paljon tehtävää. Olet viisas ja ymmärrät mikä merkitys on levolla, kun vain maltat!  

Katson kuvaasi, kauneuttasi! Pidäthän huolta itsestäsi, että saamme taas lukea tutkimuksistasi :)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Pelko on luontaista kaikille eläimille, myös ihmisille. Pelko on asia, joka useasti saa meidät selviämään hengissä. Ihminen luontaisesti kavahtaa vaarallisia tilanteita. Niin tekevät kaikki muutkin eläimetkin. Pelko on siis normaalia, hyväksyttävää ja tarpeellistakin.

Yliluonnollisenpelko

Pelko on luonnollinen reaktio uusissa tilanteissa. Samat ihmiset, jotka kotioloissaan liikkuvat huolettomasti lompakko esillä, saattavat usein olla varovaisempia ulkomailla. Olenpa joskus kuullut väitteen, että useimmat auto-onnettomuudetkin sattuvat kodin lähellä. Silloin ihminen tuntee olonsa turvallisemmaksi ja on huolimattomampi.

Vedenpelko

 

Olin aikoinaan eräässä seminaarissa, jossa yksi puhujista oli hollantilainen liikennesuunnittelija. Hän johti ryhmää, joka oli erikoistunut erityisen vaaralliseksi osoittautuneiden kaupunkialueiden liikenteen uudelleen järjestämiseen. Heidän perusideansa, joka oli ainakin hänen esittämänsä tilastojen mukaan, onnistunutkin hyvin, oli se, että silloin, kun on paljon onnettomuuksia, kannattaa itseasiassa purkaa turvajärjestelmiä, ei lisätä niitä. Hänellä oli yksi esimerkki Hollantilaisesta kaupungista, jonka nimeä en valitettavasti muista. Se oli alue, jossa oli paljon ihmisiä, lapsiakin, jäänyt auton alle. Alueella oli suojatiet, oli pyörätiet, oli liikennevalot, oli varoituskolmiot, oli nopeusrajoitukset, oli kaikki. Silti onnettomuuksia tapahtui. Heiltä pyydettiin ratkaisua. He purkivat kaikki turvallisuusrakenteet alueelta. He poistivat suojatiet, jalkakäytävät, aivan kaikki. He laittoivat siis kaikki: jalankulkijat, autot, pyöräilijät, aivan kaikki kulkemaan sekaisin. Onnettomuudet loppuivat siihen. Kaikki tiesivät, ettei ole suojaverkostoa, täytyy olla varovainen. Tilannenopeudet laskivat kaikilla ja onnettomuuksilta vältyttiin.

Kuolemanpelko

Helvetinpelko

 

Me olemme kaikki kuulleet ja nauraneetkin Amerikan maalta tulleille hulluille jutuille: joku kuivasi kissansa mikroaaltouunissa, kun ei tiennyt, ettei niin saa tehdä. Joku toinen poltti kahvissa kielensä, kun ei ymmärtänyt, että kahvi on kuumaa. Tyhmiä ovat ne amerikkalaiset! Toisaalta minä itsekin syön suklaata hyvällä ruokahalulla ja aivan liikaa. Ei se tietenkään voi hyvää tehdä verisuonilleni. Varmasti laihana voisin paremmin. Me otamme riskejä aivan tietoisesti. Tietynlaisiin pelkoihin me selvästi olemme tottuneet. Meidän pitääkin tottua, muuten emme voi elää normaalisti. Kyllähän liikenteeseen meno on aina riski, silti lähden ulos kotiportistani päivittäin. En edes ajattele, että siinä on riskinsä. Ihminen, joka lentää harvoin, saattaa sen sijaan jännittää lentämistä. Hänelle on aivan turha tarjota tilastoja siitä, kuinka lentäminen on turvallisempaa kuin autolla ajaminen. Pelko ei noudata logiikkaa eikä usko tilastoihin.

Korkeanpaikan kammo

Epänormaalin pelkotilan vallassa ihminen voi linnoittautua kotiinsa poistumatta sieltä koskaan. Hänen pelkonsa syy voi olla bakteerit, linnut, autot, mikä tahansa. Joku ei uskalla kävellä silloilla, toiset eivät voi mennä väkijoukkoon. Kolmas ei halua mennä oman talonsa kellariin pimeässä. Pelko saa myös käyttäytymään typerästi. Me alamme kirkumaan nähdessämme käärmeen, hämähäkin tai torakan. Silti me tiedämme, ettei se auta yhtään mitään. Voin kirkua ääneni käheäksi ja silti se torakka on ja pysyy lavuaarissa. Sen lisäksi torakka saattaa olla ikävän näköinen, mutta niistä ei ole haittaa. Hyttynen on kiusallisempi, se puree ja purema kutittaa. Torakat eivät edes pure ihmisiä. Me olemme tottuneempia hyttysiin kuin torakoihin. Kun pelko ottaa meissä vallan, me emme osaa enää käyttäytyä rationaalisen aikuisen tavoin. Taannumme pelokkaan lapsen asteelle. 

Pimeänpelko

Nyrkkeilin pitkään. Se opetti minulle pelosta valtavasti. Näin paljon heitä, jotka väittivät, ettei heitä yhtään pelota kehään meno. Minulla oli tapana sanoa heille, että joko valehtelevat tai ovat tyhmiä. Nyrkkeily ei ole tennistä tai golfia. Silloin, kun nyrkkeilyssä häviää, se myös sattuu. Itseasiassa useimmiten se sattui, vaikka olisi voittanutkin. On täysin normaalia pelätä kipua, jonka tietää olevan tulossa. Se pelko on jopa hyväksi. Se auttaa olemaan varovainen. Pelko pitää valppaana. Olen nähnyt lukemattomia otteluita nyrkkeilyn ammattilaistasollakin, joissa ylivoimainen häviää alivoimaiselle, juuri siksi, ettei osannut pelätä ja olla varovainen. Nyrkkeilyn hienoin opetus minulle oli se, että opin hallitsemana pelkoni. Menin kehään, vaikka pelkäsin. Minä en antanut pelolle valtaa. Minä kontrolloin oman pelkoni. Siksi pidin itseäni voittajana, joka ottelun jälkeen, vaikka olisin hävinnytkin. Minä olin silloinkin voittanut pelkoni.

Väkijoukkokammo

Näinä aikoina me seuraamme paljon uutisia maailmalta ja varmasti monia meistä pelottaakin. Kannattaa muistaa se, että pelko saa käyttäytymään usein tyhmästi, ihan järkevänkin ihmisen. Sodat näyttäisivät useimmiten syntyneen pelosta. Vain pelon voittamalla saadaan aikaan muutos. Pelon voittaminen saa meidät käyttäytymään järkevästi, uskaltaisin sanoa, myös sivistyneesti. Pelko kannattaa myöntää. Sen jälkeen sen voi hallita. Tuntematon kannattaa tehdä tutuksi, silloin se ei pelota niin paljon.

Yksinäisyydenpelko

Kommentit (1)

Tumali
Liittynyt14.12.2015
1/1 | 

Pelkoja on monenlaisia,niinkuin tuosa lueteltiin.Itse olen huomannut,että kärsin ahtaista paikoista,korkeista paikoista ja lentopelko on tullut uutena.Mutta yritän kyllä tulla toimeen pelkojeni kanssa.Siihen on auttanut asioiden kohtaaminen jonkun muun seurassa.

Liikenneonnettomuudet pelottavat joskus.

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

52-vuotias tietokirjailija ja symbolitutkija Liisa Väisänen ihmettelee ihmistä ja maailmaa. Eri viikonpäivinä on temoiltaan vaihetelevia kirjoituksia. Siten lukijoiden on helpompi löytää omat kiinnostuksen kohteensa. Teemat ovat seuraavat: symbolisunnuntai, taidetiistai, kuvan keskiviikko ja toisinaan persoonallinen perjantai. 

Blogiarkisto

2017
Joulukuu
2016

Kategoriat