Kirjoitukset avainsanalla humanismi

Humanismin perusajatus on selkeä jo 400-luvulla eKr vaikuttaneella filosofilla Protagoraksella. Hän sanoo: kaikkien arjen asioiden tarpeen mitta on ihminen, sellaisina kuin asiat olleessaan ovat, ja myös silloin kuin niitä ei ole, myös silloin.

Näinhän se on. Me emme voi mitata mitään muutoin kuin omasta itsestämme ja ihmisyydestämme käsin. Me emme voi mennä itsemme ulkopuolelle ja mitata toisilla mitoilla ja arvioida ulkopuolisesti itsestämme tai maailmaa. Me olemme oman ihmisyytemme vankeja. Muun kuvitteleminen on sulaa hulluutta, suuruuden hulluutta. Ihmisessä on hyvä olla nöyryyttä. Jos sitä ei ole, niin siitä muistutetaan. Mikään ei ole helpompaa kiireisessä maailmassa, kuin luulla itseään kaiken kestäväksi koneeksi. Kyllähän minä vielä tämän teen. Minä itse lankean joka ikinen kerta samaan loveen. Olen täysin kyvytön oppimaan omia rajojani. Sitten rajat jossain vaiheessa jysähtävät tavalla tai toisella vastaan. Joko sairastun, ahdistun tai kuten tällä kertaa kuljin Helsingin Kampissa haamun lailla enkä onnistunut löytämään metroasemaa. Silloin pitää aina pysähtyä. Täytyy miettiä. Niin tein nytkin. Paniikin omaisen edestakaisin kulkemisen jälkeen komensin itseni seisahtamaan ja miettimään. Mikä nyt on Liisa, miksi tämä on niin vaikeaa? Kyllä se järki sieltä löytyy: en ole nukkunut muutamaan yöhön, kun on muka tärkeämpää tekemistä kuin omasta kehosta ja sen levon tarpeesta huolehtiminen. Pyysin keholtani anteeksi, pyysin sitä rauhoittumaan sen verran, että pääsen metroasemalla ja sitten lupasin sille unta ja lepoa. Kehoni suostui, taas kerran. Astuin metroon ja jatkoin elämääni.

Kyky kestää on rajallinen ja se raja tulee alemmas iän myötä. Siihenkin on vain mukauduttava. Hautausmaa on täynnä täysin korvaamattomia ihmisiä. Tiedän, mutta miksi en sitä muista?

On kovin vaikeaa taistella velvollisuudentuntoa vastaan. Mutta miksi ihmeessä aina, kun joku kysyy minulta jotain, koen velvollisuudekseni vastata ja kaikkeen kyllä: autan, etsin, teen. Mistä se taika, että opin ymmärtämään ja toimimaan sen ymmärryksen mukaan, että minun pitää sanoa omalle keholleni ja lepoa kaipaavalle mielelleni useammin kyllä ja ulkopuoliselle maailmalle ei. Tämä on kai se pienen ihmisen taisto omaa itseään vastaan. Se ei muuten ole niistä elämän taisteluista helpoin.

Levollista eloa minulle, sinulle, meille, ihan kaikille! Rakastetaan itseämme. Se on rankka ja vaikea laji.

 

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Michelangelo Buonarottin David patsas kuvaa loistavasti koko renessanssin aikaa. Siinä ajassa on kyse ihmisen luottamuksesta itseensä ja omaan älyynsä sekä kykyihinsä. Renessanssi on aikakausi, jolloin syntyy humanismi. David kuvaa juuri sitä. David oli tavallinen paimen, joka ainoana uskoi riittävästi omiin voimiinsa, niin, että uskalsi lähteä jättiläismäistä goljattia vastaan. Sen lisäksi hän voitti Goljatin järkensä avulla, ei voimalla. Hän tainnutti Goljatin linkoamallaan kivellä.

Michelangelon teos on monessa mielessä nerokas. Nerokas se on jo siksi, että hän teki sen pilatusta marmorista. Marmori oli erään toisen kuvanveistäjän pilaamalla. Hän oli vahingossa lohkaissut lohkareesta liian syvälle menevän palan. Sitä pidettiinkin käyttökelvottomana. Michelangelo harkitsi Davidin asennon tarkasti. David on juuri sellaisessa asennossa, että hänen kylkeensä tulee sellainen kurvi, että hänen kehonsa mahtui lohkeaman pilaaman kiven sisään.

Myös hetki on hyvin valittu. David ei ole vielä voittanut Goljatia. Patsaassa on kuvattu päätöksen hetki. Hänen katseensa on päättäväinen. Se kertoo, että nyt minä lähden taisteluun. Se, mihin mielestäni tässä patsaassa ja Michelangelon teoksissa ehkä liian harvoin kiinnitetään huomiota, on pinnan käsittely. Perinteisesti kuvanveistäjät tekivät vain muotoa. Michelangelo on ensimmäinen kuvanveistäjä, joka kiinnitti huomion myös pinnan käsittelyyn. Kuinka kiiltävä patsaan pinta on mistäkin kohdasta. Se tekee hänen teoksistaan entisitäkin mielenkiintoisempia. Kun hän halusi kiiltävää pintaa, hän hankasi sitä oljilla ja rikillä. Kun hän halusi himmentää pintaa, hän loi siihen taltalla ristikkäisvetoja. Davidissa muun muassa kasoihin on saatu varjo tällä mestarillisella tekniikalla.

Kuvassa on kopio Michelangelon patsaasta Firenzen kaupungintalon edessä. Alkuperäinen on Akatemian museossa.

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

52-vuotias tietokirjailija ja symbolitutkija Liisa Väisänen ihmettelee ihmistä ja maailmaa. Eri viikonpäivinä on temoiltaan vaihetelevia kirjoituksia. Siten lukijoiden on helpompi löytää omat kiinnostuksen kohteensa. Teemat ovat seuraavat: symbolisunnuntai, taidetiistai, kuvan keskiviikko ja toisinaan persoonallinen perjantai. 

Blogiarkisto

2017
Joulukuu
2016

Kategoriat