Aloituskuva on Firenzen kastekappelin oven pronssilaatta. Siinä on kaksikasvoinen hahmo, joka pitää käärmettä kädessään. Se kuvaa viisautta. Viisas näkee muuallekin kuin yhteen suuntaan.

Kuinka paljon riitoja maailmanhistoriamme todistaakaan totuudesta. Totuuden edestä on sodittu, sen edestä on kuoltu, sitä on rakastettu, sitä on halveksittu ja sitä on todistettu. Totuus aiheuttaa suuria tunteita ja kiihkoa. Oma aikamme on todistus siitä, kuinka totuus saa meidät riitelemään. Tunteet olisivat huomattavasti helpommin hillittävissä, jos me suostuisimme näkemään, että totuuksia on harvoin vain yksi. Niitä on useimmiten monta. Kaikki riippuu näkökulmasta.

Lootus voi kuvata vaikkapa mahdollisuuksia. Siinä, missä joku näkee yhden mahdollisuuden, toinen saattaa nähdä useita.

Itse olen kokenut oman aikuistumisen näkökulmasta tärkeäksi erään teoksen. Se tavallaan avasi silmäni. Kirja on William Faulknerin teos Ääni ja Vimma. Luin sen hyvin nuorena, kovin lapsellisenakin opiskelijana. Teoksessa kerrotaan yhden päivän tapahtumista. Kertojia on useita. Aluksi lukija ei edes ymmärrä, että he puhuvat samasta päivästä ja samasta tapahtumasarjasta. Vasta, kun kertojiin liittyy jollaintavoin kehitysvammainen ihminen, jolla ei ole kykyä tunteisiin tai analyysiin, ymmärrämme, että kaikki puhuvat samasta tapahtumien ketjusta. Luettuani teoksen minulle valkeni se, ettei ole olemassa yhtä totuutta. Olin ottanut suuren askelen kohden aikuisuutta ja suorastaan jättiläismäisen askeleen kohden ymmärrystä lähimmäisiäni kohtaan.

Me olemme kaikki kasvatuksemme, elämänkokemuksemme ja kohtaamiemme ihmisten summa. Me näemme tunteidemme ja elämänkokemuksemme kautta. Me myös tulkitsemme ja analysoimme kaiken näkemämme oman aivojemme ja tunnemaailmamme kautta.  Sitä ei voi välttää, siis se on hyvä myöntää.

Moni tiedeuskovainen huutaa tieteen totuuden perään. Silloin he unohtavat sen, että tieteenkin totuus on muuttuvainen ja relatiivinen. Useimmat tieteelliset totuudet pätevät vain tietynlaisissa olosuhteissa. Se unohdetaan kertoa, kun tieteen uusista tuloksista uutisoidaan. Meille kerrotaan: tiede sanoo näin, mutta ne sivulauseet: jos olosuhteet ovat nämä, nämä ja nämä, jätetään uutisoimatta. Tiede pyrkii totuuteen, mutta luonnontieteilijätkin usein myöntävät, että se on vain rehellinen pyrkimys. Tieteen totuus vaihtelee. Kuinka monesti olemme saaneet lukea, että maailmankaikkeuden arvoitus on ratkennut. Muutama päivä sen jälkeen löytyykin joku kadoksissa ollut linnunrata ja aloitamme alusta. Eikä tämä koske vain avaruustutkimusta. Kuinka moni meistä ei elämänsä aikana olisi nähnyt eri versioita kolesterolista, siitä tekevätkö kanamunat hyvää vai pahaa terveydellemme tai, mikä on oikea tapa käyttää suolaa. Jälleen kerran törmäämme vaihtuviin tekijöihin. Jos on kuuma, suolaa pitää syödä, jos ilma on viileämpi, sitä ei tarvita niinkään paljon. Sen lisäksi me olemme kaikki yksilöitä. Jokaisen keho käyttää ruoka-aineita hieman eri tavoin. Toiselle joku voi olla vähän ja toiselle sama määrä samaa onkin jo liikaa.

Humanistisissa tieteissä totuus on rakenteeltakin erilainen. Esimerkiksi taiteentutkimuksen totuus sisältää kollektiivisen tajunnan. Jos minä sanon Hamlet, me kaikki tiedämme, mistä on kyse. Me voimme puhua siitä. Hamlet on totta kollektiivisessa tajunnassamme. Se on siis aivan yhtä totta kuin Liisa Väisänen. Ihmisten keksimä on kollektiivisessa tajunnassa totta. Hamlet on vaikuttanut moniin asioihin, se on muokannut ajatuksiamme. Niin tekevät monet suuret taideteokset eri taiteen aloilla. Joku maalaus voi muuttaa koko taiteen historian suunnan. Miten me voisimme silloin sanoa, ettei se edes ole totta?

Joku sanoo Antiikin mytologiasta tai kristinuskon opeista, etteivät ne ole totta. Me kuitenkin voimme puhua niistä. Ne ovat vaikuttaneet ajattelumme, moraalimme, etiikkamme, koulujärjestelmäämme, lakeihimme, valtion muodostumisiin, sotiin, rauhaan ja jopa ruokatapoihimme. Miten kukaan voi siis väittää, etteivät ne ole totta? Totta ihmeessä ne ovat kaikki totta.

Paavi näkee maailman erilaisesta kasvatuksellisesta ja opillisesta näkökulmasta, kuin vaikkapa Afrikassa kasvanut voodoo-kuningas.

Poliittinen totuus on ehkä kaikkein pelottavin. Se aiheuttaa eripuraa, kiistaa ja jopa sotia nopeasti. Puolueet tai niiden ideologit näyttävät usein oikeasti uskovan, että heille on ainut totuus hallinnassaan. Itselleni tämä on jäänyt hieman vieraaksi ajatukseksi. Toki minäkin kunnioitan ideologiaa. Itse olen humanisti henkeen ja vereen ja pidän sitä tärkeänä. Humanismi on osa minun elämääni, totuuttani ja ideologiaani. Toisaalta olen elämäni aikana ollut opiskelija, olen ollut toisella töissä ja olen ollut myös työnantaja. Minusta on suorastaan loogista, että tarpeeni ovat vaihdelleet eri elämäni vaiheissa. Sekin on minusta loogista, että ihminen äänestää sitä puoluetta, joka tarjoaa sitä, mitä hän sillä hetkellä tarvitsee. Ne tarpeet saattavat muuttua. Siksikin minun on hyvin vaikeaa ymmärtää ainutta ja oikeaa poliittista totuutta. Totuuksia on yhtä monta kuin on näkökulmia. Jos katselen pilvenpiirtäjää ylhäältä, on se ihan erinäköinen kuin alhaalta katsottuna. Kyse on näkökulmasta. Minun on tietenkin vaikea samaistua lapsiperheen äidinarkeen, minulla ei ole lapsia.

Yhteiskuntarauhan ja sivistyneen käytöksen kannalta iso askel eteenpäin on jo se, että me huomaamme totuuden monet kasvot. Sen jälkeen voimme ottaa askelia toisten ihmisten totuutta kohden. Toisaalta voimme kertoa kiihkottomasti toisille myös omasta totuudestamme, jotta he ymmärtäisivät sen paremmin.