Ryppyni näkyvät. Näkyykö seesteisyyteni?

Katselin vanhoja valokuvia. Sellaisia, joista muistan nuorena ajatelleeni kaikkea ikävää. Miten vino suu minulla onkaan. Tuossa näkyy silmäpussit. Olenpa kamalan näköinen, ihoni on huono. Hiukseni ovat huonosti. Etenkin nuorena minusta tuntui, että kaikki muut onnistuvat olemaan kuvissa hienoja ja asiallisia ja minä itse erotuin sieltä kaikkein pöllöimpänä ja kummallisimpana. Nyt, kun katselin samoja kuvia, en minä nyt sen hullumman näköinen ollutkaan. Samalla tavoin olin nuori ja ihan yhtä söpö, kuin kaikki ystävättärenikin.

Yleensäkin ikääntyessä armeliaisuus itseään kohtaan lisääntyy huomattavasti. Omat viat ja puutteet on helpompi hyväksyä iän mukanaan tuomalla rauhallisuudella ja itsevarmuudella. Toki kyse on siitäkin, että ulkonäkö ei ole enää keskeisin tekijä. Miksi olisikaan, kun sekin rapistuu. Minun on vaikea käsittää ihmisiä, jotka haikailevat ikuista nuoruutta. Klisee täytin 25-vuotta kymmenen kerran, tuntuu oudolta. Minä en vaihtaisi ikinä elämääni epävarmuuden ja levottomuuden aikaan. Silloin jo pelkkä maastamuutto oli suunnaton asia. Miljoonia kysymyksiä ja ajatuksia: pärjäänkö, mitä sitten jos, osaankohan olla, kuten muut. Tämän ikäisenä ei tarvitse miettiä sellaisia. Olen ennekin pärjännyt. Olen ennekin oppinut uuden tavan ja uuden kielen. Kaikki selviää kuitenkin aina. Asiat voivat selvitä huonosti tai hyvin, mutta joka tapauksessa ne selviävät. Sitä paitsi vaikka asia tuntuisikin selvittävän asian ei-toivotulla tavalla sillä hetkellä, olen aina ollut jälkikäteen kiitollinen siitä, mitä tapahtui, koska se vei taas kohden uutta elämänvaihetta.

Ikä lisää kasvojen kiinnostavuutta.

Kaikkein kammottavimmillekin kokemuksille tuntuu löytyvän selitys. Jos en olisi sairastunut, olisin ikuisesti jäänyt saman elämäntilanteeseen. Jos liikeyritykseni olisi mennyt loistavasti, olisi yhä loukossa tekemässä asioita, joista en niin paljon pitänytkään. Jos jo ihan alun perin olisin päässyt heti lukion jälkeen opiskelemaan kirjastonhoitajaksi opistoon, en olisi ikinä mennyt yliopistoon ja löytänyt suurinta elämäni intohimon kohdetta: kuvanlukua.

Paljon puhutaan vapaasta tahdosta. En ole aina vakuuttunut siitä. Välillä tuntuu, kuin itse en olisi valinnut juurikaan mitään, vaan elämä olisi aina tehnyt sen lopullisen valinnan puolestani. En ole millään tavoin vakuuttunut siitä, että omat valintani olisivat olleet yhtään sen sopivampia. Päinvastoin minusta tuntuu, että elämäni kulkee juuri siten, kuin sen kuulukin kulkea. Nuorena oli niin valtava hätä sen suhteen, mitä teen, teenkö oikein, mitkä ovat vaihtoehdot. Nyt olen oppinut siihen, että teen juuri sen, mitä elämä eteeni kantaa. Enhän edes voi tietää onko huomista, niin parempi poimia hedelmiä silloin, kuin niitä näyttää olevan tarjolla.

Ikääntyminen yhdessä on elämän suurimpia lahjoja.

Silloin kun epävarmuus yllättää, siihenkin kokemus auttaa.  Jokin aika sitten näin itseni videokuvalla. Mikä järkytys: kuvassa olikin pyylevä, keski-ikäinen, ryppyinen täti-ihminen jonka äänikin on kammottavan kimittävä. Omat sisäiset silmäthän näkevät itseni aina niiden samojen pikku-Liisan silmien lävitse, se on vain kuori joka muuttuu. Koskapa en katsele itseäni peilistä jatkuvasti ovat rypytkin helppo unohtaa. Ensijärkytyksestä toinnuin kuitenkin taas kokemuksen kautta nopeasti. Jos ne kammottavat nuoruudenkuvatkin ovat oikeastaan ihan mukavia muistoja tavallisen söpöstä tytöstä, niin varmasti tämäkin videopätkä sitten vaikka 65- vuotiaan Liisan silmiin näyttää ihan nuorekkaan näköisen viisikymppisen, jolla äänikin on säilynyt nuorehkona.

Elämästä nauttiminen on helpompaa, kun ei tarvitse koko ajan ajatella: miltä näytän.

Se, minkä toivoisi voivansa nuorille antaa, on itsevarmuus ja armeliaisuus itseään kohtaan. Te olette kaikki ihan hyviä juuri tuollaisina. Kaikesta selviää. Älkää hätäilkö turhaan! Ikääntyminen ei ole kuolemaa ja kuihtumista, se on ennen kaikkea seestymistä!

Espanjan Santiago de Compostelan kaupungissa on patsas Kaksi Mariaa. Se kertoo humoristisella tavalla kahden sisaruksen surullisen kohtalon. Francon diktatuurin aikana kahden nuoren tytön koko perhe tapettiin. He traumatisoituivat tavalla, joka esti heitä ymmärtämästä ajankulkua kohdallaan. He juuttuivat nuoruuteensa.