Gentile da Fabrianon Kuninkaiden kumarrus teos edustaa kansainvälisen gotiikan tyylisuuntausta. Kansainvälinen gotiikka on 1300-luvulle tyypillinen tyyli, mutta se jatkuu pohjoisemman Euroopan maissa pitkälle 1400-lukuun saakka. Nimi itsessään kertoo siitä, kuinka kristillinen Välimeri oli kulttuurillisesti kohdannut germaanien goottiheimot. Tyylille on ominaista Giottolta peritty kertominen ja Bysantilta peritty loistokkuus ja koristeellisuus. Tässä maalauksessa kuvataan kolmea itämaan tietäjää, jotka ovat tulleet kumartamaan Jeesus-lasta. Etummainen kuningas on riisunut kruununsa maahan, seuraava on jo ottamassa sitä pois päästään ja viimeinen seisoo vielä kruunupäisenä. Kasvot suoraan katselijaan päin olevan hattupäisen paimenen yllä kaksi lintua taistelee. Ne kuvaavat hänen mielensä myllerrystä siitä, uskoako syntynyt lapsi Jumalan pojaksi vaiko ei. Epäluulo ja usko taistelevat keskenään.

Sivistyksen kieli oli noihin aikoihin Euroopassa arabia. Pyhimyskehissä oleva teksti on pseudoarabiaa. Se viittaa tietoon ja oppineisuuteen, mutta taiteilija ei ole osannut arabiaa, joten tekstit eivät ole luettavissa. Gotiikalle on tyypillistä kuvan tapaan esittää asia sarjakuvanomaisena. Edessä tietäjät ovat jo perillä, kun taustalla me näemme heidän vasta ratsastavan kohden Betlehemiä. Osa gotiikan kokonaisuutta ovat vahvat, lehtikullatut kehykset, jotka tuovat arvokkuutta ja veistoksellisuutta kokonaisuuteen. Tässä on triptyykki eli kolmiosainen alttaritaulu on hieman jo hajonnut muodoltaan. Vain yläosassa on merkki kolmijaosta, mutta kehykset eivät enää ulotu koko taulun lävitse aina alareunaan saakka.

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

52-vuotias tietokirjailija ja symbolitutkija Liisa Väisänen ihmettelee ihmistä ja maailmaa. Eri viikonpäivinä on temoiltaan vaihetelevia kirjoituksia. Siten lukijoiden on helpompi löytää omat kiinnostuksen kohteensa. Teemat ovat seuraavat: symbolisunnuntai, taidetiistai, kuvan keskiviikko ja toisinaan persoonallinen perjantai. 

Hae blogista

Blogiarkisto

2017
Joulukuu
2016

Kategoriat