Jo vuosia sitten vieraillessani Joroisissa kuulin tositarina, ehkä hieman väritetyn, mutta totuuteen pohjaavan, Mualiman Tettisestä. Se teki minuun valtavan vaikutuksen. Minun on yhä vaikea ymmärtää, miksei hänellä ole monumenttia tai miksi hänestä ei ole kirjoitettu kirjoja. Tämä oli taas niitä kertoja, jolloin voi vain todeta, että todellisuus on tarinaa ihmeellisempää.  Kaikki alkoi siitä, kun ihmettelin, miksi Varkauden lentokenttä on Joroisissa? Kuulin, että itseasiassa lentokenttä on entinen järvi. Järvi olikin tyhjentynyt lähes yhdessä yössä. Luonnonmullistusko? Ehei, vaan kartanon pitäjä Teittinen, jonka jälkimaailma sitten tuntee Mualiman Teittisenä. Hän eli 1800-luvulla Joroisissa. Hänellä oli vauras maatila ja suuri haave. Hänen haavettaan kaikki paikkakuntalaiset pitivät täysin idioottimaisena. Tuolloin Joroisista kulki vain yksi tie. Se oli hiekkatie, joka vei Iisalmeen. Mualiman Teittinen halusi yhdistää Joroisen koko maailmaan. Hän pohti pitkään ratkaisuja. Iisalmi ja yksi tie sinne ei hänelle riittänyt. Sitten hän keksi sen.

Hän päätti rakentaa kanaalin, joka yhdistää Joroisten ison järven Saimaaseen. Sitten Saimaalta pääsisi laivalla edelleen kanaaleja pitkin merelle. Niin olisi maailma avoin. Kukaan ei innostunut hänen loistavasta ideastaan. Hän oli kuitenkin varakas ja hänellä oli paljon työntekijöitä. Sen lisäksi hän oli toimelias sekä peräänantamaton. Hän laittoi omat työmiehensä kaivamaan kanavaa kohden Saimaata. Työ edistyi aika hyvääkin vauhtia.

 

Eräänä aamuna oli heräävillä talollisilla järven rannalla silmissään pitelemistä. Varmasti nipistivätkin itseään: olenko hereillä? Taloni vielä eilen illalla oli järven rannalla, ja nyt? Järvi oli hävinnyt. Vesi oli kadonnut järvestä kokonaan!

Teittisen työmiehiltä ja Teittiseltä itseltään oli jäänyt muutama asia laskematta. Järvien korkeuserot olivat huomattavat. Sitä paitsi hiekkamaa saattaa pettää. Näin oli käynyt. Koko järven vesi oli valunut kohden Saimaata. Vesisyöksy oli vienyt mukanaan sen ainoan tienkin Iisalmeen. Joroinen oli täysin eristyksissä. Ei ehkä ole liioiteltua sanoa, että lynkkausmieliala oli suuri. Teittinen joutui pilkan kohteeksi.

 

Onnettomuus kääntyi kuitenkin riemuksi. Järvenpohja oli viljavaa aluetta. Näin minulle väitettiin, että tuolloin Suomen vaurain kartanoalue kehittyi juuri Teittisen virheen ansiosta Joroisiin. 1800-luvun lopussa Joroisessa olikin eniten kartanoita koko muun Suomen alueisiin verrattuna.

Lopulta Teittisen haavekin toteutui. Hän ei itse sitä kyllä enää nähnyt. Varkauden lentokenttä rakennettiin Mualiman Teittisen tyhjentämän järven päälle. Joroinen yhdistyi lopulta muuhun maailmaan. lentokoneilla, joista hän ei osannut haaveilla.

 

Minä kyllä ihailen Teittistä näin postuumisti. Mitään ei tapahdu, jos ei haaveile! Sen lisäksi olen sitä mieltä, että maailmaa kohden pitää aina pyrkiä. Sulkeutuminen on pahasta: ihmiselle sekä yhteiskunnalle! Sen lisäksi Mualiman Teittisen tarina muistuttaa meitä siitä, että kaikki vahingot eivät tule lopullisesti vahingoksi.

Haaveet, luottamus, peräänantamattomuus, nenä kohden maailmaa, lannistumattomuus ja optimismi, siinä ovat Teittisen opit minulle, meille, mualimalle!

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

52-vuotias tietokirjailija ja symbolitutkija Liisa Väisänen ihmettelee ihmistä ja maailmaa. Eri viikonpäivinä on temoiltaan vaihetelevia kirjoituksia. Siten lukijoiden on helpompi löytää omat kiinnostuksen kohteensa. Teemat ovat seuraavat: symbolisunnuntai, taidetiistai, kuvan keskiviikko ja toisinaan persoonallinen perjantai. 

Hae blogista

Blogiarkisto

2017
Joulukuu
2016

Kategoriat