Kirjoitukset avainsanalla laatu

Uusi vuosi on hyvä alku kaikelle uudelle. Minä mietin asiakaspalvelun kulutustottumuksiani ihan uusiksi. Tein lupauksen olla entistä tarkkaavaisempi siinä, mitä minulle oikein myydään. Tässä en tarkoita sitä, että mietin tarkkaan pesukoneen laatua. Aion entistä tarkemmin katsoa, mitä, minkälaisia ja kenen palveluja minulle myydään.

Aiheen tähän sain siitä, kun eräs ystäväni kertoi, kuinka hänen opaspalvelujaan vuosia käyttänyt yhtiö nyt kertoikin yhtäkkiä, että eivät osta häneltä enää opastuksia. Syitä oli kaksi. Hän on liian kallis ja hän ei ole riittävän kuuluisa. Lähtökohta on se, että hän on hyvä opas ja sen lisäksi hän on laillinen eli tutkinnon suorittanut. Sen lisäksi hän nimenomaan elää tällä työllään. Hän tekee opastamista ammatikseen, ei harrastuksekseen, päästäkseen joskus matkalle. Hänestä ei ole tullut valituksia, päinvastoin. Mutta hän ei siis ole kuuluisa ja hän maksaa liikaa. Hän ei maksa sen enempää kuin kukaan ammattia harjoittava, laillinen opas, joka maksaa veronsa ja sosiaaliturvamaksunsa, kuten pitääkin.

Kyseinen yhtiö käyttää mieluummin harrastelijoita, aivan toisen alan ammattilaisia oppaina. He saavat heitä halvemmalla, sillä he vain haluavat silloin tällöin päästä matkalle jonnekin. He ovat varmasti mukavia ihmisiä, mutta ammattitaidon nimenomaan tässä matkanjohtamis- ja opastamisasiassa mieluummin jätän arvioimatta.

Toinen seikka on siis se, että hän ei ole riittävän kuuluisa. Tämä on surullinen tosi asia viime vuosien ajalta. Kunhan ihmisestä tulee julkisuuden henkilö, niin sen jälkeen hänen ajatellaan osaavaan, mitä tahansa. Julkisuus tekee päteväksi laulamiseen, näyttelemiseen, juontamiseen, uutisten lukuun, matkaoppaaksi ja antamaan tietysti asiantuntijalausuntoja yritysjohdosta laihduttamiseen tai hyvinvointiin. Odotan mielenkiinnolla, milloin lääkärin tai sillanrakennusinsinöörin pätevyys mitataan julkisuusarvon perusteella ei työn laadussa tai parannetuissa potilaissa.

Tämä suuntaus on kaikilla aloilla sama. Kuka kaipaa pätevää myyjää, onhan se kivampaa ostaa julkkikselta housut, auto tai matkalaukku. Sittenhän minä voin kehuskella lukeneeni julkkiksen kirjoittaman artikkelin, kirjan, olleeni hänen ´opastamallaan´ matkalla tai kuunnelleeni hänen luentonsa. Ei sillä sisällöllä niin väliä. Ihmettelin minäkin ihmisten hinkua myydä pelkästä viidestä minuutista televisiossa koko elämänsä, vartalonsa, pelkonsa ja toiveensa, kun alkoi tosi television aika. En ihmettele enää. Sehän pätevöittää kaikkeen. Miksi opiskella vuosikausia? Se on työlästä ja puuduttavaa. Minähän voin sitten julkkiksena kiilata kaikkien pätevien ohitse ammattiin kuin ammattiin. Olenhan minä kuuluisa.

Työnlaadusta viis, kunhan on halpaa ja tekijä on kuuluisa.

Minua oksettaa. Kuvottava on yhtiö, jonka työllistämispolitiikka on tällaista. Ärsyttää minua myös se ihminen, joka myy palveluitaan tietäen, ettei hän oikeasti osaa ja vie ammattilaiselta leivän. Näitä yhtiöitä on paljon ja kaikilla aloilla, sen me kaikki tiedämmekin. Toisaalta hullu ei ole se, joka myy, vaan se joka ostaa. Kuulin jotain aikoja sitten jutun, jossa asiakas oli mennyt kiinalaisia halpatavaroita myyvään liikkeeseen valittamaan, kun paristosta oli virta loppunut ennen aikojaan. Myyjä oli todennut: kiinalainen hinta, kiinalainen laatu. Varmasti Kiinassa tehdään hyvää ja laadukasta, sitä en epäile, mutta kyllä hinta on usein hyvä mittari laadusta.

Minun uudenvuodenlupaukseni onkin, että kiinnitän entistä enemmän huomiota siihen, ketä minä kuluttaessani oikein työllistän. Minulla kuluttajana on lopullinen ratkaisu käsissäni.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (5)

Käyttäjä4333
Liittynyt18.12.2017
1/5 | 

Kiitos Liisa, puhut asiaa. On asiakkaana ilo ja elämys olla osaavan, ammattitaitoisen matkaoppaan matkalla. Siitä saa pitkäksi aikaa ajateltavaa ja hyvää mieltä tiedon lisäksi.

Reissunainen

Hyvä, kun kirjoitat asiasta. Vastuullisuus tarkoittaa sitä, että asiakas saa toivomansa elämyksen,  asiantuntijaopas saa arvoisensa palkan, verot ja kaikki viranomaismaksut maksetaan jne. Ryhmämatkojakin järjestävät erilaiset amatöörit. 1.7.2018 tulee voimaan uusi valmismatkalaki, joka velvoittaa jo kahden eri matkapalvelun paketoijan/myyjän olevan vakuuttamisvelvollinen Kilpailu- ja kuluttajaviraston toimesta.

Harjoittelijat = uutta energiaa
2/5 | 

No, huhhuh. Kyllä mentiin nyt häijyyden puolelle tässä jutussa. Työntekijäkö siinä on 'syyllinen" siihen, että hakee työpaikkaa jonka vielä sai. Elantoahan hän työstä hakee ja työkokemusta kuten muutkin. Ei koulutus tee ihmisestä automaattisesti muita parempaa työntekijää, hänen luonteensa ja oppimiskykynsä ovat ratkaisevia työn ja työnantajan näkökulmasta. Asiakkaatkin pitävät innokkaasta, iloisesta työntekijästä, jollaisen uskon tässä olevan kyseessä, vaikken tapausta tunnekaan.

Käyttäjä1523
Liittynyt1.11.2016
3/5 | 

Hyvä Liisa! Tärkeästä asiasta puhut, kiitos siitä ja kiitos superopastuksistasi. Seuraavaa yhteistä reissua odotellessa😊
Pirkko Räty

Vintagelady
4/5 | 

Hyvä kirjoitus yhä enemmän ajankohtaisesta aiheesta. Laajemmin ajatellen olen miettinyt jo pitkään, mihin on kadonnut suomalaisen työn laatu etenkin juuri palvelusta. Onko tässäkin syynä surkean työllistämispolitiikan mörkö, joka viis veisaa kuka mitä osaa, tärkeintä tuntuu olevan, että nimenomaan suuryritykset käyttävät räikeästi hyväkseen työllistämistukia. Minäkin olen tämän ääliömäisen politiikan uhri. Olen monipuolinen osaava ihminen, mutta se ei auta jatkamaan työssä, josta todella pidän ja tunnen olevani hyväksytty ja jopa arvostettiin työyhteisössäni. Siitä kertoo hyvä palaute. Työni ei voi jatkua, koska työnantajakonsernini haluaa vain työllistämistukirahaa, ei hyvä työntekijä mitään sille merkitse. Minun tulevaisuuteen ja hyvinvointiin ei merkitse mitään ja siksi selkeästi näen, kuinka me pienet ahkerat ihmiset olemme hyväksikäytetttyjä. Samalla joutuu työn laatu romukoppaan. Voi, miten minä toivon, että romukoppaan joutuisi jo tuo ajastaan jälkeen jäänyt työllistämistukirahapolitiikka. Palataan entiseen pitkäjänteiseen työllistämiseen, jolloin saadaan takaisin se osaava ja sitoutunut henkilöstö. Ei se ollenkaan sulje pois nuorten työllistymistä, vaan nimenomaan avaa mahdollisuuksia hyvään ja kestävään yhteistyöhön. Arvostakaamme meitä pitkän ja laajan elämänkokemuksen hankkineet tekijöitä, jotka olemme valmiit jakamaan osaamista nuorten kanssa.

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Tutkivan journalismin hautajaisia lienee syytä jo valmistella. Tutkiva journalismikin on nimittäin myyty helppouden, keveyden ja viihdyttävyyden alttarille. Informaatiota, juttuja, kuvia on kaikkialla. Erityisesti länsimaiden ongelma ei ole puute vaan runsaus. Sana on vapaa. Se on tietysti arvo sinänsä. Sen lisäksi meillä ihmisillä on halu tulla kuulluksi. Ihminen on sosiaalinen eläin. Sosiaalisuuteen kuuluu halu kertoa ja kommunikoida. Me teemme sitä kaikki kuvin ja sanoin. On myös luonnollista se, että me olemme kiinnostuneet lähipiiristämme. Sosiaalisessa mediassa meille tulvii tietoa lähipiiristämme enemmän kuin koskaan aiemmin. Entisen kerran viikossa puhelun, jossa kerroimme elämästämme läheisellemme tiivistäen viikon tapahtumat, ovat korvanneet facebookit, instagrammit ja twitterit sekä kymmenet niiden välittämät veistit päivässä. Kun tilaisuuksia viestittää on paljon, itsesensuurimme pienenee. Kun viestittäminen on välitöntä, se ei ole samalla tavoin harkittua. Lyhyesti sanottuna me sanomme eli siis kirjoitamme ja julkaisemme kuvina sen mitä sylki suuhun tuo juuri sillä hetkellä.

Piispan vierailua kuvaavan herran kuvan laadun voi päätellä pelkästään kuvauskulmasta, josta hän sen ottaa.
Piispan vierailua kuvaavan herran kuvan laadun voi päätellä pelkästään kuvauskulmasta, josta hän sen ottaa.

Sosiaalisen median helppo saatavuus on myös laajentanut lähipiiriämme. Ennen viestitimme kerran viikossa puhelulla yhdelle henkilölle, nyt saatamme voimme viestittää päivittäin kerralla sadoille. Samoja kanavia pitkin pääsemme kurkistamaan julkisuudessa elävien ihmisten yksityisyyteen. He luonnollisesti käyttävät tilaisuutta hyväkseen. Uteliaisuuskin on ihmiselle luontaista.

Journalismi joutuu kilpailemaan tämän kaiken kanssa huomiostamme. Sen lisäksi yhä kiireisempi elämäntyyli on tehnyt sen, että kaikki vanhenee hetkessä. Me haluamme tiedon samalla hetkellä, kun se tapahtuu. Valitettavaa on, että asiaa tai ilmiötä ei ehdi harkitsemaan, tutkimaan saati sanomaansa miettimään, kun on julkaistava heti. Paikalla olleen ihmisen, kameralla räpsäisemä valokuva korvaa ammatti-ihmisen harkitsemalla otetun kuva, siinä vaiheessa, kun ammattilaisen kuva ehtii levitykseen, se on jo vanha. Samoin käy sanoman. Kuka tahansa paikalla ollut, jonkun tapahtuman kokenut ihminen, jonka sanoma on yllätyksen tähden korkeintaan: kyllä me pelästyimme, en tiedä, mitä tapahtui, onkin arvokkaampi kuin lehtimiehen, joka tutkii asiaa, sen syitä ja kokonaisuutta. Tämäkin ajan tai siis sen puutteen tähden. Pelästynyt ihminen hikisenä ja vapisevana näyttäytyy meille heti, lehtimies saattaa laittaa syiden tutkimiseen päiviä, jopa viikkoja. Asia vanhenee! Sen lisäksi meitä ihmisinä koskettaa enemmän vapiseva, kauhistunut ihminen. Se vetoaa tunteisiin. Järkevä selostus tapahtumista ei ole tunteisiin vetoavaa. Me kaipaamme pseudotiloja: pseudoriemua, kiihkoa, naurua ja suuria tunteita.

Tapahtuman kuvaamisesta on tullut jopa tärkeämpää, kuin omasta läsnäolosta tapahtumassa. Meitä kiinnostaa loppujen lopuksi äärimmäisen vähän mikään muu kuin me itse ja oman tarinamme luominen. Laitan kuvia todistaakseni, että olin läsnä, vaikka oikeasti en ollut edes läsnä, koskapa hipelöin laitettani kokoajan.

Sen lisäksi meillä on kiire. On helppoa ja nopea katsoa puolenminuutin videopätkä, vaikka sen sanomallinen arvo olisikin nolla, kuin lukea harkittu artikkeli, jota itsekin joutuu harkitsemaan ja arvioimaan. Aikamme on rajallinen ja kilpailu siitä kiivastuu kokoajan. On meidän varmasti suoraan sanottava ja myönnettävä sekin, että suurin osa tiedotusvälineistä ovat liikeyrityksiä. Liikeyritys tavoittelee voittoa ja kilpailee muiden samankaltaisten yhtiöiden kanssa lukijoista sekä katselijoista. Jos saan ilmaista sisältöä halukkailta harrastelijoilta sen sijaan, että maksan ammattilaisten työstä, niin tottahan houkutus on suuri. Tällöin astuu kuvaan yrittäjä itse. Miksi kyseinen yrittäjä toimii alalla? Haluaako hän välittää sanomia ja ajatuksia? Onko hänellä eettisiä syyt olla tiedotusalalla? Haluaako hän propagoida poliittisesti jotain? Vai onko hän yrittäjä vain tienatakseen leipänsä?

Määrästä ja nopeudesta on tullut tärkeämpää kuin laadusta. Se on yleinen tason lasku. Me olemme jo tottuneet huonoon tasoon.

Eräs kollegoistani kysyi, miten saan lukijoita blogilleni, kun blogeja on miljoonia? Sanoin, etten tiedä, ehkä en niin paljon saakaan, kun minä menen lähes aina asia edellä. Minä en ole henkilönä kiinnostava, elämäni ei ole niin kiinnostava, että kukaan siitä haluaisi kuulla, saati minä kertoa. En ole edes nuori ja kaunis. Minun siis täytyy tai saan kirjoittaa asioista, jotka minusta ovat tärkeitä ja joiden toivon kiinnostavan muitakin kuin itseäni. Kollegani jatkoi: mutta, miten saat ihmisten huomion? Onko jokaisen blogisi otsikko: isot tissit? Jäin miettimään asiaa, sillä se järkytti minua. Isot tissit, se on journalismin kuolema.

Kuvassa jokavuotinen pääsiäisperinne Firenzestä kärryn räjäytys. Kaikki ottavat kuvia ja laittavat niitä eteenpäin. Juuri ketään ei jaksa edes kiinnostaa tapahtuman historia.
Kuvassa jokavuotinen pääsiäisperinne Firenzestä kärryn räjäytys. Kaikki ottavat kuvia ja laittavat niitä eteenpäin. Juuri ketään ei jaksa edes kiinnostaa tapahtuman historia.

 

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

52-vuotias tietokirjailija ja symbolitutkija Liisa Väisänen ihmettelee ihmistä ja maailmaa. Eri viikonpäivinä on temoiltaan vaihetelevia kirjoituksia. Siten lukijoiden on helpompi löytää omat kiinnostuksen kohteensa. Teemat ovat seuraavat: symbolisunnuntai, taidetiistai, kuvan keskiviikko ja toisinaan persoonallinen perjantai. 

Blogiarkisto

2017
Joulukuu
2016

Kategoriat