MTVn Huomenta Suomi -lähetyksessä 6.2 2018, olin mukana pohtimassa Suomen Leijonaa. Tässä vielä sen jatkeeksi ajatuksia vaakunasta ja sen tunnuksesta.

Eurooppalaisista vaakunatunnuksista kaikkien käytetyimmät ja vanhimmat ovat lilja, kotka ja leijona. Leijona on sen lisäksi yksi kaikkein vanhimmista vaakunatunnuksista. Leijona esiintyy jo Vanhan Testamentin mukaan Juudaan tunnuksena.

 

Symbolieläimenä leijonan syvin merkitys on aina ollut voima ja rohkeus. Toisaalta keskiajalla, kun karhu oli useiden pohjoisen Euroopan kansan toteemieläin, siitä tuli selvästi myös kristillinen tunnus, vastaan pakanauskonnot. Varsinainen sota leijonan ja karhun välillä käytiin 1000-1200-luvuilla. Kun kristinusko yleistyi, leijona voitti. Karhu, vanha mahtava pyhä eläin jäi vain paikallisempiin vaakunoihin, harvoin valtiollisiin

 

Leijona voi luonnollisesti olla monessa asennossa. Suomen kaltaista nousevaa leijonaa tapaa ensimmäisen kerran Läntisessä Euroopassa Leonin-alueen hallitsijoiden vaakunassa, nykyisen Espanjan alueella jo 1000-luvulla.

Historioitsijoilla on hieman poikkeavia mielipiteitä siitä, kuinka leijona tuli Suomeen. Se on selvää, että leijona tulee Suomeen lännestä. Päälinjoittain Suomen leijonan historia on tämä. Tanskan, Ruotsin ja Norjankin alueita hallinneella Bjälbo-suvulla (toiset käyttävät mieluummin nimeä Folkunga-suku, kyseessä on sama suku) on 1200-1300-luvuilla jo ollut käytössä nouseva leijona vaakunatunnuksenaan.

Suomen varhaisista kreiveistä osa tuli kyseisestä suvusta. Sitä kautta leijona tuli Suomen kreivikunnan kreivien vaakunan kautta. Hallitsevan kreivin tunnuksesta otettiin vaakuna hallittavalle alueelle.

Suomen metsissä ei ole juuri leijonia näkynyt. Kun kansallisuusaate 1930-luvulla oli voimakas Suomessakin, Germund Paaer esitti muutosta, jossa vaakunaan olisi lisätty kaksi karhua ja havunoksia.

Ennen siniristilipun vakiintumista Suomen lipuksi Suomen lippunakin käytettiin kullankeltaista leijonaa punaisella pohjalla. Siniristilippuja otettiin käyttöön jo 1918, mutta leijonaliput otettiin pois käytöstä lopullisesti vasta kahden vuoden kuluttua eli 1920.

 

Periaatteessa kuka tahansa saa tehdä itselleen sellaisen vaakunan kuin haluaa ja käyttää sitä omana tai perheensä tunnuksena. Suhtautuminen vaakunaan ja sen muuttamiseen on lähinnä tunneperäistä. Toki virallisissa yhteyksissä Suomen vaakunan esittämiseen on säännöt vaakunalaissa. Suomen vaakunalaki määrittää vaakunan seuraavasti: Punaisessa kentässä kruunupäinen leijona, joka pitää oikean etujalan sijalla olevassa haarniskoidussa kädessä iskuun kohotettua miekkaa ja polkee takajaloillaan sapelia, leijona kruunuineen ja varuksineen, aseiden kahvat ja käsivarsihaarniskan nivelet kultaa sekä aseiden terät ja käsivarsihaarniska hopeaa; kenttään siroteltu yhdeksän hopearuusua.

Mutta mikään laki ei kiellä esimerkiksi taiteessa sen muuttamista. Suomen leijona on meilläkin lainaa. Siitä on tehty Suomenleijona juuri muuttamalla sitä. Suhtautuminen ja ilmaisun vapaus ovat muuttuneet, niin kuin maailmammekin. Kun taiteilija Harro Koskinen teki 1969 Sikavaakunan, hän sai oikeudenkäynnin jälkeen 1974 sakot. Kun kuvataiteilija Emmi Mustonen  2016 teki kaikkien leijonakuvia T-paitoihin, hänen rankaisemistaan ei edes harkittu. Eihän kukaan enää taatusti syyttäisi Hannu Salaman teosta Juhannustanssitkaan jumalan pilkasta.

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

52-vuotias tietokirjailija ja symbolitutkija Liisa Väisänen ihmettelee ihmistä ja maailmaa. Eri viikonpäivinä on temoiltaan vaihetelevia kirjoituksia. Siten lukijoiden on helpompi löytää omat kiinnostuksen kohteensa. Teemat ovat seuraavat: symbolisunnuntai, taidetiistai, kuvan keskiviikko ja toisinaan persoonallinen perjantai. 

Hae blogista

Blogiarkisto

2017
Joulukuu
2016

Kategoriat