Kubismin kehittivät yhdessä kaksi taiteilijaa: Pablo Picasso, joka tuli impressionistiseen Pariisiin Espanjasta sekä Georges Braque, ranskalainen taiteilija. Heille yhteistä yksi asia: kiinnostus tilaan. He eivät halunneet allekirjoittaa vanhaa, historiallista sopimusta perspektiivistä. Matemaattinen perspektiivi oli hallinnut länsimaista taidetta 1400-luvulta alkaen. Siinä maalaaja ja katselija ovat sopineet, että se, mikä on pienempää ja ylempänä on kauempana. Nämä kaksi taiteilijaa olivat erimieltä. Heidän mielestään kolmiulotteinen maailma ei toimi siten. Oikeassahan he ovatkin. Vanhan ajan perspektiivi käsitys pohjaa ajatukseen, jossa sekä kohde, että katselija ovat täysin liikkumattomia. Oikeassa maailmassahan riittää, että minä katselija käännän hieman päätäni tai liikuta silmiäni, niin silloin jo näkökulma eli tarkastelupiste muuttuu. Me ihmiset muodostamme kuvamme ympärillä olevasta maailmasta tarkastelemalla sitä lukuisista näkökulmista. Minä voin katsella toista ihmistä tai esinettä vaikkapa seisoen porrastuolilla ylhäältäpäin, tai menemällä kyykkyyn ja katsomalla häntä alhaaltapäin. Voin myös kiertää toisen ihmisen ja nähdä hänet takaa ja sivulta ja edestä, aina haluni mukaan. Tarkastelupisteet vaihtuvat jatkuvasti.

Tähän kubistit tarttuivat. heidän mielestään saattaa olla vaikkapa mielekästä kuvata kitaraa siten, että sen kaikukoppa kuvataan sisältä käsin. Sieltähän sen äänikin kuuluu. Tai eikö ihmisten sieraimet kannata kuvata alhaaltapäin? Ne näkyvät sieltä parhaiten Pöytälevyn malli on paras näyttää ylhäältäpäin, mutta vaikkapa juomalasi sivusta. Kubismin kantava idea on siinä, että, mitä tahansa kuvataankin, kaikki kuvataan sieltäpäin katsottuna, mistä se on mielenkiintoisinta ja tarkoituksenmukaisinta. Kubistiset maalaukset ovat kuin leikkejä. johon katsoja haastetaan. Niissä nimetään tarkkaan, mistä on kyse ja sen jälkeen katsoja kokoaa palat yhteen. Leikistä voi pitää tai olla pitämättä. mutta taiteen historian kannalta kubistinen leikki on korvaamattoman tärkeä ja mullistava. Picasso kuvaa vuoden 1937 teoksessaan Nojatuolilla istuvaa naista. Tarkkaileva katsoja erottaa naisen vapaana olevat hiukset, korkokengät, kauniin kesäleningin sekä hatun.

Kommentit (2)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

52-vuotias tietokirjailija ja symbolitutkija Liisa Väisänen ihmettelee ihmistä ja maailmaa. Eri viikonpäivinä on temoiltaan vaihetelevia kirjoituksia. Siten lukijoiden on helpompi löytää omat kiinnostuksen kohteensa. Teemat ovat seuraavat: symbolisunnuntai, taidetiistai, kuvan keskiviikko ja toisinaan persoonallinen perjantai. 

Hae blogista

Blogiarkisto

2017
Joulukuu
2016

Kategoriat