En minä toki ole menettänyt laskutaitoani. Suomen syyskuu muilla eurooppalaisilla kielillä on tosiaan seitsemäskuukausi: sept. Se aloittaa numeroitujen kuukausien sarjan. Sitä seuraa oct eli kahdeksanalkuinen lokakuu, nov eli yhdeksän alkuinen marraskuu ja kymmenes kuu joulukuu eli dic.

Ajankulku on keskeinen osa kaikkien maailman uskontojen sisältöä, niin myös kristinuskon. Monien keskiaikaisten kirkkojen sisäänkäynneillä on ajankulku kuvattu kuukausina. Tässä kuvat ovat Luccan tuomiokirkosta, Italian Toscanasta. Kansikuva on ainut poikkeus. Se on Italian Arezzon (myös Toscanasta) tuomiokirkon ovesta ja kuvaa elokuun ja syyskuun vaihtumista. Siinä tehdään tynnyreitä ja korjataan viiniä.  Vanha tapa oli aloittaa maatyövuosi siitä, milloin työt pelloilla alkavat eli maaliskuusta. Koska maaliskuu oli ensimmäinen, oli luonnollista, että syyskuusta tulikin seitsemäskuukausi.

Pieni kuvamatka kuukausien nimien historiaan!

Maaliskuu kantaa Euroopan kielissä kantasanaa Mars. Se oli sodan Jumalan eli Marsin kuukausi. Kyllä Suomen sana mars, eteenpäin muistuttaa meitä siitä. Maaliskuu oli hyvä aikaa aloittaa valloitussodat. Maatyöläisille se merkitsi viinin ja hedelmäpuiden leikkaamista tulevaa kasvukautta varten.

Huhtikuu,  aprilis. Se oli maatyövuoden ja tähtitaivaan toinen kuukausi sekä jo roomalaisten neljäs siviilivuoden kuukausi. Se on rakkauden kuukausi. Kreikan aphros viittaa kuohuun. Se oli se meren aaltojen kuohu, josta Afrodite eli rakkauden jumalatar syntyi. Kuvan hahmon kädessä oleva, mahdollisesti eloon heräävä kasvi on hävinnyt, mutta viitasta näemme ilman lämpiävän. Osa viitasta on jo riisuttu.

Toukokuu, Maius, siis Maian, Merkurius-jumalan äidin ja maaäidin mukaan. Se oli perinteisesti omistettu neitsyyden palvonnalle. Keskiajan tapa oli, että ritarit veivät rakastamalleen naiselle ensimmäisen kukan, jonka löysivät. Kuvan ritari piteleekin kukkaa kädessään.

Kesäkuu, Iuniuksen eli Juno-jumalattaren kuukausi. Hän oli ylijumala Jupiterin puoliso. Hän suojeli synnytystä ja äitiyttä. Suomalaisen vuodenkierron mukaan, hänen kuukautensa ehkä olisi ollut vasta seuraava, samoin, kuin kuva olisi ehkä heinäkuulta. Välimeren maissa vilja kuitenkin kerätään jo kesäkuussa.

Heinäkuu, Iulium, kantaa Julius Caesarin mainetta ja nimeä vielä nykypäivänäkin. Hän oli ensimmäinen keisari-Jumala. Kuivunut vilja voidaan tällöin jo puida, kuten kuva meille näyttää.

Elokuu, augustus, kunnioitettava, omistettiin rauhan ajan keisarille Augustukselle. Nykyisessä ajanlaskussa meillä on vuoroon pitkiä kuukausia 31 päivää ja vuoroon lyhyitä 30 päivää. Keisarien kuukaudet ovat samanmittaiset. Kumpikaan ei ole toistaan suurempi. Helmikuulta, jolloin muutoinkin tasataan auringon kierto vuotta, napattiin ylimääräinen päivä keisari Augustukselle. Silloin saatiin myös ensimmäiset hedelmät.

Loppuivatko tärkeät jumalat? Joka tapauksessa sen jälkeen alkavat numeroidut kuukaudet. Syyskuussa poljetaan viini.

Lokakuussa viini siirretään tynnyreihin kypsymään.

Marraskuussa aurataan pellot talvikuntoon.

Joulukuussa lahdataan porsaat.

Siviilivuoden alku alkaa tietenkin tammikuusta. Tammikuu, Ianus kantaa ovien, porttien ja muutosten Jumalan Januksen nimeä. Janus kuvataan kaksikasvoisena. Se katsoo sekä menneeseen, että tulevaan. Maatyöläisillä oli tuolloin aikaa lämmitellä tulipesänsä äärellä.

Helmikuu, februarius oli puhdistava kuukausi. Etruskeilla puhdistautuminen tehtiin Februus jumalan ja roomalaisilla Febris nimisen jumalattaren nimeen. Se oli maatyövuoden viimeinen kuukausi. Silloin olikin syytä puhdistautua ja olla valmiina uuteen vuoteen. Silloin oli maatyöläisillä vielä aikaa käydä kalassa.

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

52-vuotias tietokirjailija ja symbolitutkija Liisa Väisänen ihmettelee ihmistä ja maailmaa. Eri viikonpäivinä on temoiltaan vaihetelevia kirjoituksia. Siten lukijoiden on helpompi löytää omat kiinnostuksen kohteensa. Teemat ovat seuraavat: symbolisunnuntai, taidetiistai, kuvan keskiviikko ja toisinaan persoonallinen perjantai. 

Hae blogista

Blogiarkisto

2017
Joulukuu
2016

Kategoriat