Persoonaperjantaina kerron pieniä ajatuksia ja sattumuksia elämästäni.

Olin töissä Emilia-Romagnassa, tarkemmin sanottuna Parmassa ja Bolognassa. Emilia-Romagnan maakunta on Italian kuulu sympaattisista ihmisistään. Italiassa muutoin on sanottavaa toisistaan: toskanalaiset kiroilevat, genovalaiset ovat pihejä, roomalaiset ovat arogantteja, torinolaiset ovat ulkokultaisia. Kaikissa on jotain vikaa, mutta ei vaan emilia-romagnalaisissa. he ovat sympaattisia, lämpimiä, hyväntuulisia. Taas kerran siellä käydessäni, todistin saman. Näytä minulle huonotuulinen ja epäystävällinen emilia-romagnalainen, niin varmasti hänen sukupuustaan löytyy joku vieraspaikkakuntalainen. Asiaa tarkemmin mietittyäni keksi asialle vain kaksi selitystä. Joko heissä on geenivirhe, joka johtaa läpielämän kestävään hyväntuulisuuteen tai sitten heidät on vaan lapsena pussattu puhki ja kehuttu joka päivä, niin että heistä kasvaa onnellisia ja tasapainoisia aikuisia. Saattaa ehkä siihen olla osaa ja arpaa silläkin, että italiaiset ovat myös harvinaisen yksimielisiä siitä, että tässä maakunnassa on yksiselitteisesti koko Italian paras ruoka.